Seurakoirat sohvaperunoita?

tietämätön(kö)

Haluaisin jonkin näköisen seurakoiran, mutta en halua mitään sohvaperunaa. Minulla on sellainen käsitys että kaikki seurakoirat ovat sohvaperunoita.Semmoinenkin käsitys on että ne ovat useimmiten pitkä karvaisia.

Nyt siis varsinaiseen asiaan: Mitkä seurakoirat ovat lisäksi hyviä lenkkikavereita?
Ja voiko seurakoiran kanssa harrastaa agilityä. Ja onko lyhytkarvaisia seurakoiria olemassa?

25

1000

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yb8h89bh

      No eikös seurakoiran tehtävä olekin sohvaperuna ? Minulla on cockerspanieli, jolle riittää makoilun, ja rapsuttelun lisäksi, muutama pikkulenkki vuorokaudessa, pieni annos ruokaa ja pehmeä peruskoulutus. Turkki on vaativahoitoinen, mutta koiramme antaa tehdä sen vallan kärsivällisesti. Tyytyy todella pieneen, eli on seurakoiraksi varsinainen sohvaperuna. Samoin kun isovanhempieni pomeranien ja kaverini lk collie. Sen sijaan esimerkiksi tuttuni posavinajokoira ja kaverini keskikokoinen villakoira eivät ole mitään sohvaperunoita ja pelkkiä seurakoiria, vaan todella energisiä ja aktiivisia, joille on pakko tarjota hyvin paljon harrastustoimintaa ja ruumiillista liikuntaa. Koiria on monen laisia, niin aktiivisia kuin laiskoja.

    • Kääkkämamma :)

      Seurakoiriin kuulu kaikki nämä rodut:
      bichon frisé
      bolognese
      bostoninterrieri
      cavalierkingcharlesinspanieli
      chihuahua
      coton de tulear
      griffon belge
      griffon bruxellois
      havannankoira
      japanese chin
      kiinanharjakoira
      kiinanpalatsikoira (pekingeesi)
      kingcharlesinspanieli
      kromfohrländer
      lhasa apso
      löwchen
      maltankoira
      mopsi
      papillon
      petit brabancon
      phalene
      ranskanbulldoggi
      shih tzu
      tiibetinspanieli
      tiibetinterrieri
      venäjäntoy
      villakoirat

      Kannattaa hankkia kunnon koirakirja ja lukea tietoa eri roduista. Mutta joitakin jotka ovat aktiivisia vaikka seurakoira-ryhmässä ovatkin:
      bostoninterrieri ja chihuahua. Miksi haluat seurakoiran? Jos pientä aktiivista koiraa jolla helppohoitoinen turkki niin suosittelen Pinserella's kennelin kääpiöpinseriä. Itselläni sieltä narttu joka aivan mahtava. Kyseisen kasvattajan kasvatit kilpailevat agilityssä, tokossa ja koiratanssissa. Itse olen aloittelija koirani kanssa agilityssa ja koiratanssissa :)

      • yb8h89bh

        Seurakoiralla tarkoitetaan ihmisen seuralaisena käytettävää koiraa, ja se voi olla rodultaan mikä tahansa. Oikeastaan kaikki koirat tarvitsevat seuraa ja ovat täten seurakoiria. Minulla on cockerspanieli seurakoirana.

      • yb8h89bh

        Ja tiedoksi, että ranskanbulldoggi ollaan alunperin jalostettu härkätaistelijaksi, eikä seurakoiraksi. Griffonit jalostettiin rottajahteja varten. Millä perusteella nuo rodut ovat mielestäsi seurakoiria, eivätkä esimerkiksi kääpiöpinseri tai englanninbulldoggi ?

      • Kääkkämamma :)
        yb8h89bh kirjoitti:

        Anteeksi, oletan että kaikille ovat tutut FCIn ryhmät joista numero 9 on nimenomaan seurakoirat.

        Englanninbulldoggi ja kääpiöpinseri kuuluvat Pinserit, snautserit, molossintyyppiset ja sveitsinpaimenkoirat-ryhmään 2.

        Tässä linkki niin voit opiskella etkä hakea riitaa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/FCI-roturyhmä

      • yb8h89bh
        Kääkkämamma :) kirjoitti:

        Onko englanninbulldoggikin sveitsinpaimenkoira, koska se kuuluu roturyhmään pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoiran ? Kun onhan isovillakoirakin kääpiökoira, koska se kuuluu roturyhmään seura- ja kääpiökoirat, eikö ? Ja valkoinen ruotsinhirvikoira alkukantainen tyyppi, koska se kuuluu roturyhmään FCI5 ? Miksi spanieleille ei ole omaa roturyhmää, vaan esimerkiksi amerikancockerspanieli ja cavalier kingcharlesinapanieli kuuluvat eri ryhmiin ? Minusta isovillakoira on kylläkin melko iso kääpiökoiraksi ja härkätaistelukoira (ranskanbulldoggi) aika raju seurakoiraksi.

        Huhhuh sun kanssa. Tiedän että tähän on turha vastata, koska haet vain riitaa koska mielestäsi seurakoira ei välttämättä ole seurakoira-ryhmään kuuluva, mutta vastaanpa kuitenkin.

        Englanninbulldoggi on selvästi molossityyppinen koira, miksi sen halusit sveitsinpaimenkoiraksi tehdä niin en tiedä.
        Isovillakoirankin laitat kääpiöksi vaikka se on seurakoira. Yleisesti seurakoiraryhmässä olevat ovat rotuja joiden alkuperässä ei ole jalostus suunnattu käyttötarkoituksen vaan ulkonäön mukaan. Poikkeuksia toki löytyy. Alkukantainen rotu on rotu jota ei ole alkuperäisestä muodosta jalostettu hirveästi erilaiseksi ja on säilynyt pitkään samalnaisena ja siten läheisempänä sukulaisena alkuperäisille koiraeläimille mistä kesykoira polveutuu.
        Amerikan cockeri kuten myös englannin cockeri on alunperin jalostettu ylösajavaksi ja noutavaksi linnunmetsästyskoiraksi, joten se on ryhmässä 8: Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat. Cavalier king charles spanieli taas ei ole jalostettu metsästykseen vaan on ollut seurakoirana jo 1578 kun Maria Stuart skottien kuningatar piti cavalierin esi-isää jo seurakoiranaan. Ranskanbulldoggi on aikoinaan jalostettu kääpiöversioksi englanninbulldoggista, koska ulkonäkö miellytti mutta siitä haluttiin seurakoiranomaisempaa kokoa. Ranskanbulldoggin alkuperä on siis seurakoiraksi jalostettu, vaikka englanninbuldoggi on alunperin jalostettu härkätaistelukoirista. Tosin tämän päivän englanninbulldoggi ei ole ollenkaan samannäköinen kuin silloiset härkäkoirat...

        Ja kaikki tämä tieto ihan koiranrotukirjasta, jossa kerrotaan muutakin kuin turkin pituus ja koiran mittasuhteet.

        Mutta vakavasti, älä enää tähän kirjoita mitään. Ymmärrän että mielestäsi muitakin rotuja on jotka sopivat seurakoiraksi perheeseen, eli ettei ole pakko käyttää metsästykseen tms. Mutta älä silti moiti systeemiä joka on järjestänyt rodut käyttötarkoituksen tai tyypin mukaan jotta ne erottaa helposti ja ymmärrettävästi. Kuten huomaat siinä on kyllä järkeä.

        Selvä.

      • hkhdsfhlögdfds
        Kääkkämamma :) kirjoitti:

        Anteeksi, oletan että kaikille ovat tutut FCIn ryhmät joista numero 9 on nimenomaan seurakoirat.

        Englanninbulldoggi ja kääpiöpinseri kuuluvat Pinserit, snautserit, molossintyyppiset ja sveitsinpaimenkoirat-ryhmään 2.

        Tässä linkki niin voit opiskella etkä hakea riitaa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/FCI-roturyhmä

        Mikäs dalmatialainen on sen sun kirjan mukaan?

      • Kääkkämamma :)
        hkhdsfhlögdfds kirjoitti:

        Mikäs dalmatialainen on sen sun kirjan mukaan?

        Dalmatialainen kuuluu FCI ryhmään 6: Ajavat ja jäljestävät koirat. Tässä kirjassa on alajaostoja, ja dalmatialainen ja rhodesian ridgeback kuuluvat alajaostoon nimeltään "liittyvät rodut". Tämä johtuu siitä että näiden rotujen historia ja alkuperäiskäyttötarkoitus on epävarma. Tiedetään vain varmasti että dalmatialainen toimi vaunukoirana 1700 ja 1800-luvulla, jonka tehtävä oli vartioida vaunua ja toimia somisteena :)

      • Ranskis the sylivauva
        yb8h89bh kirjoitti:

        Onko englanninbulldoggikin sveitsinpaimenkoira, koska se kuuluu roturyhmään pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoiran ? Kun onhan isovillakoirakin kääpiökoira, koska se kuuluu roturyhmään seura- ja kääpiökoirat, eikö ? Ja valkoinen ruotsinhirvikoira alkukantainen tyyppi, koska se kuuluu roturyhmään FCI5 ? Miksi spanieleille ei ole omaa roturyhmää, vaan esimerkiksi amerikancockerspanieli ja cavalier kingcharlesinapanieli kuuluvat eri ryhmiin ? Minusta isovillakoira on kylläkin melko iso kääpiökoiraksi ja härkätaistelukoira (ranskanbulldoggi) aika raju seurakoiraksi.

        Vaikka ranskis alunperin jalostettiin tappelu koiraksi ei se sitä enään vuosiin ole ollut. Meidänkin ranskanbulldoggi kuorsaa tälläkin hetkellä sohvalla, rakastaa lapsia enemmän kuin mitään muuta, kerää rapsutuksia kaikilta ja voin lyödä pääni pantiksi kun menen sohvalle, se siirtyy nukkumaan syliin. Taisteluun jalostettu ranskis silloin muinoin oli myös paljon kookkaampi kuin tämän päivän ranskikset. Tokihan koirasta kuin koirasta saa sekopään taistelu alttiin koiran, mutta kuka sellaista haluaa(joo tiedän, näitä idiootteja löytyy)...

    • koiranomistajaip

      Haluatko välttämättä seurakoiran? Muita pienikokoisia koiria ovat esimerkiksi cairnterrieri sekä westie/valkoinen länsiylämaanterrieri, jotka minulla ovat molemmat olleet :) Eivät todellakaan ole mitään sohvaperunoita, vaikka mieluusti viettävätkin kotona aikaa tarvittaessa. Hyviä, pirtsakoita lenkkikavereita, joilla riittää virtaa myös monenlaisiin harrastuksiin.Turkki on lyhyt/keskipitkä ja pitää nyppiä, mutta huomattavasti helppohoitoisempi kuin vaikkapa bichoneilla tai muilla pitkäkarvaisilla seurakoirilla. Alun perin nämä rodut

      Jos nyt kuitenkin haluat pysytellä näissä ihan kunnon seurakoirissa, niin lämpimimmin suosittelisin tiibetinspanielia, mopsia tai bostoninterrieriä, jotka ovat aktiivisimpia rotuja seurakoirista. Tunnen monta tiibetinspanielia, joka harrastaa omistajiensa kanssa agilityä ja kunnon lenkkeilyä, mopsia, joka on äärettömän symppis ja viihtyy paremmin ulkona kuin sohvalla lötkyilemässä ja sitten on vielä pari tuntemaani bostonia, joista toinen on juossut isäntänsä kanssa puolimaratonin ja toinen repii pelihousunsa, jos joutuu sisällä omistajan sylissä koko päivän möllöttämään.

      Kaikki edellä mainitut rodut ovat turkkinsa puolesta helppohoitoisia ja lyhytkarvaisia (tipsu vähän pidempikarvainen), luonteeltaan iloisia, avoimia ja reippaita ja harrastusmahdollisuuksiltaan todella avarakatseisia! Vaikka onhan noissakin tietysti myös niitä, jotka vihaavat ulkoilua ja pitkiä lenkkejä, mutta nuo ehkä sinulle parhaiten sopivat rodut.

      Paljon onnea koiranhankintaan, toivotaan, että saat haluamasi kaltaisen toverin!:)

      • koiranomistajaip

        Niin, alunperin nuo westie ja cairnterrieri siis olivat metsästykseen käytettäviä koiria, mutta myöhemmin niistä on tullut suosittuja, vekkulimaisia harrastus- jossain määrin myös seura, -koiria :)

    • mioom

      kyllä seurakoirat jaksaa juosta pienestä koostaan huolimatta...että eivät kyllä kaikki ole mitään sohvaperunoita!

    • xx

      Ei todellakaan. Seura-rotuisesta koirasta saa mainion kaverin agilityyn ja tokoonkin. Agissa on miniluokka ja toko ei kokoa katso.

      Minunkin kleini jaksaa yli 10km lenkkejä ihan mainiosti, joten ei huolta. Seurakoirakin on koira ja nauttii tasan siitä mistä isommatkin lajitoverista. Rakkautta, kuria ja liikuntaa, sitä koira tarvitsee, karvoihin katsomatta.

    • tjoohh

      ja sitäpaitsi...
      enkkubullaa on yhtä laillla käytetty/jalostettu härkätaisteluihin ennenki, joten älä soimaa siellä ranskiksia yhtää,, ranskanbulldoggi on mitä mainioin seurakoira:)
      nimim.kokemusta on

      • trololololo

        ja ei mielellää mopsia..
        mopsi on aika sairas rotu:/

      • -_-
        trololololo kirjoitti:

        ja ei mielellää mopsia..
        mopsi on aika sairas rotu:/

        ja ranskis muka raju seurakoiraksi..
        pah.. ime kukkasta ja hanki eka kókemusta ranskiksista

      • ghahahag
        trololololo kirjoitti:

        ja ei mielellää mopsia..
        mopsi on aika sairas rotu:/

        Terveet rodut ovat liian aktiivisia. Homaa vain se mopsi.

    • Koiruus

      Oma Phalène ulkoilee kaksikin tuntia päivässä reippaana, eikä veto lopu. Ensin väsyy aina emäntä! Toki se myös sohvalla makoilee, mutta aina on valmis lenkille - satoi tai paistoi.

    • Sssss

      Katsokaa ranskanbulldoggia, ja miettikää, kuka ääliö laittaisi sen taistelemaan härän kanssa?? Ranskanbulldoggi on JALOSTETTU härkätaisteluihin käytetyistä koirista (BULLdog), mutta sitä ei ikinä ole käytetty härkätaisteluihin, vaikkakin taistelutahtoa löytyy monelta. Seurakoira, aktiivinen sellainen, saattaa olla hyvinkin vaativa, saattaa olla helppo. Ei mikään paras toko-koira kun miellyttämishalua ei juurikaan ole, mutta nameilla ja leluilla motivoitavissa.

    • ddffds

      Bichon Frisé ei ainakaan ole todellakaan mikään sohvaperuna, vaan päinvastoin erittäin aktiivinen ja liikkuvainen koira.

    • o kala

      jotkut koirat ovat sohvaperunoita(:

    • Anonyymi

      Monet kääpiövillakoirat on ihan uskomattomia agilityssä ja muisskain lajeissa. Biisoneitakin näkyy kentillä ja pinserit vasta lujaa vetääkin. Haukkuherkkyyttä tietysti on pienillä koiraroduilla aika monilla, joten siihen tulee kiinnittää huomiota. Suosittelen suuresti omaa rotuani, shelttiä. Kuuluu paimenkoiriin MUTTA on ihan mieletön seurakoira jolla energiaa riittää. Täällä lisää tietoa!

      http://rudolfthesuperdog.blogspot.fi/

    • seurakoirien om.

      mielestäni moni ihminen tekee koirastaan sohvaperunan, meillä ainakin kolme japanese chiniä liikkuvat pitkiä matkoja vaikkapa 7km päivittäin ja tyttöni shetlannin lammaskoira ja parikiloinen chihuahua myös eikä ollenkaan laita hanttiin lenkille lähtöä vaan nauttivat siitä:) toki jos koiralla on todettu joku sairaus joka rajoittaa likkumista on toimittava sen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe