Mä pelkään syrjäytymistä ku mä lähen ysiltä. Meil on aina ollu hyvä luokkahenki mut mä en oo ollu ulkona ku parin luokkalaisen kanssa vapaa-ajalla. Kaikki mun parhaimmat kaverit menee varmasti eri lukioon tai amikseen ku mä koska mulla on paljon paremmat arvosanat. Mul ei oo ees facebookia. Lisäks mä oon ollu kome vuotta ihastunu yhteen tyttöön mut mä en oo koskaan ees jutellu sen kanssa kunnolla eikä se ees tunne mua ku etunimeltä. Mä oon kyl huomannu et se kattoo mua välillä ruokailus ja välkällä. Kaikki vuodet on vaan menny niin nopeesti ja mä pelkään koko ajan et se menee eri lukioon ku mä. Sil on koko ajan sen kaverit ympärillä ja mä en pääse juttelee sille. Ja sit vielä vaik se olis yksin niin mun ja mun kaverin ympärillä pyörii koko ajan kaks kusipäätä vaik mä ja mun kaveri inhotaan niitä ja yritetään mennä jonneki mis niit ei oo. Vapaa-ajalla mä vaan istun koneella. Nytki kello on melkeen viis ja mä oon istunu koneella heti ku mä tulin koulusta eli melkeen kolme tuntia.
Mitä mun pitäs tehä? Ja ihan tiedoks vaik mä istunki koneella paljon nii mä en oo mikään vastenmielisen näkönen läski vaan mä oon keskimäärästä pidempi ja mä liikun ihan säännöllisesti. Mul on paljon kavereita mut mä en oo niiden kanssa tekemisissä muuten ku koulussa.
Mitä mun pitäs tehä? Ja ihan tiedoks vaik mä istunki koneella paljon nii mä en oo mikään vastenmielisen näkönen läski vaan mä oon keskimäärästä pidempi ja mä liikun ihan säännöllisesti. Mul on paljon kavereita mut mä en oo niiden kanssa tekemisissä muuten ku koulussa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerronpas tässä nyt oman juttuni. :D
Olin ysillä, mulla oli kavereita kyllä, mutta en melkeen ikinä tehny niitten kaa mitään vapaa-ajalla, ne vaan oli niin keskittyneitä toisiinsa eikä mun seura oikeen kiinnostanu. Kukaan ei ikinä mitään edes facebookkiin kirjotellu, ei hemmetti ikinä ees morjestettu. Joo ja siinä se vuosi meni aika vittumaisen hitaasti, sitten se viimenen päivä viimein tuli, oli semmonen aika ristiriitanen tunne.
Vähän harmitti et tää luokka hajoo taas uudestaan, mut samalla oli kiva tietää et pääsee uuten kouluun, rennompaa oleskelua, vähän itsenäistymistä ja uudet ihmiset. Kukaan vanhoista kavereista ei ollu hakenu samaan kouluun, kaikki jäi joko tänne kotipaikan lukioon tai meni amikseen (ite hain lukioon uudelle paikkakunnalle). Meinasin jäädä tänne kotipaikkakunnan lukioon, mutta siinä yhteishaun aikana ajattelin määpä lähdenkin uudelle paikkakunnalle jatko-opiskeleen, siinä toivossa et löytäisin uusia, parempia .. kavereita joita oikeesti mun seura kiinnostaa.
Noh, kesäloma meni aika yksinäisissä merkeissä, ei minkäännäköstä yhteydenpitoo kavereihin, kerran kävin siinä loman alussa ulkona yhen kaa, mut, no joo.. Siihen se sitten jäikin. Loma meni ja eka koulupäivä uudessa paikassa... Olin ihan paniikissa ja niin älyttömän hermostunu, mun isosisko oli ainoo henkilö jonka tunsin koko koulusta. Kauheeta siellä sitten istua yksikseen vaan kun kaikilla muilla oli jo semmoset vakipiirit joitten kanssa ne on, eikä mihinkään päässy mukaan.
Siinä vierähti sitten kuukausi ja koko ajan ajattelin vaan et tää on ihan karseeta ja miksen sittenkään jääny tänne kotipaikkakunnan lukioon. Aina
olin siellä ruokailussa yksin ja käytävällä olin sit istumassa hiljaa kun muut tyypit jutteli siellä isoissa porukoissa ja piti niin hauskaa. Sit jäin aina ylimääräseks kaikissa ryhmätöissä ja opettaja joutu änkee mut johkin ryhmään. Hävetti kans istua yksin aina kaikissa oppiaineissa, muilla oli parit joitten kaa jutella ja semmosta.
Sitten viimein, tää kaikki alko oikeestaan liikuntatunneista, olin sielläkin yksin, mun ryhmässä oli yks tyyppi joka VAIKUTTI aina olevan yksin. Otin itteeni niskasta kiinni ja lähin sit jutteleen sille, siinähän tuli sitten kaikesta juteltua niitten liikkatuntien aikana. Meistä tuli sit vähän ajan jälkeen älyttömän hyvät kaverit, siis ihan parin kuukauden aikana! Oon siis TOSI ennakkoluulonen, luulin et tää tyyppi on aina yksin, mut ei hemmetissä, sillähän oli kavereita vaikka muille jakaa. :D
Siinä samassa et sain tän uuden kaverin, tutustuin hirveen moneen muuhun.
Joo ja nyt näitä uusia kavereita ja tuttavia on älytön määrä, enemmän kun mulla oli koko ylä- ja ala-asteen aikana. Ja kauheet ennakkoluulot melkeen kaikista noista joitten kanssa oon nyt kaveri, mut ne osottautukin ihan parhaiks tyypeiks. Nyt on ruokalassa, tunneilla ja välkällä kavereita. :)
Mielettömän hauskoja tyyppejä oikeesti, voi puhuu ihan mistä tahansa ja semmosii "awkward silence" - hetkiä ei oo koskaan, kaikesta väännetään puheenaihe. :D
Kaiken yllämainitun lisäks tapasin tän ihanan ihmisen.. Olin taas hirveen ennakkoluulonen, luulin et se on pelkkä kusipää ja semmonen itserakas ihminen, mutta ei se on just päinvastanen.. Komee ja kohtelias kun mikä. Ahh.. Oon ollu ihastunu siihen ihan ekoista päivistä lähtien.
Eipä tosta ^ nyt oikeen mitään vastausta saa, enkä oikeestaan osaa vastata. Siinä nyt on se mitä mulle on tapahtunu kun päätin yksin lähtee uuteen paikkaan. Tää on tehny musta paljon itsevarmemman ja huomattavasti ennakkoluulot on vähentyny. Oon kans paljon läheisempi nyt mun siskon kanssa kun käydään samaa kouluu ja sillee. (:
Mut hei, kyllä mä luulen et jos nyt uuteen kouluun yksin joudut / pääset niin kyllä kaikki menee ihan hyvin, aluks saattaa vähän jännittää, riippuu vähän ihmisestä. Tää on nyt aika klisee, mut oot vaan oma ittes sit ja puhut vaikka aluks koulusta ihmisten kanssa, sillä mäkin alotin ja pitkälle oon päässy.
Tsemppiä!
Hyvä mies käytä kappalejakoa! :D
Ei tuota jaksa millään lukea kun yhteen pököön kirjoitettu koko romaani.
Kiitti kun jaksoit vastata. Mä aattelin nyt alkuun tehä sen facebookin ja mennä vähän enemmän mukaan niiden muiden juttuihin. Mä kyl uskon että ainaki mun parhaan kaverin kanssa yhteydenpito jatkuu viel ysin jälkeenki. Ja mä nyt katon että jos joskus tulis hyvä paikka jutella sen tytön kans. Se on vaan jännä miten aika menee nopeesti, viel seiskan alussa mä aattelin kuinka paljon mul on aikaa saada se tyttö.