Elänkö ”liitossa”

Monet ihmiset ajattelevat että toden puhuminen toiselle on aggressiivista ja että he tällöin menettäisivät ystävyyssuhteensa. Useat ihmiset eivät halua hyväksyä kritiikkiä. Jos joku huomauttaa heidän virheistään tai ongelmistaan, he voivat nousta kapinaan tätä ihmistä vastaan. Yleinen sanonta ”se mitä et näe, ei voi loukata sinua” kertoo inversiosta.

Mielestämme toisten vajavuuksista huomauttaminen loukkaa heidän tunteitaan ja tekee heistä vihollisiamme. Kotona, työssä, koulussa ihmiset naamioivat sen, mitä ajattelevat ja tuntevat, eivätkä halua itsekään kuulla muuta kuin kehumista. Kaikki negatiivinen lausutaan ääneen vain silloin kun räjähdetään vihasta tai ollaan kiihtyneessä mielentilassa. Tällöin se, mitä sanotaan, pilataan usein liiallisella aggressiolla ja sensuurilla. Tästä seuraa, että lakkaamme auttamasta muita, minkä voimme tehdä vain kertomalla totuuden.

Toinen syy miksi ihmiset pitävät yllä sosiaalisia liittoja: uskomme että, jos emme huomauta toisten epärehellisistä teoista ja pahoista tarkoitusperistä, nämäkään eivät kiinnitä huomiota meidän virheisiimme. Tämän seurauksena psykopatologia ja sosiopatologia rehottavat yhteiskunnassa. Näin vanhemmat ja lapset, aviopuolisot ja liikekumppanit muodostavat keskenään tekopyhän liiton. Eli jokainen tietää toisestaan kaiken, mutta kukaan ei sano mitään. On aivan kuin planeettamme olisi suuri näyttämö, jossa miljardit ihmiset viettävät elämäänsä näyttelijöinä.

Totuutta puhutaan vain huutamalla suutuspäissään. Kun vihanpuuska on ohi molemmat osapuolet pyytävät anteeksi, ”ottavat takaisin”, sen minkä sanoivat ja jatkavat kohteliaisuuksiaan. Tällainen asenne jäykistää tietoisuuden, joka on voinut nousta pintaan konfliktin aikana.

Jotta liitot voitaisiin murtaa, tulisi puhua totta rakastavasti ja suvaitsevasti. Tämä on vaikea tehtävä ja vaatii paljon rakkautta ja rehellisyyttä.
-

9

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onpa pimeä tapa elää

      En minä elä tuolla tavalla. Minä sanon, mitä ajattelen. Osaan sanoa negatiiviset asiat rakentavaan sävyyn, jos minua ei ole tahallaan raivon partaalle ärsytetty. Silloin sanon kyllä muutakin, mutta osaan myös pyytää anteeksi.

    • Onpa pimeä tapa elää:lle

      Olet tasapainoinen ihminen, sovussa itsesi kanssa. Kunpa useampi voisi sanoa noin.

      Työpaikallani kyllä ongelmista vaiettiin, puhuttin asiat asianomaisen selän takana. Minullekin eräs ystävä kertoi mitä minusta oli sanottu.

      Olin kerran luottamusmiehenä, jonka johdosta sanoin esimiehelleni
      suoraan soittaneeni virastoon, koska hän jätti ilmoittamatta joidenkin pätevien henkilöiden nimet seuraavan vuoden työnhakua varten. Seurauksena oli syrjintä työtehtävissä, jota jatkui niin kauan olin "firmassa". Luulen, että hän alkoi pelätä minua.

    • "Uskollinen ystävä on korvaamaton eikä hänen arvonsa ole punnittavissa." Siirakin kirja.

      Toivoisin ystävyydeltä suoruutta ja rehellisyyttä, kuuntelua ahdingossani, lämminsydämisyyttä, tarvittaessa auttavaisuutta ja ohjausta. Hyvä olisi, jos ystävä sanoisi minulle sen, kun hölmöilen, ymmärrän asiat väärin tai olen liian uhkarohkea tai uhoava.

      Olen liitossa, jos "metsästän" hyötyä tai salaan heikkouksiani ja vikojani.
      "Älä paljasta minua toisille, niin en minkäkään paljasta sinua", tarkoittaen
      jotain huonoa, hävettävää, epäeettistä. - Avoimuus on kyllä rohkeutta.

      Eri asia on varsinainen puolueellisuus, eli tieten tahtoen toisten suosiminen muiden kustannuksella. " Kun annan sinulle tukeni, niin muista sitten minua tarvittaessa."

    • mmbb

      Kielteisillä asioilla on eri merkityksiä, eikä niitä voi niputtaa. Esimeksiksi lihavalle ihmiselle on turhaa muistuttaa lihavuudesta, koska tämä tietää painonsa itsekin. Kohtele toisia, kuten toivoisit itseäsikin kohdeltavan, on hyvä neuvo. Empatia tekee meistä sosiaalisia, muuten olisimme apinoita.
      Olin nuorena samanlainen rehellinen idealisti kuin sinä nyt. Sain päänsärkyä, kun piti miettiä, mitä milloinkin valehdella. Töissä kerroin pomolle, että jään kesken päivää pois - kun on hirveä kankkunen ! Sain firmasta potkut. Sen jälkeen kankkunen on ollut vain migreeniä. Olin tietty rehellinen, mutta en ollut valmis maksamaan siitä työpaikkaani, minkä hölmöyttäni menetin. Näin ihmiset väistämättä oppii sosiaalisen kanssakäymisen säännöt, hyvinkin nopeasti.
      Eräs ystäväni kehui itseään vilpittömäksi ja huomautteli toisten lihavuudesta ja muustakin ulkonäöstä. Kysyin paljonko hän saa palkkaa ? - sitä hän ei kertonut. Esimerkki todistaa, että meillä jokaisella on salattuja alueita, joita ei muille paljasteta. Pelkäämme haavoittumista, ja tiedämme, että loukkaaminen on yleistä. Ilkeily ei pitemmän päälle kannata, koska lopulta jäisimme yksin mielipiteittemme kanssa.
      Maailmasta ei lopu vääryys eikä ahneus, ja on hyödytöntä yksin pyrkiä korjaamaan näitä epäkohtia. Riittää, että itse kykenet elämään rikasta ja hyvää elämää läheistesi ja omantuntosi kanssa.

      • mmbb

        "Maailmasta ei lopu vääryys eikä ahneus, ja on hyödytöntä yksin pyrkiä korjaamaan näitä epäkohtia. Riittää, että itse kykenet elämään rikasta ja hyvää elämää läheistesi ja omantuntosi kanssa."

        Maailman parantaminen on surudenhulluutta. Mutta ei kannata kuitenkaan lopettaa tekemästä hyviä asioita muillekin kuin itselle ja läheisille.
        Kannattaa kuunnella omaatuntoaan, joka on eettistä tietoisuutta. Yksittäinen teko vaikuttaa kokonaisuuteen. Tänä aamuna sanottiin radiossa liikeenteestä puhuttaessa, että ihmisten ympäristötietoisuus on lisääntynyt. Asia oteaan huomioon liikennesuunnittelussa.
        -


      • Lette kirjoitti:

        mmbb

        "Maailmasta ei lopu vääryys eikä ahneus, ja on hyödytöntä yksin pyrkiä korjaamaan näitä epäkohtia. Riittää, että itse kykenet elämään rikasta ja hyvää elämää läheistesi ja omantuntosi kanssa."

        Maailman parantaminen on surudenhulluutta. Mutta ei kannata kuitenkaan lopettaa tekemästä hyviä asioita muillekin kuin itselle ja läheisille.
        Kannattaa kuunnella omaatuntoaan, joka on eettistä tietoisuutta. Yksittäinen teko vaikuttaa kokonaisuuteen. Tänä aamuna sanottiin radiossa liikeenteestä puhuttaessa, että ihmisten ympäristötietoisuus on lisääntynyt. Asia oteaan huomioon liikennesuunnittelussa.
        -

        "Maailmasta ei lopu vääryys eikä ahneus, ja on hyödytöntä yksin pyrkiä korjaamaan näitä epäkohtia. Riittää, että itse kykenet elämään rikasta ja hyvää elämää läheistesi ja omantuntosi kanssa."

        Näinhän asia on. Pahuutta ei saa poistettua, ei ainakaan kokonaan. Hyvä, kun itse yrittää toimia rakkaudellisesti ja eettisesti. Hyvä kiertää kulkuaan, se on havaittu.

        Ps. Joillain palstoilla nimimerkit Lette ja Selailija ymmäretään yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Näin ei kyllä ole. Olemme kaksi eri persoonaa.


      • Selailija kirjoitti:

        "Maailmasta ei lopu vääryys eikä ahneus, ja on hyödytöntä yksin pyrkiä korjaamaan näitä epäkohtia. Riittää, että itse kykenet elämään rikasta ja hyvää elämää läheistesi ja omantuntosi kanssa."

        Näinhän asia on. Pahuutta ei saa poistettua, ei ainakaan kokonaan. Hyvä, kun itse yrittää toimia rakkaudellisesti ja eettisesti. Hyvä kiertää kulkuaan, se on havaittu.

        Ps. Joillain palstoilla nimimerkit Lette ja Selailija ymmäretään yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Näin ei kyllä ole. Olemme kaksi eri persoonaa.

        Ps. Joillain palstoilla nimimerkit Lette ja Selailija ymmäretään yhdeksi ja samaksi henkilöksi. Näin ei kyllä ole. Olemme kaksi eri persoonaa.

        Vahvistan Selailijan sanoman. Minä ja Selailija olemme kaksi eri henkilöä.
        Lette


    • Rakastunut halusi liiton, jota eivät maailman tuulet tuivertaisi. Hän tahtoi sympioosin. Tämä sopi myös rakastetulle. Onni olisi heidän, vain heidän kahden, kukaan tai mikään ulkopuolinen ei kuuuna päivänä saisi siihen vaikuttaa.

      Aikaa myöten rakastunut alkoi kuitenkin kaivata edellisen liiton tuottamia jo aikuisia lapsiaan, mutta ei voinut tavata heitä kuin salaa. Symbioosin toisella osapuolella ei tällaista herkkua ollut ja hän vastusti mustasukkaisesti kaikkea mitä mitä heidän väliinsä tuli. Rakkauden nimissä solmittu liitto olikin rakkautta vastaan.
      Ehkä meidän pitäisi liittoutua vain rakkauden, ei koskaan ihmisen kanssa.
      Tämä kertomus on todellisesta elämästä, ei minun mutta tutun.

    • täytyy aina

      arvioida mitä kannattaa sanoa ja millä tavalla. Jos vaikka huomaa, että joku ei kertakaikkiaan käsitä jotain asiaa, ei kannata sanoa rumasti. Kannattaa vain ohjata pois ko. asian parista. Muiden ulkonäöstä ei kenelläkään ole varaa huomautella. Vaatteista puolestaan voi, jos joku tahtoo kuulla rehellisen mielipiteen. Jos joku haisee, voi nätisti huomauttaa.
      Rumasta käytöksestä ja kohtelusta täytyy aina huomauttaa! Ikävä kyllä monet vetävät herneen nenään myös siitä. Jotkut ei kestä sillä tavalla krittiikkiä ollenkaan, vaan kuvittelevat saavansa olevansa kusipäitä muille, muttei kestä sen tulevan takaisin selkein argumentein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      257
      4392
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2572
    3. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      565
      2367
    4. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      63
      2154
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      44
      1855
    6. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      42
      1781
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      108
      1735
    8. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1591
    9. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1421
    10. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      128
      1247
    Aihe