Jo on aikoihin eletty!!

Aika harvinainen tapaus:)
Yleensä on niin päin että hoitaja etsii lohduttajaa ja olkapäätä.
Minä olisin hyvilläni jos oma ukkoni viihtyisi noin hyvin ja läytäisi "virikettä" elämäänsä.
Voisin hyvällä omallatunnolla kulkea omia polkujani.
Jos olisin sinä, en olisi millänikään, ikäänkuin en huomaisi mitään. En usko että enää erota kannattaa, riippuu tietysti minkä ikäisiä olette.
Jokaisen tapaus on ainutkertainen, mitään ainoaa oikeaa neuvoa ei voi antaa.

V ähän niinkuin jalat pois alta yllättäen, vaikka ei kai niin pitänyt ollenkaan käydä.
Siinäpä palstapsykologeille puntaroitavaa. Itse en oikein osaa vielä sanoa mitään.

Niin, eihän se ihastuminen katso aikaa, eikä paikkaa... Kyllähän niissä hoitopaikoissakin romanssin sävyjä on... Mutta kuinka viaton vai "vaarallinen" se suhde sitten on... niin se lienee tapauskohtaista..

Ei ihminen muutu ikääntyessään jos korvien välissä kaikki toimii.
Lääkkeet vie monen vanhuksen niin apaattiseksi että tunne-elämäkin on jäässä.
Esim vanhainkodeissa suhtautuminen taitaa olla aika suvaitsematonta ja ymmärtämätöntä vanhusten tunne-elämän asioissa.
Olen kuullut että jossain päin on rakastunut pari saanut vanhainkodissa yhteisen huoneen, se lienee harvinaista.

Jos vähääkään itseäsi kunnioitat, niin tee niinkuin minäkin ja "muutama muu" kanssasisaristamme.
http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2011042613572943_ma.shtml

Heh:)))
Gampian kuumassa pimeässä yössä, vain silmän valkuaiset erottuu...

Kyllä siellä ihan oikeasti käy naisia, Saksalaisia ehkä enemmistö, mutta myös Suomalaisia.

En katso tätä kuitenkaan ratkaisuksi omaishoitaja naisten yksinäisyyteen:)
Basillikanta siellä on erittäin runsas ja monipuolinen, AID.sista puhumattakaan.

Aika harvinainen tapaus:)
Nauti vapaudestasi ja ala itsekin elää!

Minä olisin todella iloinen jos mieheni löytäisi hoitokodista ystävän, rakkaan tai mitä vaan, kunhan se tekisi hänestä onnellisemman.
Emme kuitenkaan enää voi yhdessä elää aviopuolisoina.
Siitä huolimatta kävisin häntä katsomassa, mutta voisin ehkä harventaa käyntejä, niin käydessä.
Ei itselläni ole tarvetta tuskin koskaan uudelleen avioitua-miksi- toki ystävän haluaisin vielä löytää.
Miksi suuttua sairaalle, jos löytää lohtua uudesta ystävyydestä.
Sinäkin Ellun kanat voisit alkaa nauttia vapaudestasi:) Toki voit eronkin ottaa, jos se on teille paras ratkaisu. Tsemppiä-elämä voisi olla ihanaakin!

Niin minäkin, olisin riemastunut että puoliso on löytänyt itselleen mielenkiinnon kohteen.
Kun on pitkä hoitojakso takana ja huono omatunto siitä että ei enää jaksanut, tuollaiset asiat olisivat vain helpottavia.
Ainut haittapuoli on se, äärimmäisen harvoin noin käy, tuskin koskaan....

Hyvänen aika, Ellun kanat! Olisit hyvä ihminen vain iloinen miehesi puolesta, jos hän on löytänyt laitoksesta jonkinlaisen sielunkumppanin päiviensä ratoksi. Sillä ei ole väliä, onko orastava romanssi henkistä vai lihallista laatua, pääasia on että se auttaa häntä viihtymään ja tuo hänen arkeensa hiukan iloa ja valoa.

Ethän sinä siinä mitään menetä, miksi siis olisit hänelle vihainen, katkera tai mustasukkainen?

Elä omaa elämääsi niin kuin sinusta parhaalta tuntuu, käy miestäsi silloin tällöin tervehtimässä hyvillä mielin ja ilman katkeruutta tai mustasukkaisuutta, niin teillä kummallakin on paljon mukavampaa.

Helppo on toista neuvomaan käydä....

Kyllä tuossa vaiheessa kaikki mikä ihmistä kiinnostaa on sallittua, minun mielestäni.
En osaisi olla mustasukkainen enää, on niin tavattoman pitkä aika siitä kun minulla on ollut puoliso, sanan kaikessa merkityksessä.
Tämä lyhyt elämämme pitäisi myös hoitajan elää, olla armollinen itselleen ja ottaa kaikki ilot mitä elämällä on vielä tarjottavana.
Tiedän, ei ole helppoa:(