Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt esimerkiksi väkivalta- tai seksuaalirikokseen. Ja jos lääkäri on tuomion vuoksi menettänyt ammattioikeutensa Ruotsissa, hän on voinut tulla Suomeen töihin.

Lue lisää:
Lääkäri hyväksikäytti Millaa vastaanotolla rutiinitarkastuksen aikana. Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin Millan tapaus päätyi oikeuteen:
https://www.suomi24.fi/viihde/laakari-hyvaksikaytti-millaa-vastaanotolla-tiesitko-etta-suomessa-laakari-voi-olla-rikollinen?s24

82

1812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sehän kertoo lainsäädännöstä ja siihen ei puututa.

      Meillä on muutoinkin hyvin vanhat lait ja asetukset, sekä liian lieviä.

      Nythän eduskunnassa on tuomittuja minusta hekään ei kuuluisi sinne, Halal-aho, Koponen ja useita, jotak ovat saaneet tuomion.

      Meillä istuu puhemies joka on saanut tuomion ei hän kuuluisi olla puhemiehenä ei ole käynyt armeijaa jne. Tynkkyskähän on myös tuomion saanut.

      Ihmeellsitä, että taustoja selvitetä esimerkiksi kansanedustajilta ja ei voia settua ehdolle jos on rikollista taustaa, tuomiota sekä muihin päättäviin työtehtäviin ja lastensuojelun puolella ei saisi tehdä työtä siellä.

      MIksi ei taustoja selvitetä kunnolla jo työhaastattelussa ja kun valitaan olipa työ mikä hyvänsä ja myös turvallisuusselvitys samalla.

      Miten meillä annetaan kaikenlaisen rikollisen rehoittaa ja varsinkin kun tänä päivänä on kaikenlaista kulkijaa ja tallaajaa.

      • Anonyymi

        Ja tämän lääkärin orvaskeden väri taas olikaan..?

        "Asiahan ei minulle kuulu, mutta kysyn vaan."


      • Anonyymi

        eduskunnan puhemies on tuomittu rikoksesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämän lääkärin orvaskeden väri taas olikaan..?

        "Asiahan ei minulle kuulu, mutta kysyn vaan."

        Ei kuulukaan. Mutta on suomalainen valkoinen. Joka tietenkin sinulle persu on pettymys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eduskunnan puhemies on tuomittu rikoksesta

        Siellä se silti häärää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulukaan. Mutta on suomalainen valkoinen. Joka tietenkin sinulle persu on pettymys.

        Luuletko että kaikki realistit ovat persuja?


      • Anonyymi

        Halla-aho sai sakot. Se ei ole rikostuomio eikä sitä merkitä rikosrekisteriin.
        Sai sakot kun arvosteli islamin lapsinainti käytäntöä. Vanhat ukot menevät naimisiin pikkutyttöjen kanssa. Siitä tuli sakot.

        Toinen sakkotuomio tuli suomalaisten erityispiirteitä (känni, puukkotappelu ym) maininneen Lapin kansan artikkelin muuttaminen kertomaan som....., laiskoja, yms. Sakot tuli.
        Sen sijaan kepuli Antti Kaikkosella on vankilatuomio tosin ehdollisena " luottamusaseman väärinkäyttämisestä". Meni omat ja Nuorksosäätiön rahat sekaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eduskunnan puhemies on tuomittu rikoksesta

        Ei ole saanut rikotuomiota. Sakko ei ole rikostuomio eikä sitä merkitä rikosrekisteriin.
        Kirjoitin edelliseen mistä sakot sai.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole saanut rikotuomiota. Sakko ei ole rikostuomio eikä sitä merkitä rikosrekisteriin.
        Kirjoitin edelliseen mistä sakot sai.

        Sakko on rikosseuraamus eli tuomio on annettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sakko on rikosseuraamus eli tuomio on annettu.

        Ja 'rikoksena' oli että kertoi totta.


    • Anonyymi

      Mikäs siinä jos työnsä hoitaa hyvin.....

    • Anonyymi

      Joo laissa on vika!! Eduskunnassakin ?

    • Anonyymi

      Suomessa voi toimia vaikka Kela lääkärinä, vaikka ei tajua mistään yhtään mitään. Taitaa istua joku apina lääkäriä esittämässä.

      • Anonyymi

        Vakuutusyhtiöiden lääkärit ne vasta mestareita ovat. Kävelevät kepeästi yli vaikka kuinka monen lääkärin, jotka ovat todenneet ihmisen työkyttömäksi ja toteavat muutamalla sanalla kylmästi työkykyiseksi ilman näkemättä ja kuulematta. Ja pitävät näin löysässä hirressä sairaita ihmisiä vuosikausia. Onko tarkoitus ajaa ihminen itsemurhaan vai mikä on perimmäinen syy? Kuka selvittäisi.

        Mitä tulee rikoksia tehneisiin lääkäreihin niin ei ole vaikeaa pyytää lääkäreiltäkään rikosrekisteriä ennen viran vastaanottoa. Jos esim. ottaa lapsia hoitoon se pitää itse hankkia ja toimittaa kuntaan. Ja se on ihan oikein! Lapsia tulee suojella pahoilta ihmisiltä.

        Ilman rohkeaa Millaa tämäkään mätäpaise ei olisi paljastunut. Onko niin, että titteli suojaa ja sen taakse piiloutuu juurikin ne ihmiset, joiden tulisi puuttua asioihin? Vedotaan lakiin, kun tulisi ottaa sieltä korvien välistä käyttöön se maalaisjärki.


      • Anonyymi

        Ei KELA:n lääkäti mikään tyhmä ole.

        Se on keksinyt ikiliikkujan, missä hän tienaa euroja jokaisesta leimatusta paperista.

        Kielteinen päätös joka asiaan aiheuttaa lisätuloja muille lääkäreille ja lisää KELA korvauksia tipahtaa lääkärikunnalle (lue verovaroin tuettua ammatinharjoittamista).

        Jatkokäsittelyt tuovat lisää leimattavia papereita eli lisää rahaa KELA lääkärin kumileimasimen käytöstä.

        Raha ja ahneus ratkaisevat ei KELA-hakemuksen jättäneen kansalaisen hyvinvointi.

        Sanni Grahn-Laasonen sitten on niin tyhmä, että laittaa vedätysperusteiseen ikiliikkujaan lisää rahaa 500milj. euroa yksityisten lääkäriasemien KELA tukena. Sanni on niin "kujalla" oman hallinnon alan hommista kun ihminen vain voi olla,
        Sannin opetusministerin aiakaisia törttöilyjä hoksataan nyt kun opetus on mennyt monelta osin aivan perseelleen (Sipilän hallituksen koulutuslupaus).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei KELA:n lääkäti mikään tyhmä ole.

        Se on keksinyt ikiliikkujan, missä hän tienaa euroja jokaisesta leimatusta paperista.

        Kielteinen päätös joka asiaan aiheuttaa lisätuloja muille lääkäreille ja lisää KELA korvauksia tipahtaa lääkärikunnalle (lue verovaroin tuettua ammatinharjoittamista).

        Jatkokäsittelyt tuovat lisää leimattavia papereita eli lisää rahaa KELA lääkärin kumileimasimen käytöstä.

        Raha ja ahneus ratkaisevat ei KELA-hakemuksen jättäneen kansalaisen hyvinvointi.

        Sanni Grahn-Laasonen sitten on niin tyhmä, että laittaa vedätysperusteiseen ikiliikkujaan lisää rahaa 500milj. euroa yksityisten lääkäriasemien KELA tukena. Sanni on niin "kujalla" oman hallinnon alan hommista kun ihminen vain voi olla,
        Sannin opetusministerin aiakaisia törttöilyjä hoksataan nyt kun opetus on mennyt monelta osin aivan perseelleen (Sipilän hallituksen koulutuslupaus).

