Harmaa humanoidi on tietenkin harmaa koska se asuu lentävässä lautasessa, eikä sen iho saa pitkillä tähtievälisillä matkoilla valoa ( matkat kestää satoja ellei tuhansia vuosia) .
Jostain syystä humanoidit eivät ole kehittäneet UV lamppuja joilla saisivat hyvän rusketuksen, ehkäpä he pitävät itseään seksikkäämpänä kun ovat harmaita ja kun ovat aina alasti.
Harmaan pää on suuri koska he ovat ulkoavaruuden olijoita, eihän tuhansien vuosien matkoja tehdä ilman suurta älykkyyttä, toisaalta ihmetten että me ollaan vielä täällä koska onhan ihmisen pää ja aivot isommat..
Harmaalla on tietenkin suuret ja mustat silmät koska heillä on mahtava hämäränäkö, tämä todistaakin että harmaat luotsaavat itsensä tähtien välisillä matkoillaan näköaistinsa perusteella, heillä ei ole myöskään kehittyneet silmän valkuaista koska he ei ole kovin sosiaalisia pikimmin erakkoja.
Harmailla on myös pitkät sormet joilla on näppärää painella lentävän lautasen ohjausnamikoita, harmaiden mustat silmät ja pitkät sormet kertoo että he ei nuku tuhansien vuosien matkoillaan vaan tarkakilevat tähtien lähestymistä ja painelevat lentävien lautasten namikoita, tämä tarkoittaa myös että lentävät lautaset ei olekaan niin kehittyneitä koska niitä on jatkuvasti ohjailtava, saman syyn takia harmaat ovat keholtaan niin riutuneita koska heillä ei ole aikaa kuntoiluun.
Harmaat ovat ujoja ja he piileskelevät yleensä pimeässä tai sademetsissä ja he hädin tuskin uskaltavat metsän laidasta kurkistaa alkuasukaskylään kuten tuo yksi uutinen kertoi.
Tämä piileskely todistaa että harmailla on myös jonkinlainen itsesuojeluvaisto koska jo ihan pikkupoika voisi laittaa harmaalle turpiin, samalla todistuu että harmaat haisee pahalle ja että ne ei kelpaa ravinnoksi metän eläimille koska muutoinhan Maa olisi täys hylättyjä lentäviä lautasia.
Tulikin jo esille että harmailla ei ole vaatetusta koska he pitävät itseään seksuaalisina olentoina joille vaatetus olisi kirous.
Jostain syystä harmaihin humanoideihin suhtautaan vastenmielisesti, jos harmaita alkaa näkymään esim jossain Basilian metsä kylien lähettyvillä niin todennäköisesti kylä muuttaa pois, tästä syystä harmaat toimivat vastoin tahtoaan maan luonnonsuojelijoina ellei sitten suuri grynderi tule jättimisillä kaivinkoneillaan harmaita uhmaten ja tee intiaanien sademetsästä silppua.
On hyvin epätodennäköistä että harmaat sieppaa ihmisiä koska mehän ollaan ihan karmeita petoja

Vastaukset 3
Vanhimmat
Voihan se harmaus olla puvusta, siis alieneilla puku päällä? Puvun alla liskomainen isosilmäinen ja tissinen geggo?
Niin, ainoastaan mielikuvitushan se on rajana miel...avaruusolentojen hahmojen hahmottamisen kohdalla.
En kyllä sanoisi "puku" koska harmaa ei pääse seurapiireihin edes teknobileisiin tolla ulkokuosilla, varmaan sen ymmärtää itekin kun kehtaa liikkua vain pimeillä kujilla ja metsien kätköissä mutta minkäs sille ulkonäölleen voi ja varmaan mekin näytetään niiden mielestä hyvin pelottavilta että ne senkin takia pysyy metissä.