Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
Tuntuuko ettet tiedä
Anonyymi-ap
474946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ei tunnu. En ajatellut toimia mitenkään sun suhteen.
Ja mikset
Ethän säkään ole toiminut. Eikä varmaan ees tunneta. Siinä ainakin 2 syytä.
Eiköhän lähes kaikki palstalla kävijät ole jo luopuneet kaivatuistaan, siis luovuttaneet, kun täällä vain kirjoittelevat.
Tuskin tarvitsee toimia mitenkään.
Alkuvuodesta tiesin, enää en. Hänelle.
Mitä alkuvuodesta tiesit? Että unohdat minut niinkö? Ja et pysty siihen kuitenkaan
Tiesin miten suhtautua hänen lähentymiseensä ja että se olisi siinä. Myöhemmin kuivanjyrkkä reaktioni siihen alkoi muistuttamaan itselleni. Niin, piti unohtaa mutta ei mennytkään katkaisijaa kääntämällä. En nyt oikein pystykään unohtamaan mutta en edelleenkään enää usko tunnustuksiin. Saatikka luottamukseen. Hänelle.
Selkee... not!
Mulla sama. Ajattelin alkuvuodesta että meistä tulee jotain. Halusin sua fyysisesti ja henkisesti. Sitten alkoi tulla epäilyksiä. Käyttäydyit IRL jotenkin torjuvasti ja kylmästi. Ja sitten taas yritit lähentyä, kun olin päästämässä susta irti. Ja vähän samaa aaltoilua jatkunut tähän päivään asti.
Kuin hänelle, n>m
:((((
Tiedän. Ensi viikolla otan yhteyttä. Tällä viikolla sen verran kaikkea, etten kerkeäisi rauhassa ta-va-ta. naiselle
Hoitokontaktisi on varmasti samaa mieltä. Muut taas tietää kyllä mitä tehdä netissä miehille lässyttävälle skitsofreenikolle.
Skitsofreenikoilla on samat oikeudet ns.terveiden kanssa rakastaa ja saada rakkautta!
Juuu sinähän se tiedät kaiken. Itse skitsofrenikko lienet. Trolleja riittää.
Itse ainakin trollaan vaan joskus ja keksin tyhmiä juttuja.. Toisinaan toki kaipaus juttuja myös laittanut, tosin yrittänyt myös muille toitottaa, että vaikka tunteitaan tänne jakaa, kyllä jokainen järkevä tietää ettei se kohde niitä löydä. Ellei nyt ole joku lottovoiton tyyppinen sattuma.. Eikä välttämättä ole aikaa tänne edes tulla.
Sellaista tuuleen huutelua. Moni asia ja kirjoitus voi sopia jokaiseen täällä.
Tästä tulee helposti tapa ja jopa hupia.. Joskus taas negatiivinen juttu.
Tästä kannattaa lähteä siinä vaiheessa ja alkaa täyttämään elämäänsä muulla mielekkäällä.
Tuo muiden diagnosointi on typerää.
Naiselta
Tuntuu...?
Mä toimin jo ja sain selkeän merkin, ettei häntä kiinnosta, joten en enää tee mitään.
Yhden kanssa epämääräinen tilanne. En tiedä enää miten toimia. Olen ajatellut, että luotan vaistooni joka sanoo, että odotan ja että meidän juttu ei ole laisinkaan ohi, vaan tarvitaan hienovaraista tilan ja ajan ottamista molemmin puolin. Joo tämän kans tuntuu luontevalta elää näin niinkuin ajatuksena. Entä käytännön tasolla. Laitanko viestiä vai en. En tiedä. Odotanko, että hän lähestyy ja jos mitään ei ikinä kuulu, annan olla. Kumpikaan ei vissiin oikein tiedä mitä tehdä. Tunne ja kiinnostus toisiin mokemmilla vahva, mutta epävarmuus taitaa puhua nyt vahvemmin.
Kohtalo johdattaa kyllä jos jotain hyvää on tapahtuakseen, turha hätäillä ja kasvattaa epämääräisiä paineita ja ajatuksia. Hymy ja katse kertoo usein että kaikkea ei ole menetetty, ne kun katoaa on tulevaisuus menetetty.
Mikä selkeä merkki, itse keksit?
Mies, ole rohkea!
Hän saa elää vapaasti omaa elämäänsä, toivoisin että olisi onnellinen. Rakastan häntä, sille en mitään mahda. Mutta etäisyyden päästä.
Ja varmasti elääkin.
Tuntuu kyllä
Tiedän ja yritän olla edes katsomatta häntä päin. Ehkä pieni hymy kaukaa on ok, jos hän ei häiriinny siitä. - täältä
Joo, kyllä tuntuu, monestakin syystä. Mitenköhän ehdoton se sun yksi periaatteesi lopulta on, joustatko jos tunteet on tarpeeksi vahvoja?
Ai se ettei ryypätä? En jaksa sellaista elämää.
Ne oli todella vahvoja.
Taas niin sekavaa. Huhhuh.
Kieltämättä alan olla neuvoton eikä suunnaltasikaan siis apua. Pitääkö sitten jättää kaikki kohtalon käsiin. Ettei ainakaan itse tule tärvelleeksi mahdollisuuksiaan millään hatusta vedetyllä poppaskonstilla.
Mikä auttaisi?
En tiedä, mutta sen tiedän että kaiken kautta rantain esityksen ja kokemisen takia voin hyvin huonosti. Toisin olisi, jos olisin saanut tehdä töitä, koska omillaan pärjääminen oli minulle hyvin tärkeää.
Projekti tuhosi elämästäni kaiken sen mikä oli minulle tärkeää ja kukaan ei tuntunut ymmärtävän sitä. Jos se olisi ymmärretty olisin saanut tehdä töitä rauhassa. Pidin tärkeänä sitä, ettei minun tarvitsisi olla taloudellisesti riippuvainen kenestäkään, koska sellainen asetelma ei aina ole reilu asetelma. Kaikki se mistä olin unelmoinut tuhottiin projektin edetessä. Kukaan ei koskaán kysynyt minulta miten minä jaksan sitä ja miten ylipäätään voin! Minun näköiseni elämä hylättiin ja muut halusivat minun toimivan heidän toiveidensa mukaisesti. En ymmärrä mitä minä olin tehnyt "ansaitakseni sen kaiken". Odotin sitä, että olisin saanut vakituisen työpaikan ja olisin saanut elää juuri sellaista omannäköistäni elämää! Suru kaiken menettämisestä tulee olemaan läsnä koko loppuelämän ajan!
En voi muuta sanoa että olen sekaisin kuin seinä kello
😄👍 Haittaako tuo nyt hirveesti?
En tiedä mitä teen oman elämäni kanssa .
Sinä päätät mitä teet omasi kanssa . Se ei ole muiden päätettävissä .
Sivusta
Kunhan paranen
niin koetan tehdä tikusta asiaa
Tämä vuosi on khyl saanut mut ankkuroitua taas elämään. Ennen elin kuin sumussa vailla päämäärää. Yritän alkaa pitämään itsestäni paremmin huolta.
Asia kyllä selkeni, mutta kesti vain pitkän aikaa, että hyväksyin sen mielessäni. En voi saada häntä. Vähitellen olen alkanut nähdä myös muita ja se on tuntunut hyvältä.
Ei ole mitään kurjempaa kuin päättämättömyys. Odotanko sinua vai ostatko sinä minua.
Ostan. 💶💶💶
Tänne vaan heti!
Tämä on sinun ongelmasi. Luulet haluavasi, etkä usko haluavasi. Itse halutessani teen sen täydestä sydämestäni. Katson haluamaani suoraa. Sinun katseesi harhailee ja lisäksi katsot vinoon, tai sivusilmällä. Ei ole voimaa pitää kiinni ja halutut asiat lipsahtaa käsistäsi kerta toisensa jälkeen.
Ootpa rohkea ja aloitteellinen, kun uskalla suoraan katsoa 😂
Tuntuu. Tilanteemme tekee sen, että kumpikin antaa ristiriitaisia signaaleja ja se ruokkii epävarmuutta molemmissa. Tunteet on kuitenkin niin vahvat, ettei kumpikaan pysty päästämään irti. Ja näin me kärsitään toistaiseksi.
Olen alkanut jo empien kääntyä pois, ja seison usein epäröiden, tekemätön olo,hölmö, häikäistynyt , jolta oli riistetty näkö. Jokapäiväinen elämäni on yhä tämä ahdas huone,
jossa hetken epävarmasti, läpitunkemattoman hämärän ympäröimänä,
tuttujen, minulle niin vieraiksi käyneiden asioiden keskellä hapuilen, pysähdyn, tunnustelen. Totuttelen siihen mitä on.
Nythän mä just tiedän.