Ymmärrän, että chatissa on laadittu säännöt, joita meidän kaikkien pitää noudattaa. On sääntöjä meille tavallisille chattaajille, kuten myös Sheriffeille.
Sitä en ymmärrä että Seriffit ovat keskuudessaan päättäneet poistavansa kaikki keskustelijat, mikäli keskustelija syystä taikka toisesta ruksaa Seriffin.
Meillä tavallisilla chattaajilla moista mahdollisuutta ei ole.
Mielestäni alkuperäinen Seriffien toiminta-ajatus on unohtunut.
Mitä taas tulee meihin tavallisiin Chattaajiin, niin meillä jokaisella on mahdollisuus klikata häiriötä tuottava chattaaja ruudultamme pois, kunhan vaan kaikki lukisivat ohjeet.
Mä kaipaan sitä vanhaa chattia, jonne oli ilta toisensa jälkeen kiva tulla viettämään aikaansa. Sai pitää hauskaa ja ilmapiiri oli vapautunut.
Nyt sitä ei enää ole.
Eiköhän koiteta käyttäytyä niinkuin aikuisten pitää ja koiteta saada se ilmapiiri taas rennoksi ja kivaksi?
Se ei onnistu vain meiltä tavallisilta chattaajilta, vaan siinä tarvitaan myös seriffit mukaan.
Liiat säännöt ja rajoitukset lisää uhmaa, joten pidetään se pilke silmänkulmassa ja muistetaan että me kaikki yhdessä luodaan se ilmapiiri.
Tiedoksi hampaattomille rakkikoirille. Mä en ala loanheittoon, joten en vastaa asiattomiin kommentteihin.
Koitetaan käyttäytyä myös täällä ilmolla, niinkuin aikuisten pitää. Pidetään ne henkilökohtaisuudet poissa tästä keskustelusta kiitos.
Hyvää kesää kaikille.
Sitä en ymmärrä että Seriffit ovat keskuudessaan päättäneet poistavansa kaikki keskustelijat, mikäli keskustelija syystä taikka toisesta ruksaa Seriffin.
Meillä tavallisilla chattaajilla moista mahdollisuutta ei ole.
Mielestäni alkuperäinen Seriffien toiminta-ajatus on unohtunut.
Mitä taas tulee meihin tavallisiin Chattaajiin, niin meillä jokaisella on mahdollisuus klikata häiriötä tuottava chattaaja ruudultamme pois, kunhan vaan kaikki lukisivat ohjeet.
Mä kaipaan sitä vanhaa chattia, jonne oli ilta toisensa jälkeen kiva tulla viettämään aikaansa. Sai pitää hauskaa ja ilmapiiri oli vapautunut.
Nyt sitä ei enää ole.
Eiköhän koiteta käyttäytyä niinkuin aikuisten pitää ja koiteta saada se ilmapiiri taas rennoksi ja kivaksi?
Se ei onnistu vain meiltä tavallisilta chattaajilta, vaan siinä tarvitaan myös seriffit mukaan.
Liiat säännöt ja rajoitukset lisää uhmaa, joten pidetään se pilke silmänkulmassa ja muistetaan että me kaikki yhdessä luodaan se ilmapiiri.
Tiedoksi hampaattomille rakkikoirille. Mä en ala loanheittoon, joten en vastaa asiattomiin kommentteihin.
Koitetaan käyttäytyä myös täällä ilmolla, niinkuin aikuisten pitää. Pidetään ne henkilökohtaisuudet poissa tästä keskustelusta kiitos.
Hyvää kesää kaikille.
Vastaukset 22
Vanhimmat
jankutat tästä asiasta monella palstalla?
Kun kyseinen kirjoitus jo kerran poistettiin ilmolta. Kehoitin laittamaan tänne, jos aiheensa vuoksi saisi olla täällä.:)
Kun nimittäin tuo sireeni laittoi kuvansa kalleriaan. Liian iso kuva tai ....!?!
*asettaa reiskat takaisin simmuilleen ja heinän suun pieleen...*
The Sun is shining and Valtra says truuttruut...
Olkainadjutanttisi
~X~
Hurmuri:)...hä hää, sä matkit mua.
*köllöttelee Sittiksen kanssa kesäisellä niityllä tukko ratamoa suussa ja korjaa reipanien asentoa...truuuuttruuuuuuut*:D
Ps. Miksi minusta tuntuu, että aurinko rupesi juuri paistamaan kirkkaammin...*adjutanttini...huoh*:)
Ps.Ps. Isokin voi olla kaunista*uskottelee*
Samaa mieltä kanssasi!
Tuota täytyykin kokeilla joku kerta. Ihmeellistä jos Sefua ei saa ruksia?
Ajatellaanpa että, syystä tai toisesta ei haluakkaan seurata Sefun keskusteluita. Ruksiminen on silloin järkevä ja ainut keino toimia.
"Mä en ala loanheittoon, joten en vastaa asiattomiin kommentteihin."
Mitäs tämä Sinun kommnettisi sitten oli muuta kuin loanheittoa? Minä voin väittää, että seriffit ovat toimineet todella rennosti ja hyvin sekä pitkää pinnaa osoittaen. Joukossa on vain yksi tosikko, Kokki. Muuten meno on mahtavaa. Kiitos siitä sefuille. Siis, minun sanani Sinun sanaasi vastaan ja muu sätti todistajina?
Jos olet ruksinut seriffin, olet jo omalla käytökselläsi osoittanut, että Sinulla on jotain hämärää tekeillä ja haluat häiriköidä etkä halua, että seriffin komennot/käskyt/kehoitukset näkyisi Sinulle. Miksi olet päätynyt ruksimaan seriffin ylipäätänsä?
Se, mitä seriffit keskuudessaan päättävät, ei kai kuulu enää Sinulle, joka olet menettänyt omat seriffin oikeutesi. Jos ei meno tässä sätissä miellytä, ainahan voit äänestää jaloillasi? Niin Sinä kuin mekin voittaisimme siinä, eikö?
Ja nyt se henkilökohtainen osuus - miksi vaihdoit IF-nikkisi tähän Aladobixiin, kun olet jo "vuosia" mesonnut kuinka inhoat niitä, jotka "alinomaa" vaihtavat nikkiä? Taas se ominaisuus, "en hyväksy teiltä, mutta minulle se on sallittua".
"Mielestäni alkuperäinen Seriffien toiminta-ajatus on unohtunut."
Aika mahtipontinen lause, oletko ollut ihan aikoinaan laittamassa Suomisättiä pystyyn ja ihan laatinut sen periaatteet, myös seriffintoimien osalta?
Sääntöjä ja rajoituksia valitettavasti tarvitaan, koska joukossamme on aina niitä, joille ei ns. tavallinen meno riitä.
ps. En ole joutunut ahdistelujesi kohteeksi, enkä saanut sinulta pakkeja, joten tämä tästä
PuskaJohanna, vakisättäri
Odotatko mun vastaavan? *nauraa kippurassa*
Mä taidan kanssa laittaa reipanit silmille, mennä simanaisen ja sitruunan kanssa pitämään lystiä kun kerran iso on kaunista.
*tekee tilaa viereensä laiturille ja nostaa vedestä viileän siiderin...otetaas taas*:)
tule vaan, kyllä yksi aladobi aina laiturille mahtuu istumaan, ja saunakin taitaa olla vielä lämmin! Ja onhan se tietenkin totta, että iso ON kaunista!
tule vaan, kyllä yksi aladobi aina laiturille mahtuu istumaan, ja saunakin taitaa olla vielä lämmin! Ja onhan se tietenkin totta, että iso ON kaunista!
Mitä Sinulla on Kokkia vastaan?
Hemmetin mukava ja asiallinen seriffi ja juttukaverina erittäin mukava.
Kirjoittaisit omalla nikilläsi.
JenniJoutava
reppana. Tämäkin osoittaa luonteesi heikkouden, et sitten MILLÄÄN malttanut olla kommentoimatta.*pyrrrssssssskkkkkkkk*
Reipanit? Tarkoitatko miedän varakkaampien ihmisten käyttämiä Ray Ban - aurinkolaseja? Vai ovat Simanainen ja sitruuna isoja... taitavat olla pienen mielesi hengentuotteita nekin hahmot, mutta hyvä kun selvisi tuokin.
Sättinaisten mukaan Sinun pelilläsi ei oikein isoa lystiä pysty pitämään. On se NIIN pieni.
PuskaJohanna
Tervemenoa ruskeakielisten sakkiin. Muistithan meilata tämän kommenttisi ko. seriffille? Kuka se on jotain sellaista sanonut, että minulla olisi jotain häntä vastaan? En minä ainakaan, Kerroinpahan vain oman kommenttini asiaan, niin kuin sinäkin. Vai enkö minä olisi saanut tehdä sitä?
Minä kirjoitan omalla nikilläni. Sinä siis olet sekä Turhake että JenniJ. Ok.
PuskaJohanna
Siis ymmärsinkö oikein, puhutteko te sättinaisten kanssa jonkun miessättääjän SEN koosta? Hohhoijaa, on teillä PIENET jutunaiheet.
No kaipa ne miehetkin sitten juttelee naisen värkeistä, vertailevat saappaanvarteen.
Itse juttelen naisten kanssa kyllä miehistä muttei jutella SEN koosta. En sättäile joten en tiedä miten raadollista meininki siellä on.
Eipä käy teitä miehiä kateeksi.
mene halpaan mokoman provoilijan takia..se on pitemmän aikaa keksiny noita typeryyksiään täällä.Sama kirjottaja on kyllä helppo tunnistaa.
Keskustelemme asiasta ja mielipiteistämme Chatissa,
kun ilmestyt rekisteröidyllä PuskaJohanna-nikilläsi.
Minut tavoitat 40 1:ltä ;D
"hampaattomat rakkikoirat" onkin tuttu ilmaisu jo aiemmasta vuodatuksestasi!
Ifin aika suomi24:ssä loppui, mutta sama valitus uusilla nikeillä alkoi.
Olet sinä säälittävä!
tota täytyy koittaa muuten en usko ;)
Hyvä Aladobix:
Oletpas antanut seriffeille kunniaa, kun jopa ilmapiirin huonontumisesta voi käydä osoittelemaan. Käsittääkseni seriffien "toiminta-ajatuksessa" ei koskaan ole ollut yleinen ilmapiirin "vapauttaminen"?
Toimivatko Seriffit mielestäsi yhtenä kokonaisuutena? Ymmärrän toki, että itse et halunnut mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta liekö tuo yleistäminenkään sitten hyvä ratkaisu? Pistäpäs huviksesi ko. seriffille, joka sinut - mielestäsi - syyttä suotta poisti huoneesta vaikkapa korrektisti sähköpostia ja kysy, mikä oli todellinen motiivi sinun huoneesta poistamiseen? Kuitenkin uskon, että ko. vastapuolella on tähän ihan järkevä syy, sekä oikeus myös kommentoida sinulle suoraan henkilökohtaisesti.
Olen törmännyt viime aikoina (mm. näiden uudistuksien ja kehitystarpeiden aikoihin) muihinkin kummallisuuksiin, joista on helppo automaattisesti syyttää huoneessa sillä hetkellä lymyilevää seriffiä; eräs ystäväni bannittiin joka kerta, kun yritti mennä huoneeseen epämääräisellä nimimerkillä (siis ei rekatulla) ja asiaa selvitettyään myöhemmin huoneessa olleen seriffin kanssa, paljastui, että järjestelmä oli banninut myös ko. seriffin huoneesta, minkä ei alkuunkaan pitäisi olla edes mahdollista!
Tiedän, että on yksinkertaista ensin hutkia ja sitten vasta tutkia, koska syyllistyn siihen itsekin luvattoman usein, mutta itse toivoisin ainakin suoraa palautetta ja mahdollisuuden vastata, jos tuntuu, että olen ketään kohdellut kaltoin. Näin yleisellä tasolla asioista purnaaminen ei yleensä johda mihinkään, kun ei löydetä asianosaisia, eikä täsmällisiä syitä, mitkä näihin tapahtumiin johtavat. Mahdotontahan se sitten on mitään ratkoakaan.
Hyvää kesää myös minun puolesta kaikille!
toi alaroopin viesti kertoi häne kui mun nysse tarttis sano rohkeurestas sanoa oma mielipiteensä, mut vaatii myäs rohkeut sanoa hän sem pare vaa ko. seriffil henk kohtaisesti.
aina ja nii om mone muukki sanonu jokaine simmottos sit vaa toivoo saavansa mahtaks sitä sanokka kehrata palautet o se sitten tuamari tai juamari tiätty - mää ainaki toivon tietäväni ääneen päin nimpal mukavast naamaan jos en kyl mar sit ol pätevä ja perusteluja kui en kui mun nysse tarttis sano sitten ja nii om mone muukki sanonu ol ....
eihän vai kummottos meirän tarvitse kaikkia rakastaa mut reilusti voi ain sanoa ei mar ääneen ja kummottos sanoo sen siinäki o ero.
serihvit sättäilee vallan ja ovat ns sisäpiiriläisiä ja pärstäkertoimen mukaan heittävät ulos joka ei heitä miellytä tai ei heidän ruskeata ..... lipaise.
en rupea heille pokkuroimaan ja ihan oikein tuo heppu teki että uskalsi olla omaa mieltään.
niin serihvitkin pyyhkivät takapuoltaan kuin tavalliset rivimiehet eli sättärit ja eivät he mitään kuninkaita ole vaan pitäisi olla puolueettomia eikä sättäillä työajalla.
minun avoin mieliteeni ja jos ei miellytä niin so what.