Leväongelma

Apinapuu

Kysyisin neuvoa jos joku osaisi vastata. Minun akvaariossani on ollut jonkin aikaa todella paha levä ongelma, levä on vihreää sammaleen mattomaista ja leviää nopeasti. Pohjahiekkani on hienoa puhallushiekkaa johon levä levittyy mattomaisesti pinnalle. Lasit ovat myös levän peitossa. Olen yrittänyt päästä levästä eroon isoilla vedenvaihdoilla sekä ilmastuksen vähentämisellä, mutta ei ole auttanut asiaan. Onko olemassa jotain tehokkaita aineita millä voisi ongelmasta päästä eroon.

12

2134

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 500litrasen omistaja

      Oletko laittanut aina vedenvaihtojen aikana vedenparannus ainetta? Meillä saatiin leväongelma taltutettua kutakuinkin sellaisella parannusaineella, kuin Easy Life. Jotkut sanovat että tuota Easy Lifea laittamalla vedenvaihdon jälkeen, kannattaa pitää paripäivää akva täysin pimeenä.(Kuulemma häviää levä paremmin) Ja kannattaa pienentää veden lämpötilaa. Levä meinaan viihtyy oikein rattoisasti oikein lämpimässä vedessä.

      Tuo on ainoa juttu mikä mulla tulisi mieleen. Parasta kuitenkin olisi jos kävisit elukkashopitista kysäisemässä parasta levän taltuttajaa. sinnehän voi viedä jopa näytteen levästä, että oikea "myrkky" löytyy.:)

      • +25-27 ast.C

        Levän kanssa saa taistella.. Ensinnäkin lämpötilaa kun yrittää pitää n. 25 niin aina se vaan yrittää nousta yli.. Lasken lämmittimen tehoja mutta silti jostain syystä nytkin lämpötila 25,5 vaikka lämmitin säädetty 21. Valaistuksen määrää nyt pystyy itse määräämään helposti. Nyt kuitenkin vaivana on tupsu??levä! Eli levä, joka tupsumaisena kasvaa ja tarttuu TIUKASTI lehtien reunoihin kiinni. Mikä avuksi?


      • Anonyymi

        minä olen alan walker


    • kalasi

      minkä kokonen akvaario

    • +25-27 ast.C

      Mulla ainakin 140 litranen akva..

    • 500litrasen omistaja

      Joo, tuo tupsulevä on aika ilkeetä ja iha mielettömän sitkeetä!!!!

      Itse hävitin ison osan kyseisestä levästä leikkaamalla kasveista ne lehdet pois, joissa tupsuja oli. Samoin keitin/pesin( hankasin raivopäisenä pesusienellä ennen keittämistä) kaikki akvan sisustuselementit, hoonasin pohjan moneen kertaan ja tietysti vedenvaihot viikottain.(1/3) Eihän tuokaan tapa vie sitä kokonaan pois, mutta mua se ei enää häiritse. Nyt ainakin laiva näyttää tosi vanhalta:)

      Tuohon veden lämpötilan pitämiseen 25C ei oo oikeestaan poppaskonsteja. Onko Lämmittävät lamput?
      Ja suljettu tilahan tunnetusti pitää tuon lämmön tosi hyvin sisässään, eli kansilasi auki jos ei ole pelkoa että kalat tai ravut tulee ulos.

    • tupsukka

      Onko tupsulevään mitään lääkettä /kemikaalia joka sen tuhoaa?
      Mulla sama ongelma, olen uusinut kasveja ja yrittänyt siivota,
      aina se kuitenkin uudelleen tulee, varmaan riittää yksi leväitiö jossakin.

    • Outboing

      Easy Lifen Easy Carboa voi käyttää tupsulevän hävittämiseen. Jos on riittävän suuri akvaario, voi hankkia leväbarbin, joka syö tupsulevää.

      Sitäkin tärkeämpää olisi selvittää miksi tupsulevää tulee ja korjata syy eikä vain hoitaa seurausta.

      Aqua-webissä on monta oikein avuliasta kasvipuolen asiantuntijaa, jotka osaavat neuvoa, mikä akvaarion tasapainossa mättää, kun jotain haittajuttua tulee.

      Akvaariosta kannattaa samalla kertoa kaikki mahdollinen, koko, vesiarvot, asukkaat, kasvisto, valoteho ja mitä valoja, pohjamateriaali, vedenvaihtoväli ja muut rutiinit, käytettävät kasvilannoitteet jne. On ihan mahdoton sanoa, että mikä on poskellaan, jos vain sanotaan, että tupsulevää tulee.

    • Anonyymi

      alan walker like this

    • Anonyymi

      walker john

    • Anonyymi

      Oletko laittanut aina vedenvaihtojen aikana vedenparannus ainetta? Meillä saatiin leväongelma taltutettua kutakuinkin sellaisella parannusaineella, kuin Easy Life. Jotkut sanovat että tuota Easy Lifea laittamalla vedenvaihdon jälkeen, kannattaa pitää paripäivää akva täysin pimeenä.(Kuulemma häviää levä paremmin) Ja kannattaa pienentää veden lämpötilaa. Levä meinaan viihtyy oikein rattoisasti oikein lämpimässä vedessä.

      Tuo on ainoa juttu mikä mulla tulisi mieleen. Parasta kuitenkin olisi jos kävisit elukkashopitista kysäisemässä parasta levän taltuttajaa. sinnehän voi viedä jopa näytteen levästä, että oikea "myrkky" löytyy.:)

    • Olen myöhässä mutta suosittelisin leväraaputus asiaa. Itse ostimme tuollaisen Lilzoo:sta ja sillä voi rapsuttaa levää pois laseista. Sitten kannattaa viedä vettä eläinkauppaa vesitesteihin, ja vaihtaa vettä usein!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      120
      1027
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      391
    Aihe