Diktaattorin kuolemaa juhlitaan Libyassa 20.10.2011

On suuri julan aihe, kun diktaattori kuolee, hänen kuoötuaan iloitaan!

> Gaddafi pakeni tukijoineen lopulta kuvan maanalaisiin tunneleihin ja kävi sieltä aseelliseen vastarintaan. Tuossa laukaustenvaihdossa hän loukkaantui lopulta kuolettavasti, kuvan ottanut silminnäkijä sanoo.
Muammar Gaddafin 42-vuotinen valta Libyan diktaattorina päättyi viime keväänä alkaneeseen veriseen sisällissotaan. Torstaina päättyi myös hänen elämänsä.

"Me olemme odottaneet tätä hetkeä kauan. Gaddafi on kuollut", Libyan pääministeri Mahmoud Jibril sanoi vahvistaessaan Gaddafin kuoleman tiedotustilaisuudessa pääkaupunki Tripolissa.

Väliaikaishallinnon taistelijoiden mukaan Gaddafi ahdistettiin tukijoineen viimeisiin heidän hallussaan olleisiin rakennuksiin. Kyseisten rakennusten kerrotaan olleen korkea-arvoisten vieraiden käytössä ennen sisällissotaa. Väliaikaishallinnon joukkojen ja Gaddafin tukijoiden välisen kiivaan tulitaistelun lomassa rakennuksilta yritti poistua autosaattue, mutta Naton ilmaisku sai saattueen kääntymään ympäri ja palaamaan takaisin rakennusten turvaan. Joidenkin mukaan Gaddafi kuoli jo ilmaiskussa, toisten mukaan hän kuoli vasta ilmaiskua seuranneessa laukausten vaihdossa.

Kuoleman jälkeen Gaddafin ruumis vietiin silminnäkijöiden mukaan läheiseen Misratan kaupunkiin, jossa se asetettiin näytteille moskeijaan.

Uutinen diktaattorin menehtymisestä käynnisti pääkaupunki Tripolissa suuren juhlinnan. Ihmiset huusivat kaduilla ”Allahu Akbar”, jumala on suuri, ja ampuivat taivaalle. Autoilijat soittivat torvia ja ihmiset halailivat toisiaan joka puolella.

Niin ikään Syrtin kaupungissa väliaikaishallinnon joukot juhlivat kansallislaulua laulaen innoissaan sekä kaupungin valtausta viikkoja kestäneen verisen piirityksen jälkeen että entisen johtajan kuolemaa.

Libyan väliaikaisjohto ilmoitti Libyan vapautetuksi, kun Syrt saatiin torstaina vallattua. Gaddafin kuolema sinetöi julistuksen.

Muun muassa järkyttävää videokuvaa kuolleesta Gaddafista kuvanneen silminnäkijän mukaan Gaddafi pakeni viimeisillä hetkillään tukijoidensa kanssa maanalaiseen putkistoon. Tuosta putkesta, tai tunnelista, käsin käytiin viimeinen, Gaddafin kuolemaan johtanut tulitaistelu.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuo diktaattori on nyt kuollut, - kaikeksi onneksi!

Mikä oli tuollaisen elämän saldo: paljon toisten riistettyjä elämiä, heidän läheistensä surua ja vihaa ja oman elämänsä ylellisyyttä!

Vähän aikaa maan päällä hän luuli omistavansa tämän kaiken.
Mutta nyt hän kuollut, ja tämä kaikki on täällä!
Kukaan ei hänestä välitä!

No entäs nyt sitten? Kannattiko lopultakaan olla diktaattori?

Äänestä

voinut saada mukaansa.
Ihmiset saivat vapautensa ja sen mukana ilon elämäänsä!
Läheisten murhat saivat kostonsa, siksi vapauden ilo on niin huumaavaa!

" Uutinen diktaattorin menehtymisestä käynnisti pääkaupunki Tripolissa suuren juhlinnan. Ihmiset huusivat kaduilla ”Allahu Akbar”, jumala on suuri, ja ampuivat taivaalle. Autoilijat soittivat torvia ja ihmiset halailivat toisiaan joka puolella. "

Kannattaako todellakaan sortaa ja etuilla täällä maan päällä?
Minun mielestäni ei missään tapauksessa.
Ihmisen ONNELLISUUS johtuu hyvistä ihmissuhteista.

Äänestä

Ei kuolema ole koskaan ilon aihe.
Amerikkalaiset vielä itkevät, sanokaa minun sanoneen.
Gaddafi auttoi paljon muita valtioita öljyrahoilla.
Saahan sitä riehua.
Nyt aiotaan Libyassa pistää teurastus käyntiin, kun niitä Gaddafin kannattajia on
vielä elossa.
USA ei vähällä opi. Mutta lyököön päätä seinään. Typeriä kun ovat.

Suomalaisia kehottaisin suhtautumaan hienotunteisesti asiaan.

Äänestä

toissa juoksuun päättyi massamurhaajan elämä, kuin rotta hän kuoli.
Toivottavasti ymmärsi edes katua rikoksiaan!
Ahneella on surkea loppu.
Hän ahnehti valtaa ja loistoa itselleen, muille murhia ja köyhyyttä.

Mitään ei kuitenkaan voinut saada mukaansa.
Ihmiset saivat vapautensa ja sen mukana ilon elämäänsä!
Läheisten murhat saivat kostonsa, siksi vapauden ilo on niin huumaavaa!

" Uutinen diktaattorin menehtymisestä käynnisti pääkaupunki Tripolissa suuren juhlinnan. Ihmiset huusivat kaduilla ”Allahu Akbar”, jumala on suuri, ja ampuivat taivaalle. Autoilijat soittivat torvia ja ihmiset halailivat toisiaan joka puolella. "

Kannattaako todellakaan sortaa ja etuilla täällä maan päällä?
Minun mielestäni ei missään tapauksessa.
Ihmisen ONNELLISUUS johtuu hyvistä ihmissuhteista.

Äänestä
  • Ihmisen onni on hyvässä itsetunnossa.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ihmisen onni on hyvässä itsetunnossa.

    Kyllä hyvät ihmissuhteet tekevät ihmisen onnelliseksi.

    Ja kääntäen, puuttuvat ihmissuhteet tai huonot onnettomaksi.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ihmisen onni on hyvässä itsetunnossa.

    tai yleensäkin itsetunto ei ole muuttumaton asia, se vaihtelee,

    Ystävyys ja hyvät ihmissuhteet eheyttävät ja lujittavat ihmisen omanarvontuntoa.

    !

    Äänestä

Pahaa pelkään. Nyt se sota vasta alkaakin.

Gaddafi piti kansaansa omina alamaisinaan, joihin Hänellä oli Jumalainen valta.
Valtaa ylläpidettiin väkivallalla ja pelolla.
Maansa öljyvaroja Hän sentään jakoi kansalaisillekin ilmaisena koulutuksena ja terveydenhuoltona.
Miljardit, jotka Hän ja Hallitsijan suku kähmivät omiin jemmoihinsa, ei enää heitä lämmitä.

Näissä maissa vain pakkaa olemaan valta aina sillä puolella, joka katsoo kiväärin piippua takaa päin.
Näitä valtaa janoavia ryhmittymiä siellä tuntuu riittävän.
Siellä veri virtaa vielä kovastikin.

Länsimaat ei ole välittänyt koskaan jostakin demokratiasta näissä maissa.
Niitä kiinnostaa vain ja ainoastaan ÖLJY.
Näiden maiden rajathan piirrettiin Beduiiniteltassa viivotinta apuna käyttäen, vähääkään välittämättä heimojen ikiaikaisista asumisrajoista tai kielirajoista..
Jakajina oli Länsimaat.

Länsimaat näkivät että Arabimaiden levottomuudet leviää väistämättä myöskin Libyaan.
Heille tuli kiire varmistamaan omat osuutensa öljystä.
Tulikin kiire aseistaa ja kouluttaa kapinallisia vallankumous päämääränään.

Heti Naton iskujen alettua, julisti kapinalliset, että kapinallisia auttavat Nato-maat ovat etusijalla Öljyä jaettaessa.

Väliaikais-hallinto kapinallisten johtajana, saa piankin oman kapinansa.
Jokainen ryhmittymä katsoo olevansa enemmän vallan tarpeessa kun muut.
Jokainen porukka johtajineen haluaa saaliinjaolle. Sotasaalis on siellä vanha, ikimuistoinen nautintaoikeus.

Pitää muistaa, että nyt kaikilla on ikiomat tussarit, joita osataan myöskin käyttää.
Sota on raaistanut porukat.
Enää ei anella. Nyt otetaan. Pelkäänpä pahoin että siellä vielä kysytään meiltäkin rauhanturvaajia tapettavaksi.
Ranska ei siellä yksin pärjää kauaakaan. On joutunut lähtemään käpälämäkeen ennenkin.

Näissä asioissa ei koskaan ole vain yhtä totuutta. On myöskin sellainen totuus, jota ei Länsimainen media julkista koskaan.

Äänestä

Miksi ihmeessä mun tai meidän pitäisi iloita jonkun kuolemasta. Mua ainakaan ole hetkauttanut koko sota suuntaan taikka toiseen. Ihme hehkutusta täällä.

Äänestä

ei saata iloita kenenkää kuolemasta, vain jumala voi tuomita kuolemaan ei ihminen.

En pidä tommosesta sodankäynnistä, koska hänet saatiin elävänä kiinni, olisi pitäny saattaa kansaiväliseen oikeuden tuomittavaksi, yleensäkki toisen ihmisen tappaminen on väärin, elinikäinen vankila tuomiot (ei koskaan saa päästää vapauteen ) on parempi ratkaisu kaikille ihmisille jotka on tehny väärin ihmiskuntaa kohtaan.

Äänestä

Vain ihminen voi iloita, ei jumala!

Diktaattorit kaatuvat! Hurraa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ILOITAAN MEKIN !! kirjoitti:

On suuri julan aihe, kun diktaattori kuolee, hänen kuoötuaan iloitaan!

> Gaddafi pakeni tukijoineen lopulta kuvan maanalaisiin tunneleihin ja kävi sieltä aseelliseen vastarintaan. Tuossa laukaustenvaihdossa hän loukkaantui lopulta kuolettavasti, kuvan ottanut silminnäkijä sanoo.
Muammar Gaddafin 42-vuotinen valta Libyan diktaattorina päättyi viime keväänä alkaneeseen veriseen sisällissotaan. Torstaina päättyi myös hänen elämänsä.

"Me olemme odottaneet tätä hetkeä kauan. Gaddafi on kuollut", Libyan pääministeri Mahmoud Jibril sanoi vahvistaessaan Gaddafin kuoleman tiedotustilaisuudessa pääkaupunki Tripolissa.

Väliaikaishallinnon taistelijoiden mukaan Gaddafi ahdistettiin tukijoineen viimeisiin heidän hallussaan olleisiin rakennuksiin. Kyseisten rakennusten kerrotaan olleen korkea-arvoisten vieraiden käytössä ennen sisällissotaa. Väliaikaishallinnon joukkojen ja Gaddafin tukijoiden välisen kiivaan tulitaistelun lomassa rakennuksilta yritti poistua autosaattue, mutta Naton ilmaisku sai saattueen kääntymään ympäri ja palaamaan takaisin rakennusten turvaan. Joidenkin mukaan Gaddafi kuoli jo ilmaiskussa, toisten mukaan hän kuoli vasta ilmaiskua seuranneessa laukausten vaihdossa.

Kuoleman jälkeen Gaddafin ruumis vietiin silminnäkijöiden mukaan läheiseen Misratan kaupunkiin, jossa se asetettiin näytteille moskeijaan.

Uutinen diktaattorin menehtymisestä käynnisti pääkaupunki Tripolissa suuren juhlinnan. Ihmiset huusivat kaduilla ”Allahu Akbar”, jumala on suuri, ja ampuivat taivaalle. Autoilijat soittivat torvia ja ihmiset halailivat toisiaan joka puolella.

Niin ikään Syrtin kaupungissa väliaikaishallinnon joukot juhlivat kansallislaulua laulaen innoissaan sekä kaupungin valtausta viikkoja kestäneen verisen piirityksen jälkeen että entisen johtajan kuolemaa.

Libyan väliaikaisjohto ilmoitti Libyan vapautetuksi, kun Syrt saatiin torstaina vallattua. Gaddafin kuolema sinetöi julistuksen.

Muun muassa järkyttävää videokuvaa kuolleesta Gaddafista kuvanneen silminnäkijän mukaan Gaddafi pakeni viimeisillä hetkillään tukijoidensa kanssa maanalaiseen putkistoon. Tuosta putkesta, tai tunnelista, käsin käytiin viimeinen, Gaddafin kuolemaan johtanut tulitaistelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu