Minulla oli ensimmäinen historian kurssi lukiossa. Kurssin aikana täytyi kirjoittaa kolme kirjotelmaa, joista kaikista sai maksimissaan kuusi pistettä. Kahdesta kirjoitelmasta sain täydet pisteet ja yhdesta neljä kuudesta. Kokeesta sain numeroksi ysin, ja tunti aktiivisuutenikin oli ysin luokkaa. kuitenkin kun sain todistuksen historian kohdalla numeroksi sain kuitenkin kasin! Onko siis mahdollista että opettaja antaa numeroita sen mukaan kenestä sattuu pitämään? Eräs luokkatoverini sai kirjoitelmista huononpia numeroita kuin minä ja kokeestakin vain kasin, mutta sain kuitenkin todistukseen numeroksi ysin.
numero väärin(kö)
jenna-maria
3185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei sillä että kasikaan olisi mielestäni huono numero, mutta olin kuitenkin varma että saisin numerokseni ysin...
Hmm, ei tuo minun korvaani oikeudenmukaiselta kuulosta, olettaen siis, että olet ollut läsnä tunneilla ja palauttanut tehtäväsi ajoissa. Ainakin itse pyrin antamaan ykköskurssilla vähän muita kursseja lepsummin (=kannustavammin) noita arvosanoja, ja esimerkiksi noilla arvosanoilla olisin varmaan puntaroinut sinulle numeroa jopa ysin ja kympin välillä.
Ehdottaisin, että kävisit jututtamassa opettajaa ja kysyisit, miksi kohdallasi on menetelty kuten tässä. Ei ole ollenkaan harvinaista, että numeroita fiksataan jälkikäteen! :)
lähetin opettajalle jo sähköpostia, ja toivoisin että asia voitaisiin selvittää mahdollisimman pian. Vaikka numero ei nousisikaan haluaisin kuitenkin tietää millä perusteella numero on annettu, jotta voisin parantaa tulevaisuudessa:)