KUNTALIITOSKIIMA

Huvittaa tuo täälki päin epidemian tavoin riehuva kuntaliitoskiima.Muutamia vuosia sitten juhlittiin täälkipäin monen kunnan itsenäisenäolemisen tasavuosia ja lähes kaik päättäjät pitivät parhaimpana ratkaisuna itsenäisyyttä.

Totta on,että vielä tänäkin päivänä täällä eletään melkoisessa takapajulassa.Huvittavinta on,että monen kunnan nykyiset päättäjät ovat tulleet tänne muualta,ehkäpä oivalletuaan,jot meitä takapajulas asuvii on helppo höynäyttää.Tuoho naapurkuntaanki valihtivat kunnanjohtajaksi melkoisen vilperin,joka taatust halus vain nimesä essiin ja ajoi kunnan heti liitosneuvottutielle ja nyt jo hakkee kapungijohtajaks Pohjanmaalle.

Aika erikoista matematiikkaa säästöjen hakemiseksi kuntaliitoksilla on se että kaikil jonnii joutavil viranhaltijolille taataan varma paikka uuves suurkunnas ja palkkaki usseimmite nousee,eikä tarvitse vaivautua tekemään sitäkään vähää,kuin ennen kuntaliitosta.

Ovatko nää nykyset vallanpitäjät niin hölmöjä,etteivät tajua mistä nykyinen palveluitten tarve tovellisuuves johtuu.

En ole kenenkään päättäjän koskaan kuullut puhuvan,millainen tausta liiankin monella palveluitten käyttäjillä ja tarvitsijoilla on

.Ensinnäkin keskioluen vapautumisen jälkeen annettiin liian monen silloin nuoren ihmisen ajautua kassa-ja kaljoittelulinjalle ja nyt juuri heistä asuu palvelutaloissa yhteiskunnan passattavana liian moni.

Toiseksi niin seutukunnallamme,kuin kait muuallakin syrjäseuduilla on kilpailumieli korkealla.Lienevät vanhat uskomukset,ehkäpä myös nykyinen sairaanhoito järjestelmä syynä siihen,että jatkuvasti on menossa olympialaiset siinä,kuka kuvittelee itselleen vakavimman sairauden,etenkin naisilla.

Ei ole ihme,että terveyskeskus järjestelmäkin nikottelee,kun parrhaassa iässä,alle neljänkymmenen ikäiset naiset alkavat epäillä olevansa vakavasti sairaita ensimmäisten vaihdevuosioireitten ilmaantuessa.Oma äitini mitä tyypillisimpänä esimerkkinä,Siinä sitten hypätään ,tai paremminkin taksilla ajellaan arvuutus-,ei kun terveyskeskuksissa muutama vuosi ja sitten passattavaksi palvelutaloihin.Eivätkä kyllä miehetkään ole syyttömiä samaan,tunnen liian monta.joita ei iänkuuna päivänä ole vaivannut mikään,mutta on onnistunut höynäyttämään yhteiskuntaa.

Vastatkeeha nyt joku näistä kuntaliitoskiimasista päättäjistä rehellisest,että onko tarkoituksenne turvata vain suojatyöpaikka itsellenne,kun varat kuluvat vääjäämättömästi turhaan palveluun ja vahtimiseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Korven kaiku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu