"Hän uskottelee itselleen olevansa uskossa vaikka on patologinen valehtelija. Jäänyt lukemattomia kertoja siitä kiinni. Lisäksi levittää olettamuksiaan aivan kuin tietäisi asian olevan fatkatietoa ja ääni on sen mukainen kenelle asiaa puhuu.
Monta kertaa ko. ihminen on jäänyt kiinni uskottomuudesta jne.. Ihminen peilailee itseää kaiken aikaa ja tärkeilee. Elämässä ei ole muuta kuin se mitä vain narsistilla voi olla, eli ei mitään kuin oma napa ja oman egon kiillottaminen ja muiden sortaminen.
Ne ystävät ja sukulaiset jotka ovat nähneet tämän kummajaisen ihmettelevät tämän ihmisen toimia. Ne jotka ovat tämän ihmisen puolella, eivät valitettavasti tiedä mitä kykyjä ko. ihminen omaa.
Pääsihän tämä ihminen kesällä toimillaan jopa iltalehden sivuillekin moraalittomista toimistaan. Oikeus tuomitsi henkilön yksimielisesti ja nyt on jo uudet viritykset alkanut henkilöllä.
Mielestäni tämä ihminen hakee näillä tunnistamattomilla ominaisuuksillaan tempauksia jotka tyydyttävät ko. ihmisen mielihaluja jotka ovat vähintääkin arveluttavia. Teoilla mihin ko. ihminen kykyneen ovat tuomittavia kuten oikeudessakin on todettu.
Aloittajalle terveisiä että hakeudu psykologin ja psykiatrin juttusille ajoissa ja kysy neuvoa. Aina ammattiauttajakaan ei tunnista niitä oireita jotka sinä tunnistat koska ammattiauttajat eivät ole selvännäkijöitä vaikka leikkivät välillä sitä ja korostavat vuosikokemustaan. Jos persoonallisuutesi muuttuu puheen myötä niin jossain mättää ja pahasti.
itselleni ei tarkalleen selvinnyt että muuttuuko persoona toiseksi vain pelkästään äänesi ?
Kuitenkin..
Lapselle puhutaan lempeästi ja aikuisille omalla tavallaan kuten asiakaspalvelutyössä jne.. Persoonallisuus ei saa muuttua ja siitähän tässä aloittajan tekstissä on ymmärtääkseni kyse. "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.