henkikirjoittajan rekisterissä piti muistaakseni olla vaarallisten rikollisten kiinnisaamiseksi. Siitä oli juttua jossain lehdessä muutamia vuosia sitten.
Kävi niin, että ex-mieheni sukulainen teki minusta aiheettoman kunnianloukkausilmoituksen, jonka johdosta olin kuulusteluissa.
Soitin poliisilaitokselle ja kysyin, voisinko saada valokopion siitä rikosilmoituksesta. Mikäs teidän nimenne on? kysyi poliisi ja sanottuani nimeni, poliisi halusi tietää, mihin aikoihin se rikosilmoitus oli tehty. Sitähän en tarkalleen tiennyt, mutta sanoin noin ajan siitä kun olin ollut kuulusteltavana.
- Luvaton käyttöönotto, sanoi poliisi ja totesin, etten ole tuo, koska en ole rikollinen.
Minusta on kiusallista kun poliisi on tehnyt peitehenkilöstään kaiman minulle, ja ilmoittaa sitten tämän peitehenkilönsä rikoksia puhelimessa. Tämä sen lisäksi, että poliisi mustasi mainettani muutenkin, mm. valehtelemalla kunnianloukkausjutun tutkinta-aikana todistajakertomuksiin, kaipa tämän aiheettoman ilmoituksen syyttäjälle saamiseksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
unohtuivat. Kysyn:
Mitä tuon peitehenkilön rikollisuuden poistamiseksi voisi tehdä?
Miten estää tuota peitehenkilöä sotkeutumasta vaikkapa huumeisiin ja joutumasta huumeveikkojen murhaamaksi?
Mikä ihmeen peitehenkilö. Siis poliisiko on antanut sinun nimesi jollekin tai luonut vain omaan arkistoonsa tällaisen henkilön.
henkikirjoittajan rekisterissä mainittiin jossain uutisessa 2-3 vuotta sitten. Näitä henkilöitä ei siis ole olemassa. Poliisit käyttävät nimiä apukeinona rikosten selvittämisessä, niin ymmärsin. Minulla ei ole tästä asiasta sen kummempia tietoja.
Tuossa edellä kirjoittessani "...ja joutumasta huumeveikkojen murhaamaksi?" tarkoitin tietenkin huoltani siitä, että en itse joudu huumeveikkojen murhaamaksi.
ne ovatkin vain ihmisten maineen mustaamiseksi.
Miksi muuten syyttömistä tekemällä tehdään rikollisia, sitä en ymmärrä.
..en ymmärtänyt tuosta yhtään mitään.
Oletko sinä siis poliisin peitehenkilö, jonka sukulainen on vasikka ja ex-mies on poliisi joka luvatta on tehnyt sukulaisestaan perättömän ilmiannon, joka juontaa juurensa henkikirjoittajan rekisteriin ja siellä vaikuttavaan ex-miehen sukulaisen johonkin lehteen, jonka se oli ottanut luvatta käyttöön?
Vähän logiikkaa pliis!!
Oletko koskaan kuullut henkikirjoittajan väestörekisteriin sijoitetuista nimistä, jotka eivät ole kenenkään? Jos et, sinun voi olla vaikea ymmärtää. Tästä kuitenkin puhuttiin sellaisen uutisen yhteydessä, jossa kerrottiin suomessa asuvan niin ja niin monta suomalaista, ulkomaalaista ym. ja lopuksi mainittiin rekisterissä olevan jonkin verran peitehenkilöitä, jotka ovat poliisin tarkoituksia varten.
Minä en tietenkään ole peitehenkilö. Minulla on henkilötunnus, jota peitehenkilöllä ei ole. Olen olemassa sen nimisenä ja sillä henkilötunnuksella kuin kortissani on.
En ole oikea ihminen puhumaan peitehenkilöstä enempää kuin olen jo kertonut. En tiedä. Käsitin, että peitehenkilölle keksitty nimi on pyydys, jota käytetään rikollisten pyydystämisessä.
Tämä ex-mieheni sukulaisen minusta tekemä kunnianloukkausilmoitus on eri asia. Se liittyy tähän siten, että tämän ilmoituksen johdosta olin rikoksesta epäiltynä vuoden ja kaksi kuukautta, - täysin aiheettomasti. Mieleeni tuli, että juttu on omituinen, varsinkin kun poliisi oli valhehdellut ikäänkuin rikosilmoituksen(kunnianloukkaus) tekijän mainetta kohentaakseen ja minua mustatakseen.
Tiedän ex-mieheni lähisuvussa olevista moniongelmaisista, joita ongelmia tiedostavat sukuun avioliiton kautta liittyneet. Olen kuullut ex-mieheni suvussa olevan myös huumeitten käyttäjiä, mutta tämä on kuulopuhe, ei oma huomio.
Tiedustellessani valokopiota kunnianloukkausilmoituksesta ja nimeni ilmoittamalla, löytyi luvaton käyttöönotto(mahdollisesti olisi löytynyt pitkä lista rikoksia jos olisin osannut sopivasti kysyä) ja kun poliisi oli muutenkin mustannut mainettani, jopa ulkopuolisille, minua tietenkin alkoi kiinnostaa tämä samanniminen henkilö. Koska en löytänyt sellaista tästä kaupungista, mieleeni juolahti, että poliisilla olisi samanniminen peitehenkilö kuin itse olen.
Toistan vielä senkin, että omaan maineeseeni haluaisin itse vaikuttaa ja jos tuo peitehenkilö on poliisin keksintö, käyttäisi mieluummin omaa nimeään kun kerran on aseistettu.