Kenelle valta?

Kun Suomen kansalaiset ovat jo pitkään olleet tyytymättömiä päättäjien toimiin, päätti Timo Soini ottaa vallan ja lähes onnistuikin.

Olisiko siis hyvä, että vallan ottaisivat itsensä osaaviksi todenneet yksilöt.

Maailmantapahtumat osoittavat, että kansat murtavat kahleitaan. Taloudellista valtaa vastaan noustaan jo maailmanlaajuisesti ja erittäin hyvin syin. Eriarvoisuudet ovatkin suunnattomat.

Ketä siis pitäisi nostaa valtaan, eteviä yksilöitä vai parempia demokraattisia päättäjiä.

Ei ketään noista vaan kansat, kaikki maailman ihmiset. On olemassa vain yksi suuri ongelma - sekasorto.
57176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

niinhän se on , nyt on kansat nousseet Parrikaadeille.
Kapitalistit vapisee. Se ei olekkaan pikkujoukko jotka tänään marssi Kapitalistin sortoa vastaan.
Roomassa jo ihmiset olivat joukkohysterian vallassa.
Olen minäkin Marssinut nuorena Rauhanpuolustajien rivissä, silloin Amerikka soti Vietmissa. Ja se oli kamalaa katsottavaa TV:ssäkin . Vaikka nykyään on jokapaikassa liikehdintää --sotaisissa merkeissä. -voi olla että nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. --Ennenkuin puhkee enemmän väkivaltaa.

Äänestä

Suomessa meillä on asiat suht' koht' hyvin, täällä mielenosoitukset olivat vain tukemassa niiden maiden huligaaneja joissa asiat eivät ole reilassa.
Suomalaisethan ovat heti mukana kun jossain häslätään, vähän kuin kaikuna.
Työmarkkinajärjestöt saivat neuvoteltua asiat jotenkunten kuntoon.

Turhaa on kapitalistejä moittia ja mollata, sadoille tuhansille antavat elannon työpaikkoina.

Pressaksi ehdottaisin selkä suorana ja mieli kirkkaana Hyrsylänmutkan Emäntää,,,,Kyllä asiat luistaa sen jälkeen, uskokaa minua.

Äänestä
  • mitä puhut, Pers Kuta! Suomessa on VELKARAHALLA autettu lämpimän etelän maita, TÄÄLLÄ ne asiat huonosti ovat, koska suomalaiset on alistettu uskomaan että muka
    >>Suomessa meillä on asiat suht' koht' hyvin

    Äänestä

  • Voi HYVÄ Jumala kirjoitti:

    mitä puhut, Pers Kuta! Suomessa on VELKARAHALLA autettu lämpimän etelän maita, TÄÄLLÄ ne asiat huonosti ovat, koska suomalaiset on alistettu uskomaan että muka
    >>Suomessa meillä on asiat suht' koht' hyvin

    Ehkä näin, vaan siitä huolimatta, sosiaaliturva suomalaisilla on liian hyvä.
    Mitä on etelän maiden maahanmuutto politiikka, sinne tulvii Välimeren kautta melkoisia määriä muuttajia, yöt ovat vilkkaita merialueella.
    Meidän lapsilisät ja eläkkeet ovat hyvää luokkaa.
    Vaan jos ei ota muita koskaan huomioon, niin sinulla on ainakin tyhmä tapa kirjoitella ja akiteerata.
    Kyllä olet aika pienillä tiedoilla yllyttämässä taas tästäkin avauksesta, mutta jatkakaa, älkää vaivautuko lisätietojen hankintaan!

    Äänestä

Kansalla on liian hyvin asiat, maailmako Suomi.

On isot luulot vanhoilla.

Äänestä

Miksihän suomalaisten pitäisi olla tyytymättömiä?
Maailman lokoisimmat olosuhteet, sosiaaliturva taattu.
Propagandan levittäjät puhuvat, mitä halunnevat.
Onni on syntyä Suomeen, hyvinvointivaltioon.

Pitäisikö makaavan kissan suuhun hiiri tuoda?
Pitäisikö joka pikkukivestä löytyä kultasuoni?

Äänestä

Juu juu Alli --kun sen kiven alta löytyy se kultasuoni . luuletko , että siittä hyötyy Suomen kansa , ei hyödy. Niitä kultalöydöksiä on valtaamassa ihan muut maat.
Näinhänse menee Vallankahvassa on ne jotka hyötyy niistäkin vähistä Luonnonvaroista mitä on.
Nyt on kohtalaisen hyvin niillä jotka ovat saaneet Katon päänsäpäälle , ja jos on työtä ,saa sen ,ehkä Elinikänään maksettuakin . Mutta koville se ottaa .Varsinkin jos on yksinhuoltaja , tai opiskelia.
En sanokkaan, että minulla menis huonosti ,olenhan tehnyt töitä aina 16vuotiaasta --65 vuotiaaksi , ja on koh hyvä eläke.

Äänestä
  • Kerropa maa, jossa asiat ovat omaa maatamme paremmin!

    Jään jännittyneenä odottamaan.

    Äänestä

En kyllä toivo noita mellakoita Suomeen. Nykyajan barrikaadeille nousevat sytyttävät tulipaloja, särkevät "kapitalistien" kauppoja ja pankkeja. Kalliiksi käy jälkien korjaaminen. Ns. demokratia lie toistaiseksi paras käsillä oleva hallintomalli. Nyt ihan kuin markkinatalous olisi joku diktaattori, jota kumarretaan.
Löytyykö yleensäkään ihmisille kelpaavia johtajia enää, kun kaikki ovat tyhmiä.
Kommunismikaan ei autuutta tuonut, vaikka kapitalistit nujerrettiin. Tsaarit ja Hitleritkin on jo kokeiltu.

Kyllä Suomessa on tällä hetkellä asiat hyvin, työehtosopimusraamikin on neuvoteltu, jahka liitot vielä iltalypsynsä lypsävät. Toivottavasti ei lakkoja tule.

Sailaksen ennusteita ei kansa kärsi kuunnella. Takapakkia ei tietysti kukaan halua kokea ja eduistaan luopua.

Äänestä
  • ps.
    Onko Suomessa kuitenkin vielä liian vähän rikkaita, kun ei pystytä kultakaivoksia kustantamaan. Näin taitaa olla. Telakatkin omistaa ulkomainen raha.
    Onneksi on rahaa edes ulkomailla, jotta meillekin tulee työpaikkoja. Työn teollahan leipä hankitaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    No, juu!

    Tapanani on olla hiukan provokatiivinen väitteissäni. Lähtökohtanani ei ole niinkään Suomi vaan tapahtunat monessa maassa.

    Libya on esillä päivittäin ja vaikkapa Syyriassa tapetaan kansalaisia kuin kärpäsiä.

    Eipä ole kauaa siitä kun kotomaammekin asioihin oltiin tyytymättömiä, oli nääs vaalit ja kansa ainakin vähän purnasi.

    Itse en lähtisi kaduille mielenosoituksiin ja tuhoamaan sitä mikä on yhdessä
    rakennettu. Suomi on kyllä mallimaa, mutta ongelmia on paljon ns. demokratioissakin.

    Tarpeen tullen voin esittää paljon suorempiakin väitteitä. Valtaa pitävillä on keinot vaientaa tällaiset pienet purnarit ja äärikeinona on kuolema, joka minuakin kohtaa muiden ohella.

    Nysse on tullu ihan hulluks! Vastakos te sen nyt huamasitte?

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    No, juu!

    Tapanani on olla hiukan provokatiivinen väitteissäni. Lähtökohtanani ei ole niinkään Suomi vaan tapahtunat monessa maassa.

    Libya on esillä päivittäin ja vaikkapa Syyriassa tapetaan kansalaisia kuin kärpäsiä.

    Eipä ole kauaa siitä kun kotomaammekin asioihin oltiin tyytymättömiä, oli nääs vaalit ja kansa ainakin vähän purnasi.

    Itse en lähtisi kaduille mielenosoituksiin ja tuhoamaan sitä mikä on yhdessä
    rakennettu. Suomi on kyllä mallimaa, mutta ongelmia on paljon ns. demokratioissakin.

    Tarpeen tullen voin esittää paljon suorempiakin väitteitä. Valtaa pitävillä on keinot vaientaa tällaiset pienet purnarit ja äärikeinona on kuolema, joka minuakin kohtaa muiden ohella.

    Nysse on tullu ihan hulluks! Vastakos te sen nyt huamasitte?

    joka kirjoitit tuon viestin:
    Mitä puhutte!

    Suomessa on VELKARAHALLA autettu lämpimän etelän maita, TÄÄLLÄ ne asiat huonosti ovat, koska suomalaiset on alistettu uskomaan että muka

    >>Suomessa meillä on asiat suht' koht' hyvin

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    No, juu!

    Tapanani on olla hiukan provokatiivinen väitteissäni. Lähtökohtanani ei ole niinkään Suomi vaan tapahtunat monessa maassa.

    Libya on esillä päivittäin ja vaikkapa Syyriassa tapetaan kansalaisia kuin kärpäsiä.

    Eipä ole kauaa siitä kun kotomaammekin asioihin oltiin tyytymättömiä, oli nääs vaalit ja kansa ainakin vähän purnasi.

    Itse en lähtisi kaduille mielenosoituksiin ja tuhoamaan sitä mikä on yhdessä
    rakennettu. Suomi on kyllä mallimaa, mutta ongelmia on paljon ns. demokratioissakin.

    Tarpeen tullen voin esittää paljon suorempiakin väitteitä. Valtaa pitävillä on keinot vaientaa tällaiset pienet purnarit ja äärikeinona on kuolema, joka minuakin kohtaa muiden ohella.

    Nysse on tullu ihan hulluks! Vastakos te sen nyt huamasitte?

    Sää ruune sekosit Juuri ny . Turkulainen ei sano että NYSSE -- se on meirän tamperelaiten oma " KIKKA"
    MUTTA KYLMAAR SÄÄKI JOS MÄÄKI.

    Äänestä

Pahalta näyttää.

Sekasorto on pirun vanha tapa hallita. Hajoita ja hallitse, roomalaisetkin tiedostivat tuon jo vuosisatojen kokekemuksien tiedon paljon ennen kuin lausahduksesta tuli kestoo-ohje.
Suomen eduskunta pitää tiukasti kiinni tuosta lauseesta vähentäessään presidentin valtaa, joka ei sitten Kekkosen ole ollut kovinkaan merkittävä muualla kuin lautasrivissä jos pienen valtion edustajasta jotain siinäkään tilanteessa.
Tietyllä tavalla mielenkiintoinen tuo pressaehdokkaiden lista eilisen jälkeen.
Yksi ehdokkaista sohaisi pahasti kuvioita ilmottaessaan halustaan edustaa kahta puoluetta. Toisessa näistä puolueista häntä ei oteta vakavasti ja toisen puolueen johtajalle tilanteesta tuli painajainen.
Ensinnäkin kahden seuraavan vaalin, kunta- ja eduskuntavaalien käymiseen tarvittaviin rahoituksiin pressavaalit muodostavat huomattavan loven. Toiseksi, kumpi tälle puoluejohtajalle on vähemmän tärkeä, pressan paikka vai puoluejohtajan tilanteessa, jossa vallankäytön hetkellinenkin löystyminen antaa kapinallisille tilaiseen tarttua aseisiin. Tuo ulkopuolisen sohaisu merkitsi, on tehtävä valinta. Täydellä teholla pressavaaliin ja puolueesta viis tai sitten päinvastoin. Molemmin päin onnistuminen on äärimmäisen epåtodennäköistä. Miten tahansa, odotettavissa on arvovaltatappio tärkeitä vaaleja ajatellen.

Äänestä

Suomessa on asiat hyvin. Mutta olisi paljon paremmin, jos ei muutama ukko, ja akka siellä jakelisi suomen varoja etelän laiskoille!
Minä olen siirtynyt Soinin linjaan, enkä kadu.

Äänestä
  • Mikä on Soinin linja, hänelle itselle hyvin suuret tulot hölmöjen avulla.
    Mitä tulee omistamiseen, on hyvä kun ihmisillä on töitä ei ole mitään väliä kuka omistaa vai onko vielä kansallistunne 40 luvulla 2011 Suomessa.
    Tosiaan Suomessa on hyvin asiat on turhaa syyttää maan johtoa tällä hetkellä koska tulevaisuutta ei kukaan tiedä.
    Nämä uudet muoti asiat, jossa joukot kokoontuvat jossakin tuhoamaan toisten omaisuutta, joku näkee tässäkin järkeä. Hyvin alas on ihmisten käsitys asioista mennyt.

    Äänestä

INHOTTAA ajatellakki niinistö tai lipposta presidentinä, kaikkein pahimpia harhaanjohtajia, suomi NYT suurissa vaikeuksissa näitten ÖYKKÄREITTEN takia,
Paavo Väyrynen ta Timo Soini on seuraava suomen presidentti,, näistä kahdesta PAAVO VÄYRYNEN on pätevin tehtävään .

Äänestä
  • PRESITENTTI EDUSTAA kOKO SUOMEN KANSAAA . EIKÄ JOTAIN PUOLUETTA.

    Olihan se aika tärkee sanoma , tunnustan , että sitä ei olisi tarvinnut huutaa.

    Kyllä sielä Perussuomalaisissa on Puolueen jatkajia , vaikka Timo Soinista tulisikin Maan presitentti.

    Nyt kun puolue on saanut tämän "rökäle kannatuksen " sitä ei jarruta itte paavotkaan, Nääs mää tiärän tän , Ja sanokaa mun sanoneen sitten joskus jo elää saaraan.

    Äänestä

  • Väyrynen paras, olen samaa mieltä.
    Soini ei ole presidenttiainesta, joten Värynen olisi paras presidentti Suomelle. Hänellä on asiat sekä sisä- että ulkopoliittisesti hallussa. Esimerkillinen perheen isä ja omilla kyvyillään rahojaan sijoittamlla työlistää siellä pohjoisessa ihmisiä. Ei keplottele pörssissä.
    Kaikki vaan tekemään vaalityötä Paavo Väyrysen eteen.

    Äänestä

  • kaisasavo kirjoitti:

    Väyrynen paras, olen samaa mieltä.
    Soini ei ole presidenttiainesta, joten Värynen olisi paras presidentti Suomelle. Hänellä on asiat sekä sisä- että ulkopoliittisesti hallussa. Esimerkillinen perheen isä ja omilla kyvyillään rahojaan sijoittamlla työlistää siellä pohjoisessa ihmisiä. Ei keplottele pörssissä.
    Kaikki vaan tekemään vaalityötä Paavo Väyrysen eteen.

    Väyrynen on nopein takinkääntäjä viime vuosikymmeninä, muuta mainittavampaa ei liene tapahtunut.
    Keplottelua on muunkin laisia kuin pörssi, muistatkos kun keplotteli valtiolta jalasmökillä, sinulla on huono muisti tai pelkkä kiintymys Väyrysen näköisiin.
    Mitä pahaa on pörssitoiminnalla, omilla rahoilla on ostettava osakkaita niitä joihin luottaa, maksetaan tileilläkin korkoa se ei ole niin suurta mutta pörssiosakkeissa voi saada hyvällä tuurilla paremmin, riskinotto kannattaa joskus, joskus ei.
    Onhan se hyvä ominaisuus että pää tyhjenee tänne kirjoittelulla, mutta kun täällä onkin aikaansa seuraavia kirjoittelijoita, on tietoa ja kohtalaisen hyvä muistisia.
    Suomessa on asiat hyvin vertauskohteita löytyy EU alueelta useita.


    Kyllä keltalehdistä ja kahvista voi kirjoittaa hyvällä omalla tunnolla, jos se häiritsee jotain tiukkapipoa onhan se vain hyvä veruke kiristellä hampaita.

    Nyt tuli useampaan vastaukseen tarjottua mielipidettä, ihan mukavaa tässä on sormia virkistää, kun muuten onkin hyvä olo näin aamusta.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Väyrynen on nopein takinkääntäjä viime vuosikymmeninä, muuta mainittavampaa ei liene tapahtunut.
    Keplottelua on muunkin laisia kuin pörssi, muistatkos kun keplotteli valtiolta jalasmökillä, sinulla on huono muisti tai pelkkä kiintymys Väyrysen näköisiin.
    Mitä pahaa on pörssitoiminnalla, omilla rahoilla on ostettava osakkaita niitä joihin luottaa, maksetaan tileilläkin korkoa se ei ole niin suurta mutta pörssiosakkeissa voi saada hyvällä tuurilla paremmin, riskinotto kannattaa joskus, joskus ei.
    Onhan se hyvä ominaisuus että pää tyhjenee tänne kirjoittelulla, mutta kun täällä onkin aikaansa seuraavia kirjoittelijoita, on tietoa ja kohtalaisen hyvä muistisia.
    Suomessa on asiat hyvin vertauskohteita löytyy EU alueelta useita.


    Kyllä keltalehdistä ja kahvista voi kirjoittaa hyvällä omalla tunnolla, jos se häiritsee jotain tiukkapipoa onhan se vain hyvä veruke kiristellä hampaita.

    Nyt tuli useampaan vastaukseen tarjottua mielipidettä, ihan mukavaa tässä on sormia virkistää, kun muuten onkin hyvä olo näin aamusta.

    Nimimerkille "Kukkahame" !

    Tiedädkös, että Väyrysen perheeltä paloi koti siellä Keminmaalla ja siitä syystä hän tarvitsi nopeasti väliaikaisen asunnon, Ei pitäisi olla syytä ketkuilla jalasmökistä.
    Väyrynen kustantaa myös työpaikkoja ja asumista elämän laitapuolen kulkijoille, jotta heidän ei tarvitsisi yötään teltoissa viettää. Parempi näin, kuin pörsissä pelaaminen.
    Kukkahame ei ole näköjään asioista perillä, kun kirjoittelee, mitä jostain keltaisesta lehdistöstä on joskus kymmeniä vuosia sitten tietoa saanut.
    Itse mittaa valittavaa presidenttiä hänen tietojensa ja taitojensa mukaan. Olevista ehdokkaista maan johtavin ja kokenein henkilö on Paavo Väyrynen.

    Äänestä

sella kaikki mukkaa lukien vauvatkin on jo ISO velkataakka niskassaa noitte lämpien maijje tukiaiste takkii!

Typrät mummotumpelot sitte kehuskelee mite on hyvä Suomessa, että muka on kaikki hyvin!

Äänestä

tyytyy siihen kun on kahvia kupissa ja puussa keltaset lehdet, siitä ne saa ne kiksinsä.
Pahin huoli heillä on kun kahvi on kallistunut.

Äänestä
  • Miten paljon auttaa, jos motkotan kyseisestä asiasta täällä?
    Nautin kahvista ja syksyn väreistä, en kuluta elämääni asioille, joille en voi mitään.

    Te, ei tumpelot saatte helpotuksen purkamalle kiukkunne toisten haukkumiseen, muuta ette tekään aikaan saa.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    Miten paljon auttaa, jos motkotan kyseisestä asiasta täällä?
    Nautin kahvista ja syksyn väreistä, en kuluta elämääni asioille, joille en voi mitään.

    Te, ei tumpelot saatte helpotuksen purkamalle kiukkunne toisten haukkumiseen, muuta ette tekään aikaan saa.

    kukas tässä nyt on Skillanista puhunut ja kyllä siellä kahveepirtissä politikoidaan. Tosin vaan yhtä laitaa siedetään.

    Äänestä

  • hehhheee kirjoitti:

    kukas tässä nyt on Skillanista puhunut ja kyllä siellä kahveepirtissä politikoidaan. Tosin vaan yhtä laitaa siedetään.

    Hehee minäkin, syylliseksi tunnustaudun, kun kahvia hörpin ja keltaisia lehtiä ihastelen,,siksi tähän tökkäsin, mitä politiikkaan tulee, sopii sinne pirttiin kaikenlaista, kun asialinjoilla ollaan;)

    Äänestä

Kyllä nämä iänikuiset valittajat ottavat pannuun. Mikä lienee tarkoitus, että aina on asiat nurinpäin, vaikka onhan se tosiasia, että nuo ulkomaisille annetut rahat ei vielä ole teidän leipäänne syöneet. Se, että maailmassa on taloudet sekaisin ja että se heijastuu myös meille, on sekin tosi asia. Olkaamme onnellisia, että meillä on sentään suhteellisen rauhallista ja päättäväisiä valtiomiehiä ja-naisia hommissa hoitamassa asioitamme parhain päin.

En tietenkään kannata, että meidän verorahojamme jaetaan ympäri Eurooppaa tuhlarivaltioille, mutta se mikä on annettu, on siellä ja takaisin saadaan joskus hamassa tulevaisuudessa, jos saadaan.

Eletään nyt vain näitten olevien tosiasioitten kanssa nurisematta, se ei auta yhtään eikä tuo noita rahoja yhtään nopeammin takaisin.

Eikä vielä ole kirkossa kuuluutettu, kenestä pressa tulee, se nähdään sitten tammikuussa. Saahan täällä suosikkinsa puolesta huutaa niin kovaa kuin jaksaa, mutta tuskin se paljon äänimääriä nostaa.

Äänestä

itse valitat niistä jotka haluaa muutosta vääryyksiin. Muhi siellä tuhnuisessa kämpässäs vaan, tyytyväisenä mussutat pullaa.

Äänestä

Mitä tulee velkaan, ilman velkaa ja säästöä ei toimi kapitalistinenyhteiskunta, täytyy muistaa kuinka oli Venäjällä aikaisemmin myös suuri säästäminen on pahasta on turhaa kuvitella ilman toimivaa rahamarkkinaa olisi yhteiskuntaa joka voi hyvin, siksi on huoli toimivasta taloudesta.

Miksi lainaa, valtioitten täytyy ottaa lainaa koska tulot eivät riitä siihen mitä kansa vaatii.
Yksityinen laina on toinen asia se on jokaisen itse hallittava. Itselläni on aina ollut lainaa yli 40v eikä ole ollut huolia takaisin maksu on omissa käsissä lähes ei sillä ole "aikaa" (kiinteä omaisuus) Ilman lainaa tuskin olisi ollut taloja kiinteistöjä, uusia autoja, veneitä, säästöjä tulevaisuuteen (eläke) jne.
On turhaa haukkua- lainaa, sillä ilman sitä ei olisi pankkikorkoa talletuksille.

Äänestä

hallitus-rouvan omainen agiteeraamassa.

Mustasta tehdään väkisin valkoista.

Velkaa on Suomen valtion budjetissa jo liikaa, ja lisää vain joudutaan ottamaan.

Vakuuksista tuli vitsi, joka vei vain Suomen hyvän maineen.

Aikaisemmin maksoimme ja maksoimme, nytkin maksamme, mutta maine meni!

Äänestä
  • Olisiko niin, että Suomen rikas kansa on lainannut rahaa Suomenvaltiolle?

    Tiedätte varmaan kuka lainaa.

    Vakuudet = Suomi maksaa käteisellä ja mahdollisia korkotuloja ei haluta, oliko näin.

    Äänestä

Kyllähän te kaikki sen tiedätte, että suomalaisten tuloerot ovat on viime vuosina kasvaneet huimasti. Eurooppalaisen määritelmän mukaan suomalaisista elää jo viidennes on köyhyysrajan alapuolella ja syöksykierre jatkuu, vaikka nyky hallitus lupaileekin kierteen katkaisua.

Tasaverotushan sen on tehnyt ja tietysti harmaa talous ja muut veronkierrot. Eihän meitä voi vielä Etelä-Euroopan maihin verrata, mutta jos ei tarkkoja olla, perässä mennään.

Pressaksi voidaan valita kuka vaan, koska hänellä ei ole mitään tekemistä sisäpolitiikan kanssa ja ei kai kohta ulkopolitiikassakaan.

Kunnon poskisolisti voisi olla hyvä. Olisi ainakin kansalla hauskaa, kun pressa kinastelisi hallituksen kanssa.

Äänestä
  • Jopel, mutta puhui asiaa.

    Nyt jo jotkin suomalaiset pankit on menettämässä luotto-luokituksensa, ja Nordea vähentää väkeään roimasti.

    Ettekö nää, Suomen alamäkiluisu on vaudikasta,
    pian ollaan menetetty se hyvä asemamme.

    Mummot vain luulee, että kaikki on hyvin Suomessa !!!

    Äänestä

  • Puhui vähän tuo kirjoitti:

    Jopel, mutta puhui asiaa.

    Nyt jo jotkin suomalaiset pankit on menettämässä luotto-luokituksensa, ja Nordea vähentää väkeään roimasti.

    Ettekö nää, Suomen alamäkiluisu on vaudikasta,
    pian ollaan menetetty se hyvä asemamme.

    Mummot vain luulee, että kaikki on hyvin Suomessa !!!

    Köyhyys raja (virallinen) taitaa olla melko korkea 3000e/kk, että mikä on tosi.
    Mikään pankki tuskin Suomessa menettää luokitustaan.

    Ei tiedä kuinka mummoilla menee, kaikilla muilla näkyy menevän hyvin. Mummoja on kumminkin peliautomaateilla, että rahaa on.

    Nousu maailman sekä Suomen taloudessa on alkanut, ainakin "teknillisesti" rahamarkkinoilla.

    Äänestä

Että näet mummojen seisovan peliautomaateilla?
Hehän koettavat SAADA sieltä hiukan rahaa pienen eläkkeensä jatkeeksi!

Nyt alkavat horjua jo Suomen pankit, kun on tuettu eteläeurooppalaisia muiden käskystä niin paljon velkarahalla!

Äänestä
  • TYÖTTÖMYYS uhkana tuhansilla ja taas tuhansilla Suomessa!

    Ammattikorkeakoulujen rehtorit arvioivat, että yli 2000 ammattikorkeakouluopettajaa uhkaa irtisanominen.

    Työpaikkojen menetyksen syynä on opetusministeriön säästökuuri.
    Ammattikorkeakoulujen opiskelualoituspaikkoja leikataan 2200 kappaleella ja koulujen toiminnasta säästetään yli 120 miljoonaa euroa.

    Älkää luulko että Suomella menee hyvin!

    Alkaako Kreikan kaltainen säästökuuri uhata Suomeakin?

    Äänestä

  • Suomi VAARASSA !! kirjoitti:

    TYÖTTÖMYYS uhkana tuhansilla ja taas tuhansilla Suomessa!

    Ammattikorkeakoulujen rehtorit arvioivat, että yli 2000 ammattikorkeakouluopettajaa uhkaa irtisanominen.

    Työpaikkojen menetyksen syynä on opetusministeriön säästökuuri.
    Ammattikorkeakoulujen opiskelualoituspaikkoja leikataan 2200 kappaleella ja koulujen toiminnasta säästetään yli 120 miljoonaa euroa.

    Älkää luulko että Suomella menee hyvin!

    Alkaako Kreikan kaltainen säästökuuri uhata Suomeakin?

    aletaan siitä että mamujen ottaminen lopetetaan !

    Äänestä

  • aihetta onkin kirjoitti:

    aletaan siitä että mamujen ottaminen lopetetaan !

    ovat iso kakkahousu-porukka, kun eivät oman maansa puolella ole!

    Äänestä

On se vaan kumma . Heti kun puhutaan KAHVISTA, ,nouse hälymöjy-

Minä tykkään Kahveesta ,olenhan kahvinarkomaani , olenkin siirtynyt siinäkin luomuun , --onneksi siihen jääkin sitten ne paheet, mitä nyt joskus vähän Konjamiinia.



Polittiset päätökset ja maailman valta,kuka kulloinkin on vallankahvassa ---kiinnostaa-. Enhän ole vielä Muumio, vaikka sekin on lähempänä, kun luuliskaan.
Onneksi tulee pottohautaus.

Syksynlehdistä tykkään ja odottelenkin koska iso Tammi , olohuoneeni ikkunan edessä saa väriloistoa .--- Silloin on aika laittaa talviverhot .

Hyvää uutta viikkoa ja vielä -- viimeksi kun olin Suomenlaivalla --näkyi niissä peliautomaatteissa vetävän vipua papatkin .

Äänestä
  • Kahvia tietenkin juodaan voi olla hyväksikin.

    Kyllä "mummoilla" valta Suomessa ja ollut jo vuosia, ukot luulevat vain olevan jotain.

    Äänestä

Kyllä tämän palstat fiksuimmat ovat mummoiläisiä naisia, jokunen tosi älykäs ja hieno nainen joukossa.

Äänestä

lla olen lujasti! - Siinä on mies, Mies isolla alkukirjaimella,
joka on ahkerasti ja reilusti ilman ilkeyttä hoitanut Suomen asioita ja hän tuntee ne sekä Suomesta että EU:sta käsin.

MEDIA, "Moskan" tapaiset lehdet ovat hänet yrittäneet lytätä, mutta hän ei ole niistä välittänyt tai lannistunut.

Pahimpien vastustajiensa, Kalevi Sorsan nimi on Tiitisen listalla, samoin näytti Lipposenkin ja Koiviston naama olevan. Osa toimi siellä Stasin palkkaamina!

> Alpo Rusin mukaan Tiitisen listassa ei ole kyse vain Stasi-yhteyksistä
Suurlähettiläs Alpo Rusi arvioi, että Suojelupoliisin vuonna 1990 kassakaappiin sulkema niin sanottu Tiitisen lista kertookin suomalaisten yhteistyöstä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa.

Äänestä

Diktatuureissa ja näennäisdemokratioissa kyynisimmät kurkunleikkajat ovat valtansa itse kaapanneet. Valtaa pitävät eivät päästä sitä käsistään. He tietävät, että menettävät päänsä samalla kuin valtansa.

Vallan alla kärsineet kansalaiset heittäytyvät uskovaisiksi (muslimit ja Venäjällä ortokoksit). Siellä sitten kirkuvat kuolemaa vääräuskoisille.

Länsimaissa valtaa himoitsevat pelaavat säälimätöntä peliä. Mustamaalaavat poliittisia vastustajiaan kaikin keinoin,

Timo Soinin Persut voittivat vaalit, koska kansalaiset ovat olleet tyytymättömiä vallankayttöön Suomessa. Persujen menestystarina taitaa olla jatkossakin myötätuulessa. Suomessa veronkorotukset ja energian nouseva hinta eivät paranna kansalaisten elintasoa mitenkään.

Pitää vain toivottaa Persuille menestystä ja toivoa, että Timo Soini on se mies, joka panee ajan kanssa asiat raiteilleen Suomessa.

Äänestä
  • No ei presidenttinä ainakaan voi Timo Soinikaan mittään!


    Pääministeriksi Timo Soini
    paremmin sopisi, koska hän on jyrkän kantansa asioiden HUONOSTA hoidosta esittänyt,
    ja PÄÄMINISTERINÄ hän voisi näyttää, miten sitten paremmin asiat hoidetaan.

    EI Timo Soini presidentiksi sovi, syöttilääksi Mäntyniemeen,
    jolla ei ole sieltä puheoikeuttakaan sisäpolitiikkaan,
    ja JUURIhan sitä hän on kritisoinut.

    Paavo Väyrynen sopisi presidentiksi kuin nyrkki silmään.

    Äänestä

ja täällä mummot ilakoivat ko Suomessa on kaikki niin hyvin!

Äänestä

Tulipahan mieleeni muuan konsti Perlusconin tapaan yrittää paikata tuota velkasäkkiä.

Italiassa yritetään saada kansalta rahat lottoamisella ja kaikenmaailman arpajaisilla. Eihän sitä yrittänyttä laiteta, mutta eri asia saako asia kansalta kannatusta.

Italian maassa ei varmaan uskalleta panna hallinnon menoja kuriin, niin tuollaisilla kepulikonsteilla pidetään kansa tyytyväisenä. Ei leikkauksia suoranaisesti.

Pitäisiköhän meilläkin tuollaista konstia yrittää suoraan valtion toimesta eikä
minkään raha-automaattiyhdistyksen kautta?

Äänestä
  • Aloittaja

    Italiassa ei ole koskaan veroja edes yritetty kerätä. Ei Berlusconin tapaista hunsvottia myöskään valittaisi koskaan presidentiksi.

    Me voisimme melko huomaamatta lahjoittaa Suomellemme eli valtion kassaan euron viikossa/ kansalainen. Viikossa siis 5 milj. vuodessa 52x5 milj. = 260 milj.

    Raharikkaat voisivat lahjoittaa paljonkin. Aika helppo juttu kartuttaa Valtion kassaa mutta rahan oikeasta käytöstä olisi suuri huoli.

    Huomasin kyllä, että on lapsia, köyhiä ym, joista ei ehkä tuotakaan voisi ottaa, mutta ökyrikkaat voisivat helposti aukon paikata.

    Kansalaiskolehdilla saataisiin myös paljon hyvää aikaan.

    Äänestä

Y-säätiön kautta syyllistynyt taaskin uusiin laittomuuksiin. Myös muit kaupunkeja mainittiin MOT-ohjelmassa eilen.

Äänestä

Ei minkäänlaista oikeutt ,eikä kontrollia ,näitä ulkomailta tulleita työmiehiä kohtaan.. Puolalaiset tekivät pienellä palkalla, suuren kauppakeksuksen Lähelle tamperetta , Joka olikin aikansa suurin , Mutta ne palkat eivät olleet Rakennusmiesten Tuöehtosopimuksen mukaisia.
Heitä oli helppo jymäyttää , kun olivat kielitaidottomia.
Nyt hakevat Palkkasaataviaan ,eikä se olekkaan mikään pikkuraha. Suomessa Verottajakin oli heitä verottanut väärin.
Itse olen kanssa joutunut Suomesta tulevan Eläkkeeni Verotuksen Väärän pidätys % 35 ,olis oikea vero% olisi ollut 8.mikä pidätettiin 20 v .. Mikä korjattiin kun siittä tehtiin Valitus Euroopan oikeusinstanssiin .. -- Tein liikaa pidätyksestä valituksen --mutta se hylättiin ..

Ei me saada oikeutta ,tavalliset ihmiset.

Äänestä

epäoikeudenmukaisuutta olen kokenut minäkin.

Äänestä
  • samaahan hokevat Persutkin, kertokaahan mitä on saatu aikaiseksi heidän toimestaan ja miksi ei Soini todellisuudessa halunnut ottaa hallistusvastuuta.

    Äänestä

  • tiedostaja kirjoitti:

    samaahan hokevat Persutkin, kertokaahan mitä on saatu aikaiseksi heidän toimestaan ja miksi ei Soini todellisuudessa halunnut ottaa hallistusvastuuta.

    Porin per-s-ryhmä on jo hajoamassa.Ei olisi ihme, jos samaa tapahtuu muuallakin.

    Nyt alkaa alamäki.

    Äänestä

Kyllä se on kukkoo, että Porin pari puolueesta eronnutta , voisi hajoittaa Perussuomalaisia. Sehän vaan vahvistuu, kun on pois nämä" Harhaanjohtajat"
Jotka luulivat heti saavansa jonkunlaisen vakanssain puolueessa .
Katsotaan nyt ja päätellään sitten , näin on asiat. ,

Äänestä

Eihän kukaan järkevä voi ryvettyä ikäänsä epätietoisessa puolueessa.
Hurmoshenkinen johtaja puhuu kuin "V ainio# aikanaan, eikä siitäkään tullut jumalaa.

Äänestä
  • Kyllä politiikon on pakko ilmasta asiansa PUHUMALLA.
    Eihän me muuten tiedetä mitämieltä hän on kansanedustajanakaan .

    Oletko muuten huomannut kuinka moni muukin koittaa keventää --sanomalla jonkun kivan vertauksen tai sanalaskun . Sitähän on politiikot käyttäneet aina . ei se ole yksin Timo Soinin keksintö.

    Aito ullapulla :=)

    Äänestä

Asiasta toiseen .
Martti Ahtisaari on nyt tänään julkaissut Elämäkertansa .
Sanoi haastattelussa kuinka oli epäpoliittinen Virkamies .
Oli mitä vahvemmin sitoutunut Oikeistoon Senhän näki Sokea Reettakin !
Ja maksoivat kulut Pressan Vaalikamppanjassa .
Turhaa pulinaa.
Ajoi omia juttujaan ulkomailla koko Presitenttikautenaa, Aina matkalla.

Ajamassa Suomea Natoon --ja myös Liittovaltion kannattaja.
Näitä Ulkosuomalaisia saakin varoa --ei heillä ollut Suomen etu silloinkaan mielessä
. Sai hyvän palkkion Alfret Nopelilta.

Äänestä

on ollut noiden sos.presidenttien aidosti ajama asia.

Suomea ja suomalaisia he jotenkin vihaavat tai halveksivat,

Ei enää sellaista,

Kekkonen oli suomalaisten puolella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Kun Suomen kansalaiset ovat jo pitkään olleet tyytymättömiä päättäjien toimiin, päätti Timo Soini ottaa vallan ja lähes onnistuikin.

Olisiko siis hyvä, että vallan ottaisivat itsensä osaaviksi todenneet yksilöt.

Maailmantapahtumat osoittavat, että kansat murtavat kahleitaan. Taloudellista valtaa vastaan noustaan jo maailmanlaajuisesti ja erittäin hyvin syin. Eriarvoisuudet ovatkin suunnattomat.

Ketä siis pitäisi nostaa valtaan, eteviä yksilöitä vai parempia demokraattisia päättäjiä.

Ei ketään noista vaan kansat, kaikki maailman ihmiset. On olemassa vain yksi suuri ongelma - sekasorto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu