Paula Heinonen

Olin kuuntelemassa luentoasi ja iloitsen sinun huolestasi kehomme terveyden puolesta. Oletettavasti olet saanut kehosi kuntoon, seuraavaksi voisit tutkia mieltäsi. Suvaitsemattomuus, pilkka, iva ja ylenkatse eivät ole mielestäni normaalipainoisellekkaan ihmiselle "hyveitä". Sillä tarmolla, jolla perehdyt ruokavalioosi, voisit seuraavaksi hieman sivistää mieltäsi.
5241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaikkia pöljiä sinä menetki kuuntelemaan minä olen läski ja täytän 76 vuotta maaliskuussa, ei ole mitään sairauksia. Ukkimme eli 92 vuotiaaksi, eli kuin viimeistä päivää joka päivä söi mitä sai,tollaista akkaa mennä nyt kuuntelemaan höpö höpö sanon minä.

Äänestä

Jep. P. Räsäsen ansiokas yleisönosastokirjoitus aiheesta tämän päivän Kainarissa nosti esiin tärkeän asian. Nykyään on ihan arkipäivää se, että ihmistä saa pilkata vaikkapa hänen ulkonäkönsä takia. Tästä on esimerkkejä media pullollaan. Tällainen osoittelu oli vielä minun lapsuudessa ja nuoruudessa hävettävää toimintaa. Silloin opetettiin, että ihmisiä ei saa yleensäkään pilkata ja erityisesti ei hänen ulkonäkönsä takia.

Äänestä

Pieru haisi siinä salissa vasemmalla, niin että ainakin jollakin suoli toimii.

Äänestä

Niitä " konsulltien" leikkijukurtteja ja lisäravintonappeja ei kannata vetää, niillä ei ole todettu
minkäänsortin tehoja muissa kuin heidän itse maksamissn testeissä.

Äänestä

Heinoselle voita, sillä kasvaa järki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topikoseolikin kirjoitti:

Olin kuuntelemassa luentoasi ja iloitsen sinun huolestasi kehomme terveyden puolesta. Oletettavasti olet saanut kehosi kuntoon, seuraavaksi voisit tutkia mieltäsi. Suvaitsemattomuus, pilkka, iva ja ylenkatse eivät ole mielestäni normaalipainoisellekkaan ihmiselle "hyveitä". Sillä tarmolla, jolla perehdyt ruokavalioosi, voisit seuraavaksi hieman sivistää mieltäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu