useat hoitokerrat

Meillä on takana yksi icsi josta tuloksena keskenmeno. Pakastelkioista yksikään ei selvinny sulatuksesta. Nyt on edessä päätös että aletaanko koko rumba alusta vai yritetäänkö iloita tästä yhdestä luomulapsesta joka meille on suotu.

Monesta varmaan tuntuu naurettavalta mutta minusta tuntuu että en kestä ja jaksa henkisesti enkä fyysisesti hoitoja. Tuntuu että koko muu elämä pysähtyi hoitojen ajaksi ja mielessä pyöri vain ja ainoastaan hoidot. Ja tulokseksi saatiin vain pettymystä ja itkua :( Mies haluaisi vielä yrittää mutta minusta tuntuu että miksi pitää kiusata itseään. Miksi emme vain tyytyisi kohtaloon ja iloitsisi siitä mitä hyvää meille on tässä elämässä suotu. Surettaa todella paljon että joudumme tämän tuskan kokemaan. Miksi me emme voi vain "tehdä lapsia" kuten monet sellaiset jotka eivät edes osaa arvostaa sitä mitä heille on suotu.

Miten te muut jaksatte hoitokerrasta toiseen. Onko se usko onnistumiseen niin suuri. Vai haluatteko tehdä kaikkenne että ei ainakaan tarvitse sitten vanhana surra että että ette yrittäneet?

surettaa...harmittaa...mietityttää... :(
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä vielä lannistu! hoidot on raskaita, todella mutta teidän tilanne sillä tavalla hyvältä että kuitenkin raskauduit joten toivoa on. Meillä oli kolme icsitä ja yksi tulokseton ivf ennenkun onnistui, kyllä nyt harmittaisi jos olisin luvuttanut emmekä olisi näitä lapsia saaneet. Sitä vain jotenkin jaksoi kun oli pakko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäonnistunut hoito kirjoitti:

Meillä on takana yksi icsi josta tuloksena keskenmeno. Pakastelkioista yksikään ei selvinny sulatuksesta. Nyt on edessä päätös että aletaanko koko rumba alusta vai yritetäänkö iloita tästä yhdestä luomulapsesta joka meille on suotu.

Monesta varmaan tuntuu naurettavalta mutta minusta tuntuu että en kestä ja jaksa henkisesti enkä fyysisesti hoitoja. Tuntuu että koko muu elämä pysähtyi hoitojen ajaksi ja mielessä pyöri vain ja ainoastaan hoidot. Ja tulokseksi saatiin vain pettymystä ja itkua :( Mies haluaisi vielä yrittää mutta minusta tuntuu että miksi pitää kiusata itseään. Miksi emme vain tyytyisi kohtaloon ja iloitsisi siitä mitä hyvää meille on tässä elämässä suotu. Surettaa todella paljon että joudumme tämän tuskan kokemaan. Miksi me emme voi vain "tehdä lapsia" kuten monet sellaiset jotka eivät edes osaa arvostaa sitä mitä heille on suotu.

Miten te muut jaksatte hoitokerrasta toiseen. Onko se usko onnistumiseen niin suuri. Vai haluatteko tehdä kaikkenne että ei ainakaan tarvitse sitten vanhana surra että että ette yrittäneet?

surettaa...harmittaa...mietityttää... :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu