Sepon baari

Torilla huhutaan, että sepon baari onnela lopettaa toimintansa...
24780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin tekee ja joutaakin loppua.

Äänestä
  • Kuulin huhun, että tilalle tulee uusi Seppo-niminen trendiravintola, jossa esiintyy joka viikonloppu kajaanilainen bändi nimeltä Seppo.

    Äänestä

Jos lopettaa niin empä osaa isommin surra kun ei ole kertaakaan tullu käytyä koko luolassa. Joskus ilta-aikaan ohiajaessa olen vaan todennu ettei (ulkona seisoskelevien asiakkaiden perusteella) taida sisältä löytyä yhtään tavallista ja aitoa ihmistä. Kaikki vaan olevinaan toinen toistaan hienompia ja erikoisempia ihan vaan hienouden ja erikoisuuden takia!! Eikä semmoinen kestä pidemmän päälle, ainakaan näillä korkeuksilla..

Äänestä
  • Taneli se on kajjaanin paras paikka !!

    Äänestä

Ei kajaanissa tosiaan ole kysyntää laadukkaille yökerhoille.

Äänestä

Sinäkö sanot Onnelaa laadukkaaksi ,jo on aikohin eletty ,räkälähän se oli eikä mikään muu samanlainen kuin Taneli.

Äänestä

harmi. maahanmuuttajat joutuvat nyt menemään 96:een.

Äänestä

joutaakin loppua

Äänestä

Onnela on kyllä Kajaanin paras tanssiklubi, ei siitä mihinkään pääse. Enpä usko että olisivat mummat ja papat mielissään kun nuoriso tulisi remuamaan Taneliin - ja toisaalta voin kyllä todeta että on se meininki loistokkaampaa Onnelan puolella kuin Tanelissa, ainakin sen perusteella mitä joskus päiväsaikaan Mummon kahvilaankin seinän taakse kuuluu...... Että siinähän haukutaan nuorisoa - nuoret ovat nuoria, mutta se, että viiskymppiset "ladyt" huutelee rivouksia Tanelin tiskiltä on taas jo hitusen ei-niin-ymmärrettävää.

Äänestä
  • Siinä olisi hyvä kirpputorin paikka!!

    Äänestä

Ei haittaa jos lopettaa. Joku hyvä rokkiklupi siihen tilalle kun ei ballsillakaan ole mitään ja se on muutenkin nihkeä.

Äänestä

SK-ravintolat on tehnyt siihen 10 vuoden vuokrasopimuksen mut rahallahan siitä selviää. Itse tosin luulen että vain konseptia muutetaan mikä on ravintola-alalla ihan normaalia.
Samassa yhteydessä ehkä tiloja sorvataan tarkoituksenmukaisemmiksi eli pienemmiksi
ja aikuisille tulee omia iltoja tms. Giggling Marlin, Tivoli tms.

Äänestä

Eläkeläisten iltapäivä tansseja vois ruveta pitään, ei oo häiriötä muille.

Äänestä

Sä voit pitää niitä kotonas. Liiketoimintana se ei kannata

Äänestä

Ei lopu ravintolan toiminta

Äänestä

Siihen tulee uusi baari :)

Äänestä

Siihen sopisi myös vanhusten kerhotilat, ei tarvii enää mitään juottolaa niitä on tämänkokoisessa kylässä ihan liikaa.

Äänestä

Mistä sinä tiedät kun et koskaan niissä käy, kyllä juopoillekin on tarvetta, ne ylläpityää kuule melko montaa paikkaa ja tuo valtiolle pirusti verotuloja. Toki vanhuksillekin pitää paikkoja olla mutta se lienee kunnan tms instannisn tehtävä?

Äänestä

:D Onnela on ja pysyy, don't worry! Miks sinne ois muuten buukattu ohjelmaa vuoden loppuun? Seuratkaa vähän facebuukkia tollot! Paras yökerho täällä, kun ei tarvii katsella ainakaan lauantaisin teinejä kinuamassa euron kaljaa. Pysyköön ne siellä 96:ssa.

Äänestä

mie en tiijä ei oikeasti taida tietää paljonko alkoholia nauttivat kuormittaa terveydenhuoltoa. Mahoton summa mikä uppoo niitten hoitoon. Mummo jos istuu siellä kerhossa saa virikkeitä, ja jos tulee jalan vielä liikuntaakin, ja jos ottaa poksauttaa taksin, a vot siinä työtä ja veromarkkoja kajaaniin.

Äänestä

Onneton "kaupunki" ja vielä onnettomampi "onnela".

Äänestä

Normi kaupunki, normi sedula.

Äänestä

Pikku-kaupunki suomineidon takapuolessa :)

Äänestä

ja sinä olet finni sen perseessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sebbo77 kirjoitti:

Torilla huhutaan, että sepon baari onnela lopettaa toimintansa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu