Kaikille on varmaankin kertynyt tähän ikään mennessä kokemusta rahan lainaamisesta muille ihmisille.
Jos saisin aloittaa alusta tuon asian suhteen, niin en lainaisi rahaa enää kenellekään, sillä kukaan ei maksa takaisin.
Tulipahan taas asia pinnalle, kun lapsi oli lainannut kaverilleen rahaa ja tämän vanhempi kieltäytyi maksamasta velkoja takaisin ynnä uhkasi lähettää lapselle laskun siitä, kun tämä on syönyt heillä... on se nyt hieman eri asia tarjota ruokaa kotonaan, kuin että lainaa rahaa, jotta pääsee ravintolaan syömään.
Jos saisin aloittaa alusta tuon asian suhteen, niin en lainaisi rahaa enää kenellekään, sillä kukaan ei maksa takaisin.
Tulipahan taas asia pinnalle, kun lapsi oli lainannut kaverilleen rahaa ja tämän vanhempi kieltäytyi maksamasta velkoja takaisin ynnä uhkasi lähettää lapselle laskun siitä, kun tämä on syönyt heillä... on se nyt hieman eri asia tarjota ruokaa kotonaan, kuin että lainaa rahaa, jotta pääsee ravintolaan syömään.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olet käsittänyt jotain väärin.
Rahaa voi kyllä lainata. Mutta muilta, kenellekkään ei kannata antaa lainaksi yhtään mitään.
=DW=
No, toivottavasti lapsi tämän episodin seurauksena oppi, että rahan lainaaminen ei kannata. Minulla tuon oppimiseen kului 50v...
Yhden kerran pankkiirina.
Scanialla ollessani tein pokkeuksen ja lainasin yhdelle maanmiehelleni päiväpalkkaa vastaavan summan.
Otin hänen ja todistajien allekirjoitukset valtakirjaan joka oikeutti palkkakonttoria pidättämään ko. summan lainaajan tilistä kunnes velallinen palauttaa kyseisen paperin.
Palkka maksettiin 2-viikottain käteisenä tilipussissa.
Sain rahani takaisin kiroilujen kera.
Olin ainoa rahansa saanut "pankkiiri".
Kaveri häipyi maisemista kymmenet maksamattomat vipit taskussaan.
En ole myöskään itse pyytänyt vippiä.
Enkä ole lainannut autoani ja se ainoa kerta kun erehdyin vieraan rattiin ( umpikännissä ) oli johtaa katastrofiin.
Sama mielikuvitukseton ehdottomuus leimaa monia muitakin käytännön toimiani.
Saanko kysyä, kuinka opit noin fiksuksi?
Tuota auton lainaamista jotkut ovat myös harrastaneet ja tappiotahan siitäkin on aina tullut.
Vain tuurin tynkää.
Lähdin umpirehellisestä haja-asutusympäristöstä ja siirryin rehellisen Blekingen vaiheen jälkeen Södertäljeen poikamiesparakki Svalänge B:n.
Tapahtui 1964.
Heti ensimmäisenä iltana havaitsin ettei vähäistäkään omaisuutta, käytännössä kamera ja hieman rahaa, voinut jättää mihinkään.
Edes yhteiseen jääkaappiinkaan ei voinut jättää margariinirasiaa sen katoamatta ensimmäisenä päivänä.
Tyhjä se kaappi olikin.
Osa parakkikavereista oli täysiä pikkurosvoja, pinnareita ja tuurijuoppoja.
Muutama päivä tuloni jälkeen sattui tuo jouluaatton iltana, kännissä vieraalla autolla liikennemerkkiin törmääminen keskellä kaupunkia.
Oli vaan jotenkin kaiken laatuiset karvat pystyssä.
Vippailua en ollut harrastanut aikaisemminkaan ja ympärilleni luoma katseeni sai minut vakuuttuneeksi sen älyttömyydestä.
En ymmärrä miten sorruin tuon yhden kerran.
Myhemminkin, olin mieluummin nälässä kuin otin edes förskottia.
Vippejä en tietenkään edes harkinnut. Tuskin olisin saanutkaan.
Nyt on syytä epäillä, että elämäsi on taloudellisesti hyvällä mallilla eikä kukaan kyseenalaista auktoriteettiasi pankkiirina. Miten lie tuonaikaisten parakkikaveriesi laita...
Senecaa mukaellen: Vauras ei ole hän jolla paljon on, vaan hän jolta vähän puuttuu!
Parakkikkavereiden seurasta ehdin nauttimaan vajaan viikon enkä tiedä heidän seuraavia vaiheitaan.
Noiden muutaman päivän jälkeen pääsin muttamaan vuokralaiseksi ruotsalaisen yksityisperheen rivarin tyhjään makuuhuoneeseen.
Muutot olivat helppoja. Omaisuuteni ei täyttänyt edes yhtä jenkkikassia.
Sinä sitten olit rohkea ja osasitko ruotsiakin, kun teit tuollaisen fiksun liikkeen. Sinut oli ilmeisesti kasvatettu omatoimiseksi ja osasit laittaa stopin huonoille asioille ja pyrkiä kohti parempaa.
Hisingsbackan parakeilla Göteborgissa v. -69/70 ruuat säilyivät yhteisessä jääkaapissa. Siitä huolimatta, että oli sakkia joka sorttia.
