Olen itsepintaiseti yrittänyt vetää pariakin taide"koulua" täällä kaupungissa jossa asun..Meillä kylläkin on hauskaa ja kaikilla "oppilaillani" on selvääkin selvempi ja ihan realistinen tavoite omalle uralleen. Kukaan heistä ei tavoittele kuuta taivaalta, eli ovat liikkeellä ihan terveeltä pohjalta.
Kaksi taiteilijaa- tai jopa kolmaskin heistä oli huolissaan siitä että "realistinen" kuvaaminen taiteessa tuntuu olevan nykyisessä taidemaailmassa ihaan hukkaan heitettyä energiaa!??? No, itse ainakin yritin heitä sen utopian mitätöimisessä kaikin mahdollisin keinoin.
Tosiasiahan on että kukaan ei enää arvosta niitä pirun tarkkoja "piperryksiä" ja valokuvamaisia teoksia mitä vielä taiteessa nykyaikana putkahtaa silloin tällöin esille.
Itse kuitenkin tähdennän jokaiselle oppilaalleni tuonkin "linjan" maalauksia tehdessä että enää ei se tarkkuus ole "in" vaan se että tehdään kaikki nuo vedot "suurpiirteisesti tarkalla kädellä" ja se onkin siinä.
Itse en kyllä voi näyttää heille kovin hyvää esimerkkiä pensselillä, mutta minä olen todella hyvä öljypastelleissa ja siitä minulla on ollut täälläkin hyvä esimerkki linkin muodossa ja tarvittaessa kyllä voin edelleenkin sen linkittää tänne jos joku tahtoo sen nähdä.
Oikeastaan tämän aloitukseni laitoin tänne sen vuoksi että halusin kuulostella joko täällä voitais keskustella ihmisten kesken ilman sarvia ja hampaita?
Täällä oli joskus se meno ihan "sairasta" jos ihan rehellisesti sanon.
Asun nykyisin Espoossa ja Boråsissa vuorotellen. En kuitenkaan ole vielä uskaltanut heittäytyä- eli aloittaa tuon kuvataiteen kokopäivätoimisena, sillä niin hyvä sentään en koe vielä olevani. Pidän kuitenkin edelleenkin tärkeänä sitä että itse ansaitsen vielä oman leipäni. :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä ilmaisutapa kullekin sopii parhaiten ja kunkin tarkoitusperiä parhaiten palvelee, siten tulisi itseään ilmaista taiteessa. En valitettavasti oikein ymmärrä mitä järkeä tuollaisessa on, että tehdään sitä mikä on "in" ?