        Sanni vaati jättiluokat ja lepäilysohvat kun oli opetusministeri.


    • Anonyymi

      Joku olisi halunnut poliisiksi mutta isä oli moottoripyöräkerhossa niin ei päässyt. Ihan kuin hän olisi isänsä tekemisistään vastuussa.
      Mutta jos raiskailet menemään niin saat toimia lääkärinä. Ei mene minun päähäni.

    • Anonyymi

      Takseissa on täysin sama. Seksuaalirikolliset saavat taksiluvan ja kaikki ulkomailla rikoksia tehneet, koska rikosrekisteri tarkistetaan vain Suomesta. Voit olla tuomittu murhista ja tapoista, sotarikoksista jne, jos sinua ei ole tuomittu Suomessa. Sitten vaan vanhuksia ja koululaisia kuskaamaan.

      • Anonyymi

        Takseihin pitää saada laki että pitää olla 10 v. ajalta puhdas rikosrekisteri jos sitä ei voi tarkistaa ei lupaa heru !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takseihin pitää saada laki että pitää olla 10 v. ajalta puhdas rikosrekisteri jos sitä ei voi tarkistaa ei lupaa heru !

        En ole kertaakaan ajanut Suomessa taksilla Bernerin muutoksen jälkeen,enkä aja, Tilaan vaikka hioppi kuorma auton ja menen sen kyydillä ja on kaiken lisäksi halvempaa kyytiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kertaakaan ajanut Suomessa taksilla Bernerin muutoksen jälkeen,enkä aja, Tilaan vaikka hioppi kuorma auton ja menen sen kyydillä ja on kaiken lisäksi halvempaa kyytiä.

        Eikä kaikki rosvous yritykset ole ulkomaalaitsen tekemiä tosi tapaus rukalta
        oli keltamustia autoja rivissa kaikki näytti olevan Suomalaisia kuskeja kysyin hintaa parin km. matkalle 30,- oli vastaus joten kävelin....

        MIKSEI SAADA LAKIA ETTÄ TAKSI MITTARI ON PAKOLLINEN ?

        Tuohan on laillista rosvousta !

        Jos ei olisi etukäteen kysynyt niin silloin on turha alkaa poliiseja soittamaan ne on noiden puolella 100 % varmasti ja nyrkilläkään ei nykyään asiaa uskalla hoitaa kun on kameroita joka puolella. Se vasta kalliiksi tulisikin.


    • Anonyymi

      En ihmettele.Toimiihan politiikassakin ihmisiä joilla tuomioita.Ei pitäisi olla mahdollista.

    • Anonyymi

      Eikös Ottawan suurlähttilään ahdistelu syytöksien yhteydessä todettu oikein ministerin toimesta, että virkamiestä on vaikea erottaa... nämä lääkärit, jotka toimivat sote alueilla virkamiehinä (ja joilla on virkavalta rivikansalaisiin nähden) ovat siis erityissuojelussa omien lääkärikollegoiden toimesta. Heitä ei voi rangaista tai erottaa. Sama on useassa uutisoinnissa todettu poliisien osalta, että toimet peitellään ja vaietaan, jottei oma virkaorganisaatio tule vaan mustamaalatuksi.

      Suomea mainostetaan korruption osalta mallimaana, mutta tämä on todellakin juuri sitä virkavallan mielivallan käyttöä, joka on kiellettyä.

      Kukaan tervepäinen kansalainen ei veisi lastaan tai menisi itse lääkärin vastaanotolle, jolla on seksuaalirikos taustaa. Heitä ei siis missään nimessä pitäisi päästää enää potilaskontakteihin, joissa pitäisi olla potilaalla luottamus henkilökohtaisissa lääkinällisissä asioissa. Sekin on muuten perustuslaissa.MOT-ohjelmassa lääkärikunnan edustaja korosti lääkärin perustuslaillista oikeutta harjoittaa ammattiaan, joka pitäisi kyllä olla toissijainen nähden potilaan perustuslaillisiin oikeuksiin nähden.

      • Anonyymi

        Nauttikaa oikeusvaltiostanne. Ei ole tullut kenellekään mieleen kyseenalaistaa tuo käsite?


      • Anonyymi

        Lääkärit ovat narsistisia sekopäitä, kuten ammatinharjoittamisesta puhunut tollo.

        Valtion ja perustuslain ENSIMMÄINEN tehtävä on suojella ja turvata kansalaisiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nauttikaa oikeusvaltiostanne. Ei ole tullut kenellekään mieleen kyseenalaistaa tuo käsite?

        Jos olet oikeudessa joskus ollut niin siellä ne vasta kaikista pahimmat rosvot onkin !!!
        niin asiaanajajat kuin tuomarit !!
        Mistään oikeudesta on turha puhua mitään tässä maassa .
        Asiaajanat sanoo suoraa että selvää juttua ei olekkaan on aivan arpa peliä miten juttu ratkeaa ja mikä on lopputulos . Se on täyttä rosvousta koko homma.
        On hullua että vakuutus yhtiöt vielä rahoittaa sitä.


    • Anonyymi

      Lääkärin vastaanotolla:

      Nainen astuu vastaanottohuoneeseen.

      Lääkäri: "Hyvää päivää, mikäs teitä vaivaa".
      Nainen: "Nyrjäytin nilkkani lenkkipolulla ja se on kovin kipeä".
      Lääkäri: "No niin katsotaampa mikäs sitä nilkkaa vaivaa. Ottakaas tisut esiin ja pikkuhousut alas, niin tutkitaan sitä nilkkaa".

    • Anonyymi

      No pikku rikokset nyt ei haittaa, pääasia että tunnin muna.

    • Anonyymi

      Suomessa on paljon rikollisia, myös lääkäreitä, joiden ainoa intressi on loisia veroilla. Usein he ovat myös hakeutuneet persoonansa mukaiseen ammattiin, jossa he saavat toteuttaa mieltymyksiään eli sadismia. Viranomaismafia suojelee toinen toistaan ja sadistit saavat vapaasti tuhota ihmisten terveyden. Näin Suomessa, mitenköhän muualla.

    • Anonyymi

      Lääkärin ammatissa voi laillisesti harjoittaa suunnitelmallista harkittua väkivaltaa, se on vain sarja hoitovirheita, joihin kukaan ei puutu.

    • Anonyymi

      Onhan täällä "itsenäisessä" maassa myös ticks liikkeissään irvistelevä vieraslaji zwedupelle nazi muka "pressana".

      Edeltäjönsä oli myös "arjalais" nazi "von" murha-marski männerhäim

    • Anonyymi

      Mikä puolue se ehdottikaan, että lääkäreiden määrää täytyy lisätä?

      Päinvastoin lääkäreiden koulutus täytyisi lopettaa kokonaan eikä heitä saisi päästää mihinkään työhön yhteiskunnan omistamassa terveydenhoidossa.
      Lääkärit saisivat toimia vain yksityisissä tiloissa, joissa sitten voisi vapaaehtoisesti käydä sellainen hoopo, joka haluaa esim. joutua ahdistelluksi.

      Yhteiskunnallistettu järjestelmä toimisi moniammatillisesti parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan. Ainut vaatimus olisi, että työntekijälläkään ei olisi naurettavaa lääketieteellistä koulutusta, joka vain haittaa tuotantotaloudellisten normien yms. saavuttamista ja aiheuttaa veronmaksajille kustannuksia.

    • Anonyymi

      Ei mene kauaa kun lääkärit korvataan tekoälyllä.

      • Anonyymi

        Muilta osin kuin suorittavalta, ja sekin siltä osim mitä robotiikka ei pysty hoitamaan.


      • Anonyymi

        Google tietää enemmän kuin keskimääräinen lääkäri !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Google tietää enemmän kuin keskimääräinen lääkäri !

        Niin siinä on nyt "tekoälytila", peittoaa useimmat peruslääkärit mennen tullen, vielä parempi kun hakee asiaa englanninkielisestä googlesta ja sen "AI modesta".

        Syvempää tietämystä löytyy googlella löytyvistä tieteellistä artikkeleista esim. internetin johtava tieteellisten artikkeleiden alusta pubmed.ncbi.nlm.nih.gov, ja olet monta askelta edellä peruslääkäriä, joista usampia ei tutkinnon jälkeen tai sen aikanakaan ole tainut syvempi ymmärrys alastaan kiinnostaa.

        Tämän jälkeen täytyy ihmetellä myös, miksi peruslääketiede on niin puujalkaista, kun kaikki tieteellinen tieto puhuu aivan muuta. No, lääketieteen "käyvät hoidot" ja muut viralliset linjat ovatkin itseasiassa politiikkaa, ja peruskauraa lampaille, kustannustehokasta mukahoitoa.


    • Anonyymi

      Ulosottomiehenä toimi myös "rikollinen" joka ei erottanut maataloustuloa ja liikevaihtoa toisistaan! Alle "suojaosuuden" kokoisesta tulosta, "reilu"10 kertainen
      ulosmittaus, tilan hinta "valtiolle" alle 2,5 vuoden välein!
      "suojaosuus olikin", vähimmäis vero ulosottopalkkioineen?
      Jopa 0 tuloksesta ulosmitattiin liikevaihdosta 1/6 osa vaikka, ihmisoikeus sopimuksen artikla 4 kieltää orjuuden, ei koske viranomaisten toimia, miksi?

      • Anonyymi

        Ei ulosottomiehen tarvisekkaan mitään tietää,hän toimii asetusten mukaan


      • Anonyymi

        TEKISIN HALLINTOKANTELUN JA EU: komissiolle tutkintopyynnön ja vielä rikosilmoituksen. Liikevaihto ei kerro mitään yrityksen tulosta.


    • Anonyymi

      Rupuländiässä pärjää aina vähäisimmilläkin tiedoilla ja taidoilla.

    • Anonyymi

      Olisivat akat tyytyväisiä että niiden toosa kelpaa edes jollekin. Valittaavat joka asiasta mokomat. Ennen vanhaan kun isäntä pani piikaa niin se oli osa palkkaa ja siihen oltiin tyytyväisiä.

      • Anonyymi

        Näin ajattelee vain pedofiili persu.


    • Anonyymi

      Viihdeasia?

    • Anonyymi

      Oikeusvaltio Suomi - Rikollisen asialla

    • Anonyymi

      Ei voi käsittää.

    • Anonyymi

      Suomi on niin korruptiota täynnään kun pääministerinäkin saa toimia TÄYS-MITÄTTÖMYYS JOKA EI TIEDÄ MISTÄÄN MITÄÄN, PURRA MUKAANLUKIEN!
      RIKOLLINEN JA HALVEKSITTAVA EDUSKUNTA!

      • Anonyymi

        Tiedetään.


    • Anonyymi

      Ja ministerinä vaikka olisi rikoshistoriaa.

      • Anonyymi

        Ja ministerinä vaikka olisi persu.


    • Anonyymi

      Hyvinvointi valtiossa on maailman onnellisimmat rosvot.
      Niitä sitten lainsäädäntö suojelee.😂😋

    • Anonyymi

      Käsi ylös te kaikki jos haluatte dominoefektin kaatavan koko suuntautuneitten ketjun Suomessa?

    • Anonyymi

      Eilen oli uutisissa että ulkomailta on tullut Suomeen monta lääkäriä jotka ovat menettäneet läkärilupansa, mutta jatkavat silti töitä Suomessa. Mikä järki siinäkin on?

      • Anonyymi

        Oikeusvaltio. Se siinä on. Rikollisellakin pitää olla oikeudet.

        Ilmankos haikailevat tänne lisää työperäistä maahanmuuttoa vaikka oikeat ihmiset eivät saa töitä:
        https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011606319.html

        Työt varattu rikollisille?


      • Anonyymi

        Monta pedarilekuria on siis räpläämässä suomilapsia...miettikää aikuiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusvaltio. Se siinä on. Rikollisellakin pitää olla oikeudet.

        Ilmankos haikailevat tänne lisää työperäistä maahanmuuttoa vaikka oikeat ihmiset eivät saa töitä:
        https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011606319.html

        Työt varattu rikollisille?

        Hmm,ja velattomat varat,haittaohjelmille.


    • Anonyymi

      ja Huume hörhöt myös !

      Suomessa lääkärit ja hoitajat on silti Suomen eniten irtisanottu ammatti ryhmä huumeiden takia ,mutta monet saa jatkaa töitään ja kaikki ei jää kiinni.

      Eräs lääkäri opiskelija kertoi että jo ensimmäisä vuotena opettetaan kädestä pitäen miten pään saa sekaisin niiiden tabuilla ja pirtulla jne..lääketehtaiden järjestämiä juhlia on tuon tuostakin..

    • Anonyymi

      en puolustele sairaita...saman tekee..hiljaa.....KANSANEDUSTAJAT...TOIMITUSJOHTAJAT..
      ISOT KIHOT. ihminen on julma....eläin on viaton...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hmm.-Käytän jokaisen likenevän tuokion ruuumillisen työn torjuntaan.Hmm..-Kansalaisiemme hyväksi.Röh,no tulipa täyteen.Hmm-Ja sitten taksilla kotiin eduskuntalon tolpalle nojailemaan.


    • Anonyymi

      Miten tuo todistetaan? Kuka tahansa voi väittää, mitä tahansa. En usko tuota kertomusta.

      • Anonyymi

        Siinäpä se juuri onkin. Ihminen on syytön niin kauan kunnes hänet voidaan todistaa syylliseksi. Uskolla ei ole mitään todistusarvoa.


    • Anonyymi

      Lääkärit kiimassa ja kiihkon vallassa tuijottavat ihmisten vaginoita ja peniksiä Omakannasta ilman mitään syytä ja eivät joudu tästä vastuuseen!

    • Anonyymi

      Lakiahan muutetaan kyllä nämä saadaan linnaan.

    • Anonyymi

      Tiesitkö, että Sanna Marinin hallituksessa toimi ministerinä henkilö, joka oli saanut linnatuomion väkivaltaisesta käyttäytymisestä.

      • Anonyymi

        Tiesisitkö että Suomessa on tällä hetkellä nazi-hallinto, joka kansanmurhaa köyhää väestönosaa. Eikö murha ole väkivaltaa?


    • Anonyymi

      Minä inhoan lääkäreitä. Yritän pysyä terveenä, jotta en joutuisi niiden kanssa tekemisiin.

    • Anonyymi

      Stressaavaa tytötä tekevät alati hupenevien määrärahojen myötä lekuritkin niin kovin usein vaikka eliittiä tavallaan monasti hulppeine palkkioineen ovatkin.

    • Anonyymi

      No luulisi sanan kiertävän ettei luokseen menisi ketään kohteen omaista.

    • Anonyymi

      Onhan nämä niin nähtyjä. Ja keskenään sumplivat kivoja hetkiä. Nämä miespuoliset hoitoalan ammattilaiset. Polven ultrausta varten saattaa valmisteleva mieshoitaja pyytää riisumaan alkkarisilleen jotta tehtävää suorittamaan heräävällä ärtyisällä päivystäjällä on pientä kivaa vallanharjoitusta luvassa. Päivystäjällä jota tuskin uskaltaa herättää. Ultraus onnistui vallan hyvin ihan sortsitkin jalassa kun piti vaan oman päänsä ja heittäytyi hankalaksi.

    • Anonyymi

      Näin arvelin, ja sen huomaa niiden käytöksestä.
      Ne toimii kuin siat pellossa.

      Ne on lakien yläpuolella…omasta mielestään.

      Homman ihmeellisiä variaatioita nähtiin mma. korona- aikana
      ja mielenterveysala on outoa temmellyskenttää.

    • Anonyymi

      Fysiatria ym. jossa palkat juoksee,
      homman huomaa…
      osaamisen taso on nolla, käytös on nolla
      ja tyyppi porskuttaa.

      Mitä paskempi ja koijarimpi,
      sitä enemmän kollegat kumartaa.

      MRI skene on jo photoshop tasolla
      koska kukaan ei valvo

      Olisko raksaliivipoikien hommia.

      • Anonyymi

        Se on hiukan jopa huvittavaa, että vaikka edessä on objektiivinen röntgen tai mri-kuva, niin koko porukka on sokeaa, kuvassa ei ole näiden mukaan mitä siinä on.

        Kun touhu on tällä tasolla, ei Suomessa mitään julkista terveydenhoitoa edes ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hiukan jopa huvittavaa, että vaikka edessä on objektiivinen röntgen tai mri-kuva, niin koko porukka on sokeaa, kuvassa ei ole näiden mukaan mitä siinä on.

        Kun touhu on tällä tasolla, ei Suomessa mitään julkista terveydenhoitoa edes ole.

        Tekoäly tutkii jo kuvat ihmissilmää tarkemmin. Vertailupohjansa laaja.


    • Anonyymi

      Myyntejä, tietojen urkkimista,
      maksetaan hoitamatta jättämisestä,
      vakuutustoimikytkös.

    • Anonyymi

      Lääkäreiden kollegialaisuus on oikeastaan jengitasolla
      Varmaan PAKKO OLLA RIVISSÄ KUN KÄSKETÄÄN.

      HUS meikku on aika pelottava paikka
      … kun terveydenhuollossa saavutetaan tuollainen
      pelkohelvettitaso,
      ollaan varmaan
      lääkäreiden unelmassa.

      Joulupukki on joulupukki

    • Anonyymi

      Lääkäri saattaa kieltäytyä hoitamasta
      tapaturmavammaa
      ei edes yritä…tuijottaa seinälle

      kyllä ne kehtaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos ns. duunarina syyllistyt vapaa-ajalla vaikka baaritappeluun ja olet turvallisuusselvityksen alaisessa työssä, niin kenkää tulee. Nuhteettomuusvaatimus.

      Kuten dokumentissa valviran edustajakin kertoi, lääkäri voi vaikka murhata ja raiskata ja toimia ammatissaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei nuhteettomusvaatimusta.

      Aivan sairasta ja käsittämätöntä, ei mitään vastuuta ja nuo hyväveljet suojelevat toisiaan.

      Lääkärit ovat ylisuojeltua eliittiä ja siihen ammattikuntaan hakeutuu aivan liikaa vaikka minkälaista narsistia ja psykopaattia. Eivät käytännössä joudu mihinkään vastuuseen vaikka melkein tappaisivat työssään potilaan, saati vapaa-ajalla jonkun.

      • Anonyymi

        Julkisella puolella usein hyvin ylimielisiä ja tehtävänsä laiminlyöviä, ihan sama mitä suuntaan päästävät tai eivät päästä, potilaskertomukset aivan huuhaata, saavat jatkaa Suomen sontimista kuin ei mitään.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos tietää joutuvansa rinta paljaana tutkittavaksi niin eikö alaosaan voisi ajatella laittavansa jotain peittävämpää kuin stringit. Ennakoida ja miettiä mitä korkeintaan voi olla odotettavissa että osaa reagoida heti asiaankuulumattouuksiin eikä joudu vuosikausien rumbaan saadakseen ihmisarvon takaisin. Opetella jämptiksi.

    • Anonyymi

      Suomessa voi jatkaa lääkärinä tappouhkailijakin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      51
      8220
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      136
      7236
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3909
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      95
      3900
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      105
      3692
    6. Mones päivä kaivattusi on syntynyt?

      😁
      Ikävä
      55
      3273
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      74
      3255
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      37
      2623
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      239
      2551
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      53
      1764
    Aihe