nettitutut

Tyttäreni on 14-vuotias ja on netissä tutustunut muutamaan tyttöön ja poikaan. Nyt hän haluaisi lähteä yksikseen Helsinkiin tapaamaan näitä kavereitaan. Tapaamispaikkana olisi Kampin liikekeskus, koska kaikki nuoret tulevat paikalle busseilla. Ajankohtana olisi viikonloppu ja aikaa muutama tunti iltapäivällä.
Ilmeisesti paikalle tulee kaksi tyttöä, jotka tulevat jostain kauempaa. Tytöt tuntevat toisensa hyvin. Lisäksi tulee poika, joka tulee Helsingin lähistöltä. Tyttäreni on tuntenut nämä nuoret jo pari vuotta, mutta onko turvallista päästää häntä kuitenkaan lähtemään? Päästäisittekö itse lähtemään oman tyttärenne/poikanne?

Kiitos asiallisista vastauksista! :)
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mun tyttö 16v viettä aika paljon aikaa netissä. Pyörii kuulemma joissakin virtuaalikoirajutuissa, en tiedä sen tarkemmin. On tyttö joskus näyttänyt kennelinsä sivut, paljon on kauniita koiria ja hän tekee oikein "kasvatustyötä". Harrastuksen kautta hän on tutustunut moniin uusiin ystäviin, sekä tyttöihin että poikiin ja nuoret ovat olleet meillä ja kaupungilla yhdessä. Asumme siis Lahdessa ja tytöllä kavereita Oulusta saakka.

Eli päästäisin lähtemään, sillä uudet kaverit ovat aina tervettulleita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunutäiti kirjoitti:

Tyttäreni on 14-vuotias ja on netissä tutustunut muutamaan tyttöön ja poikaan. Nyt hän haluaisi lähteä yksikseen Helsinkiin tapaamaan näitä kavereitaan. Tapaamispaikkana olisi Kampin liikekeskus, koska kaikki nuoret tulevat paikalle busseilla. Ajankohtana olisi viikonloppu ja aikaa muutama tunti iltapäivällä.
Ilmeisesti paikalle tulee kaksi tyttöä, jotka tulevat jostain kauempaa. Tytöt tuntevat toisensa hyvin. Lisäksi tulee poika, joka tulee Helsingin lähistöltä. Tyttäreni on tuntenut nämä nuoret jo pari vuotta, mutta onko turvallista päästää häntä kuitenkaan lähtemään? Päästäisittekö itse lähtemään oman tyttärenne/poikanne?

Kiitos asiallisista vastauksista! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu