Mielipiteitä tytöiltä ja pojilta! :D

Hei! Olen 13 vuotias tyttö. Tarkoitus ei ole nyt hankkia seuraa tai mitään vastaavaa, mutta kyselen vain, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Tässä hieman tietoa minusta:
- Olen todella erilainen ihminen, kuin muut. Siksi olen hieman syrjäinen. Minulla on lievää masennusta ja viiltelin. Lopetin vasta. Olen myös kärsinyt syömishäiriöstä (mitat 37-28 kg/ 145.5 cm, bulimiassa 35 tai 36 kiloo). Nytkin olen maassa sen takia, etten saa tarpeeksi hyväksyntää ja minua pidetään vähempiarvoisena, kuin muita ihmisiä. Jotkut (perheeni, yksi ystäväni) sanovat, että kuitenkin sisimmissäni olen mukava ihminen ja todella hauska. Minun pitää vain tuoda se esille.
- Rakastan elokuvia (etenkin kauhua jostain syystä).
- Minulla on vaaleat olkapäille (vähän yli) yltävät hiukset ja siniharmaat silmät.
- Meikkaan hieman jokapäivä (ripsaria, joskus kajaalia, puuteria, kulmakynää ja väritöntä huulikiiltoa).
- Minulla on kaksi läväriä ja korvikset. Toinen läväreistä on nenäkoru ja toinen rustossa.
- Soitan viulua, ja harrastan näyttelemistä.
- Olen herkkä ihminen ja todella empaattinen. Niinkuin lasia. Jos hieman kovaa lyö, se menee rikki.
- Rakastan lukemista. Luen paljon Agatha Christien ja Stephen Kingin kirjoja.
- En syö punaista lihaa.
- Osaan kunnioittaa ihmisiä ja hyväksyä heidät sellaisina, kuin he ovat. Paitsi itseäni, mutta yritän kuraattorin ja muiden avustajien kanssa opetella sen :D
- Osaan ilmaista tunteitani ja sydänsuruista tulee helposti kyyneleet silmiin :'(
- Käytän normaaleja, hieman rentoja vaatteita, ja joskus hieman rocktyylisiäkin, mutta ihan vähän vain.
- Urheilen säännöllisesti.
- Yleensä menen yksin kävelylle metsään tai jonnekin muualle. On mukavaa olla yksin, ja miettiä asioita. :D
Haluan rehellisiä mielipiteitä, mitä ajattelette minusta. Monet ihmiset vihaavat minua eivätkä pidä minusta. Yksi hyvä kaveri kuitenkin on. Haluaisin vaan tietää, mitä ihmiset ajattelevat minusta. :)) Kiitos jo etukäteen.
13194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihan hyvältä tyypiltä kuulostat, ei minusta ainakaan vaikuta siltä että olisit vähäarvoisempi kuin joku muu, kuten ei ole kukaan muukaan.

Äänestä

Kiitos kommentistasi weliwiiwa! :D Tuli heti parempi mieli :D:D

Äänestä
  • Kiva kuulla että piristi :)

    Äänestä

rakkaus on sellast joskus et se tulee iha yhtäkkiä toiselta/molemmilta ospauolelta tai ihastuu yhtäkkiä siihen, joka on itseensä ihastunut et ite meen sillsi et ei oo mikää tarkotus saaha seuraa mut mikäs siin jos sattuu iha hyvä tyyppi vastaa kokemuksest tiiän sen jo nyt vaik oonki vast 16v..

Äänestä

Minusta olet ihana ihminen, et ole mikään ''leso'' tai joku ''pissis''
Minä ainakin sain kirjoittamasi viestin perusteella sinusta aivan upean kuvan, olet jotenkin aito et esitä etkä ole sellainen itseensä rakastava.
Itsekkin olen saman tyylinen kuin sinä, paitsi että minä en sairasta bulimiaa vaan sairastin pari vuotta sitten anorektiaa, pahalaatuista sellaista.
Ihmettelen sellaisia ihmisiä jotka pitävät sinua outona, minun mielestä olet ystävällinen ja olet ihminen jolla on sydän paikallaan.
Arvostan sinua koska olet niin empaattinen ihminen.
Toivon sinulle jaksamista elämääsi ja muista se, ettet ala muuttamaan itseäsi samanlaiseksi kuin muut, olet ihana ihminen älä missään nimessä muuta sitä.
Kaikkea hyvää sinulle, koeta jaksaa kyllä sinun elämäsikin kääntyy pian parempaan suuntaan, ei muutakuin purje kohti uusia seikkailuja.
Ja ONNEA MATKAAN.

