Menneisyys onkin tärkeä.

Huomenta Ketjukentälle!

Sinulla susmorsian on mielenkiintoisia ajatuksia ja aloituksia, nyt innostuin kesken aamukahvin koskettelemaan kirjaimia, tarkoituksena olisi jonkinlainen vastaus.
Ilman menneisyyttä ei olisi oikeastaan yhtään mitään, vain eletystä elämästä voi joko rikastua tai köyhtyä henkisesti.
Minulla on joko enkeli tai muu tunnistamaton kontrolli jossain salaisessa aivolokerossa, sen olen kokenut ja hyväksikin joskus havainnut, erittäin ikävät asiat ikään kuin putoaa muistoista.
Valintoja on tullut tehtyä hetken mielijohteesta tai jonkun esimerkkiä seuraten, useimmin onnistuttu joskus petytty, niitähän ne valinnat ovat, koska omakohtaista ennakkotietoa ei ole.

Muuttoja paikasta toiseen tehtiin kun olin lapsi, aikuisiässä ei ole ollut tarvetta, ympäristö oli hyvä ja virikkeellinen, pidimme milloin minkälaisia yhteisiä tapahtumia joissa kaikki olivat mahdollisuuksien mukaan osanottajina.
Matkustanut olen paljonkin, ulkomailla ja kotimaassa enkä vieläkään näin jälkeenpäin osaa vaa'ittaa kummat olivat parempia.

Lasten kanssa ei ollut isompia ongelmia, toinen toisiaan ohjasivat ja seurasin äänettömänä porukan jäsenenä kunnes oikoivat keskenään solmukohdat, eipä niitäkään paljon ollut.

Kaikenkaikkiaan suku ja muut läheiset ovat aina olleet se turva ja kannustin, ovat sen verran hienoja, voimakkaita ja auttavaisia, ja tämän olen vasta nyt alkanut ymmärtämään.
Kaikki asiat vaativat oman aikansa niin kuin tämäkin miten tärkeää osaa omat vanhemmat, ja nyt omat lapset ( 4muuta) ovatkaan elämäntaipaleella antaneet , myös vaatineet.

Sen verran kurkotan tulevaankin että kylpyläloma olisi hoitoineen kiikarissa kun tuon selkäni saan kävelykuntoon, sen verran pitää olla tulevaisuudesta kiinnostunut ettei heitä rukkasia naulaan.

Huomenta täältäkin!

Aloittaja antaa mahdollisuuden tarkastella elettyä elämäämme, miten koemme valintamme muokanneen meitä.
Olemme paljolti kuin kirjoittamaton lehti lähtiessämme kokemaan elämää.
No, plakkarissa tietenkin perimämme, sattumakin miten olemme selvinneet siihen asti, kunnes omat valintamme ovat meitä muokanneet.

Taaksepäin katsoessa on tullut myös ahmittua kirjallisuutta, joka on ravinnut henkisesti, ollen joskus aivan välttämätöntä
kaiken arkisen ja työntäyteisen nuoruuden aikana.

Se on luonut pohjaa sille, miksi olen kehittynyt tähän mennessä, arvomaailma on, niinkuin useimmilla, rakentunut juuri niistä ominaisuuksista, joita olen kanssaihmisissäni kunnioittanut ja rakastanut.

Pohja sille luotiin jo varhain, mutta tosi on, että omat valintamme teemme itse, joko otamme vastaan elämän antamat haasteet rohkeasti, ja teemme niistä parhaamme.

Henkisesti rikasta on elämä ollut, vaikeuksienkin opettamana, on usko kanssaihmisiin säilynyt luottavaisena.

Lasten, ja heidän perheidensä olemassaolo, on elämän täyttymyksen antamaa, joskin elän omaa itsenäistä elämääni, yhä tutkaillen uusia mielenkiintoisia asioita.

Kiitollisuus on päällimmäisenä tänä päivänä elämän lahjoista, suurempia huolia en omasta tulevaisuudestani koe. Paljon olen jo saanut!

Voihan joku pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä tai turhana vatvomisena, mutta paperia riittää täällä netissä ja ainakin minä kiinnostuneena taas kerran luin ajatuksiasi. Kirjoittaminen selkiyttää aina ajatuksia, neuronit voivat kai paremmin aivoissa.

On ihan eri asia elää muistoissa kuin muistaa menneisyytensä ja ymmärtää sitä kautta nykyisyytensä. Piirrän silloin tällöin aikajanan elämästäni, laitan siihen katkoviivalla ja kysymysmerkeillä tulevia tavoitteita, eräänlaista viisivuotissunnitelmaa. Olen listannutkin paperille tavoitteita, ja niillähän on taipumus toteutua. Ei koskaan ole liian valmis tai vanha, etteikö voisi huomispäivää suunnitella ja odottaa elämältä myös lahjoja, ei vain menetyksiä.Tuskin ne toivomukset enää tällä iällä kovin yltiöpäisiä ovat.

Elämänkulun merkittävimpään asiaan emme voi vaikuttaa : mihin synnymme. Lapsuuskoti, opiskelu, ystävät, avioliitto, työpaikat, lapset ja heidän perheensä ovat se kallio, jolle elämäni on rakentunut. Nyt eläkkeellä ollessani olen saanut ihan uudenlaisen yhteyden sisaruksiini, meillä on pohjana samat vanhemmat ja yhteinen lapsuus, ja nyt on aikaa vaalia sukusiteitä. Meidän kaikkien elämä on kulkenut lopulta hyvin samaan tapaan, koska on samat perusarvot.

Matkustelun sanotaan avartavan ja muuttavan asioiden arvojärjestystä. Olen ottanut sen vain turistin huvina ja elämysten lähteenä, on ollut aina ihmeen hyvä tulla kotiin taas. Olen viihtynyt omassa nahkassani ja elämänpiirissäni, enkä usko sen muuttuvan. Olen paljon joustanut ja valmis joustamaan edelleenkin, enkä koe mitään korvaamatonta itsestäni siinä menettäneeni.

Mitä elämänrohkeus oikeastaan tarkoittaa ? Minusta se ei ole ainakaan "itsensä toteuttamista" toisten kustannuksella. Rohkeutta on laittaa itsensä kunnolla likoon heikompien puolesta. En minäkään elämänpelkuri ole ollut, mutta tavallaan melko "varman päälle" ilmeisesti elänyt. Omatunto on minunkin mielestäni se ääni, jota kannattaa noudattaa, mielenrauha on paras onnen tae.

Tallella ikä eletty.

Hei! Oli hyvä aloitus..Kaikki kokemamme asiat,muokkaavat meitä...Muistan lapsena,kun minulla ei ollut niitä vanhempia ja mummoni ja tätini olivat todella erikoisia,niin tein kaikenlaisia päätöksiä..Päätin,että jos minulla on joskus lapsia; En koskaan lyö heitä! Sitten päätin,että en koskaan kohtele ihmisiä yhtä ilkeästi,miten minua kohdeltiin..Joten, noistakin näki,miten kokemuksemme vaikuttavat meihin..Äitinä,minua vaivasi se,kun ei ollut mitään esimerkkiä,millainen on äiti,niin mielessäni muovasin,jonkun ihanne prototyypin. Sitten oli pieni stressi jatkuvasti,että osaanko olla sellainen,mitä olin mielessäni kuvitellut..No,kai olen jotenkin selvinnyt .On ainakin hyvät välit kaikkien lasteni ja lastenlasteni kanssa..ja lapsenlapsenlapseni kanssa..
Alitajuntaan jää joitakin,todella ikäviä tapahtumia..Kummallista,kun vaivaavat vieläkin,vaikka ikää on jo paljon..Lapsena, pitäisi olla edes yksi ihminen,joka välittää..Olen mielestäni ,kuitenkin selvinnyt aika hyvin,vaikka alku elämään oli surullinen..Enpä enempää ala pohtia.. iskee alakulo pahasti.. Mukavaa päivää! t.Irkku

Tulen tänne vielä muistelemaan muutamia menneitä ajanjaksoja.
Perheen perustamisen aikoihin ei vielä ollut kodinkoneita, pesukone ostettiin kun ensimmäinen lapseni syntyi, no eipä ollut missä pyykkiä kuivatettiin, kesällä oli talon pihalla narut.
Siinäkin oli omat haittansa, junarata oli hyvin vilkkaasti liikennöity ja muutaman kerran pyykit olivat aivan harmaista, siihen sekin 'etuus' loppui
Tuosta ajasta on vaikka mitä opittua konstia, niistä varmaan kaikilla omat kokemukset.
Lasten ruuatkin piti itse tehdä oikeista aineista, onneksi oli Tupperware astiat tiiviine kansineen, joita sai kotimyynnistä tilata.
Sitten tuli lämpörullat hiusten kihartamista helpottamaan, ja vihdoinkin peruukit, kaikki uusi oli kokeiltava vaikka ohimeneviä nuo uutuudet monesti ovat, harvemmin tulevat jäädäkseen.
Keksintö minun mieleeni on mikroaaltouuni, niistä ensimmäisistä tuli jopa puhelimeen häiriöääni, oli uuni sammutettava että sai asiat hoidettua.

olen joskus ajatellut, kuinka monen sattuman tulos oikeastaan olen.
Toinen siittiö omastani miljoonien muitten joukosta olisi hedelmöitynyt sillä hetkellä eikä minua olisi. Ei myöskään, jos se sääreen osunut luoti olisi osunut johonkin elämää säätelevään elimeen tai isäni olisi ammuttu punikkina ennenkuin hän ehti paeta vankileiriltä. Monen sattuman tulos on myös äitini ja isäni tapaaminen, vieläpä se että he avioituivat. Listassa alempana on sitten adoptioni perheeseen ainoaksi lapseksi kotiin, jossa perheenäiti osottautui sekä uskonnolliseksi fanaatikoksi että täysin narsistiseksi tyranniksi. Käytännössä se merkitsi epävarmuutta siitä, mikä eilen sallittu oli kiellettyä tänään tai päinvastoin.
Koulukiusaaminen oli tietysti selviö joutuessani muuttamaan minulle silloin täysin vieraalle murrealueelle. Elämääni ei tietysti helpottanut se, että ensimmäinen opettaja koulussa hyväksyi kiusaamiseni, vielä pahempaa oli se, että hänen oikeudentajunsa ei vastannut hänen antamaansa opetusta.
Summa summarum: en ihmettele, että minusta tuli melko tunneköyhä oman tieni taivaltaja. Ei tosin vankilakundi eikä alkoholisti.
Valitettavasti en ole ainoa laatuani, mallikappale silti tuosta todellisuudesta.

mahottoman hienoja oivalluksia oottekin osanneet ajatella.
Minäkin himpun verran vielä innostuin, istahin tähän oottelemaan lattian kuivumasta, tein nääs meille naisille niin tutun, sen vähän paremman siivouksen. Matot tuulettumassa. Talvi saa mun puolestani tulla, ikkunat ulkoakin pestyt, talviverhot vaihettu. Minulle ainakin suurtakin iloa tällaiset asiat tuottavat, vaikken mikään ultrahygienisti ookaan.

No hetihän ite eksyin aiheesta. Kyllä minäkin uskon, että meillä sodan aikana ja jälkeen voi erinäisiä, jopa traumoja olla, myös se ehdoton auktoriteettikasvatus vaikuttanut. Joskus oon tästäkin kirjoittanut, muistaaksein.
Onneksi on nyt vanhemmaksi tultuaan ymmärtänyt yhtä sun toista, syitäkin omaan käyttäytymiseensä, katkera ja syyttelevä en koskaan ole ollut.
Isäänikin ymmärrän, kun hän antoi remmillä selkään ollessani 17-18-vuotias. Olin lintsannut koulusta, luokanvalvoja soitti kotiin, ja vieläkin on mysterio, miten hän löysi meidät toisen tytön kanssa erään pojan luota. Mulle jäi ikuiset arvet mieleen, kun hän nimitteli minua jos millä alentavalla nimellä, vaikken ollut poikien kanssa "silleen" vielä ollutkaan.Hän näki minussa niin paljon omia piirteitään, että pelkäsi minusta tulevan samanlaisen huikentelevaisen kuin itse oli.

Huhhuijaa, nyt hakemaan matot lattialle lähtee tämä huikentelevainen, soppii nyt vaikka sen beduiinini puhtaaseen mökkiin tulla....kameli kyl saa jää ulkosalle !!!