Teen itse vauvan ruoat. Olen käyny vakoilemassa kaupan hyllystä ideoita ruokiin. Tietäiskö joku että mitä jogurttia ja rahkaa noihin valmis purkkiruokiin on käytetty?
Vastaukset 6
Eiköhän se ihan samaa ole kuin me itsekin kaupasta ostamme, mutta sokeroimatonta. Kysyin asiaa Piltiltä, koska neuvolan ohjeissa ym. neuvotaan antamaan maitotuotteita vasta 10kk alkaen ja noissa kaupan vauvanruuissa on rahkaa, jukurttia ja kermaa ym jo 5kk ikäisille tarkoitetuissa.
Vastaus oli "Rahkat ja jogurtit valmistetaan lehmänmaidosta, mutta proteiinimäärä ja jogurtin määrä ovat alhaisia ja vastaavat ravitsemussuosituksia. Lasten jogurttisoseissa on enemmän hedelmää, vähemmän proteiinia, suolaa ja sokeria kuin tavallisissa jogurteissa. Siksi ne sopivat annettaviksi jo 5-6 kk iästä lähtien."
Olen myös miettinyt että voisiko siis kotihedelmäsoseeseen lisätä sillointöllöin hieman juggea tai rahkaa esim...- äteritsiputeritsipum
Sitäpä juuri olenkin miettinyt, kun ei maitotuotteita saisi antaa, Kiitos vastauksesta. Ajattelin että puolukan kirpeyttä ainakin mukavasti miedontaisi.
- huhhahhei!
No voi jessus. joku täällä palstalla sanoo sinulle, että anna vaan ja sä oot ihan, et jee, no mäpä annan ihan tavallista rahkaa ja jogurttia!
Ne on tietenkin käsiteltyjä, niinkuin korvikkeetkin, ei niitä ihan noin vaan voi vauvalle antaa...
- ........
Ei se jogurtti ole samaa kuin mitä aikuiset syö vaan siis sen jugurtin maitoproteiini on muokattu äidinmaitokorvikkeen kaltaiseksi ja siksi niitä voi antaa jo 5kk ikäisille vauvoille. Vauvan elimistö ei osaa käsitellä normaalia lehmänmaidon proteiinia, joten sen "tavallisen rahkan" laimentaminen hedelmäsoseella ei ole hyvä asia.
- korvikkeesta
Ne jugurtit on valmistettu korvikkeesta ja siksi sopivat aikasemmin kun 10kk. En tosin muista mistä iästä lähtien niitä suositellaan. Mutta ei siis lehmänmaitoa vauvalle!!
- Höhhö'
Juu, ei tavallista jogurttia alle 10 kk ikäiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399