Mitä tehdä jos ostaa talon hyvä kuntoisena ja se ei ole sitä?

Eli ostin reilu vuosi sitten omakotitalon mikä on rakennettu 1920 luvulla. Talo on tehty hirrestä umpi kivi sokkelin päälle. Sokkelissa on kellari mikä on erillään sisätiloista. Maksoimme talosta ja tontista yli 200t , tontti on suht arvokas koska sijaitsee keskustassa tämän kylän keskustassa. neliöitä talossa on reilu 100 ja tontti noin 1500 neliötä.

Ilmoituksessa talo luokiteltiin hyvä kuntoiseksi, ja siinä myös mainittiin että taloon kuuluu piha liiteri. Liiterin kunnosta ei erikseen mainittu mitään.

Kunto tarkastaja ei löytänyt talosta mitään vikaa.

Aloitimme pian muuton jälkeen remontin sisätiloissa. Tällöin rakennusmiehet huomasivat alakerran lattiaa purkaessa että se oli noin 10cm vajonnut nurkista. Lattian perustukset olivat ajan myötä lahonneet. Lattia siis rakennettiin kokonaan uudestaan kivijalasta ylöspäin.

Olemme myös huomanneet että betonikatto tiilet ovat tuleet aikansa päähän eli niistä on ironnut vähän palasia ja muutama haljennut. Katossa vähän muutakin sanomista. Eli kattoremontti tässä on edessä.

Talossa ei tällä hetkellä ole mitään salaojitusta, mutta sokkelissa ei kyllä mitään vikaa ole. Ainoa ongelma on että kellariin tulee vettä keväisin kun lumi sulaa. Luultavasti lattia kaivosta. Ei ainakaan seinistä. Varmasti salaojitus edessä?

Osa ulkoverhouksesta on vaihtokunossa ja rännit ovat väärin asennettu.

Liiteri on purkukunossa mistä ei mainittu kaupan yhteydessä. Sitäpaitisi osa liitieristä oli laskettu mainostettujhin neliöihin mukaan.

Muuten talo on suht siisti, mutta voiko tällaista hyvä kuntoiseksi luokitella?

ELIKKÄ! Mitä pitäisi tehdä? Voiko saada jotain rahaa kaupasta takaisin?
72698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Teet sitten remonttia. Sitä ostaa sitä, mistä kaupat on tehty, pakko tajuta, että - 20 luvun hirsimökki ei ei voi olla sama asia, kuin viimevuonna tehty kelohirsitalo.

Sivumennen mainittuna, Ismo Alanko osti just 300 000 kartanon. Tontin takia, pytingit täysremontoitavia, mutta sellasia tontteja harvoin tarjolla.

Tietenkin aloitus oli provo, ei pikkanen mätä hirsimökki jossain pikkukylässä maksa kuin muutaman kymmenen tuhatta. Pariin satkuun saa jo melkoisia lukaaleita, uudehkoja. suurilla tonteilla. pöndeltä.

Äänestä

Ei valitettavasti ole provo. Kyllä täällä suht lähellä Helsinkiä maksaa talot aina enemmän. Nyt oli kyse siitä että oliko hinta suhteessa kuntoon mikä piti olla hyvä mutta minusta ei vastaa väitettyä.

Äänestä

Ettekö käyneet katsomassa taloa ja liiteriä? Tyhmäkin tajuaa ilman kuntotarkastusta mikäli rakennus on purkukuntoinen vai oletteko vielä tyhmempiä.... Noihin kuntotarkastuksiin ei myöskään kannata sokeasti luottaa vaan käyttää myös omaa järkeään mikäli sitä vaan on. Jos kuntotarkastaja ei huomannut hajoamaisillaan olevaa kattoa niin ihmettelen myöskin hänen ammattitaitoaan. Kyllähän kaupasta valittaa voi mutta voi olla ettei tuossa vaiheessa kannata kun olette itse jo remontin aloittaneet. Kuka voi sanoa mitä olette itse tuhonneet ja mikä oli jo valmiiksi rikki tai mätää?

Äänestä

annas kun mä arvaan. Kuntotarkastaja oli talon myyjän tai kiinteistön välittäjän tuoma tarkastaja. Vit..tu mitä idiootteja ihmiset on. Kuka vaan voi alkaa nykyään kuntotarkastajaksi. Tietenkin välittäjä sanoo ettei siinä ole mitään vikaa kun muuten välittäjä ei saa palkkiota. Ja se tarkastaja voi olla vaikka talon välittäjän veli. Aina pitää hommata ulkopuolinen tarkastaja, se maksaa paljon mut takaa ainakin ettei tule huijatuksi. Nyt saat kärsiä sitten oman tyhmyytesi takia.

Äänestä

Sellaiset viat, jotka on olleet selvästi nähtävissä talon ostohetkellä, ovat olleet teillä tiedossa ja niistä on turha itkeä jälkikäteen. Esim. haljenneet tiilet katolla tai laho liiteri ja ulkovuorauksen kunto. Piilevistä virheistä voi olla mahdollista saada korvausta, mutta sekin on suhteessa vian kokoon. Eli aika iso saa olla virhe, että mitään saisi takaisin. Eri asia sitten, jos myyjä on tahallaan teitä harhauttanut.

Ja jos talo on pärjännyt 90 vuotta hyvin ilman salaojitusta, pärjää varmaan jatkossakin, ellei pihaa ole möyritty uuteen uskoon?

Vaikea myös uskoa, ettei kuntotarkastaja olisi mitään maininnut noista puutteista. Rakenteitahan ei yleensä avata, mutta paljaalla silmälläkin pitäisi näkyä, jos lattia heittää 10 cm!

Äänestä

Ilmoituksessa voi lukea ihan mitä tahansa, se kunto on yleensä jomkun kiinteistönvälittäjän 5min kierroksen perusteella tehty arvio joka voi perustua esim. kauniiseen keittiön pöytään ja kodikkaisiin verhoihin.

Jos ilmoituksessa olisi lukenut "huono" tai "tyydyttävä" ja myöhemmin huomaisit sen olevan hyvässä kunnossa, maksaisitko enemmän jälkikäteen?

Äänestä

Kaikki ok asukit ovat sieltä rehellisemmästä päästä. LOL

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Okt asuja kirjoitti:

Eli ostin reilu vuosi sitten omakotitalon mikä on rakennettu 1920 luvulla. Talo on tehty hirrestä umpi kivi sokkelin päälle. Sokkelissa on kellari mikä on erillään sisätiloista. Maksoimme talosta ja tontista yli 200t , tontti on suht arvokas koska sijaitsee keskustassa tämän kylän keskustassa. neliöitä talossa on reilu 100 ja tontti noin 1500 neliötä.

Ilmoituksessa talo luokiteltiin hyvä kuntoiseksi, ja siinä myös mainittiin että taloon kuuluu piha liiteri. Liiterin kunnosta ei erikseen mainittu mitään.

Kunto tarkastaja ei löytänyt talosta mitään vikaa.

Aloitimme pian muuton jälkeen remontin sisätiloissa. Tällöin rakennusmiehet huomasivat alakerran lattiaa purkaessa että se oli noin 10cm vajonnut nurkista. Lattian perustukset olivat ajan myötä lahonneet. Lattia siis rakennettiin kokonaan uudestaan kivijalasta ylöspäin.

Olemme myös huomanneet että betonikatto tiilet ovat tuleet aikansa päähän eli niistä on ironnut vähän palasia ja muutama haljennut. Katossa vähän muutakin sanomista. Eli kattoremontti tässä on edessä.

Talossa ei tällä hetkellä ole mitään salaojitusta, mutta sokkelissa ei kyllä mitään vikaa ole. Ainoa ongelma on että kellariin tulee vettä keväisin kun lumi sulaa. Luultavasti lattia kaivosta. Ei ainakaan seinistä. Varmasti salaojitus edessä?

Osa ulkoverhouksesta on vaihtokunossa ja rännit ovat väärin asennettu.

Liiteri on purkukunossa mistä ei mainittu kaupan yhteydessä. Sitäpaitisi osa liitieristä oli laskettu mainostettujhin neliöihin mukaan.

Muuten talo on suht siisti, mutta voiko tällaista hyvä kuntoiseksi luokitella?

ELIKKÄ! Mitä pitäisi tehdä? Voiko saada jotain rahaa kaupasta takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu