Otsikossa sanon, että aika on matka. Niin se on ja käsitteen olemme luoneet me. Itse asiassa me luomme sitä koko ajan. Aika voidaan ymmärtää sekä matkana että itsenäisenä käsitteenä. Kun fyysikot mittaavat matkaa, se ilmaistaan usein ajan käsitteellä, jotta sen olemus tulisi tajuttavaksi. Matka Alfa Centaurista maahan on 4,395 valovuotta. Valo eli fotonit liikkuvat kaikkeudessa 300 tkm/s, mutta kukaan ei tiettävästi sano, että Alfa Centauriin on matkaa niin ja niin monta kilometriä, sillä luvussa on niin paljon nollia, että sen käsittäminen on vaikeaa.
Aika on mitä suurimassa määrin myös subjektiivinen käsite. Jos minä sanon kaverilleni, että huomenna lähdetään Tallinnaan risteilylle, kaverini sanoo, että joko se huomenna oli, enhän mä ehdi millään tehdä kaikkea mitä mun piti ennen sitä. Minä saatan vastata, että aikaa on ihan riittävästi. Näin tulee todistetuksi, että me käsitämme ajan aivan eri tavalla. Minulle huomiseen on rutkasti aikaa ja kaverilleni sinne on vain vähän aikaa.
Samoin ajan käsite muuttuu puhuttaessa maallisista etäisyyksistä. Jos Ouluun on jostain matkaa 600 km, sitä matkaa kuvaa parhaiten se, millä muulla käsitteellä me asian ilmaisemme. Jos menen Ouluun lentäen, matkaan menee n. tunti, mutta jos menen sinne junalla, aikaa kuluu ehkä 8-9 tuntia. VR:lle se tosin voi olla ihan mitä tahansa, siis matka Ouluun. Siitä näemme, että aika on aina sidottu etäisyyteen.
Ennen syntymääni aikaa ei ollut ja kuolemani jälkeen se lakkaa olemasta. Ajan subjektiivisuus tulee näin käsitetyksi parhaiten. Minulla ei ollut aikaa ennen syntymääni ja se lakkaa olemasta kuolemani jälkeen. Aika on inhimillinen mittari, jolla me hahmotamme ympärillämme olevaa todellisuutta, kukin omalla tavallamme. Se on silti aina matka. Aika on minulle elämäni mittainen matka.
Avaruudessa ei ole aikaa, sillä siellä ei nykytietämyksen mukaan ole ketään sitä mittaamassa. Ja jos onkin, se voi olla jotain niin mielikuvituksellista, että ihmisellä ei rajallisen ajattelukapasiteettinsa tähden ole kykyä sitä hahmottaa. Eräät fyysikot ovatkin sanoneet, että aika on ulottuvuutena sidottu aina matkanopeuteen. Aika lakkaa olemasta juuri siinä vauhdissa, jota fotonit liikkuvat. Sen käsittäminen onkin jo vähän hankalampaa. Aika siis pysähtyy vauhdissa 300 tkm/s. Vaikka fotonien matka Alfa Centaurista kestää 4,395 valovuotta, minulle se on sama, vaikka se olisi lähtenyt liikkeelle eilen tai minuutti sitten. Silti, kun fyysikko katsoo kaukoputkellaan Alfa Centauriin, hän näkee sen sellaisena, kuin se oli 4,395 vuotta sitten. Siellä on ehtinyt tapahtua paljon tuossa ajassa, vaikka se kaikkeuden mittakaavassa onkin vain silmän räpäys.
Jotta asia tulisi vielä sekavammaksi, pitää sitä valaista vielä eräästä näkökulmasta. Oxfordin yliopiston professori Roger Penrose on esittänyt kiistellyn teorian, että ”ikuisuus ei merkitse massattomalle hiukkaselle mitään”. ”Hän näkee asian niin, että syklisen maailmankaikkeuden teoriassa on keskeistä se, että kaikki universumin aine häviää tiettynä ajankohtana. Silloin kun näin tapahtuu aika ja avaruus lakkaavat olemasta ja olosuhteen ovat aivan samanlaiset kuin alkuräjähdyksen hetkellä. Loppu ja alku ovat yhtä.” Hän näkee siis asian siten, että syklisessä maailmankaikkeudessa tapahtuu alkuräjähdys toisensa perään, mutta aikaa niiden välillä perinteisessä mielessä ei ole. Kappaleen sitaatit Tieteen Kuvalehden numerosta 14/2011.
Mielenkiintoista, mutta mitä se meille taviksille merkitsee? Luultavasti ei mitään, mutta on se silti huikea ajatus.
Aika on mitä suurimassa määrin myös subjektiivinen käsite. Jos minä sanon kaverilleni, että huomenna lähdetään Tallinnaan risteilylle, kaverini sanoo, että joko se huomenna oli, enhän mä ehdi millään tehdä kaikkea mitä mun piti ennen sitä. Minä saatan vastata, että aikaa on ihan riittävästi. Näin tulee todistetuksi, että me käsitämme ajan aivan eri tavalla. Minulle huomiseen on rutkasti aikaa ja kaverilleni sinne on vain vähän aikaa.
Samoin ajan käsite muuttuu puhuttaessa maallisista etäisyyksistä. Jos Ouluun on jostain matkaa 600 km, sitä matkaa kuvaa parhaiten se, millä muulla käsitteellä me asian ilmaisemme. Jos menen Ouluun lentäen, matkaan menee n. tunti, mutta jos menen sinne junalla, aikaa kuluu ehkä 8-9 tuntia. VR:lle se tosin voi olla ihan mitä tahansa, siis matka Ouluun. Siitä näemme, että aika on aina sidottu etäisyyteen.
Ennen syntymääni aikaa ei ollut ja kuolemani jälkeen se lakkaa olemasta. Ajan subjektiivisuus tulee näin käsitetyksi parhaiten. Minulla ei ollut aikaa ennen syntymääni ja se lakkaa olemasta kuolemani jälkeen. Aika on inhimillinen mittari, jolla me hahmotamme ympärillämme olevaa todellisuutta, kukin omalla tavallamme. Se on silti aina matka. Aika on minulle elämäni mittainen matka.
Avaruudessa ei ole aikaa, sillä siellä ei nykytietämyksen mukaan ole ketään sitä mittaamassa. Ja jos onkin, se voi olla jotain niin mielikuvituksellista, että ihmisellä ei rajallisen ajattelukapasiteettinsa tähden ole kykyä sitä hahmottaa. Eräät fyysikot ovatkin sanoneet, että aika on ulottuvuutena sidottu aina matkanopeuteen. Aika lakkaa olemasta juuri siinä vauhdissa, jota fotonit liikkuvat. Sen käsittäminen onkin jo vähän hankalampaa. Aika siis pysähtyy vauhdissa 300 tkm/s. Vaikka fotonien matka Alfa Centaurista kestää 4,395 valovuotta, minulle se on sama, vaikka se olisi lähtenyt liikkeelle eilen tai minuutti sitten. Silti, kun fyysikko katsoo kaukoputkellaan Alfa Centauriin, hän näkee sen sellaisena, kuin se oli 4,395 vuotta sitten. Siellä on ehtinyt tapahtua paljon tuossa ajassa, vaikka se kaikkeuden mittakaavassa onkin vain silmän räpäys.
Jotta asia tulisi vielä sekavammaksi, pitää sitä valaista vielä eräästä näkökulmasta. Oxfordin yliopiston professori Roger Penrose on esittänyt kiistellyn teorian, että ”ikuisuus ei merkitse massattomalle hiukkaselle mitään”. ”Hän näkee asian niin, että syklisen maailmankaikkeuden teoriassa on keskeistä se, että kaikki universumin aine häviää tiettynä ajankohtana. Silloin kun näin tapahtuu aika ja avaruus lakkaavat olemasta ja olosuhteen ovat aivan samanlaiset kuin alkuräjähdyksen hetkellä. Loppu ja alku ovat yhtä.” Hän näkee siis asian siten, että syklisessä maailmankaikkeudessa tapahtuu alkuräjähdys toisensa perään, mutta aikaa niiden välillä perinteisessä mielessä ei ole. Kappaleen sitaatit Tieteen Kuvalehden numerosta 14/2011.
Mielenkiintoista, mutta mitä se meille taviksille merkitsee? Luultavasti ei mitään, mutta on se silti huikea ajatus.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Aika on aina, minun lyhyt aikani on itikan pieru avaruudessa. Tuskin, siis, edes todennettava ajanjakso pitkästä jatkumosta, lähes ikuisuuden kestävästä.
Aika ei lopu koskaan. Se jatkuu aina ja ikuisesti, vaikka maapallo hajoaisi, kuten se tuhoutuukin, ajan päästä.
Teoreettisuus ei asiaa muuta, ei tee sitä filosoivammaksi, sanokoot itsensä viisaiksi kuvittelemat proffat mitä keksivät.
Jos asun Oulussa, matka sinne ei kestä pätkääkään. Moni asuu sielläkin.
Oulu oli siis vain vertaus. Jep, tunnettu maailmankaikkeus elää ja voi hyvin, mutta aika on silti suhteellinen käsite. Jotkut perhoslajit elävät suurimman osan elämästään toukkina ja perhosina vain päivän. Ne eivät ole täällä kaikkeudessa kuitenkaan meitä varten, vaan täyttävät erään lokeron ekologiassa.
Ihan sama, vaikka asuisi Singaporissa. Aina siellä joku asuu. En ole ihan ölkky.
Päiväperhoselle päivän pituus on mittaamaton, meidän elomme on rajattu, sen kukin meistä tajuaa.
Aika on ja pysyy, sitä ei kukaan voi omistaa.
Rumista toukkakoteloistakin saa aikaan ihanaa silkkiä, aina ja ajattomasti.
Jep, silkki on kaunista.
Miksi et sijoittanut tätä tietämyksesi näytettä tuonne tiede palstalle?
Siksikö että tällä täällä pääset loistamaan?
Hyvä palstapoliisi, jos et huomannut, tämä aloitus on mitä suurimmassa määrin filosofinen pohdiskelu, eikä se sisällä mitään uutta tietoa.
Huikea ajatus on myös se että puhutaan termistä ikuisuus.
No mikä se sellanen on? Ja toinen on äärettömyys.
Ei ne mahdu ihmisen ajatuksiin, kaikella pitäisi olla rajansa.
Ei niitä pysty käsittämään.
Sekin vielä että ihmisen luomat määreet on vain jotain, millä ihminen hahmottaa olemassaolonsa rajoja.
Joku avaruuslainen ei tajua sanaa ikuisuus, koska hän luultavasti mittaa ympäristöään puhumalla aivan jostain muusta ;) eikä hälle ole aikaa olemassakaan.
Kaikki määreet ja käsitteet on luotu, että ihminen olisi edes jotenkin funktional, eli toimiva.
Muutoin se kaikki aika menis yritykseen ymmärtää ympäristöään.
Ihmiskunnan käsitteet saa luultavasti jonkun avaruuslaisen nauramaan kippurassa, että noin alkeellisiko ne on?
Etteikö ne tajua että askartelevat jonkun ihan tyhjänpäiväisen kanssa.
Tämänkin kirjoituksen aikana aurinkotuuli puhalsi aivojen läpi 800 km/s
Tuossa on ajatusta. Joku on siis käsittänyt, mitä tuolla pohdinnallani olen tahtonut sanoa. Eräs tuossa ehdotti, että miksi en laita aloitusta tiedepalstalle. Ei tämä ole tiedättä, vaan filosofiaa.
Mutta me emme tiedä, mitä tuolla jossain mahdollisella eksoplaneetalla tapahtuu. Lähin sellainen on 20 valovuoden päässä, joten message sinne ja takaisin kestää kymmeniä tuhansia vuosia. :-)
Juu, nämä on omia spekuja, ei niistä ole tiedepalstalle, jossa väitelllään asioista ihan pilkunjuuria myöten ja tutkimusten pohjalta.
Avaruus on niin iso juttu ettei kestä pää oikein alkaa sitä pohtimaan.
Suvussa on aiheesta ja avaruusvektoreista väitellyt tohtorismies.
Ihminen on muurahainen, yks tuhoontuomittu eliölaji joka avaruusmielessä on aivan lapsenkengissää, satojen miljoonien vuosiensa jälkeen.
On kai aika sattumanvaraista mille planeetalle sattuu elämän mahdollistavat olot ja yhtä kohtaan on 15 miljoonaa, joilla elämää ei ole.
Minusta joku tiedemies tjn sanoi hyvin kun kysyttiin, et pitäskö olla huolissaan alieneista.Tuumasi, että ollaan niin alkeellisia vielä, että ne kerran vilkasee tänne ja totee, ettei noista ole mitään vaaraa.
Joku on epäillyt että jossian vaiheessa kaikki materia häviää.
Mutta miten se voisi olla mahdollista, alkuräjähdys vaati materiaa ja sitä on mustat aukotkin pullollaan.
Materia mielestäni vain vaihtaa olomuotoa.
Vesi vois olla kaikkein potentiaalisin selitys avaruudelle.
Neste, kiintee, kaasu,
Olomuodon vaihdoksessa vapautuu aina energiaa.
Siis tarkoitan että ehkäpä avaruus ja olemassaolo toimii samallalailla?
Eikä olekaan, me ollaan päästy vain Kuuhun ja kun miettii miten valtava avaruus on.
Joku onn väittänyt tosiaan
'kymmeniä tuhansia vuosia'
Olemmeko avaruuden ainoita. En usko.
Olemmeko yksin, en usko minäkään, mutta asian toteamiseen meillä on vain yksi keino, radiosignaali. Emme voi mennä katsomaan, sillä matka kestää kymmeniä sukupolvia nykymenetelmillä.
"Minusta joku tiedemies tjn sanoi hyvin kun kysyttiin, et pitäskö olla huolissaan alieneista.Tuumasi, että ollaan niin alkeellisia vielä, että ne kerran vilkasee tänne ja totee, ettei noista ole mitään vaaraa." Taisi olla Eno, eli Kari Enqvist, jos oikein muistan.
Eno tulee siitä, että Tuomari Nurmio on Enon kaveri ja viittaa laulussaan Punainen planeetta tähän sanomalla, että anna anteeksi Eno, että katosin, sanomatta sanaakaan.:-)
Ei materia katoa mihinkään, mutta kuten nyt arvellaan avaruuden kiihtyvä laajeneminen aiheuttaa sen, että materian tiheys häviää pikkuhiljaa olemattomiin. Tämän arvellaan johtuvat pimeän energian vaikutuksesta kaikkeuteen.
Olsi aika egosentrista ajatella, et kun avaruus on niin valtava, ettei valonnopeuskaan riitä kuljettamaan ihmistä siellä kuin pienellä alueella, satojaziljoonia planeettoja sisältävänä.....et oltas ainoita ;)))))
Sanotaan et siinä itserakkaus nousis sellaisiin kertoimiin ettei pää riittäs ;)))
Saattoipa hyvinkin olla, jostai luin sen ja ajattelin et kaveri on niiiiiin oikeessa.
Joo, noita teorioit on, mutta saakohan ihminen koskaan selville, mikä on oikee ;))) ennenkuin kuolee elinkelvottomana lajina ;)
Mutta jotta päästäs takaisin aiheeseen, niin mitäs kaikkee niitä onkaan ihmisen itselleen luomia määreitä. Muuta kuin nuo standardisoidut mitat painolle, ajalle, etäisyydelle, painovoimalle jne...
Minusta moraali on se keksinnöistä huikein ;)))) samalla käsittämättömin...
Se, että joku ajattelee meidän olevan maailmankaikkeuden keskuksessa, kuvaa ajattelijan pienuutta, ei muuta.:-)) Me olemme omassa galaksissammekin aivan renamilla ja galaktinen vuosi kestää 266 miljoonaa vuotta meidän laskutavallamme.
Astut nyt askeleen eteen päin tuomalla keskusteluun mittarien lisäksi eettisen näkökulman. Ei minusta moraali ole meidän keksintömme, vaan evoluution mukanaan tuoma koodi, josta on ollut lajille hyötyä.:-)
Minusta se kuuluu samalla lailla näihin keksittyihin määreisiin.
Onhan matkan mittaamisen keksimisestäkin hyötyä?
Joo, huomaan sen hienoisen eron, mutta väitän silti vastaan.
Minusta moraali on mitä suurimmassa määrinkeksitty koodi, jos niin haluat sitä nimittää.
Ei se ole mistään tyhjästä syntynyt vaan sitä on ohjannut taistelu vallasta ja rahasta.
Joku siis vois sanoo että tarpeeseen syntynyt, mutta kenenkä tarpeeseen?
No sehän riippuu aivan siitä, kuka moraalin määrittää ja mistä lähtökohdista sitä tarkastelee. Kristitylle moraali on ennen kaikkea uskontoon liittyvä koodi, mutta ateistille se on kaiken kattava yleinen käsite, joka määrittää sen, mikä on oikein ja mikä väärin.
Silti väitän, että evoluutio sen meille on tarjonnut selviytymiskeinoksi ja lauman yhteiseksi hyveeksi. Sillä on biologinen tausta alun perin.
Jaha, kenen mielestä oikein ja väärin ;) Tämähän se on mitä koitan sanoo.Sun mielestä väärin, mun maailmassa ei ehkä mikään ole väärin ;))) Avaruusajattelua, vanha koodisto ;;)))
Ja jos suhteutetaan, kuka välittää mikä on oikein jä väärin.
Tuolla oli kauhee uutinen, BB Janica harrasti Norjan talossa seksiä eka iltanaan.
Niin se maailma muuttuu...
Aikoinaan olis itketty kauheella parulla Suomikuvan perään, nyt väki kohauttaa harteitaan, so what...kaikkihan sitä tekee ;)))
Moraalikin muuttuu.
Ja niin muuttuu muutama matkan määrekin, eiks kilokin ole uudelleen punnittu jo?
Ihmisenkin pitäs muuttua, kyetä katselemaan tätä palloa muillakin tavoilla kuin niillä mitä on opittu...
Niinpä, se muuttuu, mutta maailmakin muuttuu, aivan. Mutta silti ihmislajilla on tietyt moraalikoodit, jotka ovat olleet muuttumattomia vuosituhansia, kuten se, että siskoa ei naida ja jne. Ne ovat kehittyneet alun perin lajin säilyvyyden kannalta evoluution kehityksen mukana, mutta sitten me olemme historian eri vaiheissa kehittäneet niille omia selityksiämme.
No mut?
Mistä sä olet tuollaisen saanut päähäs ettei siskoa saa naida?
Egytissä ja monessa muussakin "monarkiassa" se oli just sisko joka naitiin, jottei jalo veri valunut moukkiin.Euroopan aateliset jotka oli jo valmiiksi sukua keskenään, naivat aina niistä muutamista perheistä, jotka valtaa pitivät. Siksi yks jos toinenkin kuningas tunsi sukurasitteen painon harteillaan ja aivoissaan ;)))
Ateistiksi sulla on kummallisia päähänpiinttymiä oikeasta ja väärästä ja moraalista, luulis, että just sinä kyseenalaistaisit kirkkoisien lanseeraamat moraalikäsitykset?
Monarkioissa ja muinaisessa egyptissä tosiaan siskoa sai naida, josta oli seurauksena mm. se, että Tutankhamen eli kovin lyhyen ja sairaaloisen elämän. Se ei kuitenkaan muuta sitä universaalia tosiasiaa, että sellainen on ollut poikkeus ja harvojen tapa toimia.
Tarttumalla tähän yhteen asiaan et ehkä tule ajatelleksi, että haluan vain tuoda esille biologisen taustan, josta moraali on saanut alkunsa. Ei minulla ole mitään viittauksia siihen, että omat moraalikäsitykseni olisivat kristillistä perua. Kulttuurin vankeja me kaikki olemme enemmän kuin huomaamme, mutta laajasti ottaen suunnilleen samat säännöt koskevat kaikkia ihmiskunnan osia.
Heh, eihän se nyt voinut olla vain yksien ja harvojen tapa jos se oli yleisesti hyväksyttyä kansan johtajien tasolta alkaen ;) Egypti, koko Eurooppa, Aasia ja Amerikan manner ;)))
Laitan hiukan muistinvirkistystä siitä mitä moraali on ollut muinaisina aikoina.
Tää on vaan johdatusta siihen, että ihmisellä on tapana luoda määreitä yhteisölle, jotta yksilö jotenkin selviytyisi (pysyisi kurisssa leivän ja sirkushuvien parissa).jotta harvat voivat hallita ja vallita.
Kummallista että ihmiset vielä nykyäänkin uskovat moiseen hapatukseen? Suurin osa moraalikäsityksistä, kuten jo edellä sanoin, tulee uskonnon ja papiston kautta, kirkon kautta.
Eskimoilla ei ole ollut kirkkoa, niinpä siellä ja monessa muussa alkukantaisessa kulttuurissa, lainataan vaimoa vierailijalle.
Sehän olisi täällä kauhistus, aviorikos.
Aika harva näistä on silti luonnon sanelemaa pakkoa ;)))
Moraali sellaisenaan kuin sen käsitämme, on aika lyhyen aikaa elänyt.
Keskiajalla meno oli melko villiä, oluttuvissa ja aatelistön ja köyhäliston parissa ;))) Sukupuolisuus oli paljon enemmän esillä kuin mitä se oli silloin kuin me synnyimme ;) Ei maailma ole mihinkään muuttunut, me vain muistamme niin lyhyen ajan...
http://sinenmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78543-avioliittoinstituution-historiaa-moniavioisuus
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5271974
Aloitetaan vaikkanoista ;)
Minusta tässä ei ole mitään ristiriitaa. Me näemme asian vain eri näkökulmasta. Itse puhun ihmiskunnan koko kehityksestä ja sinä nojaat lähinnä siihen historiaan, jonka me tunnemme.
Juh, eihän täs mitään ristiriitaa ole, mut nää on sellasii maailmanparannushommii jotka pitäs hyvän ruuan ja juoman yli keskustella pöydäs, et kaikki tulis sanottuu ja maailmaa parannettuu oikein tosissaan.
Olisk sulla joku ulkoilmagrilli, voitas sinne pysähtyy akkaroikalla ens kesänä ;)))
Mä asun sellaisessa paikassa, joka on todella näkemisen arvoinen. Täällä on kyllä grillipaikatkin, mutta se näkeminen täällä on kyllä tämä, jota Loviisan kaupunki hakee UNESCON maailmanperintökohteeksi. Niin, että tervetuloa vain.:-)
Ah Teo, Teo... runoilijoille tuo juttu on päivänselvää !
Eräs lempirunoilijani kuvasi aikaa jotenkin näin... Kello on jotain marraskuuta ja iltapäivästä on tullut vuodenaika...
Siinä runossa vessareissukin kesti viikon kun vasta huomenna saapuisi kaivattu =)
Niin että runoudessa se aika vasta on... jotain !!
Kuten olen sinulle sanonut, en ole runoilija, joten mä ilmaisen asian näin.:-DD Ihailen runoutta, mutta minusta ei siihen ole, vaikka sinulle ehkä yhden näytteen olen laittanutkin. Tuo vertaus kelloon vuoden kierrossa on osuva, mutta saman voi tehdä myös koko elämälle.;-)
Mutta, kirjallisesti lahjakkaana persoonana, ymmärrät runoutta... vaikka et itseäsi sellaiseksi mielläkään =)
Kautta aikain ihmiseloa on verrattu sekä vuodenaikoihin, että kellonviisareiden näyttämään aikaan.
Niin ja eräs ihmisen aisteista on ajantaju - joillain yksilöillä se on hyvinkin kehittynyt... itse luulen kuuluvani keskikastiin siinä, kun taas uhkantaju on minulla lievästi ylikehittynyt - on ehkä työssäni jalostunut =)
Ajantaju on subjektiivinen juttu. Toisille mikään aika ei riitä ja toisille sitä on aina riittävästi.:-))
Kun huomasin aikoinani, että exä ei tahdo keritä mukaan, kun oltiin lähdössä jonnekin, aloin herättää hänet tuntia aikaisemmin. Ei se mitään muuttanut, aikaa ei silti ollut tapeeksi.
Uhkantaju on itsellä suorastaa neuroottisen herkkä: isäni oli mielivaltainen despootti! :-DD
Siellä on yksi tiedote, viesteissä.
Kappas - niin onkin =)
ja lisää pukkaa.
Harmillista, että matemaattinen älyni on sen verran rajoittunutta, etten pysty käsittämään alkuräjähdyksen laskentaa liittyviä kaavoja ja laskentatapaa. Tietysti on paljon muitakin asioita tai suurin osa asioista ovat sellaisia, että olen rajoittunut ajattelussani.
Mitä se merkitsee tavikselle? On mukavaa hiljentyä tähtitaivaan alla ja tuntea itsensä pieneksi. On asioita, joita ei voi ymmärtää. Sitä myös miettii, koska syntyy seuraava "Einstein", joka kumoaa aikaisempia teorioita ja lakeja. Romuttaa jo varmoina pidettyjä asioita.
Veikkaan, että tämä ym. Penrose on aika lähellä kumota Einsteinen keskeisistä ajatuksista ainakin yhden. Se liittyy nimenomaan siihen kiisteltyyn ajatukseen maailmankaikkeuksien frekvensseistä.