Risteilylle tällä kelillä (ti 17m/s)

Ginger79

Onko kovia risteilijöitä, kertokaa nyt että viitsiikö tonne lähteä, jos kerran 20m/s keinuttaa kovasti niin eikös sitten tuokin,..
Poika hieman arkailee ja kun kerran häntä varten risteilyn varasin niin en tiedä viedäkö häntä sinne vai jättää väliin koko risteily,..
Itse en ole koskaan näillä keleillä ollut, ainakaan missään keinutuksissa, eikä ne itseänikään kiinnosta.
Oltais menossa Ruotsiin ja yks pvä siellä.

Kiva jos joku osais ihan asiallisesti vastata,..

-kiitos-

55

8972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ancient mariner

      Riippuu mistä menet. Jos menee turusta niin aika pitkästi on saaristoa jossa ei pääse keinumaan pahasti.

      Pahin pätkä on ahvenanmerellä ennenkuin tullaan taas ruotsin puolella saaristoon eli tuommoiset 2 tunnin avomerimatka.

      Eikä sekään niin paha jos on lännen tai idänpuoleinen tuuli. Silloin ei pääse aallot kasvaman kovin isoksi ahvenanmerellä. Pohjois- tai itätuuli pahempi.

      Jos helsingistä menee niin silloin jo huomattavasti pitempi avomeriosuus.

      Sillä reitillä itä- ja läns ja eteläituulella aallot kasvaa isoiksi jos on kova tuuli.
      Pohjoistuulella ei välttämättä.
      Paitsi ehkä taas se pätkä missä on avomeri pohjanlahdelle saakka, ahvenanmaan jälkeen.

      Täältä voi seurata aaltoennusteita

      http://www.itameriportaali.fi/fi/itamerinyt/fi_FI/aaltoennuste/

    • Ginger79

      Helsingistä joo... ilmeisesti oli Lounaasta ja etelästäkö, juuri tosta samaisesta osoitteesta katselin.

    • Neuvoja.

      Merellä on aina aallokkoa. Laiva kenuu aina enemmän tai vähemmän. Niin se vaan on. Jos ei keinumista siedä, ei pidä laivaan mennä.

      • tutustu joskus

        "merellä on aina aallokkoa"

        Ilmeisesti neuvojamme ei ole ollut koskaan merellä, itselläni on avomereltäkin useita kokemuksia peilityynestä meren pinnasta

      • Ginger79

        On tullu oltua useasti, ja koskaan ei oo osunut kohdalle kovaa keinutusta.
        Syyskuussa tuli käytyy Söderskärillä suht pienellä veneellä ja sain ihan uuden käsityksen koko meren käynnistä ja aallokosta,.ja lapselle jäi kammo siitä, joten sen takia tässä kyselen.
        Nää on just näitä kommentteja mitä en kaivannut.

      • Ginger79
        Ginger79 kirjoitti:

        Siis 'Neuvoja',..

      • Neuvoja.
        tutustu joskus kirjoitti:

        "merellä on aina aallokkoa"

        Ilmeisesti neuvojamme ei ole ollut koskaan merellä, itselläni on avomereltäkin useita kokemuksia peilityynestä meren pinnasta

        Meinasin alkuun jättää tuon viisastelun omaan arvoonsa. Mutta todettakoon kuitenkin.

        Meri ei ikinä ole ns. tasainen. Se voi näyttää siltä, mutta jos mitataan esimerkiksi kilometrin säteellä, havaitaan eroja. Eli aallonpituus voi olla hyvinkin suuri. Silti tällainen aalto voi rantautuessaan olla hyvinkin vaarallinen (kuten tsunamissa), vaikka merellä sitä ei edes havaita aistimalla.

        Pitäisiköhän tuon alati nikkiään vaihtavan joskus ottaa ensin asioista ja puhua vasta sitten. Tosin silloin hänellä ei koskaan olisi mitään sanottavaa.

      • Tutustuhan asiaan!
        Neuvoja. kirjoitti:

        Löytyy valokuvia mereltä otettuna, joista näkee asian, sinulla on tuo selittely taidetta, mutta käyppä tutustumassa tilannetta omin silmin merellä.
        Mikä muuten otsikoissani häiritsee sinua, osuvat yleensä upottavat kuvitelmasi ja luulosi kerralla, siksipä en käytä nimimerkkiä kohdallasi joten se ei vaidu vaan osuu kohdalleen otsikkona joka kerta!

      • Nimimerkistäsi:

        Eipä ole omasikaan kehuttava, mikset rekisteröisi sitä.
        Rekisteröitynä voit arvostella muiden nimimerkkikäytäntöä.
        Nythän tuota neuvoja.a voi käyttää kuka vain.

        Vai käytätkö jo olemassa olevaa nimimerkkiä harhautuksena, pistää miettimään tuo piste neuvojan perässä, jos sinulla ei ole mahdollisuutta rekisteröidä nimimerkkiä, älä siis arvostele muitakaan sen käyttötarkoituksita.

        Mitähän sanottavaa sinulla on asiasta, on hyvän tavan vastaista käyttää jo olemassa olevaa merkkiä (vaikka lisäät siihen pisteen) tai se kertoo ymmärryksesi alhaisesta tasosta asioiden suhteen.

        Valita nimimerkeistä vasta kun se on sinulle mahdollista,
        sitä ennen vilaise peiliin.

        Lopetan nimimerkkiloodan käytön kohdallasi otsikointiin kunhan korjaat asian kohdaltasi ensin, nyt voi rauhassa kyseenalaistaa tekstisi nimimerkkiäsi myöden

      • Nauvoja.
        Nimimerkistäsi: kirjoitti:

        Näissä profiileissa on eräs hassu puoli. Kuka tahansa voi näköjään pyytää ylläpitoa lukitsemaan profiilin melkein millä tahansa tekaistu8lla syyllä. Mutta rekisteröimättömään nikkiin ei koskaan puututa.

      • Neuvoja.
        Tutustuhan asiaan! kirjoitti:

        Löytyy valokuvia mereltä otettuna, joista näkee asian, sinulla on tuo selittely taidetta, mutta käyppä tutustumassa tilannetta omin silmin merellä.
        Mikä muuten otsikoissani häiritsee sinua, osuvat yleensä upottavat kuvitelmasi ja luulosi kerralla, siksipä en käytä nimimerkkiä kohdallasi joten se ei vaidu vaan osuu kohdalleen otsikkona joka kerta!

        Mitäpä jos edes kerran kuuntelisit"Säätiedotuksia merenkulkijoille". Siellä on myös merenpinnan korkeus eri havaintopisteissä. Merenkulkijoille hyvin tärkeä asia. Mutta jo sen pitäisi kertoa paksukalloisillekin, että meren pinta ei ole koskaan tasainen.

        Et ole liioin ollut kaiketi koskaan laivassa, joka muuttaa suuntaansa. "Jos ei keinumista siedä, ei pidä laivaan mennä." Niin se vaan on. Laiva keinahtelee aina.

      • tutustuhan lisää

        Kyllä niitä tulee kuunneltua, mutta paikanpäällä ollessa näkee sään omin silmin.

        Kokeile sinäkin, paikanpäällä saa aina todenmukaisen kuvan.

        Nykyään on vakaajat aluksissa, niissäkin jotka muuttavat suuntaa kulkiessaan määrätyllä reitillä.

        Käy nyt siellä merellä tutustumassa asiaanja lopeta tuo jankkaaminen, et ole saanut sillä mitään näkyvää aikaiseksi.

        Muuten miksi muutit yhtäkkiä aaltoväitteesi merenpinnan tasaisuudeksi, eri asia joka johtuu taas aivan muusta kuten sinun pitäisi tietää!

      • "hassu juttu"
        Nauvoja. kirjoitti:

        Näissä profiileissa on eräs hassu puoli. Kuka tahansa voi näköjään pyytää ylläpitoa lukitsemaan profiilin melkein millä tahansa tekaistu8lla syyllä. Mutta rekisteröimättömään nikkiin ei koskaan puututa.

        kuka vain voi rekisteröidä sääntöjen mukaisen vapaana olevan nimimerkin itselleen

      • Voi teitä
        "hassu juttu" kirjoitti:

        kuka vain voi rekisteröidä sääntöjen mukaisen vapaana olevan nimimerkin itselleen

        Ootte tekin keskustelijoita. Aloitus koskee laivan keinuntaa ja nyt annetaan neuvoja rekisteröintiin. Nekin ovat täysin irrallaan keskustelusta, jossa todettiin rekisteröityneenä keskustelun olevan hupaa profiilille.

        Miettisitte ees pikkasen.

      • Kaikki mahdollista
        Voi teitä kirjoitti:

        Ootte tekin keskustelijoita. Aloitus koskee laivan keinuntaa ja nyt annetaan neuvoja rekisteröintiin. Nekin ovat täysin irrallaan keskustelusta, jossa todettiin rekisteröityneenä keskustelun olevan hupaa profiilille.

        Miettisitte ees pikkasen.

        ... jos vain on kyse Neuvoja.n aivoituksista.
        Miettiminen siis turhan päiväistä tässä tapauksessa

      • Voi teitä
        Kaikki mahdollista kirjoitti:

        ... jos vain on kyse Neuvoja.n aivoituksista.
        Miettiminen siis turhan päiväistä tässä tapauksessa

        "hassu juttu"

    • vemm

      Ei tuo 17 m/s etelästä vielä mainittavasti heiluta laivaa.

      Ennusteessa mainitaan maksimituuli, joten todellinen

      on 14-15 m/s.

      • Ginger79

        Ei se ihan noin oo..sen verran tiedän. Ja tällä kertaa meni mysrkyvaroitukseksi asti,.21m/s,..joka sekin oli käytännössä paljon enemmän.

      • ahab the arab
        Ginger79 kirjoitti:

        Ei se ihan noin oo..sen verran tiedän. Ja tällä kertaa meni mysrkyvaroitukseksi asti,.21m/s,..joka sekin oli käytännössä paljon enemmän.

        Käytännössä se oli vähemmän.

        Esim. eilen (19.10.) illalla keskituuli oli 16-18m/s.

      • Ginger79
        ahab the arab kirjoitti:

        Käytännössä se oli vähemmän.

        Esim. eilen (19.10.) illalla keskituuli oli 16-18m/s.

        No mutta kun käytännössä se voi kyllä nostaa sen aika nopeasti syksykeleillä..

      • Ginger79
        Ginger79 kirjoitti:

        No mutta kun käytännössä se voi kyllä nostaa sen aika nopeasti syksykeleillä..

        ja kyllä syyskuussa se oli pari kertaa avomerellä ihan reilusti enemmän mitä 'maksimi' oli luvannut..ihan tuli itse todettua se asia. eipäs juupas eipäs juupas..

    • Loppuunmyytylähtö

      Saavuin juurii Silja Symphonyn risteilyltä ja on pakko todeta, että valvoin molemmat yöt.
      Ensiksi Hki-Sto matkasimme aaltoja vasten ja täten aallot rummuttelivat kiitettävästi aluksen runkoa, vaikkakin tuulennopeus oli varmaan vähemmän kuin 20 m/s.
      Sto-Hki matkalla alkuilta/yö Maarianhaminaan saakka meni mukavasti, vaikkakin tuolloin annettiin kovan tuulen varoitus. Maarianhaminan lähdön jälkeen tuleennopeus alkoi voimistua ja aina Helsinkiin saakka Symphony keinui puolelta toiselle, mutta tällä kertaa aallot eivät "tömistelleet" laivan runkoa.

      • Loppuunmyytylähtö

        Kaukana on kuitenkin vielä tuulennopeudet siitä, mitä oli autolautta Estonian uppoamisyönä.

      • Ancient mariner
        Loppuunmyytylähtö kirjoitti:

        Kaukana on kuitenkin vielä tuulennopeudet siitä, mitä oli autolautta Estonian uppoamisyönä.

        Täksi yöksi luvattu samankokoista allookkoa pohjois-itämerelle kuin Estonian uppoamispäivänä.

        Eli 5 metrin merkitsevä aallonkorkeus mitä tarkoittaa että korkein yksittäinen aalto on tuplasti eli 10 m.

      • Ginger79

        Joo, päätin sitten ettei lähdetä.
        Seurasin tota Merisää-ennustetta perjantaista asti, ja sunnuntaina ajattelin että alkaa nousta sellaseks toi ti-ke väli pohjoisella itämerellä että en viitsi lähteä poikaa sinne kiusaamaan, saati itseäni.

        Vaikkakin ikävää, tää oli just se minkä halusin kuulla..oikee kokemus asiasta.

      • Ginger79
        Ancient mariner kirjoitti:

        Täksi yöksi luvattu samankokoista allookkoa pohjois-itämerelle kuin Estonian uppoamispäivänä.

        Eli 5 metrin merkitsevä aallonkorkeus mitä tarkoittaa että korkein yksittäinen aalto on tuplasti eli 10 m.

        Samaa katoin,..puuskissa se olis 25-27m/s kun kattoo noista rannikkoasemien kohdilta,..

      • Ginger79
        Ginger79 kirjoitti:

        Joo, päätin sitten ettei lähdetä.
        Seurasin tota Merisää-ennustetta perjantaista asti, ja sunnuntaina ajattelin että alkaa nousta sellaseks toi ti-ke väli pohjoisella itämerellä että en viitsi lähteä poikaa sinne kiusaamaan, saati itseäni.

        Vaikkakin ikävää, tää oli just se minkä halusin kuulla..oikee kokemus asiasta.

        Nää viestit menee minne sattuu,..tää ed oli vastauksena,.'loppuunmyytylähtö'..Näit kommentteja ei kai saa poistettuu, ja kirjotettuu uudestaan,..

      • vinkki :
        Ginger79 kirjoitti:

        Nää viestit menee minne sattuu,..tää ed oli vastauksena,.'loppuunmyytylähtö'..Näit kommentteja ei kai saa poistettuu, ja kirjotettuu uudestaan,..

        Paina aina kyseisen viestin alta johon sinulla on tarkoitus vastata kohtaa VASTAA, menee oikein toimittuna sinne minne tarkoitat,
        jos vain kirjoitat ilman klikkaamatta VASTAA, menee se viesti alimmaiseksi ketjussa

      • Ginger79
        vinkki : kirjoitti:

        Paina aina kyseisen viestin alta johon sinulla on tarkoitus vastata kohtaa VASTAA, menee oikein toimittuna sinne minne tarkoitat,
        jos vain kirjoitat ilman klikkaamatta VASTAA, menee se viesti alimmaiseksi ketjussa

        Mä laitoin vastaa..

    • Mariella pelottaa

      kestääkä mariellan keula tollasta tuulta kun kuulemma yhtä heikko kuin estoniallakin

      • 2ctt

        Keksitkö tämän mauttomuuden ihan itse ??

      • vanha tarina jo
        2ctt kirjoitti:

        Keksitkö tämän mauttomuuden ihan itse ??

        Sillä on jäänyt levy pyörimään paikalleen, toistanut samaa jo viimeiset pari vuotta

      • luettu on

        Itse miettinyt joskus samaa, se on samanlainen purkki kuin estonia ja siitäkin jostain netistä löytyi raportit että keula samaa mallia kuin estoniassa. Usein on tullut käytettyä gabriellaa mariellan sijasta. Tuossa nuo gabriellan raportit:http://www.onnettomuustutkinta.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=false&blobkey=id&blobheadervalue1=inline; filename=ak7h7jy.pdf&SSURIsscontext=Satellite Server&blobwhere=1284990320781&blobheadername1=Content-Disposition&ssbinary=true&blobheader=application/pdf , vaikuttaa aika samanlaiselta kuin estonian yönä ja olis kiva nähdä mitä tapahtuisi mariellan keulalle tommosessa säässä...

      • xpen
        luettu on kirjoitti:

        Gabriellassa oli keulaporteissa suunnittelu/rakennusvirhe,

        Mariellassa ei ollut.

      • Elikkä ,,,,
        xpen kirjoitti:

        Gabriellassa oli keulaporteissa suunnittelu/rakennusvirhe,

        Mariellassa ei ollut.

        Tuo suunnittelu / rakennusvirhe on tapahtunut jo Amorellaa suunniteltaessa ja rakennettaessa, miksi asiaan ei olisi puututtu jo tuolloin neljä vuotta ennen frans suel (gabriella) aluksen rakentamista?

        Taisit nyt kertoa oman ankkasi, kerrohan mistä tuon "tietosi" olit oivaltanut!

      • niinku_tota.....
        Elikkä ,,,, kirjoitti:

        Tuo suunnittelu / rakennusvirhe on tapahtunut jo Amorellaa suunniteltaessa ja rakennettaessa, miksi asiaan ei olisi puututtu jo tuolloin neljä vuotta ennen frans suel (gabriella) aluksen rakentamista?

        Taisit nyt kertoa oman ankkasi, kerrohan mistä tuon "tietosi" olit oivaltanut!

        Siinä onnettomuustutkintarapotissa lukee ihan selvällä suomenkielellä.

        Gabriellassa virhe korjattiin seuraavassa telakoinnissa.

      • Elikkä ...
        niinku_tota..... kirjoitti:

        Siinä onnettomuustutkintarapotissa lukee ihan selvällä suomenkielellä.

        Gabriellassa virhe korjattiin seuraavassa telakoinnissa.

        Mitähän onnettomuusraporttia tarkoitat, koska missä mikä onnettomuus.
        pistäpä linkki tuohon onnettomuuteen liittyen.

        Ja kerro miksi sitä ei ollut korjattu jo amorellan rakentamisen jälkeen, amorellahan olisi pakko olla sama virhe, saman konseptin mukaan kun o rakennettu.

        jos tarkoitat estonian onnettomuutta, gabriellan nimi oli tuolloin vielä frans suel ja vielä ennen gabriellaksi ristiämiseksi se oli silja scandinavia nimellä vuoteen 1997.

        ihan vain selvitystäsi kysyisin juttusi perusteeksi ... kertoisitko vielä sen?

      • hoosiannaaa
        Elikkä ... kirjoitti:

        Voi jeesuksen juonet ja kristuksen kujeet !!!

        Ennen kommentointia kannattaa lukea edellisiä viestejä.

        Vihje: 4 viestiä tästä ylöspäin.

      • luettu on
        Elikkä ... kirjoitti:

        Mitähän onnettomuusraporttia tarkoitat, koska missä mikä onnettomuus.
        pistäpä linkki tuohon onnettomuuteen liittyen.

        Ja kerro miksi sitä ei ollut korjattu jo amorellan rakentamisen jälkeen, amorellahan olisi pakko olla sama virhe, saman konseptin mukaan kun o rakennettu.

        jos tarkoitat estonian onnettomuutta, gabriellan nimi oli tuolloin vielä frans suel ja vielä ennen gabriellaksi ristiämiseksi se oli silja scandinavia nimellä vuoteen 1997.

        ihan vain selvitystäsi kysyisin juttusi perusteeksi ... kertoisitko vielä sen?

        Just tuota: Gabriellassa oli keulaporteissa suunnittelu/rakennusvirhe,Mariellassa ei ollut.
        Ja luitko sen Onnettomuustutkintakeskuksen raportin: "Viking Line varustamon matkustaja-autolautta ms GABRIELLA sai keulaporttivaurion aikataulun
        mukaisella matkallaan Helsingistä Tukholmaan yöllä 23.–24.10.1998. Matkalle oli lähdetty 23.10.1998. Suomenlahdella vallitsi läntinen tuuli, jonka nopeus oli aluksen perämiehen mukaan 25–27 m/s.
        GABRIELLA kohtasi voimakasta merenkäyntiä. Vaurion välitön syy oli pääkannella olevan keulaportin pitkittäisen tuen rakenteellinen heikkous.
        Onnettomuustutkintakeskus
        päätti 26.10.1998 asettaa tutkintalautakunnan GABRIELLAn vaurion
        selvittämiseksi, koska neljä vuotta aikaisemmin tapahtunut ESTONIAn uppoamisen
        perussyy oli rakennusajalta peräisin oleva tekninen rakenteen heikkous laivan keularakenteissa."

        Ei sen kummempia, tuli vaan tuo tapaus mieleen...

        Pistä toimiva linkki tuosta raportista niin on helpompi tutustua juttuun, sitähän pyysin jo tekemään.
        Eli en lukenut kun ei ollut toimivaa linkkiä lähdetietona

      • ppv3
        Elikkä ... kirjoitti:

        Pistä toimiva linkki tuosta raportista niin on helpompi tutustua juttuun, sitähän pyysin jo tekemään.
        Eli en lukenut kun ei ollut toimivaa linkkiä lähdetietona

        "Eli en lukenut kun ei ollut toimivaa linkkiä lähdetietona"

        Pitäisikö tulla myös lukemaan se sinulle ??

        Jos et osaa poimia linkkiä, pyydä joku aikuinen apuun.

      • elikkä ...
        ppv3 kirjoitti:

        Jos linkität. tee se siten että se myös toimii, tai pyydä jotain osaavaa tekemään puolestasi.

        Älä kaada osaamattomuuttasi palstan käyttäjien niskaan, turha on siis kirjoitella toimimattomia linkkejä ja itkeä perään kun joku pyytää sinua korjaamaan osaamattomuutesi

        Koeta nyt jos osaisit saada sen toimivan linkin aikaiseksi!

      • ppv3
        elikkä ... kirjoitti:

        Minä en ole linkittänyt yhtään mitään.

        Nimimerkki "Luettu on" 14.11.2011 Klo: 22:00 lähettämästä viestistä löytyy haluamasi raportin latauslinkki.

        Googlella löysin sekunnissa saman tiedoston sekä .pdf tiedostona sekä teksti muodossa.

        "Älä kaada osaamattomuuttasi palstan käyttäjien niskaan...."

        En tietenkään, eräillä sitä osaamattomuutta on näköjään ainakin omiksi tarpeiksi.....:))))))))))))

      • Elikkä ....

        Kysymyshän ei ollut sinulle tarkoitettu siinä tapauksessa.
        Onhan se nyt selvää jos tänne jonkun linkin laittaa, olettaa sen myös toimivan ilman eri pyyntöä.

        Olen pahoillani jos nyt tuli väärään osoitteeseen , mutta olihan omaa ajattelemattomuuttasi.

        Mitähän ajat takaa viimeisellä lauseellasi, liittyykö se vastaamiseesi jotenkin?
        Tuliko edes hyvä olo, kun sait tyhjentää pahaa oloasi!

      • g-9de
        Elikkä .... kirjoitti:

        No niin, osapäivä psykologi pääsee taas pätemään:))))))

        Et ymmärrä internetistä etkä merenkulusta mitään,heittäkää ankkuri, pojat!!!

    • sdcv b

      "Mitäpä jos edes kerran kuuntelisit"Säätiedotuksia merenkulkijoille". Siellä on myös merenpinnan korkeus eri havaintopisteissä. Merenkulkijoille hyvin tärkeä asia. Mutta jo sen pitäisi kertoa paksukalloisillekin, että meren pinta ei ole koskaan tasainen."

      Neuvoja on unohtanut yhden asian, maapallon.

    • kivaa oli ku

      vuonna 2009 joulukuussa mentiin autolla italian kautta kreikkaan , ja voin kyl todeta et hulluja noi kreikkalaiset. pikkune autolautta purtilo ja jossain vaiheessa mentiin ylämäkee ja sit vauhilla alamäkee ja helv.....nen mäjähdys keulaan.
      sen voin sanoa et silloin kyllä pelotti ja aattelin jos tästä selvitään nii en pelkää enää mitään.
      meit oli silloi sillä laivalla vain 2 suomalaista ja ainoot jotka ei oksennellu pitkin poikin.

    • on se huisii

      no voi kauhia senttääään

    • Kuivan maan kapteeni

      Tuuli ei varsinaisesti aiheuta isoille aluksille merellä vaikeuksia vaan aallon korkeus ja pituus. Olin jokunen vuosi sitten Pohjois Atlantilla merentutkimusaluksella mukana ja tuuli oli noin 30m/ s. Itse tuuli ei tuntunut kummoiselta- no tupakkaa oli vaikea polttaa kannella. Aallon korkeus oli tuolloin n. 20- 25 metriä, mutta aallon pituus oli suhteellisen pitkä. Laiva siis meni aaltoja pitkin ja kyytiläisenä se tuntui kuin loputtomalta vuoristoradalta. Aaltoa ylös mentäessä piti suunnillee maata mahalleen lattialla "ollakseen suorassa" ja alaspäin tultaessa piti "maata selälleen".

      Itämerellä tuollaisia aallokoita ei ole, mutta Viikkarilla tai Silja laivoilla ei ole käytännössä minkäänlaista ongelmaa ajaa yli 20 metrin aallonkorkeudella. Kyyti nyt ei ole parasta lähdettiin-perheen-kanssa-vähän-risteilemään- keliä ja romanttiset hyttipanot tai karaokekaljat voi unohtaa, mutta kyllä laiva tuollaisen kelin kestää.

      • wet captain at sea

        "tuuli ei varsinaisesti aiheuta isoille aluksille merellä ongelmia"

        tuo on tosi, ongelmahan syntyy ison aluksen valtavasta tuulipinta alasta ....

      • hii_o_hoi

        " Olin jokunen vuosi sitten Pohjois Atlantilla merentutkimusaluksella mukana ja tuuli oli noin 30m/ s"

        Joopajoo, Arandalla 25 metrin aallokossa:)))))

        "...Viikkarilla tai Silja laivoilla ei ole käytännössä minkäänlaista ongelmaa ajaa yli 20 metrin aallonkorkeudella.."

        Jutut vaan paranee:))))))))))))))))))))))))))))

    • Anonyymi

      Avomerellä voi vähän aikaa keinua, jos tuulee suoraan sivulta.

      • Anonyymi

        Jahas, taasen on vakiohäirikkömme syönyt pilleripurkkinsa tyhjäksi ja demonit ovat alkaneet riivata. Eikä saanut käyttää umpeutunutta alennuskuponkia matkan ostoon.

    • Anonyymi

      Taas yksi näistä häiriöviesteisteistä. Kyllä se jaksaa!

      • Anonyymi

        Hullu mikä hullu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2483
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1718
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1588
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1543
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      925
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      924
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      871
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      835
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      808
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      167
      784
    Aihe