Tutustuin joku vuosi sitten netin kautta mieheen, joka tuntui tosi mukavalta kaikinpuolin.
Tapailtiin ja oltiin paljon yhdessä. Hänellä oli pari teini ikäistä tyttöä.Itselläni amis ikäinen lapsi ja pari ala-aste ikäistä.
Hänen tyttäriin en saanut mitään yhteyttä.Niinä viikonloppuina kun he olivat isällään, tunsin olomme siellä tosi vaivautuneeksi ja vaikka yritin heille puhua yms niin ei siitä mitään tullut.Mies sanoi että ovat ujoja..mutta sitä kuvaa en itse saanut.
Minun lapset viihtyivät kyllä ihastukseni luona ja yhteen muutostakin puhuttiin.
Sitten aloin huomata, miten erilailla mies kohteli 8 vuotiasta tyttöäni.
Hän tiuski tälle ja ilkeili ruokapöydässä.. siis kaikkea tosi inhottavaa..ja sai tytön usein itsekään.Muille hän oli ihan ok.
Pojalleni erityisesti.
Pikku tyttöni alkoi pelätä miestä ja ei halunnut lähteä sinne enää esim. viikonloppuisin.
Ruokapöydässä tyttöni ei uskaltanut oikein syödä ja joka asiasta tuli sanomista vaikka toinen yritti olla lähes näkymätön.Kerroin miehelle miten pahalta se tuntuu meistä molemmista, minusta ja tytöstä ja toisista lapsistanikin.Mies pyysi anteeksi lapseltani, mutta sama helvetti jatkui lähes samana päivänä.
Yhteenmuutto loppui siihen, koska minun sydämeni oski se, miten lapseni kärsi.
Ihan syyttä, sen voin sanoa. Pikku hiljaa se ihminen ja hänen kotinsa alkoi ahdistaa meitä kaikkia..ja kun vielä huomasin hänet erittäin epäluuloiseksi ja sairaan luulotautiseksi niin jätin hänet.Onneksi pidimme oman kotimme, muuten olisimme olleet pulassa.
Eli ei se uusioperheen elämä aina niin yksinkertaista ole ja minulle oli tärkeämpää se, että lapseni olivat onnellisia kuin se olinko minä..ja kyllä siinä onni katosi itseltäkin kun kuuli ja näki ne ilkeydet omaa lastani kohtaan.
Tapailtiin ja oltiin paljon yhdessä. Hänellä oli pari teini ikäistä tyttöä.Itselläni amis ikäinen lapsi ja pari ala-aste ikäistä.
Hänen tyttäriin en saanut mitään yhteyttä.Niinä viikonloppuina kun he olivat isällään, tunsin olomme siellä tosi vaivautuneeksi ja vaikka yritin heille puhua yms niin ei siitä mitään tullut.Mies sanoi että ovat ujoja..mutta sitä kuvaa en itse saanut.
Minun lapset viihtyivät kyllä ihastukseni luona ja yhteen muutostakin puhuttiin.
Sitten aloin huomata, miten erilailla mies kohteli 8 vuotiasta tyttöäni.
Hän tiuski tälle ja ilkeili ruokapöydässä.. siis kaikkea tosi inhottavaa..ja sai tytön usein itsekään.Muille hän oli ihan ok.
Pojalleni erityisesti.
Pikku tyttöni alkoi pelätä miestä ja ei halunnut lähteä sinne enää esim. viikonloppuisin.
Ruokapöydässä tyttöni ei uskaltanut oikein syödä ja joka asiasta tuli sanomista vaikka toinen yritti olla lähes näkymätön.Kerroin miehelle miten pahalta se tuntuu meistä molemmista, minusta ja tytöstä ja toisista lapsistanikin.Mies pyysi anteeksi lapseltani, mutta sama helvetti jatkui lähes samana päivänä.
Yhteenmuutto loppui siihen, koska minun sydämeni oski se, miten lapseni kärsi.
Ihan syyttä, sen voin sanoa. Pikku hiljaa se ihminen ja hänen kotinsa alkoi ahdistaa meitä kaikkia..ja kun vielä huomasin hänet erittäin epäluuloiseksi ja sairaan luulotautiseksi niin jätin hänet.Onneksi pidimme oman kotimme, muuten olisimme olleet pulassa.
Eli ei se uusioperheen elämä aina niin yksinkertaista ole ja minulle oli tärkeämpää se, että lapseni olivat onnellisia kuin se olinko minä..ja kyllä siinä onni katosi itseltäkin kun kuuli ja näki ne ilkeydet omaa lastani kohtaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.