Japanin kieltä lukion jälkeen!

Japania voi opiskella lähes kaikissa yliopistoissa alkeistasolla, yliopistojen kielikeskukset yleensä niitä järjestää ja niihin voi osallistua kuka tahansa pää- ja sivuainevalinnoista riippumatta (ovat siis täysin vapaavalintaisia opintoja).

Jos haluaa opiskella enemmän, niin Joensuun yliopistolla on ainakin ollut Japanin kielen ja kulttuurin koulutusohjelma, joka tarjoaa hieman alkeista pitemmälle menevää opetusta, kannattaa tutkia heidän kotisivujaan lisää. Ainakin aikaisemmin opetus tapahtui Savonlinnan yksikössä. Tällä tavoin aiheesta voi saada itselleen sivuainekokonaisuuden.

Helsingin yliopisto taitaa olla edelleen ainoa, jossa on mahdollista opiskella japania jossain määrin pääaineena (on muistaakseni kytköksissä muihin itä-aasian opintoihin, eli samalla pääsee opiskelemaan myös kiinaa ja koreaa).

Itse opiskelin japania oman yliopiston kielikeskuksen alkeiskursseilla (4 kurssia kahden vuoden aikana) ja sen jälkeen lähdin vuodeksi vaihto-opiskelijaksi Japaniin. Kielen opiskelu vaatii aikaa siinä, missä muukin opiskelu. Erityisesti merkistön opiskelu vaatii aikaa ja vaivaa, mutta siinä ei oikein ole oikotietä ja ilman sitä opiskelu ei etene.

Joissain lukioissakin on nykyään mahdollista opiskella japania, kannattaa hieman tutustua eri vaihtoehtoihin, jos on mahdollisuus valita. Ja ne kansalais-/työväenopiston kurssit kannattaa toki käyttää hyödyksi jos sellaisia on tarjolla. Niistä saattaa hyvin saada sen verran pohjaa, että pystyt itse opiskelemaan hieman lisää (ja saatat saada jonkun kaveriksikin). Voit tietysti harkita vaihto-oppilasvuotta jo lukioaikana, vaikka se hieman taloudellisia satsauksia vaatiikin.

Kuinka vaikeaa japanin kieli oikein on? Onko samanlaisia asioita kuin kiinassa, että sanan painotus äännettynä muuttaa sanan täysin toiseksi sanaksi? Vai onko enemmänkin kuin venäjä, että vain kirjaimet ovat vaikeita ja uusia, mutta kirjaimet opeteltuaan, kieli on ymmärrettävää.

En ole kiinaa opiskellut, mutta japanin ääntäminen on suomalaiselle pääsääntöisesti helppoa. Toki siellä on hieman vieraampiakin äänteitä ja ainakin itselle tuottaa vaikeuksia erotella す, ず,　つ ja　づ　toisistaan (translitteroitunahan nuo menee su, zu, tsu, ja du).

Painotuksellisiakin seikkoja japanin kielessä on, esimerkiksi 雨 ja 飴 ovat molemmat translitteroituna/äännettynä "ame" (edellinen tarkoittaa siis sadetta, jälkimmäinen karamellia), mutta japanilainen painottaa ääntämistä näiden välillä hieman eri tavalla. Länsimaalaiselle ne useimiten kuulostaa aivan samalta. eipä tuosta usein pääsee sekaannusta syntymään, sillä asiayhteydestä selviää kyllä kummasta on kyse. Toinen vastaavanlainen esimerkki on 花 ja 鼻 (luetaan: hana). Ensimmäinen tarkoittaa kukkaa, toinen nenää.

Kanji-kirjoitusmerkkien opettelu on tietysti edellytys jos kieltä haluaa pitemmän päälle sujuvasti ymmärtää. Niitä on tietysti ikävän paljon (yleisen oppivelvollisuuden piiriin kuuluu hieman päälle 2000 merkkiä). Kanji-merkkien hauskuus on siinä, että samalla merkillä voi olla paitsi useita erilaisia lukutapoja (l. ääntämistapoja), niin myös useita eri merkityksiä.