Nukutuksesta

Hei,
Minut leikattiin ja nukutettiin ensimmäistä kertaa elämässäni maanantaina. Ikää on kertynyt jo lähemmäs 50v. Leikkaukseni etukäteen arvioitu kesto oli 30 min, saattoi mennä pidempään, sitä en tarkistanut.

Itse jännitin etukäteen nukuttamista niin paljon, että olin kolme pv sairaslomalla, koska verenpaineeni (siihen on minulla lääkitys) nousi ja pulssi oli korkealla.

Sairaalassa, jossa minut leikattiin, on näköjään tapana, että aamulla kun sairaalaan menee, saa esilääkityksen,joka on särkylääke ja Cyrtec (allergialääke mahdollista nukutusaine allergiaa estämään). Siitä en tiedä, kuinka helposti antaisivat rauhoittavaa, olen kuullut,että sitäkin saa. Itse jätin asiasta kysymättä.

Se kädenselkään laitettava tippalaite ei todellakaan satu sitä laitettaessa. Siitä samasta laitetaan leikkauksen aikana kipulääke ja ilmeisesti niitä anestessia-aineita (en tiedä siitä). Kuitenkin pyysivät minua vain hengittämään syvään pari kertaa maskista(jota hoitaja piti lähellä suutani) ja sitten olinkin jo autuaan tietämätön, unten mailla :).

Täytyy sanoa, että nyt ainakin tiedän, että aivan turhaan jännitin viikkotolkulla nukuttamistani!

Tsemppiä. Tiedän itsekin, ettei se aina helpota, että kaikki muut sanovat nukutuksen olevan aivan iisi juttu ja jopa kivakin tunne. Mutta nyt sen kokeneena voin vuorostani sua ja muita rohkaista: se ON pikkujuttu !

Herätessäni heräämössä komea nuori mieshoitaja lisäsi tipan kautta särkylääkettä, kun jomotus otsallani oli ikävä. Muita oireita en herätessäni tuntenutkaan ja se päänsärky hävisi heti kun lääke lähti elimistööni.

Hyvää sairaalakeikkaa ja paranemisia !

Kiitos vastauksesta!

Täältä löytyy asiasta keskustelua! http://keskustelu.suomi24.fi/node/10141678

Kävin katsomassa tuota keskustelua, mihin edellä oleva linkki viittaa. Niin kuin aina, osa oli asiallista keskustelua ja osa taas syvältä...

Noin omana kokemuksena voin sanoa, neljä viikkoa sitten nukutettuna, että ihan jees kokemushan se oli. Tosin minulle selvisi vasta leikkaussalissa, että minut ylipäätään nukutetaan, siihen asti luulin, että polveni tähystetään puudutuksessa. No, yhtä kaikki, eipähän ehtinyt turhia jännittää.

Itse nukuttaminen ja siihen valmistautuminen sujui hyvin. Polveni operoitiin yksityisellä puolella, joten valmistelut sujuivat varsin livakkaasti. Tuntia ennen toimepidettä piti olla paikalla ja saman tien vaihdettiin kuteet ja annettiin esilääkkeet: nähtävästi jokin kipulääke, rauhoittava ja joku kolmas lääke. Viisitoista minuuttia, ja meikäläinen lojui leikkauspöydällä valmisteltavana. Siinä maatessani toiseen käteeni laitettiin verenpaine ym. mittareita ja toisen käden sormeen "pyykkipoika", joka siis mittaa jotain happijuttua. Sen jälkeen paikalle kipitti anestesialääkäri, joka laittoi kanyylin tuohon pyykkipoika-käteen. Kanyylin laitto ei juurikaan tuntunut, nipisti jonkin verran, mutta sen jälkeen se oli ihan ok. Tässä vaiheessa anestesialääkäri totesi, että nukuttaminen sopinee... sano siinä sitten muuta - elämäni ensimmäinen kerta! Samaan aikaan sairaanhoitaja valmisteli leikkausaluetta kuntoon... oikeastaan se hyvä puoli oli nukutuksessa, että tiesin koko ajan, mitä tuolla koipipäässä tapahtui...edellisellä kerralla kun puudutettin, niin mitäänhän en tuntenut...

Epämiellyttävin tunne tuli siinä vaiheessa, kun annettiin jotakin esilääkettä ennen nukuttamista. Maailma pyöri ja oli pakko sulkea silmät... kuulin kun lääkäri kertoi laittavansa nukutusainetta, varoitti kirvelystä ja kehotti pitämään silmät auki. Juurihan ne auki sain, mutta saman tien tipahdin ja sitten heräsinkin seuraavan kerran puolentoista tunnin kuluttua. Mitään kirvelyä en edes tuntenut.

Jossakin vaiheessa havahduin siihen, kun ilmeisesti intubaatioputki poistettiin kurkusta. Käsittääkseni nuo relaksantit aiheuttavat sen, että myös hengitys lamaantuu ja sen vuoksi tuo putki kai laitetaan. Mutta enhän ehtinyt sitä asiaa edes etukäteen miettiä saati jännittää. Toisen kerran havahduin jollakin tavalla siihen, että minulta kysyttiin, onko särkyä ja taas vintti pimeni... Kun sitten lopulta aloin päästä taas maailman menon syrjästä kiinni, niin tuntui, kuin en olisi missään vielä ollutkaan - totuus tosin paljastui äkkiä! Mutta siinä määrin pihalla olin, että esimerkiksi lääkäri oli käynyt asiasta kanssani puhumassa, mutta mitään käsitystä minulla ei asiasta ollut - ihme että se sairaanhoitaja katsoi vähän pitkään, kun kysyin mahdollisuutta puhua lääkärin kanssa. Ja kaikesta pidettiin huolta, jos oli kylmä tai kuuma tai jos oli särkyä, niin aina sai helpotusta... oikeastaan tuntui ihan kivalta, että pidettiin hyvää huolta, kun ei itse siihen ihan täysillä pystynyt...

Mutta päällimmäisenä voin sanoa, että voit kaikessa rauhassa antaa nukuttaa itsesi. Ammattilaiset pitävät sinusta kyllä huolta. Ja koko ajan selitetään mitä tapahtuu - minulle jäi ainakin hyvä kuva ensimmäisestä kokemuksesta. Ja jos jokin asia arveluttaa, niin ei kun rohkeasti kysymään vaan