Olen viimeaikoina huomannut Aapelissa normaalia enemmän nuorien henkilöiden ahdistelua, niin chateissa, foorumeilla kuin hahmosivuillakin. Ahdisteleminen on mielestäni vakava asia ja siihen tulee myös suhtautua vakavasti. Tyypillinen ahdistelija tulee hahmosivullesi joka päivä kertomaan isänsä astmasta ja siitä kuinka se vaikuttaa perheen sosiaaliseen yhdessäoloon. Ja aina kun kirjoitat foorumeille jotain, niin hän lainaa tekstiäsi, poistaa siitä kaikki pisteet, pilkut ja isot alkukirjaimet ja saa näin sinut näyttämään entistä tyhmemmältä. Entä chateissa sitten?
Tulet chattiin ja sanot "moi". Odotat muiden sanovan vastaukseksi moi (tai hei) mutta paikalla onkin vain tämä ahdistelija joka on ajanut kaikki muut pois chatista. Ahdistelija ei sano moi vaan jättää sinut kylpemään itsesääliin. Itseäni on ahdisteltu Aapelissa hyvin paljon ja se näkyy arkielämässänikin. Aina ennen kouluun lähtöä katson sängyn alle ettei hän ole piilottanut reppuuni jotain arveluttavaa. Vaikka toisaalta, miten hän pääsisi huoneeseeni, kun pidän ikkunoita kuitenkin lukossa, lukuunottamatta tiistaita.
Minua ahdistellaan nykyäänkin, mutta onneksi se on hieman vähentynyt ja olen oppinut myös huomaamaan elämän hyvät asiat. Elämä ei ole pelkkää kärsimystä, muistakaa se - te itsetuhoisuuden partaalle liehuvat amatöörit.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ok