ilanne on se, että ostimme viime kesänä talon, jonka olisi määrä valmistua tulevana joulukuuna. Talo oli siis myynnissä välittäjällä. Pitkin matkaa on tuntunut, että välittäjä ei oikein hoida hommiansa ja me emme maallikkoina tiedä läheskään kaikkea tämän tyyppisestä rakennuttamisesta. Meille ei esimerkiksi ole tehty minkäänlaista sopimusta siitä, mitä tapahtuu, jos rakentaja ei saa taloa valmiiksi sovittuna ajankohtana. urakkasopimuksessa lukee, että talo valmistuu joulukuussa, muttei mitään siitä, ellei valmistukaan. Tämä tuli vasta nyt meidän mieleemme, kun teimme kaupat vanhasta talostamme ilman välittäjää ja jopa pankinjohtaja oli tehnyt myyntipapereihin kohdan, mitä me joudumme uudelle ostajalle maksamaan ellemme pääsekään muuttamaan sovittuna ajankohtana.
Vähän jännittää, jos valmistuminen viivästyy, niin me joudumme vanhan talomme kohdalla maksumiehiksi, mutta itse emme saa korvausta!
Ehkä olimme supertyhmiä tai mitä tahansa ja olisi pitänyt ottaa asioista paremmin selvää, mutta se on nyt myöhäistä. Onko enää mitään tehtävissä? Olisiko ollut välittäjän velvollisuus tehdä tuollainen viivästymismaksukohta sopimukseen?
Vähän jännittää, jos valmistuminen viivästyy, niin me joudumme vanhan talomme kohdalla maksumiehiksi, mutta itse emme saa korvausta!
Ehkä olimme supertyhmiä tai mitä tahansa ja olisi pitänyt ottaa asioista paremmin selvää, mutta se on nyt myöhäistä. Onko enää mitään tehtävissä? Olisiko ollut välittäjän velvollisuus tehdä tuollainen viivästymismaksukohta sopimukseen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rakennusalan yleiset sopimusehdot YSE98 määrittävät myöhastymissakon urakoitsijalle, ellei sitä ole erikseen kirjalisesti sovittu. Kannattaa tarkistaa niistä. Se on muistaakseni 0,05% pääurakoitsijan ja 0,1% aliurakoitsijan töiden osalta urakan verottomasta hinnasta. Maksimiaika on 50 päivää jolta tuota saa.
YSE koskee lähtökohtaisesti vain yritysten välisiä sopimuksia, kuluttaja-asiakas solmii rakennusliikkeen kanssa RYS-9/1998 mukaisen urakkasopimuksen.
Tämän päivän aikatauluilla ei mikään valmistu ajoissa. Sinuna en olisi huolissani niinkään muuttoasioista, nehän ovat järjesteltävissä. Mielestäni ei kannata sokeasti vain tuijottaa aikataulua ja ajatella että "v***u jos en pääse muuttamaan sillon kun on sovittu" - se muuttopäivän paikkansapitävyys ei ole tärkein seikka. Kaukonäköinen ja rauhallinen ajattelu on tässäkin valttia. Itse ainakin olisin yhteydessä rakennuksen työnjohtoon aktiivisesti ja kyselisin tilannetta. Silloin on helpompi varautua erikoisjärjestelyihin. Ottaisin myös selvää onko pääurakoitsija korvausvelvollinen asiakkaalle viivytyksistä, sillä ei se pääurakoitsija sitä korvausta tule mahdollisen viivytyksen sattuessa sinulle tarjottimella tuomaan - sinun kuuluu tietää mihin vaatimuksiin olet oikeutettu. Viimeisin ja tärkein seikka on tietty että sinähän tulet asumaan siinä talossa, eli eikö olisi kuitenkin viisainta antaa rakennusliikkeen tehdä talosi kunnolla loppuun asti ihan yhdellä kertaa. Jos alat painostaa ja hermoilla, tullaan sinun kotiisi tekemääm ihan varmasti hätäratkaisuja joiden toimivuudesta ei osaa kukaan sanoa mitään. Tietty talollasi on takuu, mutta onko kivaa kun kamasi on jo sisällä ja niitä siirrellään, suojaillaan ja talossasi liikkuu tuntematon kaveri korjailemassa ja viimeistelemässä viimeisiä puutteita ja vikoja? Voin meinaan sanoa että huonekalut ja kaikki tavara mitä omistat on vain korjaajan tiellä ja pitkittävät talosi valmistumista.