windowsin verkko ei toimi

windows katkaisee langattoman yhteyden kun kone on käyttämättä hetken.
ei saa takaisin päälle kuin reboottaamalla (windows-maailman ratkaisu kaikkeen).
no kokeilin sitten sitä wintendon automaagista vianmääritystä. raksutti minuuttitolkulla ilmeisesti do_nothing_loop():ia ja sen jälkeen kertoi että ei pysty ratkaisemaan ongelmaa. kehotti ottamaan yhteyden online-tukeen. ja se tietenkin onnistuu helvetin helposti kun verkkoyhteys ei toimi.
878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kas. Mulla oli muuten samaa ongelmaa aikanaan Windows Vistassa. Wlan-yhteys oli välillä pitkiäkin aikoja kerta kaikkiaan poikki Windowsin kanssa. Ubuntun asentamisen jälkeen lähti toimimaan kunnolla.

Vistassa oli wlan-kortin kanssa kummallista vikaa muutenkin koko ajan. Ilmeisesti HP pavilion ei sitten ollut Vistan kanssa yhteensopiva. Eikä Vistan kanssa kyllä kone toiminut muutenkaan koskan hyvin ja oli alle aika yksikön täysin solmussa. Vista ei suostunut toisinaan yhteistyöhön edes koneen näppäimistön kanssa ja hiiren vaihdoin kolme kertaa uuteen ennen kuin edes yksi hiiri suostui kunnolla toimimaan Vistassa. Kumma kyllä, jokainen kolmesta eri hiirestä toimi sitten Ubuntussa heittämällä, tai no, yksi ei varsinaisesti toiminut koska rulla ei toiminut siinä hiiressä Ubuntun puolella ollenkaan. Sattui olemaan kaverilta saatu hiiri, jonka perseessä luki "Microsoft". Kyseinen hiiri sai kuolemantuomion ja lensi roskiin. Näytti muuten hyvältä kun käytin sen hiiren mikroaaltouunissa ennen roskiin viskaamista. Hajosi varsin näyttävästi osittain hajoamalla ja osittain sulamalla.

Ubuntu oli sitten lopulta koneen kanssa täysin yhteensopiva, samoin Linux Mint.

Äänestä

Mulla oli Ubuntun kanssa sellainen ongelma että käytti tai ei niin yhteys kuoli, joka boottikerralla ei sitten välttämättä toiminut lainkaan vaan kuoli samantien. Ratkaisu oli jyrätä Ubuntu Windowsilla (paras ratkaisu) jossa verkkokortti toimi ongelmitta.

Äänestä

Kyllä me molemmat tiedetään, että ubuntulla ne verkkoyhteydet tökkii!

Windows pelittää aina! Aina! Ubuntuilla ja Kubuntuilla ja Lubuntuilla ja peppermintillä ja Mintillä ja mitä niitä vielä onkaan, tökki mokkulat ja pahasti!

Äänestä
  • Älä viitsi valehdella. Minulla on tuossa vieressä kaksi konetta, joihin ei millään saa Windowsia. CPU:n käskykanta on nimittäin väärä. Debian sen sijaan toimii niissäkin ihan mukavasti.

    Siispä Windows ei toimi aina, joten valehtelet.

    Eikä siinä Ubuntussa tökkinyt ”mokkulat” vaan se sinun yksi ainoa mokkula. Et nimittäin asentanut montaa käyttöjärjestelmää, vaan sen saman Ubuntun eri työpöytäympäristöillä. Lisäksi yritit asentaa 64-bittistä Fedoraa 32-bittiseen rautaan. Ei tietenkään toiminut, sillä käskykanta oli väärä.

    Tekninen yleissivistyksesi on aivan nollaluokkaa.

    Äänestä

  • "ubuntulla ne verkkoyhteydet tökkii!"

    Vieläkö jaksat mussuttaa niistä sun verkko-ongelmista? Mulla toimii ja naapurilla toimii ja kavereilla toimii. Sulla ei toimi ja sulla on joku aivovamma että kirjotat viiskytä viestiä samasta aiheesta.

    Äänestä

  • voi itku kirjoitti:

    "ubuntulla ne verkkoyhteydet tökkii!"

    Vieläkö jaksat mussuttaa niistä sun verkko-ongelmista? Mulla toimii ja naapurilla toimii ja kavereilla toimii. Sulla ei toimi ja sulla on joku aivovamma että kirjotat viiskytä viestiä samasta aiheesta.

    Itsellä ei toiminut ja siksi poistin kaikki linuksit koneelta. Pysyvästi!

    Äänestä

  • oiklukiolku kirjoitti:

    Itsellä ei toiminut ja siksi poistin kaikki linuksit koneelta. Pysyvästi!

    Joo-o ja sitten asensit viisi uutta distroa jotka välillä poistit ja välillä taas postasit niistä. Samalla kirjoitit 20 aloitusta kuinka sun Huawei ei toimi ja jokaiseen viestiketjuun linuxista kirjoitit kuinka olet pahin nillittäjä koko suomi24:lla.

    Äänestä

Vitunko väliä jos joku mokkula ei satu Ubuntussa toimimaan? Sellaisen käyttäjä voi mennä ja ostaa uuden mokkulan joka toimii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savgsdafsd kirjoitti:

windows katkaisee langattoman yhteyden kun kone on käyttämättä hetken.
ei saa takaisin päälle kuin reboottaamalla (windows-maailman ratkaisu kaikkeen).
no kokeilin sitten sitä wintendon automaagista vianmääritystä. raksutti minuuttitolkulla ilmeisesti do_nothing_loop():ia ja sen jälkeen kertoi että ei pysty ratkaisemaan ongelmaa. kehotti ottamaan yhteyden online-tukeen. ja se tietenkin onnistuu helvetin helposti kun verkkoyhteys ei toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu