Sanoisin,että Eikä yksikään pelastunut taitaa olla parhaimmistoa.Mitä muita suosittelette lukemaan Christieltä?
Christien paras dekkari?
4
246
Vastaukset
- Z
Yksi suosikeistani on Esirippu. Loistavaa Christietä.
- Akka Christie
Ei voi suositella yhtäkään kun kaikki ovat väsyneitä ja tylsyydessään lukukelvottomia.
- kulta-aika
Kaikki ovat aivan luettavia. Tykkään siitä vanhan ajan tunnelmasta niissä. Että on hovimestareita ja palvelijoita ja vain herrasväki murhailee toisiaan. Tapellaan perinnöistä ja sen sellaista. Tutkitaan juna-aikatauluja alibeja ja sen sellaista. Ja että poliisit on tyhmiä ja salapoliisit viisaita. Ja että syödään paljon ja mainitaan vielä mitä syödään. Niissä on myös yllättävän paljon huumoria.
Nykydekkari on kyllä täysin ikävää ja kuollutta verrattuna kulta-ajan klassikoihin. - Loppuhuipennus
Eikä juonta katkota salapoliisin rakkaus-, perhe- tai muilla yksityisasioilla. Lukijan ei tarvitse murehtia sitä, että salapoliisin tiski- tai pyykkivuori jäi tältäkin päivältä selvittämättä muiden kiireiden takia. Vanha salapoliisi tosiaan söikin aina hyvin, eikä missään pikaruokapaikassa (tuo pikaruoka tai poliisiruokalan pahanmakuinen ateria mainitaan usein nykydekkareissakin, samoin valitetaan aina, jos ei ehtinyt syödä).
Murhaaja vanhoissa dekkareissa paljastetaan tietenkin vasta lopussa. Silti tekijän motiivit tulevat selväksi ilman että niihin sotketaan analyyseja yhteiskunnan pahuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1121469Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59845
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31782Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717