vauvan taidot

käännyjo!

Heip!
Meillä tyttö 5kk eikä käänny vatsalleen. Ei edes yritä. Maata mötköttää vaa selällään ja huitoo leluja ja ottaa kiinni leluista, vie suuhun, vaihtaa kädestä toiseen, osaa ottaa sivusta viereltään leluja, mutta ei koitakaa kääntyä..
Ja nykyään tuntuu et koko ajan lyhyempiä aikoja viihtyy lattialla. Mahallaan viihtyy puolta vähemmän aikaa, kuin selällään.

Neuvolassa ei oltu huolissaan, mutta itse en malta odottaa, että tyttö oppisi liikkumaan! Tuntuu että koko ajan pitää saada sylissä olla enkä oikeesti jaksa sitä koko ajan kun on paljon hommaa johon tarvitsen molempia käsiäni!

Kaikkien tuttuja vauvat oppineet kääntymään 3-4 kuukauden iässä ja muutenki tuntuu et muiden muksut kehittyy nopeammin..

Ärsyttää, kun moni sanoo "kyllä se vielä ehtii" ja "nauti nyt tuosta ajasta kun ei tarvitse perässä juosta", MUTTAKUN EN TOSIAAN OSAA NAUTTIA =(
mulle sanottiin samaa raskausaikana kun mun raskaus oli tosi "helppo" että "nauti nyt tuosta ajasta, kun vauva syntyy et saa olla rauhassa!", noh minä olen edelleen sitä mieltä että en tykännyt olla raskaana, varsinkaan viimeisilläni vaikkei mitään ongelmaa/vaivoja ollutkaan.

Oon koittanut leluilla houkutella kiinnostumaan kääntymistä, mutten ole liikaa puuttunut, ettei pian kokisi kääntymistä stressaavana/ahistavana asiana..
Onko mitään kikkoja, joilla voisi turvallisesti opettaa vauva kääntymään?

16

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käännys ny

      Me harjoittelimme leluilla houkuttelemalla ja auttamalla kääntymisessä esim. puoliväliin saakka. Siitä tyttö sitten jotenkin hoksasi idean :)

      • Lötkötyttö

        Onko tuo lelulla houkuttelu jotenkin tekniikkalaji...? Meidän neiti kääntää pään lelun suuntaan ja saattaa tavoitella lelua sen puolen kädellä, mutta ei hän näe mitään syytä kääntää kroppaa nähdäkseen lelun :) Eli vartalo lötköttää sitkeästi paikallaan.


    • jhgdmhfd

      Meillä meinas terkkari repiä pelihousunsa neuvolassa kun kolmikuinen ei käänny kyljelleen :) Joten vaikka en aio stressiä asiasta ottaakaan, niin minäkin mielellään niitä vinkkejä kuulen... neuvolasta ei saatu muuta kuin että lasta tulisi kantaa eri asennoissa ja kääntää hoitotilanteissa kyljelleen / kyljen kautta mahalleen mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.

    • naurettavaa neuvolan

      Meillä kaikki lapset ovat oppineet kaiken ilman neuvoloitakin.

      Yhtään lasta en ole siellä käyttänyt, ja ovat kaiken osanneet, oppineet kävelemään, puhumaan, kasvaneet, hampaat tulleet... kaikki taidot on hallussa, vaikkei nouvoloita olla kierrettykkään.

      Nyt ovat aikuiseksi kasvaneet ja senkin ilman neuvoloita.

      Terveitäkinovat olleet, ja jos ovat sairastuneet, ovat parantuneet ilman neuvoloita.

      Olen osannut olla äiti ilman neuvoloiden kirjasta luettuja ohjeita...ilman haukkuja ja arvosteluita ja uteiluita.

      Olenko siis erityisen viisas ja osaava äiti, kun en ole neuvoloita tarvinnut? Ei en ole, mutta uskon siihen, että kaiken osaa kun se tulee eteen. Kyky olla äiti on vaan ihmisessä, ei siihen tarvitse kirjoja ja oppeja. Ja lapsi kasvaaa itsestään, ei niin että katsotaan kirjasta.

      • paitti si jos

        Hienoa! Mutta entä jos lapsesi eivät olisikaan olleet ns. terveitä ja kehitykseltään normaaleja lapsia? Entä jos sinun lapsellasi olisi ollut kasvuun vaikuttava sairaus tai vaikkapa neurologinen tila jossa lapsen kehitys hyötyisi pienestä lisätuesta? Olisiko ne huomattu kotikonstein? Ehkä, ehkä ei...

        Siihenhän neuvolan seulonnat perustuu, pitäisi löytää ne harvat jotka kaipaa erityistä tukea. Useimmat lapset kasvaa ihan ilman neuvolaa, mutta sitten JOS on jotain erityistä mitä vanhemman silmä ei huomaa...

        Kaikkien lasten asettaminen samoihin raameihin on turhaa ja neuvolalta väärin. Mutta sitä ruokkii se, että myös monet "normaalien lasten" vanhemmat haluavat kokea saavansa neuvolasta jotain, jolloin ylimalkaiset "kyllä se aikanaan oppii" -ohjeet ei tyydytä niitä vanhempia, he haluavat koulutusohjeita. Hyvä neuvolantäti toppuuttelisi tuossa vaiheessa :)


      • kummallista soopaa
        paitti si jos kirjoitti:

        Hienoa! Mutta entä jos lapsesi eivät olisikaan olleet ns. terveitä ja kehitykseltään normaaleja lapsia? Entä jos sinun lapsellasi olisi ollut kasvuun vaikuttava sairaus tai vaikkapa neurologinen tila jossa lapsen kehitys hyötyisi pienestä lisätuesta? Olisiko ne huomattu kotikonstein? Ehkä, ehkä ei...

        Siihenhän neuvolan seulonnat perustuu, pitäisi löytää ne harvat jotka kaipaa erityistä tukea. Useimmat lapset kasvaa ihan ilman neuvolaa, mutta sitten JOS on jotain erityistä mitä vanhemman silmä ei huomaa...

        Kaikkien lasten asettaminen samoihin raameihin on turhaa ja neuvolalta väärin. Mutta sitä ruokkii se, että myös monet "normaalien lasten" vanhemmat haluavat kokea saavansa neuvolasta jotain, jolloin ylimalkaiset "kyllä se aikanaan oppii" -ohjeet ei tyydytä niitä vanhempia, he haluavat koulutusohjeita. Hyvä neuvolantäti toppuuttelisi tuossa vaiheessa :)

        Hyvänen aika, onhan ne lääkärit olemassa. Jos lapsi sairastuu ne voi viedä lääkäriin, yleensä me käytimme yksityislääkäriä.
        Emme luottaneet neuvolan touhuihin, ei monet muutkaan tuttavat ja ystävämme.

        Miksi jossittelet??? Ei se kannata.

        Nykyneuvolat on utelupaikkoja, mitä olen lueskellut, he utsivat kaikki perheasiat, mutta itse he eivät omista asioistaan kerro, se on jotenkin kummallista.

        Neuvolakorttikin perustuu rastiruutuun, systeemiin, mikä on alhaista ja typerää.
        Siellä aliarvioidaan vanhempien kyky oli lapsi ensimmäinen tai kymmenes, aina samat jutut.. ja kun aattelee, että se hoitsu voi itse olla lapseton, ja äiti olisi kuuden lapsen äiti, niin herranen aika, lapseton ihminen alkaa opettaa lapsia omaavaa vanhemaa ihmistä!!!!!!!!!!!!!!!!! Mutta niinhän se on sanottu, että ne lapsettomat ovatkin omasta mielestä niitä "parahaita" lasten tuntijoita!! Heh..
        Ihan sama kun minä menisin neuvomaan hevosenhoidossa, joka ei oo ikinä edes koskenut hevoseen, nähnyt vaan läheltä, mutta en koskenut.


      • paitti si jos
        kummallista soopaa kirjoitti:

        Hyvänen aika, onhan ne lääkärit olemassa. Jos lapsi sairastuu ne voi viedä lääkäriin, yleensä me käytimme yksityislääkäriä.
        Emme luottaneet neuvolan touhuihin, ei monet muutkaan tuttavat ja ystävämme.

        Miksi jossittelet??? Ei se kannata.

        Nykyneuvolat on utelupaikkoja, mitä olen lueskellut, he utsivat kaikki perheasiat, mutta itse he eivät omista asioistaan kerro, se on jotenkin kummallista.

        Neuvolakorttikin perustuu rastiruutuun, systeemiin, mikä on alhaista ja typerää.
        Siellä aliarvioidaan vanhempien kyky oli lapsi ensimmäinen tai kymmenes, aina samat jutut.. ja kun aattelee, että se hoitsu voi itse olla lapseton, ja äiti olisi kuuden lapsen äiti, niin herranen aika, lapseton ihminen alkaa opettaa lapsia omaavaa vanhemaa ihmistä!!!!!!!!!!!!!!!!! Mutta niinhän se on sanottu, että ne lapsettomat ovatkin omasta mielestä niitä "parahaita" lasten tuntijoita!! Heh..
        Ihan sama kun minä menisin neuvomaan hevosenhoidossa, joka ei oo ikinä edes koskenut hevoseen, nähnyt vaan läheltä, mutta en koskenut.

        Okei, sun kantasi on selvä, ja sinulla on siihen totta kai oikeus ja varmaan hyvä syykin :) Ilmeisesti huonoja kokemuksia? Edellytätkö muuten lääkäriltäsikin sydänkohtausta ennen kuin hän saa neuvoa miten se ehkäistään tai hoidetaan?

        Mutta miksi jossittelen? Siksi, että ei kukaan voi seuronnoista pois jäädessään tietää että kaikki tulee menemään normaalisti ja hyvin. Ne jotka siellä käy, käy juuri siksi etä JOS se pulma tai haaste sattuukin omalle kohdalle, se huomataan ajoissa. Neuvoloita on monenlaisia. Ja ne todellakin on vapaaehtoisia, hyvä niin! Ja vaikka sinne menisi, siellä saa olla vastaamatta haluamiinsa kysymyksiin. Mutta jos omalla lapsellani olisi kehityshäiriö (enkä nyt tarkoita sitä että oppii asiat vain omalla rytmillään), niin toivoisin, että se huomataan ajoissa ja siihen saadaan apua. Eikä niitä äiti aina huomaa, vaikka hän huomaakin paljon sellaista mitä neuvola ei.


    • no voi ei..

      odottaa nyt vaan ihan rauhassa.. kyllä hän sen oppii kun on valmis oppimaan, en muutenkaan oikein ymmärrä miks kaikki pitäis oppia niin äkkiä ja yrittää kovin edistää sitä oppimista, jos toinen ei vielä osaa/halua/kiinnostu asiasta! ja sit sä viel vertaat kun toi oppi sen silloin ja tää ei viel osaa byääh...

      sori nyt vaan jos loukkasin sun tunteita mut anna sun vauvan oppia ja kehittyä kaikessa rauhassa, hän on vasta 5kk! Ja voin kokemuksesta sanoa, meillä kun opittiin se hiukan ennen 3kk ikää ni sit sul ei ainakaan oo hetken rauhaa, koko ajan käännytään mut kun ei se pää pysykään ni kops vähän väliä.. ja typy oli7kk kun oppi konttaa ja nousee seisoon ni hän seuraa mua kaikkialle ja nousee mua vasten ylös jolloin otan tietty syliin, ni kas taas jäi omat hommat kesken..

      Malttia nyt äiti hyvä!!

    • vauhti miina

      Malttia,malttia nyt vaan.

      Meillä tyttö kohta 9 kk ja liikkuminen on hirmuista. Sekunniksi käännät pääsi niin hups...missä lapsi on?

      Haikeana muistelen aikaa,kun lapsen pysty jättää köllöttelemään lattialle ja käydä itse vessassa. Nyt siitä ei ole tietoakaan.

      Kyllä jokainen lapsi lähti liikkeelle. Ennemmin tai myöhemmin. Se on varmaa. Ja sitten siinä mennään ja yritetään perässä pysyä.

    • fysio

      Poikani on 4kk ja syntyi liian aikaisin keisarileikkauksella koska napanuorassa oli tukos. Tämän takia käymme sairaalassa kontrolleissa säännöllisin väliajoin, myöskin fysioterapeutilla. Häneltä kysyin tuosta kääntymisestä (oma poikani kääntynyt kyllä kyljelleen jo 2kk lähtien) ja hän sitten neuvoi että lasta kääntää hitaasti kyljelleen ja melkein vatsalleen joko reisistä tai lonkista. Silloin vauva hiffaa että niinkin voi tehdä ja ajan mittaan alkaa itse vetää itseään kyljelleen/vatsalleen. Käännä esim puoleen väliin ja anna vauva itse oikaista itsensä loppumatkan. Lisäksi auttaa se, että jo syntymästä asti nostaa vauvan aina kyljen kautta, eli kääntää ensin vauvan kyljelleen ja nostaa siitä syliin. Tärkeätä on muistaa kääntää molempiin suuntiin.

      • Lötkötyttö

        Tack! Juuri tätä hain, kiitos.

        Vaikka lasta ei alkaisikaan "kouluttaa" niin käsittely voi olla kehitystä tukevaa eikä päin vastoin. Neuvolan antamassa lipetissä kuvassa äiti kääntää lasta tukien koko selän pyllystä päähän käsivarrellaan, ja se ei vaikuta järin lasta aktivoivalta...


    • käännyjo!

      "ja sit sä viel vertaat kun toi oppi sen silloin ja tää ei viel osaa byääh...

      sori nyt vaan jos loukkasin sun tunteita mut anna sun vauvan oppia ja kehittyä kaikessa rauhassa, hän on vasta 5kk! "

      et loukannut, koska lausumasi ei kuvannut minua ollenkaan :D
      en vertaa lastani muiden lapsiin, mutta kyllähän tuo vähän "harmittaa" kun muiden vauvat menee ja ryömiikin jo, minusta olisi mukavaa että oma lapsikin sen jo osaisi. Mutta en todellakaan pidä lastani huonona tai huonosti kehittyvänä sorttina, pois se minusta!

      "Ja voin kokemuksesta sanoa, meillä kun opittiin se hiukan ennen 3kk ikää ni sit sul ei ainakaan oo hetken rauhaa, koko ajan käännytään mut kun ei se pää pysykään ni kops vähän väliä"

      ja minä voin myös sanoa kokemuksen äänellä että kyllä, haluan lapseni jo osaavan kääntyä ja pian oppivan liikkuvan.
      minulla on nimittäin kaksi lasta, ja vanhempi oppi kääntymään 3 ja ½ kuukauden iässä, ja minusta oli ihanaa kun hän sitten 5kk iässä oppi menemään eteen päin seurata hänen liikkumistaan ja tykkäsin enemmän viihdyttää konttaavaa lasta kuin paikallaan makaavaa.


      fysio: kiitos neuvosta!! pitääpä koklata tuota =)

    • fysio

      Eipä kestä! Täytyy sanoa vielä että ainakin poikani kohdalla on tukenut kehitystä koska liikerata on tullut hänelle tällä tavoin tutuksi. Kestää varmasti kauemmin itse "keksiä" tuo kääntyminen. Muistin vielä toisenkin neuvon fysioterapeutilta. Eli kun vauvaa kannetaan (varsinkin pientä) on hyvä kantaa niin että vauva on menosuuntaan päin vähän kallellaan kohti sitä käsivartta joka kantaa ja sitten pidetään vastakkaisesta reidestä kiinni. Toinen käsi jää tällöin vapaaksi. Tämä stimuloi vauvaa käyttämään kylkilihaksia koska hän vaistomaisesti jännittää kun on kallellaan. Näitä lihaksia tarvitaan kääntymiseen.

      Lisään vielä tuohon aiempaan että kun käännät lasta selältä vatsalle niin muista laittaa vauvan käsivarsi ylös vauvan pään viereen että käsi tulee eteen kun kääntyy, muuten käsi jää vauvan alle ja siitä on vauvan hankala saada käsi pois.

      Enkä haluaisi saarnata että odottele vaan ei mitään kiirettä kääntyä ja kontata :) mutta tiedän 4½kk tytön joka on todella jätevä ja reipas, kääntyilee vaikka kuinka mutta vatsallaán ei nosta päätä ylös vaan jää naama mattoon makaamaan. Eikä tytössä ole mitään vikaa, kaikki ei vaan hiffaa kaikkia asioita samaan tahtiin :)

    • käännyjo!

      "Eli kun vauvaa kannetaan (varsinkin pientä) on hyvä kantaa niin että vauva on menosuuntaan päin vähän kallellaan kohti sitä käsivartta joka kantaa ja sitten pidetään vastakkaisesta reidestä kiinni. Toinen käsi jää tällöin vapaaksi."

      Joo tuollalailla usein kannankin tyttöä :)

    • 25

      Itseä ainakin suuresti helpotti kun vauva lähti liikkeelle. Hän ei meinaan viihtynyt paljoakaan lattialla, niin ei ollut helppo jättää lattialle. Vessassa piti käydä vaan pikapikaa tai sitten antaa huutaa.
      Meillä opittiin kääntymään kolme ja puolikuisena, mutta sitten meni vielä monta kuukautta kun lähdettiin liikkeelle. Vauva osasi kääntyä vatsalleen, muttei selälleen ja oli sitten kiukkuinen. Itse kestän paremmin tuota tavaroiden levittelemistä kuin koko ajan kiukuttelua :) Ympäristön voi yrittää tehdä vähän turvallisemmaksi mm.roskat pois lattialta, suojata pistorasiat ym.

    • ite puhuin lapsena j

      Ei mitään kiirettä, meitin naapurin kersa oppi puhuun vasta 5 vuotiaana että siitä sai selvää, kävelleen lähti 4 vuotiaana, ja sitä rataa.

      Nyt on yliopistossa opiskelee tähtitiedettä.

      Yks korkeakoulututkinto on jo takana, valtiotieteet et maikka miniseri joskus...kuka tietää

      Ei sillä ole mitään merkitystä lähteekö käveleen 6 kk iässä vai 7 vuotiaana, jokainen omalla ajallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2284
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1499
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe