Aihe

Narsistinen äiti

hukassatotaalisesti

En tiedä miten tätä alkaisi kertomaan ja purkamaan.. Olen suorastaan hukassa tämän asian kanssa enkä tiedä kuinka edetä.

Äitini on lapsuudesta asti ollut määräävä ja dominoiva ihminen, Opin jo pienestä lähtien miten äitiä miellyttää ja tehdä asiat niin että en käytökselläni loukkaa tai suututa häntä. Koska jos jostain syystä näin onnistuin tekemään,oli edessä monen päivän mykkäkoulu.

Nyt ollaan tultu pisteeseen,että olen aikuinen ihminen enkä jaksa/kykene enää pelkkää omaa äitiäni miellyttämään. Mitään kiitosta ei koskaan mistään saa. Pelkkää syyttelyä,nimittelyä ja nöyryyttämistä. Tuntuu etten ole minkään arvoinen. Kaikki asiat teen väärin. Myötätuntoa äitini ei tunne. Tai sanaa kannustaminen.

Hän mököttää,tiuskii,äyskii ja huutaa. Kun kysyn miksi hän käyttäytyy ja kohtelee toista,on syypää aina toisessa. Ei hänessä koskaan,
Hän on oikeutettu sanomaan ja tuntemaan niin kuin tuntee. Mutta häneen ei missään nimessä saa kohdistua kritiikkiä. Siitä hän nousee barrikaadille ja saa kuulla kuinka kiittämätön lapsi olen ollut ja kuinka kehtaan omaa äitiäni niin kohdella. Tässä kohtaan kuitenkin saan kuulla itse olevani hullu,sairas ja muuta diagnosointeja jotka eivät ole mairittelevia. Ja syystä että haluan tietää miksi hän itse käyttäytyy niin julmasti.

Kannustusta en ole koskaan saanut elämässäni häneltä. Olen kuitenkin suht hyvin pärjännyt aikuiselämässä ja löytänyt itselleni tai siis saanut oman perheen. Tämäkin on huono asia. Olen saanut kuulla kuinka hän ei tykkää miehestäni ja lapsenikin on vaikea. Hän ei tiedä miksi ei miehestäni pidä,ei vaan kuulemma pidä. Syytä ei tiennyt. Jatkuvasti saan kuulla että mene sen ihanan miehesi luokse. Ole nyt sitten onnellinen kun kerta noin hyvän miehen olet löytänyt. Suorastaan v*******a ja halveksimista että minulla on hyvä elämä.

Kun olen kylässä hänen luonaan (asun eri kaupungissa) jo ennen sinne lähtöä tunnen erittäin voimakkaasti etten halua lähteä. Suorastaan ahdistusta. Paikan päällä (olen siellä lapsen kanssa yleensä pari päivää) yritän käyttäytyä ja huomioida jatkuvasti etten vaan tee mitään väärää,mistä voisi tulla sanomista tai haukkumista. Tai mököttämistä. Olen siellä ollessani erittäin väsynyt. Ja sieltä tullessani menee pari päivää että piristyn tästä väsymyksestä.

Äitini elämä on jatkuvaa toisten arvostelemista. Tuntuu että vain hänen tapansa elää ja olla on se oikea. Ei mikään muu. Minäkään aikuinen ihminen kun en osaa siivota omaa kotiani. Ja muilta ihmisiltä kuullut miten siisti koti meillä on. Hän ei juurikaan koskaan soita minulle. Ja jos sattuu soittamaan puhetyyli on tyyliltään erittäin marttyyrimaista,että kuinka en ole hänelle voinut soittaa.

Lapseni hän omii,eikä suostu hoitamaan häntä niin kuin minä häntä hoidan. Hänen tyylillään hoidetaan tai ei hoideta ollenkaan. Kehuja tai kannustusta en lapsen kanssa saa (on ensimmäinen). Sukulaisille hän haukkuu kuinka pitää olla niin tarkat syöttöajat. Eikä edes ole. Ajat ovat suurinpiirtein etttä pysyy joku rytmi päivässä. Hän ei tästä välitä vaan tekee niin kuin itse haluaa.

Veljeni kanssa hän ei puhu eikä ole yhteyksissä. Koska suuttui hänelle,eikä suostu sopimaan asiaa. Hänessä ei ole vikaa tässäkään tilanteessa.

Nyt ollaan pisteessä että sanoin hänelle kerrankin vastaan. Että en jaksa hänen käytöstään itseäni kohtaan. Mitään anteeksipyyntöjä en ole elämässä häneltä saanut. En koskaan. Nyt kiitokseksi sain nipun kuitteja kuinka hän on vuosien aikana minua auttanut. Kun kehtasin nousta häntä vastaan ja sanoa miten tunnen hänen kohtelustaan ja käytöksestään. Suorastaan sairasta. Kuka tallentaa kuitteja oman lapsensa auttamisesta?
Tähän mainittakoon vielä että olen AINA ollut kiitollinen avusta ja auttamisesta. Tämän johdosta en koskaan ole häntä vastaan käynyt vaan ottanut itseenikin kohdistuvan kritiikin nöyränä vastaan. Ja hänen suuttuessaan lepytellyt häntä,vaikka hän on haukkunut minua.

Tämä lista voisi jatkua.

Olen niin lopussa.

Onko tämä narsismia vai mitä?

36

1291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JK

      SE ON NARSISMIA

    • huhhuh!

      Kamalaa, älä enää koskaan ota yhteyttä äitiisi :/

    • Tilanteesesi on vaikea. Tiedät sisimmissäsi, mikä sinulle on parhaaksi.

      Sinun eikä perheesi tarvitse kärsiä enää hänen aiheuttamasta pahoinvoinnista. Sinulla ei ole velvoitetta kantaa taakkaasi enempää. Pidä huolta itsestäsi ja pikkuisesta. Et menetä mitään antamalla itsellesi parempaa.

      Irrottautuminen on aina kova juttu. Sinua saatetaan myös syyllistää siitä. Mutta pysy lujana. Sinun ei tarvitse lisätä pahaa oloa enää. Piirrä rajasi ja pidä ne. Onnea matkallesi.

    • yxex

      Saattaisit hyötyä kirjasta "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?"

      Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? Kuinka aikuinen tytär voi toipua narsistisesta äidistä. Karyl McBride. ISBN 978-952-5613-96-4 2009. Suom. Mika Siimes

      Sitä on täällä suositellut mm yhteisön jäsen 'Henna', ja olen sen itsekin lukenut. :)

      Karyl on terapeutti, jolla on itsellään narsistinen äiti.

    • _ __ ___ ____

      hukassatotaalisesti,

      Olen tosi pahoillani, että olet joutunut kokemaan äidiltäsi tuollaista kohtelua. Se on mielestäni ikävää, karmeaa ja vaikuttaa sinulle todella tuskalliselta. Ymmärrän, että koet olevasi hukassa. Jos lapsuutesi ja nuoruutesi on ollut tuollaista, ei ole ihmekään, että tunnet olevasi hukassa.

      Kaikki persoonallisuushäiriöisten ihmisten lapset kokevat traumaattisen lapsuuden. Tällaisesta lapsuudesta seuraa aikuisena monia ongelmia. Jos äiti on narsistinen, hän on tuskin kyennyt huolehtimaan lapsestaan sellaisella tavalla, että lapsi olisi saanut lämpöä, hellyyttä, hyväksyntää ja kannustusta. Moni tuollaisen lapsuuden kokenut ihminen joutuu käymään aikuisena psykoterapiassa korjaamassa kaiken sen, mikä lapsena jäi saamatta. Psykoterapiassa voi käydä omat traumat läpi ja rakentaa itselleen ehyemmän minän ja itsetunnon. Jos sinusta tuntuu, että tarvitset terapiaa, niin mene ihmeessä. Pääset monesta tuskasta ja voit jatkaa elämääsi. Voit oppia myös keinoja tulla toimeen äitisi kanssa ja asettamaan omat rajasi.

      Yxexin ehdottama kirja "enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä" on hyvä narsistien lapsille, suosittelen sitä itsekin. Tässä myös pari ketjua, joissa puhutaan samantyyppisestä asiasta.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9777818

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8350758

      Huolehdi itsestäsi ja voi hyvin!

    • hukassatotaalisesti

      Kiitoksia kaikille vastanneille!

      On helpottavaa huomata,että en itse ole väärässä tässä asiassa ja kokemani on todellakin väärin.
      Olen niin paljon kuullut syyllistämistä että välillä hämärtyy mikä on oikein ja mikä väärin. Ja monesti itsekin ajatellut että olen huono lapsi kun edes ajattelen äidistäni näin. Hänestä joka muistaa sanoa joka välissä,kuinka HÄN on antanut meille kaiken ja tehnyt kaiken meidän eteen. Eikä HÄN saa siitä kiitosta,vaan häpeällistä kohtelua.

      Oma lapseni ja parisuhteeni sai tätä asiaa pohtimaan ja miettimään miksi minun pitää tälläistä sietää ja kestää. Aikuinen ihminen. Välillä on tuntunut että äiti pitää minua ihan lapsen tasolla,jota pitää opettaa,neuvoa,komentaa. Ihan kuin olisin tyhmä. Koska hän osaa ja tietää. Ja vain hänen neuvonsa ovat ne oikeat.

      "lapsi olisi saanut lämpöä, hellyyttä, hyväksyntää ja kannustusta. Moni tuollaisen lapsuuden kokenut ihminen joutuu käymään aikuisena psykoterapiassa korjaamassa kaiken sen, mikä lapsena jäi saamatta."

      Tämä kirjoitus osui ja upposi minuun totaalisesti. Näin juuri. Meillä ei kotona halailtu,eikä osoitettu minkäänlaisia hellyyden osoituksia. Hyväksyntää en juurikaan saanut. Mutta sain kokea mitä tapahtuu jos väärin jotain teen. Ja voin kertoa että olen ollut nuoruudessa yksi kilteimmistä lapsista.
      Terapiaa olen harkinnut sillä tuntuu että olen täysin hukassa näiden asioiden kanssa. Haluan että oma lapseni kokee nämä tunteet kanssani ja saa sen minkä mistä minä olen jäänyt paitsi.
      En halua että hän aikuisena joutuu opettelemaan nämä taidot ja joutuu etsimään itseään,koska minä äitinä olen ollut niin kaikki tietäväinen etten ole päästänyt lasta kasvamaan itsenäiseksi ihmiseksi,.

      "Irrottautuminen on aina kova juttu. Sinua saatetaan myös syyllistää siitä."
      Tätä mietin kovasti,miten tästä eteenpäin. Olen lukenut että narsistinen ihminen ei muutu tai jos muuttuu niin hoidon ja lääkityksen avulla. Mutta mitenkä saa ihmisen lääkärille jos hänessä ei ole mitään vikaa vaan kaikissa muissa?
      Minulla on oma perhe johon haluan panostaa ja jolle haluan elää. En halua elää enää äitini odotuksille ja syyllistämisille. Mutta taitaa irrottautuminen olla ainoa keino? Sillä olen jo tarpeeksi alistunut näihin asioihin ja ollut hiljaa nurkassa ja kuunnellut sitä tiuskimista ja äyskimistä. Ja toisekseen minua jo nyt siellä syyllistetään. Kuinka olen kehdannut käydä häntä vastaan. Kai tällä samalla syyllistämisellä voi tehdä sen irrottautumisenkin.

      Parempaa elämää odottaen.

    • xcch

      " Mutta taitaa irrottautuminen olla ainoa keino? Sillä olen jo tarpeeksi alistunut näihin asioihin ja ollut hiljaa nurkassa ja kuunnellut sitä tiuskimista ja äyskimistä. "

      Irtautuminen on ainoa keino joka tehoaa, sinulla on oikeus omaan elämään, kaikilla on oikeus suojella itseään ja jopa velvollisuus. Muista että irtaantuminen ei johdu sinusta vaan äitistäsi joka aikuisna ihmisenä kantaa täyden vastuun tunnusti tai ei, sillä ei ole väliä.

      "Ja toisekseen minua jo nyt siellä syyllistetään. Kuinka olen kehdannut käydä häntä vastaan. Kai tällä samalla syyllistämisellä voi tehdä sen irrottautumisenkin."

      Samalla syyllistämisellä menee, teet mitä tahansa, niin ainahan se sinua on syylistänyt ja niin tulee jatkossakin tekemään. Kun irtaannut, niin syyllistäminen menettää sinun kohdalla tehonsa.

      Äitsi lähetti sinulle kasan kuitteja, narsistit ei voi muuta tehdä. Laskevat yleensä tuolla tavalla, kun muuta ei ole. Ei ole empatiaa, rakkautta, hellyyttä, sylissä pitämistä lapsena, yhdessä tekemistä. Vain enimmäkseen muiden haukkumista, syyllistämistä, uhkaava ja syyllistävä käytös niitä kohtaan jotka uskaltavat olla erimieltä. jne. Hanki tietoa, apua, ja sen avulla, ennen kaikkea oma arvokas elämä :)

      • -tytär-

        Kyllä minä olen narsistin lapsena joutunut ne kuitit keräilemään. Minun vanhempi kertoili perättömiä juttuja sukulaisille ja tuttaville, kuinka minä elän hänen kustannuksellaan. Hän sai jopa veljeni soittamaan minulle tästä *siivellä elämisestä*. Laitoin veljelle taulukon maksamistani kuluista ja vanhemman saamista *etuisuuksista*. Ja pyysin kannanottoa asiaan. Kuka elää ja kenen kustannuksella. Vanhempani oli sitä mieltä, että minä olen TOSI pikkumainen. Vaikka kysymys oli tuhansista euroista.
        Mutta jotakin hyvääkin. Loppui perättömät puheet tämän asian tiimoilta.

        Narsisti ei lopeta koskaan ikävää käytöstä. Joskus voi olla pieniä taukoja. Mutta ne yleensä on vain esiaste tulevasta, koska narsisti on mitä ilmeisemmin taas jotain hyötyjä vailla.


    • hukassatotaalisesti

      "Ei ole empatiaa, rakkautta, hellyyttä, sylissä pitämistä lapsena, yhdessä tekemistä. Vain enimmäkseen muiden haukkumista, syyllistämistä, uhkaava ja syyllistävä käytös niitä kohtaan jotka uskaltavat olla erimieltä."

      Näin se juuri menee. Luen teidän kirjoituksista kuin omaa elämääni. Empatiaa ei ole tullut mistään. Hellyyttä ei ole ollut. En ole tainnut koskaan äidin sylissä olla. En muista.

      Isääni hän on aina haukkunut,niin kauan kuin muistan. Isäni oli yksi kilteimmistä ihmisistä ja teki meidän lapsien eteen kaiken. Muistan lapsuudesta miten jouduin kuuntemaan sitä hirveää huutoa mitä äiti piti isälle. Haukkui,sätti ja raivosi. Vieläkin isän kuoltua,hän muistaa häntä haukkua. Kun ei mitään tehnyt hänen eteensä. Mutta minulle muistaa sanoa,että olepa itse monta kymmentä vuotta saman miehen kanssa. HÄN on siihen kyennyt,

      Nämä kuitit jotka hän lähetti minulle,sai minussa niin valtaisan raivon tunteen,etten koskaan ole sellaista tuntenut. Kuinka oma äiti on noin kylmä ja laskelmoiva ihminen? Tuntuu etten tuollaisen jälkeen pysty antamaan hänelle anteeksi,enkä ole kykenevä olemaan hänen elämässään. Muisti hän sanoa myös millainen kivireki olen hänelle,jota hänen pitää vetää perässään. Minua,aikuista ihmistä jolla on oma perhe,koti ja asumme toisella paikkakunnalla!

      Kyllä oma elämä menee tälläisen ihmisen edelle. Olkoonkin sitten tämä ihminen oma äiti.

      Kiitos kun olette jaksaneet vastata, Näistä kirjoituksista saa hurjasti voimia!

    • maljojen_prinsessa

      Aloittajalle:

      Tarinasi kuulostaa tutulta. Valitettavasti meitä on monta, jotka ovat joutuneet kasvamaan rikkinäisten vanhempien kodissa. En puolustele äitisi tekoja, mutta niillekin on syynsä: äitisi on itsekin traumatisoitunut ilmeisen pahasti omassa lapsuudessaan. Sinun ei tietenkään tarvitse juuri nyt ajatella äitisi traumoja, vaan sinulle saattaa olla ajankohtaista käydä läpi omat surusi. Anteeksiantokin tulee ajallaan, jos on tullakseen.

      Minun äitini kuulosti melko samanlaiselta persoonalta, kuin mitä viesteissäsi olet kuvaillut omaa äitiäsi. Minun äitini ei ollut (emotionaalisesti) läsnä koskaan koko 19 vuoden aikana, jona asuin kotona - vaikka samassa talossa asuimme koko perhe. Äiti ei kyennyt oikein koskaan lohduttamaan, pitämään sylissä tai hyvänä. Suurimman osan ajasta hän oli etäinen, kylmä ja liian monesti moittiva, vähättelevä, suuttunut ja kova.

      Nyttemmin ymmärrän, miksi hänestä tuli sellainen. Menin itse 30 vuotiaana psykoterapiaan parantamaan oman kipuni ja tyhjyyden sisältäni ja sain itseni tasapainoon. Terapiassaa muistin asioita, jotka olivat olleet koko 30 vuotta piilossa muistini taka-alalla. Kävin läpi myös äitini elämää ja persoonaa terapiassa, ja ymmärrän, että hänen lapsuutensa oli yhtälailla karmea kuin omani (ellei jopa karmeampi). Hän ei ollut saanut lämpöä ja hellyyttä omalta äidiltään, eikä sen takia osannut antaa sitä minullekaan. Tämä on kauhean surullista, mutta sille ei voi enää mitään.

      Itse opettelin psykoterapeuttini kanssa irrottautumaan äidistäni ja vetämään rajat, jotka suojelevat minuuttani. Irrottautuminen oli hankala prosessi, mutta se kannatti tehdä. Nykyään voin olla jossain määrin tekemisissä äitini kanssa eikä minun ole ollut täytynyt lopettaa kanssakäymistä äidin kanssa ihan kokonaan. Irrottautuminen oli henkinen prosessi ja terapeutti oli minulle siihen aivan välttämätön apu.

      Minua auttoi paljon aiheesta lukeminen terapian lisäksi. Suosittelen sinullekin kirjoja:
      - Narsismi: vamma ja voimavara/Jorma Myllärniemi
      - Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä/Karyl McPride
      - Sata tapaa tappaa sielu/Tuija Välipakka
      - Miksi aina sinä/Sandy Hotchkiss
      - Suomalaisen lapsuuden haavat/Martti Paloheimo

      Toivotan voimia omaan prosessiisi! Annathan itsellesi siihen niin paljon aikaa, kuin tarvitset. Ole hyvä itsellesi!

    • hukassatotaalisesti

      "Suurimman osan ajasta hän oli etäinen, kylmä ja liian monesti moittiva, vähättelevä, suuttunut ja kova."

      Näinhän se meilläkin meni. En muista että olisin lohdutusta saanut mihinkään asiaan tai empatiaa ylipäätänsä. Vika oli aina minussa.

      Tiedän että äitini on lapsuudessa kokenut kovia. Niin monen monen kertaa olen saanut kuulla siitä. Sen hän veti mukaan jos meillä kotona ei asiat menneet niin kuin halusi. Tiedän ettei kenenkään pitäisi lapsena sellaista kokea mitä äitini koki ja koska siitä sain kuulla niin pienestä pitäen yritin olla hyvä,jotta hänellä olisi jotain hyvää. Mutta vaikka olisin seissyt päälläni, ei se auttanut. Ei ole lapsen tehtävä läpi elämän kantaa äidin lapsuuden taakkaa. Ja toivon etten kanna omaani jotta oma lapseni ei joutuisi tästä kärsimään.

      Isän kuolemakin oli vain hänen surunsa ja menetyksensä. Ei meidän lapsien. Kertaakaan ei ole kysynyt kuinka jaksamme asian kanssa.

      "Hän ei ollut saanut lämpöä ja hellyyttä omalta äidiltään, eikä sen takia osannut antaa sitä minullekaan. Tämä on kauhean surullista, mutta sille ei voi enää mitään. "

      Ei ollut oma äitinikään enkä sen johdosta minäkään. Mutta toivon että pystyn tätä antamaan omalle lapselleni. Ja sitä olenkin yrittänyt oikein tietoisesti tehdä. Halauksia,sylissä pitämistä ja suukottelua.

      Juuri tänä aamuna mietin tuota yhtä lausetta:

      Miksi aina sinä?

      Siitä on ollut kyse nämä kaikki vuodet. Aina äiti,ei kukaan muu. Ei koskaan.

      Luen nämä kirjaehdotukset,sillä kaipaan kyllä kipeästi tietoa tästä asiasta. Itselle alkaa pikku hiljaa hahmottumaan miksi nämä menneet vuodet ovat olleet kuin sumussa oloa,eikä mitään tietoa omasta itsestäni. Nyt tuntuu hieman valoa tunnelin päässä kun on alkanut ymmärtämään asioita.
      Onneksi vierelle on tullut ihana mies ja ihana lapsi.joiden takia jaksaa. Ja joiden takia aloinkin kyseenalaistaa äitini kohtelua. Ja ymmärtämään että tämä ei ole oikein.

      Ristiriitaisia tunteita kuitenkin käyn läpi. Toisaalta soimaan itseäni kuinka kehtaan asettua äitiäni vastaan,onhan minua opetettu kunnioittamaan vanhempiani siis äitiäni. Toisaalta koen vihaa siitä mitä olen saanut kokea häneltä ja kuinka hän on minua kohdellut.

      Terapiaa olen miettinyt. Mutta en oikein tiedä mistä sitä apua hakisin? Miten tälläiseen terapiaan pääsee?

    • _ __ ___ ____

      Psykoterapiaan voi päästä monella tavalla. Jos tienaa hyvin, voi etsiä vaikka suoraan psykoterapeutin, jonka kanssa sopii terapian aloittamisesta. Psykoterapian kertakäynti vaihtelee 60-80euroa kerta (45min). Terapiakäyntejä on yleensä 1-3 kertaa viikossa. Usein kaksi tai kolme kertaa kannattaa ja siten pääsee nopeammin myös lopettamaan terpiansa. Joissain (harvoissa) tapauksissa voi päästä terapiaan myös julkisella puolella. Tämä vaihtelee kaupungettain ja julkiseen terapiaan voi päästä vain julkisen (terveyskeskuksen psykiatrinen klinikka) puolen kautta.

      Jos tarvitsee tukea terapiaan (useimmat tarvitsevat), pitää saada Kelaa varten lausunto psykiatrilta. Tämän voi hakea joko yksityiseltä tai julkiselta. Julkisella puolella pääsee psykiatrille esim. terveyskeskuslääkärin kautta (terveyskeskuksen psykiatrinen klinikka) tai mielenterveystoimistossa. Myös työterveyshuollon kautta pääsee. Kela korvaa nykyään kaikille psykoterpiaa tarvitseville kuntoutustukea terapiaa varten. Korvaus on noin puolet terapian kuluista. Terapia vie rahaa, mutta se on pitkäaikainen sijoitus omaan sekä läheistensä hyvinvointiin.

      Yleensä pitää olla jonkinlaista mielenterveyteen liittyvää oiretta, jotta saa lausunnon ja terapiatuen. Oireet voivat olla masennusta, ahdistusta tai muita oireita. Tuen saamiseen täytyy liittyä myös työn tai opiskelun vaarantuminen oireiden takia. Pienten lasten vanhemmat saattavat saada tukea hieman helpommin. Linkki Kelan psykoterapia-sivulle:
      http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/301204150015KM?OpenDocument

      Minun mielestäni parasta psykoterapiaa narsistisen vanhemman traumoista kokeneelle on kognitiivinen psykoterapia tai psykodynaaminen psykoterapia (tämä siis vain oma mielipiteeni). Muitakin terapioita on paljon ja jos haluat tutustua terapioihin tai mietit, menisitkö terapiaan, lue kirjat
      - Tiina Tikkasen Psykoterapiaopas
      - Mikael Saarisen Psykoterapiaan?

      Terapia on pidempiaikainen projekti, joten tunnustele ihan rauhassa, haluatko mennä terapiaan ja millaista terapia voisi olla.

    • hän, hän ja hän

      Tekstisi on aivan kuin omani... Sillä erotuksella että avioliittoni päättyi eroon ennen kuin tajusin miksi voin niin pahoin. Oli pakko tehdä kova irtiotto ja vasta nyt kun erosta on kohta kaksi vuotta, tajuan täysin miksi asiat menivät pieleen... Olen nyt ymmärtänyt olevani narsistisen äidin takia läheisriippuvainen :-/ Siksi siis hakeuduin eron jälkeen nopeasti uuteen suhteeseen ja nyt hieman kaduttaa... En vaan osaa olla yksin, lapset ovat vuoroviikoin isällään. Nyt ahdistaa koko tilanne. Tiedän että minun pitää mennä asiantuntijan puheille ja varmaan myös lasten kanssa. Tämä kierre on katkaistava! Joudun varmaan taas satuttamaan lapsiani erolla uudesta avopuolisosta (ovat toki kiintyneet)... Tuntuu vaan että mun on pakko olla hetki ihan vain itseni kanssa, siis se aikuinen joka ottaa vastuun...
      Paljon voimia sinulle! Muista huoltaa parisuhdettanne ja hakekaa siihenkin apua herkästi! Itse heräsin ongelmiin liian myöhään...

    • hukassatotaalisesti

      Kiitos nimimerkille " _ __ ___ ____" hyvistä tiedoista!

      Punnitsen asiaa,haenko terapiaan ja miten tästä nyt eteenpäin. Onhan se perheelliselle iso raha sekä ajankäyttö kysymys.
      Onneksi on hyvä luottoystävä jolle voi koska vaan puhua jos siltä tuntuu,mutta koen etten voi häntä loputtomiin tällä asialla kuormittaa, Ehkä yksi voitto tässä asiassa on jo se että ymmärrän mistä tässä on kyse ja jonkun tapainen irrottautuminen äidistä täytyy tehdä.

      On ollut huojentavaa huomata etten ole tämän asian kanssa yksin. En tarkoita että toivon tätä kenellekään,sillä tämä narsismi on kyllä yksi kamalimmista asioista mitä joutuu kokemaan. Se on aika salakavala eikä itse pyörryksissä edes ymmässä mistä on kyse. Kulkee kuin sumussa ja yrittää vaan miellyttää toista,ettei saa syytöksiä niskaansa.
      Mutta tarkoitan että tiedän että vika ei ole minussa vaan siinä toisessa ihmisessä. Eikä minun ole tarkoitus muuttaa itseäni toisen hyväksyttäväksi.

      Kamalinta asiassa on se kuinka on ottanut narsistiselta ihmiseltä apua vastaan. Pyytämättä. Luottanut että toinen oikeasti haluaa hyvää ja auttaa. Ja nyt kaikki kaatuu päälle,ihan kuin olisin maailman pahin loinen ja apujen pyytäjä. Vaikka ikinä en ole apua konkreettisesti pyytänyt. Puhunut kyllä hankalista tilanteista, Luullen että oma äiti kuuntelee.
      Kerran pyysin apua lemmikkieni kanssa kun lähdin matkoille. Ja KYSYIN sopiiko että hoitaisi niitä sen ajan. Ja asia sopi. Silloin. Nyt kuulemma vaan röyhkeästi jätin ne hänen hoiviinsa.

      Lapsenlastaan on aina halunnut hoitaa kun kylässä ollaan. Jatkuvasti kuuluu että kyllä mummo hoitaa,anna mummon tehdä. Nyt se kääntyi sitten että jatkuvasti pitää lastasi hoitaa. Kyllä HÄN on tarpeeksi sitä hoitanut.

      Tämä lista on niin loputon. Nyt onneksi tajuaa sen vääryyden. Ja että minä olen oma itseni ja henkilö ja jossain se oma raja menee. Mitä kestää ja mitä sietää.

      • ikäloppu

        rakasta itseäsi ja tee se mikä parhaalta tuntuu. ei sun pakko ole äitiäs käydä katsomassa, edes lapsesi takia. vaistoaa sekin ettei siellä ole hyvä olla. sulla on täysi oikeus ja vähän vaikuttaa et velvollisuuskin olla menemättä. et todellakaan ole ansainnut keneltäkään tuollaista kohtelua. sitä saa mitä tilaa. ehkä se joskus tajuu, tuskin kuitenkaan.


    • xcch

      "Ja asia sopi. Silloin. Nyt kuulemma vaan röyhkeästi jätin ne hänen hoiviinsa."

      "Lapsenlastaan on aina halunnut hoitaa kun kylässä ollaan. Jatkuvasti kuuluu että kyllä mummo hoitaa,anna mummon tehdä. Nyt se kääntyi sitten että jatkuvasti pitää lastasi hoitaa. "

      Narsisti tarkastelee aina historiaa siltä kannalta mikä on hänelle edullisinta,

      Jos joku esim. sanoo hänelle, että hän arvostaa niitä ihmisä jotka hoitavat lastenlapsiaan. Silloin hän hymyilee ja kertoo kuinka hän on mielellään hoitanut lapsenlastaan, ja saattaa puhua asiasta pitempäänkin.

      Mutta jos soitat samaan aikaan ja teillä on erimielisyyksiä niin voi sanoa siinä välillä sinulle puhelimessa kun muut ei kuule että " että jatkuvasti pitää lastasi hoitaa." ja takasin mentyä jatkaa keskustelua sanomalla että vois sitä enemmänkin hoitaa jos vain tarvetta olisi.

      Suhteet narsistiin perustuu siihen että kuinka paljon hyötyä ihmisestä on hänelle, eräs eronnut kertoi että hän sa erityis- kohteulua narsistilta koska hän maksaa ylimääräistä rahaa lapsista muutaman satasen kuussa. Narsu riitelee kaikkien muiden kanssa ja katkoo välejä mutta ei hänen kanssa, koska pelkää menettävänsä rahat.

      He käyttäytyvät tavalla joka menee normaalin ihmisen käsityskyvyn yli, sitä miettii että voiko tuollaista olla edes olemassa.

      http://www.sampo2002.oulu.fi/psykopatit/kehityspsykologia.htm

      "Narsistiset ihmiset ovat suunnattoman itsekeskeisiä ja kyvyttömiä huomioimaan muita ihmisiä. He uskovat olevansa aina oikeassa, ja heillä on oikeus tehdä mitä he haluavat ja tulkita sääntöjä omalla tavallaan."

    • hukassatotaalisesti

      "Hän saattaa osoittaa läheisissäkin ihmissuhteissaan hämmästyttävää kylmyyttä, välinpitämättömyyttä ja myötä elämisen puutetta."

      Tämä on ollut tässä rankinta ja vielä oman äidin tekemänä. Nyt kun muistelee lapsuutta niin tajuaa monen monta tilannetta. Silloin niitä piti normaalina,mutta nyt kun alkaa hahmottumaan asian todellinen laita. Lapsuus tuntuukin ihan kieroultuneelta elämältä.

      "Jos joku esim. sanoo hänelle, että hän arvostaa niitä ihmisä jotka hoitavat lastenlapsiaan. Silloin hän hymyilee ja kertoo kuinka hän on mielellään hoitanut lapsenlastaan, ja saattaa puhua asiasta pitempäänkin.

      Mutta jos soitat samaan aikaan ja teillä on erimielisyyksiä niin voi sanoa siinä välillä sinulle puhelimessa kun muut ei kuule että " että jatkuvasti pitää lastasi hoitaa." ja takasin mentyä jatkaa keskustelua sanomalla että vois sitä enemmänkin hoitaa jos vain tarvetta olisi."

      Tämä on niin totta. Kylässä yhdessä ollessamme kehui kuinka hän antaa minun nukkua että saan levätä lapsen hoidolta. Koska tietää että se on rankkaa. Kuitenkin joka ikinen aamu,hän huudatti lastani niin ettei siinä todellakaan kukaan nukkunut. Ei siis mitään pahaa tehnyt,mutta ei vastannut lapsen haluihin ja antoi huutaa.

      "He käyttäytyvät tavalla joka menee normaalin ihmisen käsityskyvyn yli, sitä miettii että voiko tuollaista olla edes olemassa."

      Näin juuri. Välillä miettii että voiko oikeasti joku ajatella ja käyttäytyä noin? Missä on tämän ihmisen moraali ja häpeä? Mutta sitä ei ilmeisesti tai ei siis tälläisillä ihmisillä ole.

    • 18vN

      Jos tekstistäsi poistettaisiin nuo lapsi-osat pois ja paikalle muutettaisiin sana isä, olisi tuo teksti suoraan ku omasta päästäni.

      Osasit juuri laittaa sanoiksi juuri ne asiat mitä itsekin olen saanut kokea. Itse olen myös lisäksi saanut kokea laiminlyöntiä huolenpidossa ihan perusjuttuja myöten. Vaatetus, harrastaminen, ruoka... Itse olen asunut kohta 10v kahdestaan isäni luona kahdestaan, äitiin en ole pitänyt muutamaan vuoteen yhteyttä. Sitä ennen asuin kahdestaan äidin kanssa jonka luota muutin yhtäkkiä pois 8v kun hänellä todettiin vakava masennus ja skitsofrenia. Minkäänlaista apua en saanut keneltäkään tähän tilanteeseen. Jo kahdeksan vuotiaana sain itse pitää itseni pystyssä.

      Hassua sinänsä että yhdestä asiasta isäni on pitänyt huolen paremmin kuin hyvin: siitä että minulta ei tule raahaa puuttumaan. Hän on auttanut ja nähnyt vaivaa sopimusasioissa liittyen omaisuuteni hoitoon. Totisesti voin sanoa että jos on rahaa ei saa rakkautta.

      Narsismia aloin epäillä pari vuotta sitten ja kun kerroin siitä siskolleni hän puolusti isää. Kuulemma joka nuori käy läpi samoja asioita ja on ihan normaalia että vanhemmat vaikuttavat tässä iässä tyhmiltä..

      Voimia kaikille jotka elävät taielivät narsistin kanssa.

    • Desesperada

      Minä olen myös paininut samanlaisten ongelmien kanssa jo yli 30 vuotta. Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei perheemme elämä ollut normaalia ja olen ymmärtänyt äitini olevan täysnarsisti.

      Kaikki nuo aikaisemmat kommentit sopivat myös minun elämään. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että äitini on jo iäkkäämpi ja neurologisen sairauden lisäksi sairastunut hyvin vaikeaan paniikkihäiriöön.

      Isän kuoleman jälkeen vaajaa 10 vuotta sitten päätin, että olen äidin apuna, koska hänellä ei muitakaan ole. Olen Lapsesta asti tuntenut tukahduttavaa ahdistusta hänen seurassaan ja elämäni varrella olen jo nuorena muuttanut isäni kanssa ulkomaille päästäkseni hänestä eroon. Sinne hän muutti perässä, minä taas takaisin Suomeen ja äiti tietysti perässä. Suomessakin hän on muuttanut satoa kilometrejä perässäni toiseen kaupunkiin.

      Jo ennen sairastumistaan hänellä oli tapana soittaa päivittäin. Kysellä aikatauluni, mitä laitoin ruoaksi, oliko mieheni jo tullut kotiin jne. Nykyään hän asuu yksityisessä palvelutalossa, mutta tuo kontrollointi on tullut silti sietämättömäksi. Puheluita tulee päivässä yli 10, joskus yli 20 ja jos en heti vastaa, hän soittaa miehelleni, tyttärelleni tai opa mieheni työpaikalle.

      Hän vaatii useasti päivässä minua luokseen seurakseen, koska on niin vaikea olo. Jos en pääse, olen töissä, lasten harrastuksissa, saunassa tai missä tahansa, mistä en heti pääse, hän parkuu kuin lapsi ja uhkailee istuvansa keittiössä veitsi kurkulla. Minä sitten saan hänen kuolemansa syykseni, kun hylkään hänet. Tätä tapahtuu useita kertoja päivässä ja myös öisin. Puhun hänen kanssaan puhelimessa useita kertoa päivässä ja käyn hänen luonaan ainakin muutaman kerran viikossa. Jokainen keskustelu on taistelua, yritän olla sanomatta pahasti, mutta silti tuskin ehdin toipua ahdistuksesta ennen seuraavaa puhelua. Pahinta on, etten ole ainoa, joka tästä kärsii. En edes uskalla ajatella, miten tämä vaikuttaa omiin lapsiini ja koko perheeseemme.

      Erilaisilla lääkäreillä olen äitiäni käyttänyt jo vuosia. Noin vuosi sitten hän alkoi tuntea erinäisiä kipuja ja tuskia ja kävimme kaikilla mahdollisilla erikoislääkäreillä, joissa hänelle suoritettiin ties mitä tutkimuksia. Mitään elimellistä vikaa ei koskaan löytynyt. Lopulta uskalsin ehdottaa psykiatria, joka totesi hänen kärsivän hyvin vaikeasta paniikkihäiriöstä. Seuraavana päivänä hän siirtyi hoidettavaksi psykiatriselle osastolle, jotta lääkitys saataisiin alkuun. Tästä alkoi syytösten ryöppy. Miiloin minä yritin häntä murhata, milloin lääkärit. Koko henkilökunta kuulemma kidutti häntä, kun ei suostunut komenteluun ja pompotukseen. Osatollakin jouduin käymään lähes päivittäin. Öisin hän jopa pyysi minua soittamaan ambulanssia.

      Osastohoito kesti kuusi viikkoa, minkäj älkeen hän sai keploteltua itsensä ulos. Sairaanhoitaien kotikäynnit hän lopetti lyhyeen, kun ei kuulemma hyväksynyt, että moukkkamaiset eukot käyvät penkomassa hänen elämäänsä. Nykyään hän vaatii minua useati päivässä luokseen, koska on niin kipeä. Hän vaatii minua nukkumaan luokseen ja ättämään ale kouluikäiset lapset kotiin. Hän vaatii jopa tulla asumaan luoksemme ja että minä jättäisin työni häntä hoitaakseni.

      Lähiomaisen auttaminen on todella arvokasta ja arvostan todella nitä, jotka jaksavat. Itselleni tämä alkaa vain olla todella raastavaa, kun kyseessä on ihminen, joka on alunperinkin ollut vastenmielinen.i

    • Kärsii ja kestää!

      Elät sitä elämää, jota itse elin aikoinaan. Isäni oli ja on edelleen täysi psykopaatti ja äitini narsisti valitettavasti! Kun vanhin lapseni kirjoitti 3 ällää ja 3 E:tä, isäni sanoi kuivasti juhlissa, että olisihan tuo paremminkin voinut mennä??? Lasta otti aivoon, minua äitinä otti aivoon, siis niin julmaa kuin olla voi ukin suusta. Kaikkien lasteni (4kpl) ristiäiset, rippijuhlat yms. äitini kävi läpi, eli oli läsnä (isääni ei huvittanut tulla aina paikalle). Äitini nokka pystyssä arvosteli kotini siisteyden, tarjottavat (olen kokki ammatiltani), meillä on videokuvaa tallenteena joistakin juhlista!

      Saneli kaapin paikan ja arvosteli avioliittoani, miessuhteitani eroni jälkeen. Kun pääsin narsistin otteesta, jota äitini siis inhosi yli kaiken, niin nyt he ovat lyöttäytyneet "yhteen"! Voiko tilanne olla enää pahempi? Luojan kiitos saan tällä hetkellä apua monelta taholta aina ammattilaisia myöten ja otan avun ilolla vastaan.

    • --------------------

      On se, ja suosittelen pysymään erossa. Olen vastaavassa tilanteessa ja nyt kolmisen vuotta pysynyt erossa ja voin hyvin, mutta meni kaksi vuotta toipuessa. Ala myöskin olemaan avoin sen suhteen että äitisi on tälläinen, niin alat pikkuhiljaa uskomaan ettei se ole sinun vikasi. niinkun ei olekaan.

    • mammankuvatus

      Näitä äitikultia riittää...aikuiselle vuosikymmeniä itsenäisesti hyvin elämäänsä eläneelle tulevat silmille siitä,että lapsi on äidille "velkaa", elämänvelkaa olemassaolostaan. Tämän kuullessani muun loputtoman kiukuttelun, mökötyksen ja v-tuilun jälkeen avasin silmäni. Minua syyllistettiin yli 40 vuotta, kohdeltiin kuten kelvotonta piikaa.
      Se mikä minut sosiaalisissa tilanteissa erottaa smalltalkissa on se, että minulla ei ole lapsuudestani oikeastaan mitään kerrottavaa, kertomisen arvoista lämpöä, tunteita tai elämyksiä. Olen onnellinen että kaikille ei ole käynyt näin kylmää äitiä, velkojaluonne kaikesta mitä on tehnyt, pyytämättäni. Niistä olen velalliseksi todettu. Taloudellista apua äitini ei sitten täysikäisyyteni jälkeen ole penniäkään tarjonnut. Ilmaiseksi itseottaa vastaan ja vaatiikin mitä tahansa. Varmaan onnellinenihminen, ystäviä ei ole.

    • loruttelua

      Henkilökohtaisuuksiin menevissä tarinoissa, kuten aloituskin on, en halua ottaa koskaan kantaa toista osapuolta kuulematta.
      Miksi en halua, miettikääpä sitä.

      • loruttelua

        huhhuh! : "Kamalaa, älä enää koskaan ota yhteyttä äitiisi :/"

        --siksi..


      • asdfghkj
        loruttelua kirjoitti:

        huhhuh! : "Kamalaa, älä enää koskaan ota yhteyttä äitiisi :/"

        --siksi..

        Sinulla ei siis varmaankaan ole ollut niin vaikea persoona vanhempana, jos et ymmärrä, että joku antaa tuollaisenkin neuvon kuin "älä koskaan enää ota yhteyttä".

        Itse en ole lopettanut kokonaan suhdetta äitiini, mutta lähellä se on ollut useita kertoja. Kun joutuu ottamaan liian monta kertaa "turpiinsa" vanhempansa luona, niin ei siinä enää ole lopulta myös järkeä olla yhteydessä ihmisen kanssa, joka satuttaa sinua kerta toisensa jälkeen.

        Ja kuten ehkä huomasit, niin tässäkin ketjussa oli monta, jotka ovat todella pohtineet asiaa ihan ulkopuolisenkin kanssa eli kyseessä ei ole vain yhden kannan kuunteleminen. Narsistisesta häiriöstä kärsivän kanssa asioiden selvittely ei myöskään onnistu, koska valitettavasti on niin, ettei tällainen persoona osaa selvitellä asioita: hänen vuorovaikutuksensa toimii vain silloin kun hän haluaa jotain itselleen.


    • eienääniinhukassa

      Hei,

      yllättävää että kirjoitukseni vielä huomattiin.

      Aikaa on kulunut kirjoittelustani ja tilanne on se ettei äitini halua olla yhteydessä. Ei siis itse halua. Olen vastannut hänen yhteydenpyyntöönsä,mutta kyse olikin vain siitä että hän tarvitsi allekirjoitukseni erääseen asiaan. Kun hän sen sai,loppui yhteydenpito. Ei siis ole edes lapsenlapsestaan halunnut kuulla mitään.

      Hänen kanssaan kommunikointi meni samalla kaavalla kuin ennenkin. Hän itki,huusi ja voivotteli kuinka hänen elämänsä on kauheaa,mitä kauheeta hän joutuu kokemaan. Ei kysynyt mitä minulle,omalle lapselleen kuuluu tai perheellemme. Autoin asiassa ja sinne taas hävisi kuin tuhka tuuleen. Ei kiitosta ei mitään enää.

      Eräälle kommentoijalle joka ylempänä kommentoi miksi ei ota kantaa asioihin,sanon vaan että kun elät elämäsi tälläisen ihmisen kanssa,ymmärrät miksi. Oma kantasikin kun kuitenkin oli myös aika mustavalkoinen.

      Itse kirjoituksissani en keksinyt yhtäkään asiaa,vaan kaikki oli koettuja juttuja. Tietysti jos halutaan toisen osapuolen puolta kuunnella,ei se varmaan mene yhteen ollenkaan. Ja minä olen se hullu ja sairas ihminen kun keksin tälläisiä. Valitettavasti kaikki vaan on totta.

      Otin siis yhteyttä,eikä äitini kiinnostus herännyt kuin omassa asiassaan.

      En vaan käsitä miten joku voi heittää oman lapsensa elämästään noin vaan pois?

    • Jane63

      Tuo on nimenomaan narsismia. Minä olen kokenut ihan samanmoista omalta äidiltäni ja olen nyt puoli vuotta ollut ottamatta häneen mitään yhteyttä. Nyttemmin minulle on selvinnyt, että tosiaankin narsismista on kysymys. Olin kauhean helpottunut, koska tämä vapauttaa minut olemaan vastedeskin erossa tuosta kauheasta ihmisestä. Hänelle mikään ei riitä eikä mikään ole hyvin. Hän imee minusta voimat. Minä haluan olla omille lapsilleni rakastava ja kannustava äiti ja siitäkin hän on kateellinen. Hän pitää lapsenlapsiaan omina kilpailijoinaan. Yrittipä kääntää minun tyttärenikin minua vastaan. Kun ei siinä onnistunut, oli kylmästi tokaissut yli tunnin puhelun lopuksi: "Tästä puhelusta ei ollut mitään hyötyä." Nii-in, ei ollut hyötyä, koska ei saanut tyttärentytärtään nousemaan omaa tytärtään vastaan ja liittolaista itselleen. Järkyttävää!

      Neuvon olemaan kaukana tuollaisesta ihmisestä, vaikka omasta äidistä onkin kysymys. Hän ei ikinä tule paranemaan tuosta persoonallisuushäiriöstään eikä ikinä tule käsittämään omaa käyttäytymistään -. saati sitten katumaan mitään. Meillä on siis oikeus olla olematta tekemisissä ihmisen kanssa, joka haluaa meille pelkkää pahaa!

      • manipulointia 33

        Meillä nyt narsku yrittää kääntää tytärtäni minua vastaan, samaa yritti pojan kohdalla, muttei onnistunut. naurettavaa... tein "ansan": Tytär vastasi minun puhelimeen narskun soittaessa ja valehteli pyynnöstäni , etten ole paikalla ja kas kummaa manipulointi alkoi välittömästi.


    • muutuilkeäksi

      Kuulostaa omalta äidiltäni, vain hieman eritasoiselta. Minun äitini taas käytti enemmän fyysistä väkivaltaa, kun sanallisesti ei oikein pärjännyt minulle edes lapsena :D Koska en näyttänyt koskaan että minuun sattui.
      Rupea pelaamaan samaa kieroa peliä? Kai vain narsisti voi voittaa narsistin? Ellei psykopaatti sitten... Sekin on niin ja näin.

    • kuunnelkaa itseänne!

      On se vaan kumma että nää ämmät täällä voi hyväksyä äitinsä narsistiksi. Ihan niinkuin omat miehensä tai ex-miehet ovat myös niitä.
      Mutta parisuhteessa aina se mies on narsu. Eli summa summarum: narsisteja ovat siis teidän ex-miehet ja äidit.

      • Tosi kipeälle

        Olet kyllä tosi kipeä! Ala nyt kuule nopsaan kirjoittaa siitä parisuhteesi narsistinaisesta ja lakkaa parkumasta. Tulen aikuisten oikeasti hulluksi jos et lopeta tuota järkyttävää kitisemistäsi.


      • itsekunnioitus
        Tosi kipeälle kirjoitti:

        Olet kyllä tosi kipeä! Ala nyt kuule nopsaan kirjoittaa siitä parisuhteesi narsistinaisesta ja lakkaa parkumasta. Tulen aikuisten oikeasti hulluksi jos et lopeta tuota järkyttävää kitisemistäsi.

        Mitä tämä asia sinulle kuuluu, kun itse et ole kokenut mitään, toden näköisesti seurustelet vaan koviksien ja idioootttien kanssa sen huomaa kovis käytöksestä. Narsismista puhuttaessa siinä asiassa ei ole mitään kaunista. Ja leikki on kaukana. Kaikille narsistien uhreille sanon ottakaa jalat alle, ja muuttakaa paikkakuntaa jos mahdollista, laitttakaa välit poikki lopullisesti, jos halatte toipua, koska narsismi on parantumaton sairaus, ei kannnata jossitella mitään! Vaan nenä kohti vastatuulta ja menoksi! Niin kyllä olo helpottuu ja apua saa tuki sivustoilta, yms voin sanoa tämän kaiken kokemuksesta. Kaikille narsistien uhreille korkeaa itsekunnniotusta ja voimia, rakastaa itseänne!


    • Anonyymi

      On kyllä

    • Anonyymi

      Dominointi liittyy yleensä narsismiin, sillä narsisti ei halua jäädä alakynteen, vaan olla tilanteiden yläpuolella, herra. Aloittajan kuvauksen perusteella syntyy vaikutelma hankalasta ihmisestä, ehkä persoonallisuushäiriöisestä narsistista.

      Narsistin (persoonallisuushäiriöinen) sisältä *puuttuu kokonaan vakaa minuus* (aito minuus), joka ottaisi aikuisen vastuuta, arvioisi itseään muihin, voisinko kehittää itseäni ja ymmärtäisi muiden näkökulmia. Niin ikään empatia on heikosti kehittynyt, joka erittäin tärkeä työkalu muiden ymmärtämisessä. Nämä puutteet johtuvat siitä, että narsisti jää tunnetasolla ja minuuden kehityksessä jumiin 1-3 vuoden taaperoikään, tietyllä tavalla lapseksi ja krooniseksi kiukkupussiksi elämänsä mitaksi, vaikka voi älyllisesti kehittyä joskus eteväksi (vääntelee ja manipuloi toisia taitavasti). Empatia ja vakaa minuus kehittyvät nimittäin vasta ikävuosien 4-18 aikana.

      Hyvin tyypillistä narsistille on, että hän oksentaa muiden niskaan ongelmansa, syyttää omista ongelmistaan muita, sillä edellä mainittu aikuinen asioiden käsittelytapa puuttuu täydellisesti. Kun vakaa minuus puuttuu, myös narsistin rajat muihin ovat erittäin epäselvät. Hän näkee muut itsensä käyttöosina (itsensä jatkeina), jonka vuoksi esimerkiksi muiden syyttäminen mahdollistuu. Muilla on käyttöarvo väkiselläkin syntyvien negatiivisten asioiden ulkoistamisessa, sillä narsisti on näkee itsensä vain positiivisessa valossa.

      Narsistin minuus on rakentunut erikoiseen ns. kaikkivoipaan puolustusmekanismiin (grandiositeettinen defenssi), jonka tehtävä on luoda heikko, heittelehtivä (narsistin mieli muuttuu vähän väliä) valheellinen minuus, mutta jolle on tyypillistä pysyvä tunne, että on muita parempi (vain positiiviset puolet koskevat), muut ovat loputtomasti velkaa itselle. Tällainen minuus on kuitenkin niin heikko, että muiden ympärillä täytyy vähän väliä kannustaa narsistia hänen paremmuudestaan, ihailla, osoittaa huomiota. Ilman ulkopuolista ihailua (joskus riittää saada vaikka negatiivista julkisuutta) kaikkivoipainen defenssi alkaa rapistua ja narsisti koettaa epätoivoisesti saada ihailua ja huomioita, vaikka pakottamalla (mikset soita useammin).

      Sivumennen defenssit ovat automaattisesti ihmiselle tulevia suojakeinoja (erilaiset suojakeinot vaihtelevat ihmisestä toiseen), jotka muokkaavat ajatuksia ja tunteita tiedostamattomasti ja suojaavat häntä psyykkiseltä kivulta (häpeä, ahdistus jne.). Osa niistä on hyödyllisiä, mutta osa kahlitsee pitkäaikaisesti. Yleensä defenssit rapautuvat, kun ne tiedostaa. Narsistin koko persoonallisuus on vain nippu defenssejä, päällimmäisenä kaikkivoipainen defenssi, joka suojaa häpeältä. Muita defenssejä ovat mm- mustavalkoinen ajattelu huono-hyvä (ei välimaastoa) sekä muiden mitätöinti, itsen ihannointi.

      Mikäli kaikkivoipainen defenssi murenee ihailun puutteesta, myös äärimmäisten pettymysten tai äärimmäisten menetyksien takia (narsisti äkkiä tiedostaa puutteellisuuteensa), niin narsisti kokee putoavansa tyhjyyteen ja raskaan häpeäkokemuksen keskelle (syvä itseinhon ja arvottomuuden äärelle). Narsisti suojautuu tältä tyhjyydeltä ja häpeätaakaltaan, todelliselta surkeudelta kaikkivoipaisella defenssillä, ettei päätyisi katsomaan omaa sisäistä tilaansa, omaa myrkkyään. Joka tapauksessa kaikkivoipainen defenssi murskana hän olisi ihmisenä aidompi, tässä tilassa masentuisi, jolloin olisi jonkinmoiset edellytykset lähteä hoitamaan tilaa psykoterapialla (rakennettaisiin aito minuus, kasvatettaisiin empatiaa ja hoidettaisiin häpeä). Kaikkivoipainen defenssi voi kuitenkin rakentua uudelleen, jolloin narsisti on entisellään.

      Narsistia ei ole yleensä hyväksytty lapsena tai kohdeltu kaltoin, jolloin hän jumiutuu tunnetasolla lapsuuteen. Valitettavasti narsisti on siinä mielessä menetetty maa, että hän on muita kohtaan kyltymätön ihailun ja huomion vaatimuksellaan (ihailu on korvannut täydellisesti rakkaudenkaipuun - rakkaus ei voi parantaa narsistia) ja pääsääntöisesti vihamielinen muita kohtaan.

      Ikävä kyllä hukassatotaalisesti, jos koet ahdistusta ottaessasi yhteyttä äitiisi, on se psyyken merkki siitä, että kontaktia pitäisi välttää. Valitettavasti myös paras lääke on pitää mahdollisimman vähän yhteyttä narsistiin, jos mahdollista, jättää yhteydenpito kokonaan (hiljakseen). Narsisti ei ihmisenä pysty kehittymään aidosti aikuismaisemmaksi defenssiensä takia, eikä toisaalta halua ihmisenä muuttuakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muusikko Pave Maijanen, 70, on kuollut

      "Talvella 2018 hän sai ALS-diagnoosin. Ensioireet hän huomasi syksyllä 2018. Tuolloin Maijanen alkoi tuntea kummallisia lihaskramppeja ja huomasi, ett
      Maailman menoa
      113
      5423
    2. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      2145
    3. Sofia muutti hotelliin ilmaiseksi

      "Seiskan saamien tietojen mukaan kohukaunotar Sofia Belorf, 30, olisi muuttanut helsinkiläiseen luksushotelliin äskettäin. Seiskan saamien tietojen mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      371
      1964