Äänestä

Kiitos paljon! Ihanaa kuulla, että te pidätte minua mukavana ihmisenä ja hyväksytte minut sellaisena kuin olen. :D Kiitoksia tosi tosi tosi paljon! =)))

Äänestä

No et sinä mitenkään kamalalta ihmiseltä vaikuta, mutta minua ärsyttää jos joku väittää olevansa "todella erilainen ihminen kuin muut". Muista, että kaikki ihmiset eroavat toisistaan, eikä kukaan voi pitää itseään erilaisempana kuin joku muu, sillä kaikki ovat yhtä erilaisia keskenään. Voi olla, että joku erottuu jostain joukosta jonkun silmään, mutta kyllä ne "muut" ovat ihan yhtä paljon "todella erilaisia" kuin sinä. Anteeksi tälläinen pikkujuttuihin tarttuminen, mutta itsensä korostaminen on mielestäni vain niin ärsyttävää. Mutta olet varmaan ihan kiva ja kaikkea hyvä sinulle sitten vaan:)

Äänestä

Viiltelyä ei enää ole joten hienolta ihmiseltä kuulostat jos ei oteta lievää masennusta tai syömishäiriöö huomioon(37kg??). Olet herkkä joten sinua siis voisi hemmotella ja sinun kanssa voisi harrastaa paljon romanttisia asioita. Joo eli siis syömishäiriö on ainoa miinus kun katselen tietojasi.

P.S: Stephen King ftw :D Tällä hetkellä menossa musta torni sarja toista kertaa.

Äänestä
  • perjaatteessa syömis häiriöön ei voi kauhesti vaikuttaa taino joei, mua raivostuttaa aina semmosest keillä ei oo mitn vaivoja mutta silti ahmivat itsensä 80 kiloiseksi vaikka ovatkin vasta jtn 14v. ymmärrän jos on jonkilainen maksa-vaiva tai jonkinlainen sairaus. ja mun luokal on vaa kaks normi-painost, mut muut on semmosii yli 80 kilosii hyyppii keillä on 1 kaveri ja sit ne ihmettelee miks tyypit välttelee mua -.- mutta sitten aiheeseen vaikutat ihan jepa tyypiltä :DD. (eksyin vähän aiheest ja sori mu kirjotus :D)

    Äänestä

mrfrasier: Musta torni-sarja on hyvä! Multa löytyy hyllystä kolme ekaa osaa :D:D Kiitos kommentistasi! :D:D

Äänestä

Minusta ainakin kuullostat mukavalta ja rennolta tyypiltä. Voisin hyvin olla kaverisi :) Tutustu itseesi kunnolla, niin huomaat sen !

Äänestä

Oikein kivalta nuorelta tytöltä vaikutat c: Tietyissä asioissa samanlainen kuin minä.

Äänestä

Ihan mukavalta tytöltä vaikutat. :) Uskon että olet hyvä kaveri ja ihan söpö seuralainen. Tsemppiä! Huonot päivät on tarkoitettu ylipäästäviksi! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fizzy_Lizzy98roar kirjoitti:

Hei! Olen 13 vuotias tyttö. Tarkoitus ei ole nyt hankkia seuraa tai mitään vastaavaa, mutta kyselen vain, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Tässä hieman tietoa minusta:
- Olen todella erilainen ihminen, kuin muut. Siksi olen hieman syrjäinen. Minulla on lievää masennusta ja viiltelin. Lopetin vasta. Olen myös kärsinyt syömishäiriöstä (mitat 37-28 kg/ 145.5 cm, bulimiassa 35 tai 36 kiloo). Nytkin olen maassa sen takia, etten saa tarpeeksi hyväksyntää ja minua pidetään vähempiarvoisena, kuin muita ihmisiä. Jotkut (perheeni, yksi ystäväni) sanovat, että kuitenkin sisimmissäni olen mukava ihminen ja todella hauska. Minun pitää vain tuoda se esille.
- Rakastan elokuvia (etenkin kauhua jostain syystä).
- Minulla on vaaleat olkapäille (vähän yli) yltävät hiukset ja siniharmaat silmät.
- Meikkaan hieman jokapäivä (ripsaria, joskus kajaalia, puuteria, kulmakynää ja väritöntä huulikiiltoa).
- Minulla on kaksi läväriä ja korvikset. Toinen läväreistä on nenäkoru ja toinen rustossa.
- Soitan viulua, ja harrastan näyttelemistä.
- Olen herkkä ihminen ja todella empaattinen. Niinkuin lasia. Jos hieman kovaa lyö, se menee rikki.
- Rakastan lukemista. Luen paljon Agatha Christien ja Stephen Kingin kirjoja.
- En syö punaista lihaa.
- Osaan kunnioittaa ihmisiä ja hyväksyä heidät sellaisina, kuin he ovat. Paitsi itseäni, mutta yritän kuraattorin ja muiden avustajien kanssa opetella sen :D
- Osaan ilmaista tunteitani ja sydänsuruista tulee helposti kyyneleet silmiin :'(
- Käytän normaaleja, hieman rentoja vaatteita, ja joskus hieman rocktyylisiäkin, mutta ihan vähän vain.
- Urheilen säännöllisesti.
- Yleensä menen yksin kävelylle metsään tai jonnekin muualle. On mukavaa olla yksin, ja miettiä asioita. :D
Haluan rehellisiä mielipiteitä, mitä ajattelette minusta. Monet ihmiset vihaavat minua eivätkä pidä minusta. Yksi hyvä kaveri kuitenkin on. Haluaisin vaan tietää, mitä ihmiset ajattelevat minusta. :)) Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu