viha, rakkaus, katkeruus....

Lueskelin täällä juttuja, ja ajattelin vähän avautua itsekin.
Erosin exäni kanssa reilu vuosi sitten elokuussa. Yhteistä taivalta oli takana 5,5vuotta, jonka aikana saimme kaksi tytärtä.
Suhde oli ylämäkeä ja alamäkeä, mut enimmäkseen sitä hyvää aikaa.
Kuitenkin ero kun sitten tuli, suurimmaksi osaksi vanhoista asioista mitkä nostivat päätään aina aika-ajoin (mustasukkaisuus), tuli viha ja katkeruuskin. vitun typerää, koska minä olin se, joka jätti... Viha nosti päätään, kun huomasin että exä vetää viinaa jatkuvasti, ja holisti kun on, niin arvelin että kohta ei enää lastenkaan kanssa aikaa vietä. (eron alussa sovittiin että lapset vuoroviikoin meillä). Kaksi viikkoa eron jälkeen exällä oli jo uusi muija, jonka kanssa vedettiin viinaa päivästä toiseen, ja eihän siinä aikaakaan kun ei lapset enää mahtuneet exän elämään mukaan. Sitten olinkin jo vihainen ja katkeroitunut.
Lähinnä kai siksi, että exäni jatkoi elämäänsä jätettynä osapuolena vallan villisti ja riemukkaasti, kun taas minä jäin vähän niinkun tuleen makaamaan ja surkuttelemaan että mitenkä meille nyt näin kävi.

Kaiken näköisiä kosto suunnitelmia olen minäkin ehtinyt eron aikana tekemään, joskin suunnitelmiksi ne vain ovat jääneetkin.
Tutustuin kivaan mieheen, muutama viikko ehdittiin tapailla, sitten exäni sai tietää mun tapailevan jotain, ja sehän otti ja pilasi koko homman. Eli siis, hän saa kyllä olla ja seurustella ihan vapaasti, mutta minulla ei siihen oikeutta ole. . Nyt kun erosta siis on jo reilu vuosi.. exäni on kihloissa sen likan kanssa, jonka kans alko kaks viikkoo eron jälkeen seurustelemaan, asuvat yhdessä, ja viina mukana kuvioissa edelleen päivittäin. Lapset taas ei.
Muutama viikko takaperin exä soitti yöllä humaloissaan mulle, ja pyysi että sais tulla käymään. Olin vielä hereillä, joten lupasin iltakahvit keittää. Juotiin kahvit ja jutusteltiin niitä näitä. Exä itki ettei jaksa enää asua saman katon alla kihlattunsa kanssa, eikä jaksa enää juoda. Tahtoisi takaisin "normaaliin" elämään, minun ja lasten rinnalle. En kommentoinut tätä sen enempiä. Menin nukkumaan ja annoin exälle luvan nukkua sohvalla. Aamulla leikki pari tuntia lasten kanssa ja lähti jatkamaan dokaamista.
Viikko eteenpäin ja sama juttu toistui. Exä tuli tänne, juteltiin monta tuntia illalla ja sänky puuhiksihan se meni. Jäi yöksi, oli koko lauantain tässä, touhusi lasten kanssa, puhui muuttavansa muualle kihlattunsa luonta jne... illalla taas peuhattiin, jäi tänne yöksi, ja lauantai toistui kokonaisuudessaan myös sunnuntaina. Maanantai aamuna vietiin lapset yhdessä hoitoon ja mentiin kunnantalolle palaveriin. Siitä exä lähti kihlattunsa luokse tavaroitaan hakemaan, oli majoittumassa kaverinsa luokse siihen saakka kunnes saisi oman asunnon, vaan kappas: kihlattu olikin ostanut 4laatikkoa kaljaa sinne valmiiksi, ja sille tielleen jäi lasteni isä jälleen.
Ja tässä tuli sitten vihdoin ja viimein mulle se lopullinen piste eteen.
Laitoin exälle viestin, että jatkossa mun oveni on häneltä kiinni pysyvästi. Ei tulla mun luo enää itkemään, ettei jakseta enää juoda, ikävöidään lapsia, eikä yhtään mitään muutakaan.
Ja kas! tuntui kun olisin päässyt vihastani ja katkeruudestani eroon, sillä sekunnilla kun tuon päätökseni tein!!

Etenkin, kun ymmärsin vielä olla niin viisas, että sanoin: siinä vaiheessa, kun seisot oveni takana täysin selvinpäin, vilpittömästi apua pyytäen, minä en käännytä sua ovelta ympäri. Niin kauan, kun siihen humalassa tulet, ei ovi aukea, ei lasten tapaamisia, eikä mitään muutakaan varten.

Samana iltana kirjoitin viestin exälleni, jota en lähettänyt, mutta tallensin itselleni muistutukseksi: elä sinä vihassa ja katkeruudessa, tietämättömänä siitä, mitä elämältäs haluat. Mä elän virheistäni oppineena, anteeksi antaneena, vihan ja katkeruuden taakse jättäneenä, kohti sitä elämää, missä ei ole valheita eikä petoksia, epävarmuutta eikä pelkoa. Mä elän lasteni rinnalla, onnellisena siitä, että tänä päivänä olin rohkea, luovutin, ja päästin sinusta irti.

(tämä siitä johtuen, että tiedän exäni olevan minulle vihainen ja katkera siinä missä minäkin olin hänelle. Ja exä hyvin osannut teoillaan näyttää, ettei itsekään tiedä mitä elämältään haluaa)