Putkitunnelin teko

Rupesi putket vuotamaan kylpyhuoneen lattian alla. Onneksi ei kauaa, perjantaina kun suljin suihkun, ihmettelin voimakasta kohinaa putkista mitä ei ennen suihkua ollut. Mielestäni sellaista ei ollut ennen kuulunut, ja menin katsomaan vesimittaria joka pyöri oikein iloisesti.

Putket siis vuotivat ja kello jo 19. Onneksi meillä on myös yläkerran vessassa toinen suihku joten tilanne ei ole katastrofi. Sulut kiinni ja lauantaina rupesin piikkaamaan lattiaa auki. Putket kulki styroksiin tehdyissä urissa päällimmäisen lattialaatan alla.

Vuotokohta löytyi wc-pöntölle menevästä kylmävesiputkesta. Putki oli pahasti ruostunut. Onneksi sain sen katkaistua terveemmästä kohdasta ja hitsattua umpeen, jotta sai taloon vedet.

Putkisto on asennettu vuonna 1953.


Ajattelin että nythän olisi hyvä tehdä ns. putkitunneli joka helpottaisi jatkossa putkien uusintaa ja tarkkailua. Lattiarakenne on kantava laatta - 15cm styrox - 10cm roskalaatta - muovimatto.

Miten tuollainen on parasta tehdä? Vedeneristys siinä pitäisi olla ja tarkistusluukun voisi tehdä kellarin puolelle ettei tarttisi kylppärin lattiaan luukku tehdä. Kellari loppuu kyllä saunan kohdalle, ja siitä eteenpäin jatkuu maanvarainen laatta, ja sille osalle pitää tehdä tarkastusluukku vessasta katsottavaksi.

Kytkentäjohdot meinasin tehdä muovipinnoitetulla putkella jotta vuotovedet valuu kanaaliin tarvittaessa ja siitä eteenpäin kellariin.

Saako öljykattilahuoneeseen tehdä tuollaista luukkua, onko siinä jotain palojuttuja? Pitääkö luukku tehdä varastoon öljykattilahuoneen vierestä.
192673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Helpoin vaihtaa käyttövesiputket pintaan. Komposiitti putkilla.
Putkien käyttöikä vaihtelee vedenlaadusta riippuen 30-50 vuoteen, joten uusi ihmeessä putket nopsasti.

Korjaamalla vuotokohdan, siirrät tuskaa tulevaisuuteen!

Äänestä
  • Vuotokohta oli pakko korjata nyt hitsaamalla että sai taas vedet taloon. Tarkoitus on vaihtaa uudet putket kokonaan ja siksi pitäisi tehdä putkitunneli.

    Pinta-asennusta en mielelläni tekisi.

    Äänestä

Hitsasit galvanoitua putkeako?

Äänestä
  • Galvanoitu oli, tietysti ennen hitsausta vetäsin kulmahiomakoneella sinkitykset pois hitsauskohdasta ja sitten hitsasin. Onhan tuo nyt vettä pitänyt....

    Äänestä

  • remppa pete kirjoitti:

    Galvanoitu oli, tietysti ennen hitsausta vetäsin kulmahiomakoneella sinkitykset pois hitsauskohdasta ja sitten hitsasin. Onhan tuo nyt vettä pitänyt....

    Ei ole muuta järkevää mahdollisuutta kuin pinta-asennuksena tehdä käyttövesiputket suojaputkella muovivedot kupariputkella pintavedot kylpyhuoneeseen.Ei ole myöskään kovin iso työ noin 1 vkö riittää käyttövesiputkiremontille.

    Äänestä

Ette ole sitten kuulleet suojaputkista jotka tulevat lattiaan?

Äänestä
  • Iso homma on ruveta roiloamaan uraa lattiaan putkia varten. Valuvaiheessa ne pitää laittaa, eli ei ole jälkiasennuskonsti.

    Äänestä

No niin nyt on koko päivä piikattu ja putket kaivettu esiin. Koko pesuhuoneen päällimmäinen laatta piti piikata kun putkia meni jokapaikassa. Viemärit oli asennettu syvemmälle, joten styroxia piti poistaa että ne sai esiin. Viemärit on vuotaneet pitkään monista kohdista, vaakaputket on alaosistaan aika ruostuneita.

Myös alakerran vessa on piikattu. Viemäriputket tekee mutkia sillä tavalla että pakko piikata myös olohuoneen puolelta. Keittiö on piikkaamatta mutta sekin on pakko piikata.

Samperi kun pölyä jokapaikka täynnä ja talossa pitäisi asua.

Yläkerran putket nousee vessan seinässä. Yläkerrassa on onneksi puukoolatut lattiat ettei tarvitse piikata kuin korkeintaan siitä mistä putket tulee ylös.

Huomenna pitää hajottaa seinä vessasta ja sitten pyytää putkimies vetämään yläkertaan meneviin putkiin vedet muoviletkuilla kellarista ja poistamaan paineet muista putkista jotta ne voi rauhassa itse purkaa pois.

Pitäisi se putkitunneli kyllä tehdä, muoviputkia en uskalla laittaa kun niiden käyttöiästä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Meinasin ihan että perus kuparilla tehdään runkoputket ja kytkentäjohdot muovipinnoitetulla.

Miten tuo tunneli on helpoin tehdä? Harkoista varmaan olisi hyvä mutta mitenkä lattiaa valettaessa saadaan pysymään kurat poissa tunnelista, laittaako siihen vaikka lastulevyn "katoksi".

Äänestä

pexin käytöstä ei ole kokemusta kuin 40 vuotta, joten ei niitä uskalla käyttää ;)

Herää tähän päivään remonttimiäs!

