onko liikaa

4,5kk keskikokoiseksi kasvavalle koiranpennulle,2 krt pvä;ssä 20-30min. lenkki vaihtelevassa maastossa,lähinnä metsätiellä/metsässä?
lisäksi 2-3 krt "pissareissut"
7142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ööö.. Jos koira jaksaa hyvin niin ei ole liikaa. Ellei jopa liian vähän.

Äänestä

koira jaksaa hyvin,menisi vielä enemmänkin,

ajattelin vaan,osaako se näyttää väsymyksensä,vai juokseeko innoissaan,"vaikka kuinka" Pienempänä kävi istumaan kun väsytti.

en haluaisi rasittaa liikaa.
tosin,jos ei käydä metsässä,pentu riekkuu kotona. täytyyhän niiden liikunnan tarve tyydyttää??
koirapuistossa EI voi käydä,sen valtaavat aina "isot koirat"

Äänestä

Suosittelen aivotyöskentelyn lisäämistä, jos on tarve saada energiaa pois. Se rauhottaa koiraa ja vähentää kotona riekkumista. Lenkin lisäämisen kääntöpuolena on, että kohta mikään ei riitä, kun koiran kunto vaan kasvaa ja kasvaa, kunnes se murkkuiässä voi sitten riehua 10 h päivässä, eikä silti väsytä..

Eli lisää nenähommia ja pohtimista vaativia tehtäviä.

Liikaa tuo liikuntamäärä ei ole. Oman pennun kanssa oltiin ulkona "pitkällä lenkillä" aina vähintään tunti, tosin pikkuisena ei siinä ajassa kovin pitkälle päästy ;)

Äänestä

Aika vähältä kuulostaa tuo lenkki/ulkoilu määrä. Pidennä ainakin toisen ulkoilukerran aikaa ainakin puolella tunnilla. Meillä kasvattaja kertoi 4kk jaksavan jo hyvin 2 tunnin metsälenkit ja kyllä tuo poika jaksoikin.

Äänestä
  • kyllä mun mielestä 2h mettälenkit on 4kk liikaa!!
    ainakin jos yhtäjaksoisesti kävellään,ja koirahan vielä juoksentelee,edes takas.

    Äänestä

meijän koira on ulkona päivässä yhteensä noin 2,5-5h minun kanssa ja on 7kk. mutta hyvin jaksaa!

Äänestä
  • Kyllä,meidän pennulle järjestetään virikkeitä,käydään myös pentukurssilla tottista harjoittelemassa,siitä ei nyt olut kyse,ja käydään myös kaupunkikävelyllä ym.
    pennun pissareissutkaan eivät ole;nurkan taakse ja kotiin.
    tarkoitin yhtäjaksoista lenkkeilyä metsässä/metsätiellä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


help to us kirjoitti:

4,5kk keskikokoiseksi kasvavalle koiranpennulle,2 krt pvä;ssä 20-30min. lenkki vaihtelevassa maastossa,lähinnä metsätiellä/metsässä?
lisäksi 2-3 krt "pissareissut"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu