Vaikeaa olla minä

Osaisiko joku tyttö ihan rehellisesti sanoa, kannattaako edes yrittää tosissaan ja tulla juttelemaan, kun on puolromani ja vähän pyöreä.

Vain muutaman tytön olen tavannut jota ei ole haitannut taustani.
Häpeän sitä itsekin, mutta minkäs sille voi. Molemmat tytöt ovat olleet puoltuttuja, joten he tiesivät ettei minua ole kasvatettu mitenkään romani perintein, enkä tosiaan tiedä heistä sen enempää kun kukaan muukaan, kun en ketään sieltä puolelta suvusta tunne. Eikä kiinnosta.

Mutta nykyään nuoremmat henkilöt tahtoo vaan syrjiä ihmistä, tuntematta häntä.
Tosi vaikea mennä juttelemaan kenellekkään, kun olettaa vastauksen olevan aina sama. Niin, että onko niitä tyttöjä, jotka ihan tosissaan osaisi kattoa pintaa syvemmälle? Kuitenkaan en usko ihan kusipää olevani
5128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taustasi ei määritä sitä, kuka todella olet. Oli kyseessä parisuhde tai ystävyys.

Itse olen yleensä ollut Jehovantodistaja kielteinen. Kuitenkin, tutustuin täällä yhteen mukavaan jätkään. Siinä jonnin aikaa juteltiin, ja minulle selvisi, että hän on Jehovantodistaja. Totta kai se oli hetkellisesti shokki, mutta huomasin, että ihan normaali teini hänkin oli. Opin tuosta kokemuksesta, että ei se ihmisen tausta määritä ihmisen olemusta.

Anna mennä vain! Ei sinun jokaiselle tutustumallesi henkilölle tarvitse heti sanoa "Terve, olen Minä ja muuten olen puoliromaani." Anna mennä vain, jos et heti kättelyssä kerro taustojasi, ihmiset voivat katsoa sinua toisin.

Tosin nykyään romaanien maine Suomessa on todella negatiivinen. Itse tunnen monia romaaneja, eivätkä he ole todellakaan sellaisia kun mitä lehdissä mainostetaan!

Tsemppiä eteenpäin, älä luovuta! Kyllä vielä onni sinua potkaisee. : )

Äänestä
  • Kiitos kommentista. En sitä kyllä mainosta, ja todella harva edes tietää ulkonäön perusteella että olen romaani, mutta kyllä rehellinen haluan olla jos pidemmälle menee.

    Yritetään tilaisuuden tullen.. : )

    Äänestä

Ite en kato paljo ollenkaa ihmistä ulkonäöllisesti, jos se on mukava :)

Äänestä

Taustalla ei ole mitään väliä mielestäni. Itteäni kiinnostaan vain millanen ihminen itsessään on, enkä mä ainakaan syrji romaaneja tai muutakaan vähemmistöä. Exäni muuten oli etiopiasta adoptoitu..
Ja mitä siihen pyöreyteen tulee, niin muhun vetoaa kyl normaalipainoset tai hiukan pyöreät.

Äänestä

Millanen tuuri mulla oikee onkaan, ku en törmää ton kaltasiin tyttöihin ikinä : /
Kaipa joskus, jotenkin, löydän jonkun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätöön kirjoitti:

Osaisiko joku tyttö ihan rehellisesti sanoa, kannattaako edes yrittää tosissaan ja tulla juttelemaan, kun on puolromani ja vähän pyöreä.

Vain muutaman tytön olen tavannut jota ei ole haitannut taustani.
Häpeän sitä itsekin, mutta minkäs sille voi. Molemmat tytöt ovat olleet puoltuttuja, joten he tiesivät ettei minua ole kasvatettu mitenkään romani perintein, enkä tosiaan tiedä heistä sen enempää kun kukaan muukaan, kun en ketään sieltä puolelta suvusta tunne. Eikä kiinnosta.

Mutta nykyään nuoremmat henkilöt tahtoo vaan syrjiä ihmistä, tuntematta häntä.
Tosi vaikea mennä juttelemaan kenellekkään, kun olettaa vastauksen olevan aina sama. Niin, että onko niitä tyttöjä, jotka ihan tosissaan osaisi kattoa pintaa syvemmälle? Kuitenkaan en usko ihan kusipää olevani

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu