Minua ärsyttää tämän palstan narisijat.Kyllä jokaisella on varmasti JOTAIN hyvää elämässään,josta pitää kiinni.Itse olen kokenut hirveitä asioita vuosia sitten,ollut yh yli 10v.
Luulin,että en koskaan enää oikeasti rakastaisi ketään eikä kukaan haluaisi jakaa elämääni lasten kanssa.
Kohtalo on heittänyt polulleni uskomattoman sympaattisen ja ihanan,itseäni reilusti nuoremmen sinkkumiehen.Hänellä ei ole lapsia,silti hän tulee toimeen lasteni/nuorteni kanssa.Emme vielä asu yhdessä,mutta sekin on ollut puheena.
Vaikeina aikoina pitää vain jaksaa uskoa parempaan huomiseen.Jos esim. ex-mies hylkää lapset(kuten meillä) ja terrorisoi elämää,löytyy laki selleiseenkin.Pitää olla sinnikäs ja hakea apua.Taistelin itse mm. sosiaalitoimen kanssa,minua ei uskottu.Hankin todistajia,alkoi tapahtua.Nyt nuo ajat ovat kuin pahaa unta.
Yksin vuosia elettyään osaa arvostaa aitoa,lämmintä ihmissuhdetta.Äitiys ja yh:na olo ei vie naiseutta.Kyllä se on oman itsensä hyväksymisestä ja tuntemisesta kiinni se naiseus.
Jotkut miehet luulevat,että yh-äiti elää puutteessa ja on valmis hyväksymään mitä vain.Ainakaan minä en hyväksy! En hakenut tilapäissuhteita ja löysinkin aarteen.
Rakastan miestäni aikuisen,kypsän naisen tavoin.
Koen,että minua rakastetaan syvemmin kuin koskaan on rakastettu.Oma seksuaalisuus on löytänyt uusia ulottuvuuksia: kaksi kokeilunhaluista,hassutteluun kykenevää on kohdannut vastapelurin.On vaikeaa pitä näppejään irti toisesta...
Kaikenlainen keskustelu ja avoimuus on vienyt yli vaikeiden paikkojen.Tärkeintä on se,että arki toimii ja joskus on tilaisuus olla kahden.Eli siis arjen autuutta ja pieniä juhlan välkähdykiä!
Halusin kirjoittaa tämän,että se antaisi toivoa sellaisille yh-äideille,joilla on nyt tosi vaikeaa.En itse koskaan edes kuvitellut voivani vielä kokea tämän onnen ja tasapainon.
Rahasta puhutaan paljon tällä palstalla.Olen AINA ollut pienituloinen ja lasten isä on maksanut minimin.En ole aikoinani jaksanut tapella rahasta.Eniten säälin sitä,että lapsilla ei ole isää henkisessä mielessä.Vielä enemmän kuin rahaa,olisin kaivannut henkistä tukea ja kasvatusvastuun jakamista,Rahakaan ei tosin olisi ollut pahitteeksi!Koskaan emme ole esim. käyneet ulkomailla tai muutenkaan matkustelleet.Jostain on ollut pakko tinkiä.
Uskon kuitenkin kyenneeni antamaan lapsilleni tärkeintä evästä elämän reppuun: rakkautta ja huolenpitoa.Me olemme hyvä tiimi!! Näin perheemme uusin jäsen on todennut.Hänet on otettu tiimin täysivaltaiseksi jäseneksi vähitellen.Lasten luottamuksen voittaminen vei oman aikansa.
Ex-mieheni ei ole kantanut vastuuta lapsistaan ja on näinollen päässyt helpolla.Kuitenkin asialla on myös kääntöpuoli: hän ei ole myöskään saanut kokea niitä onnistumisen ja ilon hetkiä,joita minä olen saanut jakaa lasten kanssa.Vanhana hän saattaa olla melko yksin.Silloin ehkä iskee katumus.Kannattiko hylätä lapset,olla lapsellinen.Niin paljon jää silloin elämästä puuttumaan.Säälin häntä syvästi.
Kaikkea hyvää teille vaikeuksien kanssa kamppaileville kohtalotovereille! Koetetaan muistaa,että myrskyn jälkeen on poutasää.
Jotain positiivista ja hyvää voi kohdata,vaikka ei mitään hakisikaan.
KYLLÄ ELÄMÄ ON IHANAA!
Luulin,että en koskaan enää oikeasti rakastaisi ketään eikä kukaan haluaisi jakaa elämääni lasten kanssa.
Kohtalo on heittänyt polulleni uskomattoman sympaattisen ja ihanan,itseäni reilusti nuoremmen sinkkumiehen.Hänellä ei ole lapsia,silti hän tulee toimeen lasteni/nuorteni kanssa.Emme vielä asu yhdessä,mutta sekin on ollut puheena.
Vaikeina aikoina pitää vain jaksaa uskoa parempaan huomiseen.Jos esim. ex-mies hylkää lapset(kuten meillä) ja terrorisoi elämää,löytyy laki selleiseenkin.Pitää olla sinnikäs ja hakea apua.Taistelin itse mm. sosiaalitoimen kanssa,minua ei uskottu.Hankin todistajia,alkoi tapahtua.Nyt nuo ajat ovat kuin pahaa unta.
Yksin vuosia elettyään osaa arvostaa aitoa,lämmintä ihmissuhdetta.Äitiys ja yh:na olo ei vie naiseutta.Kyllä se on oman itsensä hyväksymisestä ja tuntemisesta kiinni se naiseus.
Jotkut miehet luulevat,että yh-äiti elää puutteessa ja on valmis hyväksymään mitä vain.Ainakaan minä en hyväksy! En hakenut tilapäissuhteita ja löysinkin aarteen.
Rakastan miestäni aikuisen,kypsän naisen tavoin.
Koen,että minua rakastetaan syvemmin kuin koskaan on rakastettu.Oma seksuaalisuus on löytänyt uusia ulottuvuuksia: kaksi kokeilunhaluista,hassutteluun kykenevää on kohdannut vastapelurin.On vaikeaa pitä näppejään irti toisesta...
Kaikenlainen keskustelu ja avoimuus on vienyt yli vaikeiden paikkojen.Tärkeintä on se,että arki toimii ja joskus on tilaisuus olla kahden.Eli siis arjen autuutta ja pieniä juhlan välkähdykiä!
Halusin kirjoittaa tämän,että se antaisi toivoa sellaisille yh-äideille,joilla on nyt tosi vaikeaa.En itse koskaan edes kuvitellut voivani vielä kokea tämän onnen ja tasapainon.
Rahasta puhutaan paljon tällä palstalla.Olen AINA ollut pienituloinen ja lasten isä on maksanut minimin.En ole aikoinani jaksanut tapella rahasta.Eniten säälin sitä,että lapsilla ei ole isää henkisessä mielessä.Vielä enemmän kuin rahaa,olisin kaivannut henkistä tukea ja kasvatusvastuun jakamista,Rahakaan ei tosin olisi ollut pahitteeksi!Koskaan emme ole esim. käyneet ulkomailla tai muutenkaan matkustelleet.Jostain on ollut pakko tinkiä.
Uskon kuitenkin kyenneeni antamaan lapsilleni tärkeintä evästä elämän reppuun: rakkautta ja huolenpitoa.Me olemme hyvä tiimi!! Näin perheemme uusin jäsen on todennut.Hänet on otettu tiimin täysivaltaiseksi jäseneksi vähitellen.Lasten luottamuksen voittaminen vei oman aikansa.
Ex-mieheni ei ole kantanut vastuuta lapsistaan ja on näinollen päässyt helpolla.Kuitenkin asialla on myös kääntöpuoli: hän ei ole myöskään saanut kokea niitä onnistumisen ja ilon hetkiä,joita minä olen saanut jakaa lasten kanssa.Vanhana hän saattaa olla melko yksin.Silloin ehkä iskee katumus.Kannattiko hylätä lapset,olla lapsellinen.Niin paljon jää silloin elämästä puuttumaan.Säälin häntä syvästi.
Kaikkea hyvää teille vaikeuksien kanssa kamppaileville kohtalotovereille! Koetetaan muistaa,että myrskyn jälkeen on poutasää.
Jotain positiivista ja hyvää voi kohdata,vaikka ei mitään hakisikaan.
KYLLÄ ELÄMÄ ON IHANAA!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olet hieno ihminen. Toivon paljon onnea iloisia hetkiä tiellenne. Kumpa omakin exä välittäs vähän lapsista eikä vaa bilettämisestä. No niinku sanoit nii vuosien päästä kaikki palkitaan tai vaihtoehtosesti pahat teot kostautuu. Olispa kaikki ihmiset noin viisaita ja rakastavia. Loppujenlopuks niillä ulkomaanmatkoilla ei oo mitää merkitystä
Kiitos sinulle kannustavasta kirjoituksesta.
Minä olen tällä hetkellä 3 lapsen yh äiti,ja aiemmin olin 4 lapsen yh äiti mutta vanhin lähti jo maailmalle.
Eka lapseni isä kuoli pojan ollessa pieni,tai oikeastaan tappo itsensä.
Kahden seuraavan lapsen isä haluaa tavata lapsiaan vain kerran vuodessa ja ei sitäkään jos en veisi lapsia Helsinkiin saakka kerran vuodessa.Matkaa kertyy meiltä 900km.
Viimeisen lapsen isä ei ole koskaan halunnut tavata lastaan,poika on kyllä pieni vasta 2,5v,
Mutta osaa jo kysyä isää.
Emme mekään ole noita ulkomaan matkoja tehneet,matkamme rajoittuu kerran vuodessa tehtävään Helsinkin matkaan jonne juuri huomenna olemme lähdössä.Kaksi lasta saa olla isän kanssa kaksi päivää,pidemmäksi aikaa ei halua lapsia ottaa luokseen.Uudessa perheessä kun on uusia lapsia,ja ei ole aikaa kuulema kun pitää lapsia lauantain ja sunnuntain.
No lapset ovat melkein tottuneet siihen että isää ei koskaan kenelläkään näy,
mutta kyllä isää kaipaavat.
Mutta hyvin me kuitenkin olemme sopeutuneet elämään ilman isää.
Isä ei muista lasten syntymäpäivä,mutta me muistamme joka isänpäivä lähettää isänpäivä toivotukset ja lasten tekemät kortit ja pienet lahjat.
Onnea sinun elämääsi ja oikein mukavaa kesää sinulle ja perheellesi.
Mukavaa,että kirjoitukseni on koskettanut joidenkin vanhempien sydäntä.Elämää ei voi elää eteenpäin,jos jää ikuisesti miettimään menneitä ja katkeroituu.Toista ihmistä ei voi muuttaa,omaa ajattelutapaansa voi.
Kukaan ei ole täydellinen äiti/isä.Riittää kun tekee parhaansa ja on ylpeä siitä,että selviytyy
aina päivästä toiseen,vuodesta toiseen.
Meiltä unohtuu myös anteeksianto.Olen itsekin vihannut lasteni isää ja ollut katkera.Nyt ajattelen,että hän on mitä on ja valitsi itse tiensä.Jostain kaukaa kuultaa myös onnellisten päivien muistoja,menneitä ihan hyviä vuosia,lasten syntymät jne. Ne haluan muistaa,ikävät ja vaikeat vuodet koetan unohtaa aktiivisesti.Yritän antaa anteeksi ja osittain se onnistuukin.Lasten hylkääminen on se asia,jota en kai koskaan voi täysin hyväksyä.Moni muu asia on jo autuaasti painunut unholaan...
Vaikeudet voivat myös kasvattaa meistä selviytyjiä,siihen ei tarvita mitään Suuren seikkailun leiriä vaan ihan tämä elämän korkeakoulu riittää.Harva tästä opinahjosta gradua tai väitöskirjaa saa valmiiksi,mutta eikös aikuisopiskelu ole muotia nyt!
Kukaan ei rakastaessaan ja lapsia hankkiessaan haaveile yksinhuoltajan roolista,mutta joskus elämä tekee valontoja puolestamme.Silti pitää muistaa oma vastuu ja tehdä niin kuin lasten kannalta on parasta.Antaa se turva,mihin toinen ei kykene.Ja lopussa kiitos seisoo.Voi ylpeänä
laskea pokaset pesästä lentoon,tietäen,että siivet kantavat.Ne siivet,joiden siipisulat
olet hellästi oikonut.
Vaikka mitä elämässä katuisin,
en näitä vuosia,lasten kanssa
jaksettuja.
Harmi,että olet varattu! Harvoin voi lukea noin empaattista tekstiä.Elämä on kypsyttänyt sinua ihanasti,tiedät,mitä tahdot ja seisot omilla jaloillasi.Rakastat lapsiasi ja kumppaniasi(mikä onnen-pekka se mies onkaan!) ja elät vahvasti tätä ainokaista elämää,joka meille on annettu.
Siltä varalta,että joskus olet vapaa,ainakin yksi mies ajattelee sinua kaihoten...
Kaikkea hyvää elämääsi! Jukka
Kuten jokainen varmaan tietää,emme tiedä KAIKKIA yksityiskohtia tässäkään tapauksessa-emmekä oikean isän näkökulmaa asioihin..mutta onhan sinulla nyt se uusi kaveri,hänestähän voi tulla hyvä isä lapsillesi,vai mitä?Tietysti oma isä on oma isä,mutta joillakin on tapana hankkiutua ensin eroon keinolla millä hyvänsä oikeasta isästä ja hankkia uusi tilalle,että ei vaan oo sitte ns.tiellä.En nyt ala tivaamaan siitä,teitkö sinä niin tai etkö tehnyt,mutta usea aivan varmasti tekee,se on varma.Ja jos puhutaan taas siitä,että "lasten isä ei välitä,on juoppo tms." niin olisihan sellaisen juopon kanssa solmittu liitto voitu estää jo ennen vihille menoa,vai mitä?
Noh,katso ettet joudu hoitamaan tätä taloon tullutta siippaehdokasta..joillakin lapsettomilla ja nuorilla isiehdokkailla kun tahtoo joskus mennä yli hilseen:tahtoo hämärtyä tuo mieli joskus eikä osaa aina erottaa onko naisystävä "oma äiti" vai jonkun toisen.
Ei millään pahalla,mutta lapseton mies ei ymmärrä kaikkea,mitä sellanen jolla on jo lapsia ja voi tulla tenkkapoo vastaan.Toisaalta suhteen alussa on kaikki sitä alkuhuumaa,varsinkin silloin kun puutteessa ollut yyhoo näyttää kyntensä.
Arvasin,että saan syytteitä "kun olen hylännyt lasteni isän" , "kun hyysään avutonta nuorempaa poikamiestä" jne. Et varmaan millään ymmärrä,että edelleenkään ei kannata yleistää!!!!! Kateellisuus toisen onnesta taitaa kirvellä....
En tosiaankaan halunnut lasteni isän heitä hylkäävän kun erosimme.Enkä tosiaankaan tiennyt naimisiin mennessäni,että mieheni ei sopeutuisi isän rooliin vaan eläisi edelleen kuin poikamies.En tiennyt,että fiksusta kaverista voi tulla juoppo,naistaan lyövä hirmu.Kyllä minulla on sentään vielä itsesuojeluvaisto tallella! En ole niin masokistinen,että olisin tarkoituksella etsinyt vaikeuksia.
Miten se on joillekin niin vaikeaa tajuta,että IHMINEN VOI MUUTTUA ELÄMÄN MYÖTÄ. Joku hyvään ja joku huonoon suuntaan.Olisin halunnut elää lasteni isän kanssa loppu elämäni,mutta en sen miehen kanssa,joka hänestä on tullut.Ja kun et tiedä,millaisia tapahtumia hänelle on sattunut,et voi edes ymmärtää.En voi häntä auttaa,kukaan ei voi.On kyse hänen omasta elämästään.
Toivon,että lapseni voivat aikuisena luoda edes jonkinlaisen suhteen isäänsä.He ovat saaneet kärsiä ja hävetä isän käytöksen takia monet kerrat.Ehkä joskus asiat muuttuvat.Totuus on,että heillä on vain yksi ainoa isä,ehkä he joskus voivat ymmärtää asiayhteyksiä ja isää sen myötä.Minä säilytän menneen elämän hyvien vuosien muistot ja yritän jotenkin unohtaa kaiken pahan,jota olen joutunut kokemaan.Minulle on ihan turha tulla väittämään,että olisin itse saanut aikaan perheen hajoamisen tai että olisin vienyt isän pois lasten elämästä.Tuossapa tuo on asunut ihan lähellä koko ajan ja OLISI OLLUT VAPAAT TAPAAMISOIKEUDET koko ajan. En voi lapsia pakottaa menemään isän luo,kun isä ei halua olla heidän kanssaan.Ja on ilmoittanut,että ei ole isä,koska ei halua.Mahdotonta minun on hänen päätään kääntää.
Biologinen vanhemmuus ei tee kenestäkään isää/äitiä.Se,että saataa lapsen maailmaan,ei takaa hyvää vanhemmuutta.Oma miesystäväni tulee toimeen lasteni kanssa erittäin hyvin.Ymmärtää murkkuikäisiä ajoittain paremmin kuin minä,joka olen koko ajan tulilinjalla ja väsyn oikutteluun.
Ei isäksi synnytä,vaan isäksi kasvetaan vähitellen!! Joiltakin se ei kertakaikkiaan onnistu,on mahdoton yhtälö.Älä tuomitse lapsettomia ihmisiä jonkin typerän kaavan mukaan: ei ne ymmärrä mitään... !! Minusta ihminen,joka haluaa kehittyä ja oppia uutta,on luova myös rakkaudessaan.Näkee suurempia kokonaisuuksia,ei vain omaa kumppania.Minkä sille kukaan voi,että ei ole tullut eteen ihmistä,jonka kanssa olisi syttynyt halu hankkia lapsia! Eikö ole järkevyyttä olla hankkimatta,jos ei ole varma tunteistaan??
Vaatii todella suurta sydäntä tulla perheeseen,jossa on lapsia.Kiintymys kehittyy vähitellen,lapset ovat tarkkoja reviiristään.Kun aikuinen ei tungettele ja vaadi liikaa,lapsi hyväksyy uuden perheenjäsenen paremmin.Jos rakastaa kumppaniaan aidosti,voi välittää aidosti myös hänen lapsistaa.Vai miten muuten esim. adoptiovanhempien oletetaan kiintyvän lapseensa??? Onhan silloinkin kyseessä ei-biologinen lapsi!!! Olisi kiva,jos kateelliset pitäisivät mölyt mahassaan.Miksi toiselle ei millään voisi suoda edes pienen palan onnea?
Rakastan elämänkumppaniani syvästi.Hän tietää,että rakastan lapsiani kaikkein eniten,he ovat aina etusijalla kaikessa ja niin pitääkin olla.Äidinsydämeni tulvii rakkautta heille ja naisensydämeni rakastaa myös miestäni.Ei rakkaus vähene rakastamalla!!! Kyllä avioliitossakin on selkeästi oma rooli naisena ja äitinä.Tai PITÄISI olla.Lapset on meille lainaksi annettu,parisuhde on jatkuva vielä sittenkin kun lapset lentävät pesästä.Tämä tuppaa unohtumaan!
Perheen tärkein voimavara on aikuisten luja,rakastava yhteisymmärrys.Se luo lapsille turvalliset puitteet,kodin ilmapiirin.Minä ainakin olin mieluummin yksin lasten kanssa kuin huonossa parisuhteessa räpistellen.Ja sanonpa vaan,että tätä ihmissuhdetta kannatti odottaa.
Lapseton mieskin on ihminen,se joskus kateelisilta unohtuu.Hän osaa seistä omilla jaloillaan kuin myös elää perheenjäsenenä osallistuen normaaliin arkeen.En ole hänen äitinsä eikä hän passuuta itseään.Päinvastoin,hän jakaa niin henkistä kuin myös kotitöiden vastuuta ihan oma-aloitteisesti.Miksi muuten olisin hänen kanssaan?? Olen minä passannut lapsiaikuista vuosikausia tyhmyyttäni ja enää en siihen ansaan lankea.Lasteni isä passuuttaa nyt itseään vanhalla äidillään ja tuhlaa mummon eläkerahat siinä sivussa.Joten tiedän mitä on elää kypsän,vastuuntuntoisen miehen kanssa!!
Minua surettaa se,että onneaan ei voi jakaa pieniin palasiin ja lahjoittaa osaa muillekin.Olen käynyt läpi melkoisen helvetin perheen hajotessa ja OLEN ONNENI ANSAINNUT!!
Se on tehty kyynelistä,monien vuosien yksinolosta ja kovalla työllä.Rakastan ja minua/meitä rakastetaan.Toivon,että moni muukin yh äiti/isä kokisi viimein onnen kaiken epävarmuuden ja pelon jälkeen.Kateellisille sanon: Katso peiliin.Sieltä katsoo katkera ja tyytymätön ihminen.Tee sille jotain! Vain sinä voit muuttua,toista et voi muuttaa.
Kirjoitit: kun puutteessa ollut yh näyttää kyntensä... Siis MINKÄ puutteessa kuvittelet yh:n olleen??? Aviossa ollessa oli tosiaan paljon "puutteita" : hellyys,turvallisuus,vastuun jakaminen;kaikki kateissa pitkään.Yh:na paljon
tasaisempaa elämää,vaikka toisaalta vastuu painaa harteita.Eikä ole tarvinnut olla minkään puutteessa,jos ei ole vapaaehtoisesti halunnut!!!
Kaikki miehet eivät halveksi tai pelkää yh äitejä.
Seuraa on ollut tarjolla myös ihan tositarkoituksella,ei vain sex mielessä.
Moni mies arvostaa lapsistaan huolehtivaa naista enemmän kuin jotain kapakoissa istuvaa sinkkutyttöä.Tämän olen huomannut.Jos miehellä on lapsia,hän ainakin tietää,että naisystävä ottaa varmasti vastuuta myös ei-biologisista lapsista.
Moni mies arvostaa myös sitä,että nainen on uskaltanut repäistä itsensä irti huonosta avioliitosta ja pelastaa lapset kokemasta alkoholin suurkuluttajan väkivaltaa.
Toisen elämää ei kannattaisi kovin pitkälle kritisoida,kun ei itse ole kokenut mitä on elää
jatkuvan pelon ja turvattomuuden kanssa.En ole ainoa,joka kaiken jälkeen osaa todella arvostaa arjen pieniä iloja ja turvallista ihmissuhdetta.
Turvallisuus ei tässä tarkoita tylsää tai harmaata elämää vaan oikeasti onnellista ja tasapainoista yhteiseloa.Jossa ei sitten ole niitä puutteita!!!!!!!!!
Ymmärsinkö oikein että miesystäväsi ei asu teidän kanssa saman katon alla? Kyllä todellakin se arki tulee vastaan vasta sitten kun yhdessä asutaan ja eletään. Toivon sydämestäni että miesystäväsi on edelleen se ihana ja ymmärtäväinen kuin ennen yhteenmuuttoakin! Olen kyllä sitä mieltä ettei ihmiset sisimmiltään miksikään muutu, elämä kyllä kasvattaa ja kouluttaa mutta luonne on ja pysyy. Nykyään kun lapsia aletaan tehdä, ei todellakaan välttämättä tunneta kunnolla puolisoa. Tai ainakin suljetaan silmät huonoilta puolilta. Tehdään lapset vuoden kahden seurustelun jälkeen ja sitten voivotellaan kun se mies edelleen ryyppää ja juoksee baareissa. Ei ymmäretä ettei se ryyppäämisen ainakaan siihen lapseen lopu. Pitäisi asua vähintään kaksi vuotta yhdessä jotta sen toisen tuntee kunnolla.
Ei asuta vielä yhdessä,mutta aika lähekkäin.Mies on tosiaan käynyt kovan koulun tutustuessaan perhe-elämän kiemuroihin.On ollut murkkujen vaikeita "kohtauksia" ja pienimmän valtavaa mustasukkaisuutta aluksi.Ajattelin,että ei tuu mittään,ei hän jaksa meitä.Itse olen aika napakka kasvattaja,hän on saanut minut näkemään monia asioita eri valossa.Olen oppinut suhtautumaan rauhallisemmin näihin äkkitilanteisiin.
Pyrimme olemaan yhdessä niin paljon kuin mahdollista,ehkä siksi arkeakin on koettu ja pitkiä keskusteluja käyty.Ei meilläkään aina onni hehku,joskus tulee väärinkäsityksiä ja vaikeita tilanteita.Meillä on kuitenkin yksi valttikortti: Puhuminen. Vaikka miten kipeää tekee,puhumme asioista niiden oikeilla nimillä.
Lapsista,kasvatuksesta,omista tuntemuksista jne.
Näillä keinoin olemme päässeet yli vaikeiden päivien.
Ajattelen usein itseäni mieheni asemaan: mitä on tulla valmiiseen perheeseen,jossa on tiivis yhteishenki. Ei kovin helppoa,sanoisin. Jos mies jaksaa ajatella asioita minun kannaltani,yritän minäkin ymmärtää hänen kysymyksiään.
Lapset ovat paras mittari näissäkin asioissa.Luottamuksen voittaminen vie aikansa,varsinkin kun he ovat kokeneet perheväkivaltaa.Pienimmän mustasukkaisuus on hellittänyt,"rakastan sinua,mutta en ihan yhtä paljon kuin äitiä" ,siinä kaunein tunnustus.
Isommat kyselevät neuvoja mistä milloinkin,kunoma isä ei ole koskaan ollut käytettävissä.
Toki tiedän,että oikea arki on vielä eri juttu.
Kypsänä naisena sanoisin kuitenkin,että me luomme itse oman arkemme,sävellämme siitä täsmälleen sellaisen kuin haluamme.Tässä piilee kypsemmällä iällä solmitun suhteen vahvuus.Kumpikin on nähnyt elämää,kokenut parisuhteita,pettynytkin.Siinä tulee se kasvun paikka.Oppii tietämään,mitä ei ainakaan halua!!!
Vanhojen virheiden toistaminen ei kannata.Omaa itseään voi kehittää ja oppia virheistään.
Olen hyvin nöyrä ja kiitollinen tämän onnen edessä.Ja ennen kaikkea valmis panostamaan suhteemme onnistumiseen.
Ymmärrän kyllä epäilyt,aluksi olin itsekin kovin epävarma,mutta aika on tuonut varmuuden:
Me olemme ihan hyvä ja tasapainoinen perhe.
En tiä oliko vanhin lapsesi tyttö vai poika, mutta kertomuksesi meni melko pitkälle tulevan anoppini tarinan mukaan.
Itse olin monta vuotta yh lapselleni ja viimein tapasin upean miehen, johon rakastuin. Hänkin on mua paljon nuorempi. Haluaisin vain tietää mitä ajattelee nainen jonka poika/tyttö aloittaa suhteen itseään vanhemman yh kanssa ja aikoo perustaa perheen hänen kanssaan? Tai olisitko valmis olemaan sen yh lapsen nk. mummopuoleksi tai mikä lie oikea sana olisikaan?
Erikoinen kysymys, tiän. Mut se on vaivannut mua sillä aiemmin olen saanut todella pahaa kritiikkiä miesehdokkaiden äideiltä. Nimenomaa koska he eivät halua mummoiksi. Mitä olen ihmetellyt, sillä en kenestäkään ole mummoa halunnut. Vaikka asunkin kaukana omasta perheestäni.
Eli ihan lyhyesti mietin miten äiti suhtautuu lapsensa valintaan, jos itsellään on samanlaisia kokemuksia kuin miniäehdokkaal tai sulhasehdokkaal...
Mua vain pelottaa mitä tulen taas kuulemaan
Sinuna en välittäisi siitä,MITÄ MUUT AJATTELEVAT.Jos mies rakastaa sinua,hän välittää myös lapsistasi,eikä välitä siitä,mitä toiset ajattelevat teidän suhteestanne.
Me valitsemme elämänkumppanin itsellemme,emme äidillemme tai jollekin muulle.Aikuinen,kypsä mies osaa kyllä laittaa äidin määräyksille pisteen aika nopeasti.Jos joku voi tulla teidän väliinne,kyse ei ole todellisista tunteista,sen voin kokemuksesta sanoa.Äidin pikkupoikaa ei kannata ottaa vastuksikseen,jos ei oikeasti halua olla äiti aikuiselle(?) miehelle.Nimimerkillä kokemusta on!!!!
Uusperheessä ei ketään voi vaatia olemaan esim. mummona lapselle,joka ei ole sukua lainkaan.Se on lähinnä sellainen aikuinen/lapsi suhde yleisellä tasolla.Tietysti joskus voi tapahtua yllättävää kiintymistä puolin ja toisin,mutta rakkautta/välittämistä ei voi pakottaa tulemaan!
Hyvä vinkki: Ajattele itsesi toisen paikalle.
Minun kumppanini ei ole niin kovin nuori enää,koska olen jo itse kypsässä iässä.Voisin olla mummo,mutta (onneksi!!!) en vielä ole.Ymmärrän kyllä jonkun äidin huolen siitä,että oma poika seurustelee yh:n kanssa.
Silti en koskaan voisi tulla poikani ja hänen kumppaninsa väliin.Jokaisen on elettävä oma elämänsä,on aivan turhaa puuttua asioiden kulkuun.
Toivottavasti sait vastauksen kysymykseesi.Tosin tämä on vain minun mielipiteeni.Tunnetusti olen toisinajattelija ja oman tieni kulkija....
Olet selviytynyt kovista paikoista.Ole reilusti ylpeä saavutuksistasi ja nauti onnesta,joka on tullut elämääsi.Kaikki yh äidit eivät tosiaankaan ole mitään luusereita.
HYVÄÄ KESÄÄ! Tepa
Oli mukavaa lukea kirjoituksesi.Elämä ei ole kohdellut kovin lempeästi,mutta jaksoit vielä toivoa ja uskoa ihmissuhteeseen.
Liian moni nainen jää pelon vuoksi väkivaltaisen miehen kynsiin,alistuu kohtaloonsa.Lähteminen vaatii rohkeutta.Jokaisella pitäisi olla tukihenkilö,joka auttaisi pahimman yli.
Sinua onnisti,löysit itsellesi uuden elämän,uuden rakkauden.Paljon onnea!
Olet hyvä esimerkki positiivisen ajattelutavan
merkityksestä!Katkeroituneena tuskin olisit osannut arvostaa uutta kumppaniasi.
Olkaa onnellisia!
Oletko huomannut,miten suurta kateutta ympäristössä herättää se,että yh-äiti löytää uuden(ja vielä kunnollisen!) kumppanin?
Naapurin tädit juoruavat ja arvostelevt.Heille sopisi paremmin se,että yh:lla menisi huonosti eikä olisi tukijoukkoja.
Näillä ihmisillä on usein oma elamä niin köyhää tunnetasolla,että toisen onni tekee heidät kateudesta sinivihreiksi!
Mutta ollaan me vaan reilusti onnellisia,se saa näkyä myös noille suloisille myrkynkylväjille!!
Olipa kiva kirjoitus kaiken sen valituksen keskelle,jota tällä palstalla saa lukea.
Minullakin vaikea ero,samoja kuvioita kuin sinulla.Nyt mietin,miksi oikein jäin siihen elämään 14 vuodeksi.Lasten takia muka,mutta juuri he kärsivät kaikkein eniten,jäi pysyviä pelkotiloja.
Nyt elän uudessa liitossa,jossa puhutaan ja pussataan.Me ollaan aika sekalainen sakki,mutta sopu on kohtuu hyvä.Välillä vähän riidellään,mutta pyritään selvittämään asiat mahdollisimman pian.Tämä riitely on turvallista,kukan ei raivostu,kukaan ei lyö.
Opetellaan anteeksipyytämistä.
En uskonut kokevani tällaista rakkautta.On kuin olisin saanut sen onnenpyörän superyllätyssektorin päävoiton!
Onnea meille,jotka saamme kokea rakkauden myrskyjen laannuttua!
Rakkautta???
Missä tuollaisia naisia kasvaa? Kopioita?
Mie olen 2 lapsen yh isä ja soisin et elämääni purjehtisi tuolla sisukkuuvella ja nauruhermoilla varustettu naisihminen.
Et tietäis vinkkiä mulle?
Sinun juttusi oli hieno kannustus meille kovia kokeneille! Kiitos siitä!
Olen itse eronnut vaikeasta ja väkivaltaisesta suhteesta.Nyt viimein kohtasin elämäni miehen.On oltu yhdessä jo jonkin aikaa ja rakkautta,rakkautta on yhä tässä kylmässä maailmassa.
Nuorena sitä on niin hirveän sokea,ei tajua,että on oikeus olla onnellinen.Kypsässä iässä tuleva onni saa nöyräksi.Miten sainkaan vielä kokea tämän!!!