TeleFinlandilta Iphone 3:sen saisi kytkykaupalla näin halvalla, 9€/kk ( toki lisäksi nettiliittymä ja muut kulut).
Tämä tarjous alkoi kiinnostaa, sillä olen hankkimassa älypuhelinta eikä IPhone 4:sen muotoilu ole koskaan oikein miellyttänyt silmää. Kysyisin siis olisiko millään tavalla järkevää hankkia tätä puhelinta? Huomatkaan etten ole niin edistynyt kännykän käyttäjä, että välittäisin uusimmista teknisistä hienouksista, vaan haluaisin älypuhelimen, jolla viestien lähettelyn ja soittelun lisäksi voisi selata nettiä, ladata sovelluksia, kuunnella musiikkia, pelata pelejä ja tehdä muuta mukavaa. Lisäksi olisi tärkeää puhelin olisi luotettava eikä sammuilisi tai muuten juuri sekoilisi.
Toki markkinoilla on muitakin puhelimia kuin Apple, mutta haluaisin itsekin testata kuinka hyvä puhelin se muka on, ja onhan se kieltämättä mielestäni se brändiltään kaikkein "seksikkäin" puhelinmerkki tällä hetkellä sanokoon kuka täällä mitä tahansa ;) . Lisäksi tämä Iphone olisi nyt erittäin halpa.
Aikaisemmin olen käyttänyt Nokiaa, ja tähän asti käytössäni on ollut 5530XpressMusic, joka sanoi itsensä lopullisesti irti vähän aikaa sitten ja siitä asti olen sinnitellyt vanhalla 3110c:llä. IPhone 3S varmasti on siis varmasti näihin puhelimeen verrattuna minulle hyvin edistyksellinen.
Kytkykauppa kuitenkin sitoo puhelimeen kahdeksi vuodeksi, mihin sitoutuminen kyllä epäilyttää ajatellen, että puhelin on jo nyt ostettaessa mallina niin vanha. Toisaalta minulla ei edes opiskelija budjetilla tulisi olemaan varaa ostaa esim. iphone 5sta tai jotain Nokian Windows-puhelinta kun ne aikanaan ilmestyvät. Ja jostain syystä niin harva nykypäivän älypuhelin miellyttää minua muotoilultaan (kyllä, olen nainen, joten puhelimen ulkonäkö on minulle jopa sen ominaisuuksia tärkeämpää :) )
Kysyisin tuleeko AppStoreen vielä uusia sovelluksia, jotka toimivat iPhone 3sessa, vai ovatko ne vain 4ssa pyöriviä ja? Entä tuleeko 3seen enää päivityksiä ja kuinka vakaa se puhelimena ylipäätään on? Luulisi että niin kauan markkinoilla olleesta puhelimesta olisi jo saatu sitä vaivaavat bugit korjattua, vai kuinka on?
Ja vielä nettisurffailua ajatellen, opiskelen suuressa kaupungissa joten siellä 3G2100-verkon pitäisi toimia hyvin, mutta millaiseksi yhteys muuttuu kun lähdetään peittoalueen ulkopuolelle? Videot eivät toimi, mutta normaali netinselailu pienellä viiveellä onnistuu ilman suurempaa tuskailua?

Vastaukset 15
Vanhimmat
mistä näistä tietää.. itse kyllä ottaisin tuon tarjouksen tosin ehdin muutama päivä ennen tilata nelosen joka oli noilla alessa myös.
.
museokapinetta olet hankkimassa. Liekö tuo edes kovin älykäs nykyaikana.
museokapine vai "klassikko"
aloittaja on ostamassa älypuhelinta, joka ko. malli ehkä joskus olikin... ja jos vielä ostaa 2 vuoden kytkyn, niin voi hyssykät minkä 'älyn' kanssa pitää pärjätä 2013.
Itselläni on kyseinen malli ollut 1.5 vuotta, eikä ongelmia ole ollut. Ainoa ongelma tosin on että meillä ei ole vieläkään OIKEAA 3G-verkkoa, joten netin selaaminen ei onnistu. Tosin sekään ei ole ongelma kotona, kun on langaton verkko. Ei tämä vielä mitään museokamaa vielä ole. Minä ainakin pärjään tällä tosi hyvin, enkä tiedä mitä tärkeää tästä puuttuisi.
"Minä ainakin pärjään tällä tosi hyvin, enkä tiedä mitä tärkeää tästä puuttuisi ".
Et ole huomannut:
- Radion puttumista, no harvahan sitä kuuntelee
- Hdmi liitin teräväpiirtokuvaa varten, no eihän vääntökään puhelimessa riitä
- Omat soittoäänet listasta valitsemalla ilman tietokonetta, no sä olet nörtti ja osaat homman hoitaa mäkillä.
- Kuuluvuus, haluat olla mökillä rauhassa kun puhelin ei sielä toimi
- Kamera, no olet varmaan huomannutkin tämän ominaisuudet
- Akkua joutuu lataa päivittäin vaikkei puhuisi yhtään 3g puhelua
- Flash, no prosessoriteho ei riitä, muutenkin surffailu takkuista
- Ei osaa sanoa soittajan nimeä, no osaan katsoa kuka soittaa ja jos puhelin pöydällä juoksen katsomaan.
jne. Kyllä kannattaa päivittää jo neloseen ! 4 miljoonaa teki muutamassa päivässä !
"- Radion puttumista, no harvahan sitä kuuntelee"
Niin eihän sieltä mitään kuunneltavaa tulekaan.
- Hdmi liitin teräväpiirtokuvaa varten, no eihän vääntökään puhelimessa riitä.
Varmasti kiva ominaisuus, mutta nythän kyse on kuitenkin puhelimesta.
"- Omat soittoäänet listasta valitsemalla ilman tietokonetta, no sä olet nörtti ja osaat homman hoitaa mäkillä."
Aivan turha ominaisuus. Riittä kun puhelin hälyyttää ja värisee taskussa.
"- Kuuluvuus, haluat olla mökillä rauhassa kun puhelin ei sielä toimi"
Vielä en ole ollut sellaisessa paikassa jossa en voisi soittaa.
"- Kamera, no olet varmaan huomannutkin tämän ominaisuudet"
Saisi toki olla parempi, mutta valokuvausta varten on oikea kamera. Puhelimella olen joskus kuvannut reissussa pikakuvia.
"- Akkua joutuu lataa päivittäin vaikkei puhuisi yhtään 3g puhelua"
Pitää paikkansa, jos selailee nettiä tai pelailee. Kyllä se puhumiseen riittää. Navigaattori syö akun pikaisesti, kuten navigaattoreissa yleensäkin.
"- Flash,"
Onneksi tuota syöpää ei ole iPhonessa. Tulee jäämään historiaan koko tekniikka.
"- Ei osaa sanoa soittajan nimeä, no osaan katsoa kuka soittaa ja jos puhelin pöydällä juoksen katsomaan."
Ei ole ollut tarvetta tuollaiselle. Minä yleensä vastaan puhelimeen soittajasta riippumatta.
No löytyihän se FannyBoi !
Vedä kuivat.
Miksi muuttuu faniboiksi, jos on tyytyväinen tuotteeseen?
Joo. Olen käyttänyt vain Nokian puhelimia 1995-2010, joten voi minua Nokian FannyBoiksi varmaankin kutsua. Toimivathan ne kohtuullisesti, mutta en koskaan ymmärtänyt sitä, että miksi niiden valikot olivat niin sekaisia. Piti aina olla ohjekirja, jos aikoi käyttää valikoita. Toinen vaihtoehto oli yrittää arvata, että mistä valikosta mitäkin piti etsiä. Lisäksi Nokia tuntui vaihtavan valikkoja jokaisen uuden mallin mukaan.
Kun puolitoistavuotta sitten hankin iPhonen, ei markkinoilla ollut mitään vastaavaa. iPhone oli markkinoiden ensimmäinen älypuhelin. Nyt kilpailijat ovat kirineet etumatkaa kiinni, menneet tietyissä asioissa ohi.
Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, tämä puhelin riittää toistaiseksi aivan hyvin. Uuden hankin vasta, kun tämä ei toimi, tai uusiin puhelimiin tulee todella jotain sellaista mitä tarvitsen, Vielä sellaisia ei ole julkaistu.
Toivon tosissani että Nokia vielä onnistuu tuomaan markkinoille hyvän puhelimen, mutta se ei liene tapahdu ennenkuin eLoppi heitetään pihalle yrityksestä.
Olet hyvin kertonut haluamasi ominaisuudet ja perustellut niitä, samoin tuosta näkee heti että olet tutustunut kyseisen puhelimen hankintaan todella hyvin, tiedät valmiiksi jo lähes kaiken siitä, samoin paljon ylipäätään tietotekniikasta. Sinun tapauksessasi hankkisin tuon puhelimen kyseisellä tarjouksella, sillä jos tarpeesi ovat suurinpiirtein samat vielä 2 vuoden päästäkin, niin pärjäät tuon ajanjakson hyvin tuolla iPhone 3GS:llä. Jokapäiväisessä kovassa/ahkerassa käytössä puhelimen akun kesto saattaa kuitenkin vuoden käytön jälkeen romahtaa huomattavasti, ainakin itselläni kävi niin iPhone 4:n kanssa.
Tuohon iPhone 3GS:ään saa myöskin tämän uuden käyttöjärjestelmän iOS5:n. Käytännössä kaikki iOS5:llä pyörivät sovellukset pyörivät kaikissa laitteissa, joissa on kyseinen käyttöjärjestelmä. iPhoneissa ja iPadeissa on kuitenkin ne suurimmat erot sovellusvalikoimassa, joten iPhone 3GS:ään saa kaikki samat sovellukset kuin esimerkiksi iPhone 4:ään. En tiedä sitten joistakin raskaammista sovelluksista (pelit), että onko niitä tarjolla myös iPhone 3GS:ään. Sama pätee esimerkiksi taskulamppuohjelmiin, tuossahan ei ole nimittäin salamavaloa kameralle. Mutta tietääkseni sovellusvalikoima on kuitenkin varmasti samanlainen ainakin 99%:sti.
iOS:t ovat olleet varmaankin markkinoiden vakain käyttöjärjestelmä puhelimissa, joten turhanpäiväisiin sekoiluihin harvemmin törmää. Safari on myös todettu parhaimmaksi mobiiliselaimeksi, joten netin surffaus pitäisi onnistua 3GS:n tehoilla vielä hyvin. Hitaimmilla yhteyksillä käytän yleensä Opera Miniä, joka vähentää datasiirron määrää nopeuttaen tällöin surffaamista. Myöskin tätä viestiä kirjoittaessani tyydyin Operaan, sillä Applen tiukan linjan mukaisesti Safari ei tue Flashia eikä Javaakaan kovin hyvin. Tämä sivusto ei aina tahdo avautua tuon kunnollisen Java-tuen puutteen takia auki kokonaan, mutta kyllä pääasiassa Safarilla avaa nopeasti kaikki raskaammatkin sivut auki 3G-verkossa peräti sekunneissa.
iPhone 3GS:llä pärjää siis vielä hyvin, varmasti tuo 2 vuotta menee noilla vaatimuksilla helpostikin
Kiitos vastauksista ja kokemuksista iPhone 3GS:stä, niistä oli apua :)
Mulla on ollu 3Gs pari vuotta ja mitään vikaa ei oo ollu.
Suosittelen!
Kaikki Appsit toimivat jatkossakin, sillä nyt on iOS5 käyttis, ja hyvin rullaa iMessengeriä myöden.
Uusimman käyttiksen myötä tuli myös AUTOMAATTINEN LANGATON varmuuskopiointi.
Tällaisia ominaisuuksia ei ole missään muussa puhelimessa.
juu...ei ole missään muussa ja ihan applen omaa keksintööä:-)))
Apple 3gs ja 9e, mun mielestä se o aika kova hinta siitä laitteesta ei millää pahalla