rikoin lakia, tarkoituksella

haistakaa paskat!

Suomessa on voimassa kummallinen laki, joka tekee linuxilla elokuvien katsomisesta laitonta. No tein eilen ihan tarkoituksella rikoksen voidakseni katsoa dvd-elokuvan linuxilla. Olen asentanut laittomasta lähteestä nuo laittomat dvd-purkukodekit ja käytän niitä aktiivisesti aina kun katson leffoja kotonani läppärillä. En tule piittaaman tekijänoikeudesta jatkossakaan, vaan käytän Microsoftilta aikanaan varastettuja kodekkeja jatkossakin.

Juttu on siinä, että en suostu maksamaan laillista lisenssihintaa Windowsista voidakseni katsoa elokuvia kotonani. Käytän avoimen lähdekoodin linuxia (joka sinänsä on varastamista sekin, koska linux-yhteisö rikkoo Microsoftin mukaan yli 250 eri patenttia laittomasti). Aion myös jatkaa tämänkin rikoksen tekemistä, käytän Ubuntua jatkossakin.

Teosto voi tunkea Microsoftin patentit perseeseensä. On ihan älytöntä, että dvd-elokuvien katseleminen linuxilla on laitonta, samoin muuten Macilla. Ei voi olla niin, että Microsoftilla on oikeus kodekkeihin, joita koko maailma tarvitsee, myös ne ihmiset, jotka eivät maksa laillista hintaa Microsoftille sen paskatuotteista. Varastan kodekit linuxiin enkä osta mitään Microsoftilta. Harjoitan tätä piratismia takuuvarmasti myös jatkossa.

Te voitte kaikki tekijänoikeuden puolustajat mennä biltemaan, ostaa pari metriä köyttä ja vetää itsenne pihapuuhun hirteen. Sillä aikaa kaikilla on oikeus katsella dvd-elokuvia käyttöjärjestelmästä ja sen valmistajasta riippumatta. Laki ei voi eikä saa olla tiellä.

4

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 25

      Sellaista yleistä kansalaisvelvollisuutta ei ole olemassa, että pitäisi kytätä naapurin tai kenenkään mukaan tekemiä tekijänoikeudenloukkauksia. Itse kukin joutuu vahtimaan omia reviirejään, ja kun se pohjimmiltaan on taloudellista toimintaa siinä missä mikä muu business tahansa, niin pitää siinä sen oikeudenhaltijan ymmärtää minkälaisia riskejä ottaa, kun tekijänoikeuden alla päästää jonkin tuotoksen maailmalle.

    • ZqZ}!Jul

      Linuxissa ei ole mitään laitonta eikä mitään varastettua. Ne patenttijutut ovat Microsoftin levittämiä valheita.

      Mutta siinä olet oikeassa että kaupasta rehellisesti ostettujen DVD-levyjen katselu Linuxilla on rikos. Laki tunnetaan Lex Karpelan nimellä.

    • Loistavaa!!!

      Kerrankin todella kansallismielistä uhoa, juuri näin pitää nykyaikana toimia jotta valta olisi jossain vaiheessa kansallissosialistien käsissä!!! Sieg Heil!

      • tuhlari875

        paskat ostakaa se dvd soitin
        mä ostan kaupasta aina uuden levyn katon kerran ja heitän roskiin
        se on ihanteellinen tapa ainakin teoston mielestä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      191
      6422
    2. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      213
      3746
    3. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      20
      3297
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      60
      2944
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      94
      2668
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      5
      2565
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      33
      2287
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      35
      2035
    9. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      75
      1885
    10. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      59
      1829
    Aihe