Jo ensi päivinä näin ulkona kävelevän hepun, jolla oli käsi kantositeessä ja toisen, joka klenkkasi kainalosauvan kanssa. Kun kysyin, mitä heille oli tapahtunut, kuului vastaus että olivat erehtyneet toisen sapuskoille yhteisellä jääkaapilla.
Karua joillekin, mutta ah niin toimivaa meille muille!
Olen ollut kävelevä pankki lähisukulaisilleni ja se alkais kohta riittää.
Olen lainannut isojakin summia,aina on joutunut pyytämään takaisin,siinä on mennyt samalla välit poikki ja syy on ollut minun,kun haluan omani takaisin!
Nyt on menossa taas sama tilanne,yllättäen eräs lähisukulaiseni onkin taas ulosotossa ja asunto kenties menee alta,olen vuosien varrella maksellut sitä sun tätä,heille ja muillekkin.
V******taa ja raskaasti. En voi toisaalta olla antamattakaan,ovat eläneet kyllä leveesti ja nyt tulikin seinä vastaan,tekis mieli tehdä stoppi,mut sit mun vanha äitini saa kärsiä nahoissaan kun kiristävät häntä.
Ja mitään ei saa sanoa,kommenttia,et miks helkutissa ette osaa hoitaa asioitanne,suututaan vaan.
Että mä olen täynnä näitä toisten sotkuja.
No, onhan tuota lainailtu, harva se kuukausi. Kaikki on kyllä saatu takaisin, ihan pyytämättä. Mieli on kyllä tehnyt antaa hieman talousneuvoja. Olisiko fiksumpaa törsätä vasta sitten, jos tilipäivänä on edellisestä tilistä jotain jäänyt. Mutta kun ei, tilipäivänä törsätään, silloin ei rahahuolet paina.
Noooo, muinoin nuoruudessani vippasin yhdelle tyypille kympin. Se maksoi sen takaisin kuten oltiin sovittu, ja vähän ajan päästä vippasi viiskymppiä. Niitä en ole sitten nähnyt enää koskaan.
Joten senkin tempun opittuani en ole enempää lainannutkaan.
En lainaa kellekkään, aina on jäänyt maksamatta takasin, otin opiksi.
Elämäni aikana olen ilahduttanut kymmeniä
lainaamalla rahaa. Kukaan ei ole maksanut
takaisin, mutta aina olen pärjännyt jotenkuten.
Mieleni on kevýt ja iloinen.
On sanonta jotain siihen tyyliin että jos ystävältä pitäisi lainata rahaa, mieti kumpaa tarvitset enemmän. Itsellä on tämä puoli pelannut (tosin niin päin että minulta lainattu) ja puolituttujen kanssa vain kerran on jäänyt rahat saamatta.
Vielä, raha on yksi asia, entäs kun lainaat muuta? Kirjoja, kasetteja, työkaluja? Niitä ei näköjään kukaan pidä rahanarvoisina (ennen kuin ne on heidän huushollissaan). Joskus lainailin kirjojani ja kun ei kuulunut takaisin, pyysin. Vastaus oli että tuu hakemaan, ja matkaa oli ties kuinka. Jotain 300 kirjaa jäi maailmalle enkä sen koommin lainannut. Jokunen oli kirjan hukannut ja ehdotteli että jos mä saman kirjailijan, mutta jonkun toisen nimisen kirjan sulle hommaan kun sitä samaa ei enää saa.. joo.
Noooo, joskus opiskeluaikoina neljä vuosikymmentä sitten investoin opiskelijabudjetissa aika arvokkaisiin matematiikan oppikirjoihin ja lainasin niitä sitten tenttiä varten parille kurssikaverille. Vielä eivät ole palauttaneet, tosin en ole viime aikoina käynyt katsomassa olisivatko jo läpäisseet ne tentit...
Rahaa en ole kenellekään lainannut, kun ei sitä nuorempana edes ollut. Päinvastoin usein ennen tilipäivää jouduin lainaamaan satasen tai pari työkavereilta. Maksoin kyllä säntillisesti aina palkkapäivänä takaisin.
Kirjat kiertävät kiitettävästi nykyisin, mutta yksi ikävä kokemus kirjalainasta minulla on. Lauri Viidan Moreeni on minulle tärkeä kirja, ja onneton menin lainaamaan työkaverille koulussa luetun kappaleeni, johon olin tehnyt paljon omia muistiinpanoja.
Kirja viipyi henkilöllä vuosia, sitten hän vaihtoi työpaikkaa ja yhteydenpitomme harveni ja aikanaan loppui kokonaan. Moreeni jäi sille tielleen.
Unohdin koko kirjan vuosiksi, kunnes näin Q-teatterissa näytelmän "Putoavia enkeleitä". Sen jälkeen oli ihan pakko ostaa uusi Moreeni ja lukea se kokonaan uudelleen. Tätä yksilöä en enää lainaa kenellekään.
Kyllä se on pidettävä vain tiukasti kiinni sellaisesta asiapaperilinjasta silläkin uhalla, että se kiristää välejä lainaajiin. Olen itse päättänyt toimia juuri näin ja onhan sen vuoksi tullut kireyttä mutta minulla on itselläni jälkeenpäin ollut sanomattoman turvattu mieli.