Minua häritsee ja hatuttaa saamani tuomio!
Tahtumani sai alkuunsa, kun jokus 2000 luvun alkupuolella sain avioeroni lainvoimaiseksi. Ero saatu ja sitten ositukseen, mutta sitten ongelmiin, ex vaimo ei halua ositusta, vaan haluaa asua yhteissä talossamme ja hänestä yhteinen yrityksemmekin on hänen, vaikka yrityksen tulonlähde tuli käsieni kautta, eli kaikki mikä ennen oli yhteistä muuttui hänen mielestään omaisuudekseen. Vaikka juridisesti kaikki on jaettava puoliksi, avioehtoa kun ei ollut.
Aluksi neuvoteltiin asianajajiemme toimesta, mutta kun se ei johtanut tuloksiin, niin hain kärjänoikedelta osittaajaa, ja sainkin vanhemman herrasmiehen osittajaksi joka oli erikoistunut osituksiin, mutta liian hidasta ja tulokseetonta. Ex vaimo pystyi näin pelamaan, aikaa n. 6 vuotta ja olin v. 2007 loppupuolella, maksettuani hänen sekä oman elämiseni, henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa. Tein omat ratkaisuni, jätin pankin lainat maksamati ja yrityksen suhteen nostin kädet pystyyn, en jaksanut enää.
Sain tuomion velallisen epärehellisyydestä sekä kirjanpitorikoksesta, mutta minusta tuomio ei vastaa lainkaan asian todellista kuvaa.
Myönsin asian tapahtuneen ja asia selvä, kaikki dukumentit olivat kiistattomia.
Mutta tähän oikeudenkäyntiin ei kuulunut miksi mies väsyy, ketään ei kiinnosta. Minusta minulle olisi pitänyt oikeuden toimesta ohjeistaa asian pitkittyessä lääkistystä jolleivat itse kykene hoitamaan heille annettuja velvollisuusia, hoitaa ositus. Vaan he sysäävät vastuun muille ja muut saavat kärsiä sen tuomat asiat.
Joskus yöllä herätessäni minua alkaa kaivamaan ajatus, että olenko ollut liian heikko mies, kun en kyennyt jaksamaan? Asiaa myös värittää osaltaan uusi suhde joka ei millään voinut ymmärtää maksujani ex-vaimon asumiseen(olihan lainat molempien nimissä, mutta maksut lankesivat minulle).
Minusta ex-vaimoni ja hänen asianajajansa käyttivät hyväkseen härskisti lainsuomaa mahdollisuutta asioiden pitkittämiseen ja tein jopa aikoinani erittäin hyvän tarjouksen ositukseen mutta he lähtökohtaisesti lähtivät siitä että omaisuus vaimolle ja velat minulle. Ja tiesin kuten kaikki muutkin paitsi tämä parivaljakko ettei tästä jää kuin maksettavaa, kysymys kuinka paljon sitä ei voinut tietää mutta maksajan kyllä. Kysymys oli minun jaksamisestani!
Tälläkin hetkellä joudun lähes kuukausittain keksimään juttuja miksen mene naimisiin, en todella halua, minulle riittää avoliitto ja mitään omaisuutta ei kannata hankkia.
Onko laki todella näin raadollinen, ex-vaimo ajaa miehen henkiseen ja fyysiseen loppuun palamiseen ja syyttäjä potkii persuksiin jo päähän potkittua?
Tahtumani sai alkuunsa, kun jokus 2000 luvun alkupuolella sain avioeroni lainvoimaiseksi. Ero saatu ja sitten ositukseen, mutta sitten ongelmiin, ex vaimo ei halua ositusta, vaan haluaa asua yhteissä talossamme ja hänestä yhteinen yrityksemmekin on hänen, vaikka yrityksen tulonlähde tuli käsieni kautta, eli kaikki mikä ennen oli yhteistä muuttui hänen mielestään omaisuudekseen. Vaikka juridisesti kaikki on jaettava puoliksi, avioehtoa kun ei ollut.
Aluksi neuvoteltiin asianajajiemme toimesta, mutta kun se ei johtanut tuloksiin, niin hain kärjänoikedelta osittaajaa, ja sainkin vanhemman herrasmiehen osittajaksi joka oli erikoistunut osituksiin, mutta liian hidasta ja tulokseetonta. Ex vaimo pystyi näin pelamaan, aikaa n. 6 vuotta ja olin v. 2007 loppupuolella, maksettuani hänen sekä oman elämiseni, henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa. Tein omat ratkaisuni, jätin pankin lainat maksamati ja yrityksen suhteen nostin kädet pystyyn, en jaksanut enää.
Sain tuomion velallisen epärehellisyydestä sekä kirjanpitorikoksesta, mutta minusta tuomio ei vastaa lainkaan asian todellista kuvaa.
Myönsin asian tapahtuneen ja asia selvä, kaikki dukumentit olivat kiistattomia.
Mutta tähän oikeudenkäyntiin ei kuulunut miksi mies väsyy, ketään ei kiinnosta. Minusta minulle olisi pitänyt oikeuden toimesta ohjeistaa asian pitkittyessä lääkistystä jolleivat itse kykene hoitamaan heille annettuja velvollisuusia, hoitaa ositus. Vaan he sysäävät vastuun muille ja muut saavat kärsiä sen tuomat asiat.
Joskus yöllä herätessäni minua alkaa kaivamaan ajatus, että olenko ollut liian heikko mies, kun en kyennyt jaksamaan? Asiaa myös värittää osaltaan uusi suhde joka ei millään voinut ymmärtää maksujani ex-vaimon asumiseen(olihan lainat molempien nimissä, mutta maksut lankesivat minulle).
Minusta ex-vaimoni ja hänen asianajajansa käyttivät hyväkseen härskisti lainsuomaa mahdollisuutta asioiden pitkittämiseen ja tein jopa aikoinani erittäin hyvän tarjouksen ositukseen mutta he lähtökohtaisesti lähtivät siitä että omaisuus vaimolle ja velat minulle. Ja tiesin kuten kaikki muutkin paitsi tämä parivaljakko ettei tästä jää kuin maksettavaa, kysymys kuinka paljon sitä ei voinut tietää mutta maksajan kyllä. Kysymys oli minun jaksamisestani!
Tälläkin hetkellä joudun lähes kuukausittain keksimään juttuja miksen mene naimisiin, en todella halua, minulle riittää avoliitto ja mitään omaisuutta ei kannata hankkia.
Onko laki todella näin raadollinen, ex-vaimo ajaa miehen henkiseen ja fyysiseen loppuun palamiseen ja syyttäjä potkii persuksiin jo päähän potkittua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oma moka. Raakasti sanottu, tiedän. mutta mitä helevettiä olet antanut periksi ja vielä rahoittanut exääsi.
Noissa tilanteissa vastapuoli muuttuu suostuvaisemmaksi kun panee vanhan firman toiminnan jäihin ja jatkaa uudella, kokonaan omalla firmalla
Minun kaverini, joka on nainen on nyt vuodesta 2006 maksanut ex mihensä asumiskuluja omistusasunnosta, kun sähkösopimus ja lainat on vaimon nimissä. Lopulta kaverini sai Helsingin vuorka-asunnon ja totesi, että palkka ei riitä vuokraan ja ex:n asumiskuluihin. Hän jäi työttömäksi ja toimeentulotuelle asumaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoon. Nyt Helsingin kaupunki kuulema makselee harkinnan varaisena toimeentulotukena ex- miehen ilmaisesta asumisesta toisella paikka kunnalla. Ex- mies käy töissä eikä suost ositukseen - tai suostuu kun hänen huomattava maaomaisuutensa jää hänelle ja talosta ei tarvitse maksaa juuri mitään. Jos ositus lopulta tehdään kaverini ei tule saamaan mitään, koska toimeentulo tuki peritään takaisin heti kun saa rahaa.
Kyllä minä irtisanoin sähkö, vesi, puhelin ym sopparit, jotka olivat nimissäni. Mutta lainasopimusta ei niin vaan irti sanota, vain rahalla. Yritin viimeiseen saakka pitää kasvoni yhteiskuntakelpoisena kansalaisena, mutta on kiva(kiva ja kiva) kuulla että tälläinen on todella mahdollista, muillakin kuin itselläni, käsittämätöntä minusta!
Tämä ajan peluu ei todellakaan tuo kellekkään muille voittoa kuin avustajille(asianjajille). Laki on minusta ykx selitteinen jaon suhteen, puoliksi velat ja omaisuus.
Omalla kohdallani sain henkisen ja fyysisen rauhan nostamalla hands up!
Kukaan ei voi tietää montako vuotta vielä olisi pitänyt huolehtia yhteisistä lainoistamme ja tärkeintä minusta on kuitenkin henkinen ja fyysinen omaisuus.
En ole katkera ex-vaimolle hän on minusta vain "typerä" nainen joka on neuvonanjien johdattelema, on hän kuitenkin lapsieni äiti jota ei niin vain voi sivuttaa. Minusta vika on yhteiskunnan rakenteissa, jonkun tahon pitäisi kyetä "viheltämään" peli poikki tietyn ajan kuluessa. Onhan niitä naruliikkeitä joista(toivottavasti ei kukaan) voi hakea apua?