Komposiitti pintavedoin tai roiloon peksi suojaputkessa. Kuparin ongelma on vedenlaadussa. Voi olla 10 vuoden juttu, jos huono vedenlaatu, mutta pexi tai konposiitti 50 vuotta vaikka vesiolisi glygoolia.

Ihan tälläisella 40 vuoden kokemuksella neuvon sinua, joten unohda jo kupari!

Äänestä

Oikeastaan vain muinoin käytetty musta teräsputki voi olla altis korroosiolle. Jos muoviin mennään, niin miksi käyttää kalleinta laatua. Muovi ja kupari koeponnistetaan eri tavalla. Liitoskohdat on ankkuroitava eriparissa, ja vaihdettavina muutenkin.

Äänestä

Korroosio on todella pieni ongelma Kuparille, mutta hapettumat ja yms ongelmat todella yleisiä.

Kerro lisää koeponnistuksen eroista?

Äänestä
  • heräsi myös minulla, sillä muistaakseni oli vain yksi virallinen tapa.

    Äänestä

  • Mielenkiinto kirjoitti:

    heräsi myös minulla, sillä muistaakseni oli vain yksi virallinen tapa.

    Muistat sitten väärin. Kupari ja muovi koeponnistetaan eri tavoilla.

    Äänestä

Voi pamahtaa kuin kortsu, koska muovi antaa periksi.

Äänestä

Oothan nää Pete ihan stanan sekaisin... Piikkaat lattiat, Revit eristeet irti, Kaajat seinät, rakennat jotain prkl tunnelia sinne maanalle... Jos tämä juttu on edes totta eli --> lataa muutamia kuvia "projektistasi" inettiin --> "http://imageshack.us/"

Äänestä
  • Siis asiahan on niin, että jos vuoto on tullut putkeen lattian alle vieläpä tuollaisessa kaksoislaattarakenteessa, jossa vesi leviää pitkälle niin silloin on pakko piikata lattiat auki. Muuten alkaa tapahtumaan mielenkiintoisia ilmiöitä mm. homehtumista.

    Ja jos on valurautaviemärit ja nekin ovat vuotaneet, niin silloin lattiat on piikattava ja seinät hajotettava, sille ei voi minkään.

    Meillä kävi vastaavasti muutama vuosi sitten ja sama juttu, lattiat auki jne. vakuutus korvasi.

    Ajattele itse ennekuin rupeat väittämään toisten olevan sekaisin.


    Tuosta tunnelihommasta, ehkä ei kannata alkaa tunnelia väsäämään, laittaa suojaputki-pexeillä vedet ja muoviviemärit. Jos pexi hajoaa niin sen voi vaihtaa jos se on suojaputkessa. Pex-putkia ei saa viedä sitten kattilahuoneeseen, eli kattilahuoneesta pitää lähteä kuparilla ja laittaa jakotukki johonkin muuhun tilaan, josta pexit eteenpäin.

    Jakotukkeja ei tarvitse sitten laittaa kaikkia yhteen paikkaan, voi laittaa myös esim. allaskaappiin tms. etemmälle jakotukit, jos siellä on paljon vesipisteitä niin ei tarvitse koko talon läpi vetää kymmeniä putkia.

    Äänestä

Teet kaiken, niin kuin ovat olleet alunperin, mutta veden eristys tuskin on enää kelvollinen. Se on ainoa tason nosto, mitä vaaditaan.

Äänestä

Laitat uudet putket siitä galvanoidusta putkesta. Kestää taas 50 vuotta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


remppa pete kirjoitti:

Rupesi putket vuotamaan kylpyhuoneen lattian alla. Onneksi ei kauaa, perjantaina kun suljin suihkun, ihmettelin voimakasta kohinaa putkista mitä ei ennen suihkua ollut. Mielestäni sellaista ei ollut ennen kuulunut, ja menin katsomaan vesimittaria joka pyöri oikein iloisesti.

Putket siis vuotivat ja kello jo 19. Onneksi meillä on myös yläkerran vessassa toinen suihku joten tilanne ei ole katastrofi. Sulut kiinni ja lauantaina rupesin piikkaamaan lattiaa auki. Putket kulki styroksiin tehdyissä urissa päällimmäisen lattialaatan alla.

Vuotokohta löytyi wc-pöntölle menevästä kylmävesiputkesta. Putki oli pahasti ruostunut. Onneksi sain sen katkaistua terveemmästä kohdasta ja hitsattua umpeen, jotta sai taloon vedet.

Putkisto on asennettu vuonna 1953.


Ajattelin että nythän olisi hyvä tehdä ns. putkitunneli joka helpottaisi jatkossa putkien uusintaa ja tarkkailua. Lattiarakenne on kantava laatta - 15cm styrox - 10cm roskalaatta - muovimatto.

Miten tuollainen on parasta tehdä? Vedeneristys siinä pitäisi olla ja tarkistusluukun voisi tehdä kellarin puolelle ettei tarttisi kylppärin lattiaan luukku tehdä. Kellari loppuu kyllä saunan kohdalle, ja siitä eteenpäin jatkuu maanvarainen laatta, ja sille osalle pitää tehdä tarkastusluukku vessasta katsottavaksi.

Kytkentäjohdot meinasin tehdä muovipinnoitetulla putkella jotta vuotovedet valuu kanaaliin tarvittaessa ja siitä eteenpäin kellariin.

Saako öljykattilahuoneeseen tehdä tuollaista luukkua, onko siinä jotain palojuttuja? Pitääkö luukku tehdä varastoon öljykattilahuoneen vierestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu