pohdintaa

Muistakaa uusperheilijät, että erolapset eivät ole osaansa valinneet.

Lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin seurata sivusta kuinka äippä ja isukki lähtevät eri suuntiin.

Siinä on pienellä ja isommallakin lapsella melkoinen myllerrys ja prosessointi, kun koko elämän tärkein perusta, koti, kaatuu.

Siispä, kun uusia perheitä perustatte, älkää laittako niitä syyttömiä, osaansa pakotettuja lapsia kärsimään.
Aikuinen osaa olla pikkumainen, ylpeydessään sokea, hänellä on hienot arjen systeemit joista ei ole valmis joustamaan.
Helposti aikuinen unohtaa, että lapsen täytyy yrittää sopia kahteen tai jopa neljään muottiin, äidin kotiin ja isän kotiin. Hetkinen: äidin luona saa tehdä sitä, isän luona ei. Mutta isä taas antaa tehdä näin, mutta äiti ei. Ja miten se nyt olikaan, äiti ei tykkää tästä, isä ei tykkää tuosta, äidin mies ei oikein pidä taas tästä, mutta isän vaimo ei tykkää tuosta. Isän kotona pitäisi olla niin ja näin, äidin kotona näin ja niin.
"Oikeastaan en haluaisi olla kummassakaan, koska kummassakin tunnen, miten ärsytän, kun muistutan sitä toista "väärää" vanhempaa, kun teen asian ihan yhtä väärin kuin hän".

Ja sitten aikuiset ihmettelevät, miksi lapset ovat levottomia, eivät käyttäydy uusperheessä, kiukuttelevat, niihin ei saa kontaktia,...
näin käy, kun mikään ei riitä...huom! kun mikään ei riitä aikuisille!!!!! Lapsi on tekee, toimii, on aiukuisen silmissä väärin joko niin, että aikuinen sen tiedostaa ja myöntää tai aikuinen ajattelee niin alituisesti, koska puolet lapsesta muistuttaa olemukseltaan, piirteiltään, ääneltää, ulkonäöltä, liikkeiltä ex-puolisoa. Nyxille lapsi näyttää palan puolison entistä elämää.

Väistämättä lapsessa on molempien vanhempien piirteitä, tapoja, olemusta. Näinhän sen kuuluukin olla, koska lapsi imee itseensä sekä äidin että isän antamaa tietoa, taitoa, viisautta. Mutta miksi lapsi joutuu kärsimään siitä, että on vanhempiensa lapsi? Miksi hänessä pitää olla kaksi ihmistä: sellainen, joka kelpaa äidille ja äidin uudelle perheelle ja sellainen joka kelpaa isälle ja isän uudelle perheelle?

Aikuisen pitäisi tajuta, että lapsella on jopa rauhallisen ja tasaisenkin kuoren alla tunteiden myllerrys: ollako lojaali äidille, isälle, äidin perheelle, isän perheelle, kaikille, ei kellekään, siskoille, veljille, siskopuolille vai velipuolille, jne. jne. Lapset yrittävät olla urheita ja esittää selvityjiä. He nielevät itkunsa, kun näkevät vanhempien katkeruuden, vihanpidon, piikittelyt ja sen lisäksi heidän pitää sietää vanhemien uusien kumppaneiden ihmettelyt, mulkoilut, arvostelut, jne.

Lapsille ei tarvitse sanoa kaikkea, he osaavat lukea rivien välistä, ilmapiiristä enemmän kuin arvaattekaan.
Olkaa aikusia ja laittakaa oma itsekkyys hetkeksi sivuun.
Koettakaa tehdä mielikuvamatka lapsuuteen,
olkaa laukku kädessä portailla,
odottakaa, kun äiti tulee hakemaan isän luota,
tuntekaa kuinka isän vaimo on helpottunut, kun pääsee eroon teidän kiukuttelusta, nähkää isän helpottunut ilme, kun uusperheen kireä ilmapiiri vaihtuu taas onnelliseen, oikeaan arkeen, johon te ette kuulu, koska olette toisen naisen lapsia.
Katsokaa äidin kasvoja,
nähkää äidin mies odottamassa autossa,
lukekaa heidän liikkeistään kiire "tule nyt sitten jo", ymmärtäkää mennä ajoissa nukkumaan, että äiti ja äidin mies saavat olla rauhassa,
käyttäytykää rauuhallisesti, että äiti ja mies olisivat tyytyväisiä edes tänään teidän käytökseenne.
Päättäkää, että sitten, kun olette aikuisia, ette koskaan halua saada ketään lasta tuntemaan itseään ylimääräiseksi, ulkopuoliseksi.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä ei koskaan lapset ole joutuneet tapaamaan isänsä uusia naisia missään olosuhteissa. Meille ei ole ollut asiaa, emmekä mekään ole menneet sinne heitä katselemaan.
Se olikin vaatimus, että jos lapset hylkäät naisten tähden, niin heitä ei meille tuoda, eikä olekkaan tuonut, he ei kuulu meidän elämään. Lapsetkin ovat onnellisia, kun isä on pitänyt naisensa piilossa.
Olisi ollut kauhea ajatella, että ne naiset tulisivat meille elämäämme sotkemaan lisää.
Me emme niitä naisia tarvi. Minusta se olisi loukkaus lapsiammekin kohtaan, jos mies toisi naisensa meille tai pakottaisi meitä heitä näkemään. Emme suostuneet siihen, ja rauhassa olemme saaneet olla.

Äänestä
  • Hän hylkäsi sinut uuden naisen tähden, ei lapsia. Eikä varmasti sinua haluakaan uutta puolisoaan tapaamaan.

    Äänestä

  • Sä olet outo kirjoitti:

    Hän hylkäsi sinut uuden naisen tähden, ei lapsia. Eikä varmasti sinua haluakaan uutta puolisoaan tapaamaan.

    Kyl se on toisinpäin, ettei me haluta niitä naisia katsomaan ei edes tutustumaan ei ei ei.. lapsetkin ovat kauhuissaan olleet jos isä pakottaa heitä näkemään, mutta ei onneksi pakota, Sanoi aina että hänen seuralaiset ei ole hyvää seuraa meille.

    Totta mies hylkäsi meidät kun tapasi lapsettoman ihmisen joka on vapaa lapsista. Ei enää jaksanut olla isä.. surullista mutta totta,. muta nyt ovat lapset hylänneet isän, sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Vastuu lapsista on vanhemmilla. Ei lapsia ennen av ioliittoa ja eroaminen laittomaksi jos lapsia on erehdytty väsämään. Kyllä, äpärä nimitys ja susipari olivat ennen oikein mahtavia syntyvyydensäännöstelymekanismeja, vahinko että niistä on luovuttu.

Äänestä

Onneksi kaikissa uusperheissä elämä ei ole ap-kirjoittajan kuvauksen mukaista. Toki joissakin on, ja se on surullista. Lapsia tulee kohdella lapsina :) Ja aikuisten tulee olla aikuisia!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


erolapsi-uusis-nyxä kirjoitti:

Muistakaa uusperheilijät, että erolapset eivät ole osaansa valinneet.

Lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin seurata sivusta kuinka äippä ja isukki lähtevät eri suuntiin.

Siinä on pienellä ja isommallakin lapsella melkoinen myllerrys ja prosessointi, kun koko elämän tärkein perusta, koti, kaatuu.

Siispä, kun uusia perheitä perustatte, älkää laittako niitä syyttömiä, osaansa pakotettuja lapsia kärsimään.
Aikuinen osaa olla pikkumainen, ylpeydessään sokea, hänellä on hienot arjen systeemit joista ei ole valmis joustamaan.
Helposti aikuinen unohtaa, että lapsen täytyy yrittää sopia kahteen tai jopa neljään muottiin, äidin kotiin ja isän kotiin. Hetkinen: äidin luona saa tehdä sitä, isän luona ei. Mutta isä taas antaa tehdä näin, mutta äiti ei. Ja miten se nyt olikaan, äiti ei tykkää tästä, isä ei tykkää tuosta, äidin mies ei oikein pidä taas tästä, mutta isän vaimo ei tykkää tuosta. Isän kotona pitäisi olla niin ja näin, äidin kotona näin ja niin.
"Oikeastaan en haluaisi olla kummassakaan, koska kummassakin tunnen, miten ärsytän, kun muistutan sitä toista "väärää" vanhempaa, kun teen asian ihan yhtä väärin kuin hän".

Ja sitten aikuiset ihmettelevät, miksi lapset ovat levottomia, eivät käyttäydy uusperheessä, kiukuttelevat, niihin ei saa kontaktia,...
näin käy, kun mikään ei riitä...huom! kun mikään ei riitä aikuisille!!!!! Lapsi on tekee, toimii, on aiukuisen silmissä väärin joko niin, että aikuinen sen tiedostaa ja myöntää tai aikuinen ajattelee niin alituisesti, koska puolet lapsesta muistuttaa olemukseltaan, piirteiltään, ääneltää, ulkonäöltä, liikkeiltä ex-puolisoa. Nyxille lapsi näyttää palan puolison entistä elämää.

Väistämättä lapsessa on molempien vanhempien piirteitä, tapoja, olemusta. Näinhän sen kuuluukin olla, koska lapsi imee itseensä sekä äidin että isän antamaa tietoa, taitoa, viisautta. Mutta miksi lapsi joutuu kärsimään siitä, että on vanhempiensa lapsi? Miksi hänessä pitää olla kaksi ihmistä: sellainen, joka kelpaa äidille ja äidin uudelle perheelle ja sellainen joka kelpaa isälle ja isän uudelle perheelle?

Aikuisen pitäisi tajuta, että lapsella on jopa rauhallisen ja tasaisenkin kuoren alla tunteiden myllerrys: ollako lojaali äidille, isälle, äidin perheelle, isän perheelle, kaikille, ei kellekään, siskoille, veljille, siskopuolille vai velipuolille, jne. jne. Lapset yrittävät olla urheita ja esittää selvityjiä. He nielevät itkunsa, kun näkevät vanhempien katkeruuden, vihanpidon, piikittelyt ja sen lisäksi heidän pitää sietää vanhemien uusien kumppaneiden ihmettelyt, mulkoilut, arvostelut, jne.

Lapsille ei tarvitse sanoa kaikkea, he osaavat lukea rivien välistä, ilmapiiristä enemmän kuin arvaattekaan.
Olkaa aikusia ja laittakaa oma itsekkyys hetkeksi sivuun.
Koettakaa tehdä mielikuvamatka lapsuuteen,
olkaa laukku kädessä portailla,
odottakaa, kun äiti tulee hakemaan isän luota,
tuntekaa kuinka isän vaimo on helpottunut, kun pääsee eroon teidän kiukuttelusta, nähkää isän helpottunut ilme, kun uusperheen kireä ilmapiiri vaihtuu taas onnelliseen, oikeaan arkeen, johon te ette kuulu, koska olette toisen naisen lapsia.
Katsokaa äidin kasvoja,
nähkää äidin mies odottamassa autossa,
lukekaa heidän liikkeistään kiire "tule nyt sitten jo", ymmärtäkää mennä ajoissa nukkumaan, että äiti ja äidin mies saavat olla rauhassa,
käyttäytykää rauuhallisesti, että äiti ja mies olisivat tyytyväisiä edes tänään teidän käytökseenne.
Päättäkää, että sitten, kun olette aikuisia, ette koskaan halua saada ketään lasta tuntemaan itseään ylimääräiseksi, ulkopuoliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu