Rekatut rotukoirat - Rekkaamattomat rotukoirat - Seropit

Eipä se rotukoirilla rahastaminen ole sen jalompaa puuhaa kuin seropin pentujen myyntikään. Rotukoirat maksavat enemmän lähinnä siitä syystä, että kasvattaja on maksanut kennelliiton pyörittämälle koirabisnekselle sellaiset summat rahaa että on oikeus ja kohtuus, että se pentu maksaa vähintään sen 1000 euroa. Seropikauppias on selvinnyt yleensä vähemmällä ja hinta on senmukainen. Jos myy terveitä ja tarkastettuja pentuja on asia ok, olipa ne seropeja tai rotukoiria. Koirabisnes muuttuu mädäksi siinä vaiheessa, kun kasvattaja ottaa harrastuksekseen jonkun valmiiksi sairaan rodun josta ei terveitä pentuja saada ulos minkään valintaohjelman kautta.

Itselläni on ollut onni saada elää neljän terveen metsästysrotulaisen kanssa. Terveitä ovat puhdasrotuisuudestaan huolimatta tosiaan olleet, mutta viime vuosina korostuneen koirabisneksen ärsyttämänä olen funteerannut, että seuraava koira voisi olla seropi. Mitään mitä lie- alkuperää olevaa seropia en ottaisi, mutta jos vanhemmat ja niiden luonne olisi tiedossa voisi kaupat syntyä.

Mitä olen koiria ja koiraihmisiä seurannut olen ollut huomaavinani, että seropit saavat elää yleensä enemmän sitä koiranelämää kuin rotukoirat. Varsinkin aloittelevilla koiraihmisillä, se koiran puhdasrotuisuus näyttää teettävän ylimääräisiä paineita; koirasta pyritään tekemään rotunsa valiota siinä uskossa, että tällä sitä vielä joku päivä on sitä jalostusarvoa. Ja sen tavoitteen perässäpä sitä tehdään jos jonkilaista pöljyyttä ja vouhkausta joilta seropit pääosin säästyvät.

Rotukoirien omistajat julistavat lujaa uskoaan papereihin, että totuus löytyy niistä. Kuitenkin, missä ihmiset kauppaa käyvät, siellä he myös toisiansa pettävät ja huijaavat. Eivät koiraihmiset tästä synnistä vapaita ole. Papereissa voi helposti olla paikkansa pitämätöntä "tietoa". Kuten pennun isä tai emä. Tämähän on nähty jo.

Tietyissä roduissahan on selvästi kaksi (joskus jopa kolmekin) eri linjaa, käyttö- ja näyttelykoirat. Esimerkiksi rottweilereilla näyttelytuomarit tuntuvat arvostavan massavampaa koiraa kuin sirorakenteisempaa, mutta käsittääkseni tästä ollaan pikkuhiljaa pääsemässä nimenomaan rotikan kohdalla eroon ja arvostusta saavat myös sirommat, eivätkä vain ne ns. näyttelymassaiset otukset. Valitettavasti kaikkien rotujen kohdalla tähän ei ole näkyvissä muutosta, vaan arvostetaan kaikkea sitä, mikä voi mahdollisesti aiheuttaa koiralle ongelmia ja ennenaikaistaa sen kuolemaa.

Itse arvostan koirassa enemmän luonnetta, oli se sitten paperillinen rotukoira tai sekarotuinen. Ongelmaksi seropeilla tuon luonteen suhteen muodostuu usein se, että isä on tuntematon, jolloin ei voida kunnolla edes arvailla, millaisia penneleistä tulee (vaikka toki koulutus jonkun verran luonteeseen vaikuttaakin, niin se perusluonne periytyy kuitenkin vanhemmilta), kun taas rotukoirilla molemmat vanhemmat ovat tiedossa ja yleensä myös valintakriteerinä on terveyden ohella luonne, eikä ns. huonoluonteista koiraa käytetä jalostukseen.

Myönnän kuitenkin myös sen, että tottakai koiran ulkonäkö vaikuttaa jonkin verran. Esimerkiksi itse olen sitä mieltä, että koiran pitää olla "koiran kokoinen" eli mitään kääpiörotua minulle ei tulisi. Molossirodut jotain syystä miellyttävät silmääni eniten, mutta osaan arvostaa myös ei-molosseja. Molosseilla tuntuu tosin olevan omien kokemusten perusteella sellainen luonne, josta tykkään, jonka vuoksi esimerkiksi englanninbulldoggi kuuluu suosikkirotuihini ja harmittelenkin kovasti sitä, että rotu on jalostettu niin sairaaksi, joten yhden terveysongelmien takia nuorena kuollut englanninbulldoggi riittää minulle.

Toisaalta myös käyttötarkoitus vaikuttaa itselläni koiran valintaan. En asu vielä omakotitalossa maalla, joten esimerkiksi en näe järkevänä ottaa vaikkapa harmaata norjanhirvikoiraa, koska se ei pääsisi kanssani metsälle ja hyödyntämään näin ollen riistaviettiään (ja kyllä, tiedän, että on mahdollista myös lainata koiraa metsästysporukalle). En kuitenkaan tuomitse niitäkään, jotka ottavat tutummin metsästyskoirana tunnetun koiran seurakoiraksi, mutta oletan, että sillon asia on mietitty tarkkaan ja ollaan valmiita touhuamaan sen kanssa kaikkea sellaista, missä se saa kuitenkin hyödyntää vaistojaan. Toisaalta oletukseni on myös se, että jos koiran ottaa, sen kanssa harrastetaan muutakin kuin tylsiä hihnalenkkejä, ei toki välttämättä ns. verenmaku suussa painaen, vaan omaksi ja koiran iloksi.

Toisaalta sitten jos haluaa harrastustaan jatkaa kilpakentille, seropien kanssa tulee lähes poikkeuksetta jokaisessa lajissa esteeksi se, että virallisia tuloksia koiran kanssa ei voi saada, ellei siltä löydy papereita eli sitä ei lasketa puhdasrotuiseksi. Myös tämä siis vaikuttaa siihen, millaista koiraa on hankkimassa, jos ajatuksena on harrastaa jotain lajia ihan vain saadakseen mielekästä tekemistä molemmille, voi hyvinkin päätyä seropiin, mutta ns. vakavammin harrastukseen suhtautuva ottaa lähes poikkeuksetta sen rotukoiran.

Tulipas sekavaa tekstiä.. Mutta siis molemmissa, niin rotukoirissa kuin seropeissakin on puolensa, mutta itse koiraa ottaessa tulen melko varmasti päätymään hieman kalliimpaan rotukoiraan, jonka molemmat vanhemmat tiedän kuin seropiin, jonka isä voi olla kuka tahansa naapuruston musteista.