Työeläkkeeltä töihin = BLUFFIA

Kuinka moni yh tai yleensä pienituloinen vanhempi on työkyvyttömyyseläkkeellä. Ainakin lastensuojelun vammauttamista heitä löytyy paljonkin. Joskus käy vuosien myötä niin, että vaivat helpottavat sen verran, että työssä voisi olla silloin tällöin lyhyitä jaksoja. Tätä ajatellen perustettiin laki eläkkeen lepäämään jättämisoikeudesta, koska toisaalta myös työelämä tarvitsee työvoimaa ja viimeisen eläkeuudistuksen ansiosta keskivertoeläkkeet ovat niin pieniä, että niillä ei lapsen kanssa kerta kaikkiaan tule toimeen.

Mutta miten tuo ihanuus toimiikaan käytännössä?

Eläkelaitos laskee, minkä verran voi ansaita kuussa ilman, että ei menetä eläkettä.
JA SE SUMMA LASKETAAN ELÄKKEEN PERUSTANA OLEVASTA PALKASTA!
Siis mitä pienempi palkka sinulla on ollut ennen eläkkeelle jäämistä, sitä vähemmän saat ansaita kuussa tai menetät eläkkeesi. Tämä on kokoomusmatematiikkaa taas törkeimmillään.

Sillä varmistetaan, että toimeentulokuopassa oleva yh-perhe ei pääse toimeentulorajan yläpuolelle, ei edes hetkittäin, ei EDES töitä tekemällä.

Mutta entä kokoomuskollegat, joilla on tuhansien eurojen eläke? Heille ansaintarajan laskemisessa käytetään samaa prosenttia, joten he saavat tienata tuhansia euroja kuussa ELÄKKEEN LISÄKSI! Näin silti, vaikka he eivät lisäansioita PAKOLLISIIN elinkustannuksiinsa tietyti tarvitsekaan :)

Suurin pelko perusporvarilla varmaan onkin, että pienituloinen saisi jostain lisärahaa lastensa elättämiseen. Oikeudenmukaisuudesta tässä ei kuitenkaan ole tietoakaan, kuten sitä ei ole missään porvariajattelussa yleisemminkään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun terveys ei kestä fyysisesti raskasta työtä, saa siivoamisen ja muun vastaavan unohtaa täysin.

Ja iso kysymys on, mistä yleensä saa osa-aikatyötä, jonka palkka ei ylitä 300-600 euroa kuussa? Tähän ei tarvita nyt yhden ainoaa valopäätä huutamaan, että töitä varmasti löytyy, koska minä tiedän varmasti tasan tarkkaan, mistä puhun.

Jos ei ole työkokemusta kuin aika suppealta alalta, on turha kuvitela, että moni työnantaja ottaa ketään opettelemaan uutta työtä muutaman tunnin päivässä. Ihmiset törmäävät asenteisiin, joissa työnantaja ei halua ryhtyä moiseen, koska opettamaan tarvittaisiin joku perehdyttäjä, joten muutaman tunnin työ kuukaudessa ei ole työnantajan silmissä kannattava ajatus.

Tiedoksi asiaa tarkemmin ymmärtämättömille ja kateuteen taipuville vielä, että usein käy niillekin harvoille, jotka sopivan tuntuisen osa-aikatyön löytävät niin, että terveys ei kuitenkaan kestä työtä muutamaa viikkoa kauempaa. Joten haave työnteon avusta nousta toimeentulorajan yläpuolella on utopia ainakin niin kauan, kun kokoomus on hallituspuolueena.

Äänestä

Tässäkin olisi hyvä tilaisuus saada työmarkkinoille edes aina hetkeksi lisää ihmisiä, mutta TÄMÄNKIN lisäansainnan estää porvarikollegiaalisuus suurituloisia kohtaan.

KOkoomus filosofian mukaan kun lisäansioita tarvitsevat suurituloiset,
pienituloisilta sitten kaikin tavoin viedään mahdollisuus niiden tekemiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä töitä? kirjoitti:

Kuinka moni yh tai yleensä pienituloinen vanhempi on työkyvyttömyyseläkkeellä. Ainakin lastensuojelun vammauttamista heitä löytyy paljonkin. Joskus käy vuosien myötä niin, että vaivat helpottavat sen verran, että työssä voisi olla silloin tällöin lyhyitä jaksoja. Tätä ajatellen perustettiin laki eläkkeen lepäämään jättämisoikeudesta, koska toisaalta myös työelämä tarvitsee työvoimaa ja viimeisen eläkeuudistuksen ansiosta keskivertoeläkkeet ovat niin pieniä, että niillä ei lapsen kanssa kerta kaikkiaan tule toimeen.

Mutta miten tuo ihanuus toimiikaan käytännössä?

Eläkelaitos laskee, minkä verran voi ansaita kuussa ilman, että ei menetä eläkettä.
JA SE SUMMA LASKETAAN ELÄKKEEN PERUSTANA OLEVASTA PALKASTA!
Siis mitä pienempi palkka sinulla on ollut ennen eläkkeelle jäämistä, sitä vähemmän saat ansaita kuussa tai menetät eläkkeesi. Tämä on kokoomusmatematiikkaa taas törkeimmillään.

Sillä varmistetaan, että toimeentulokuopassa oleva yh-perhe ei pääse toimeentulorajan yläpuolelle, ei edes hetkittäin, ei EDES töitä tekemällä.

Mutta entä kokoomuskollegat, joilla on tuhansien eurojen eläke? Heille ansaintarajan laskemisessa käytetään samaa prosenttia, joten he saavat tienata tuhansia euroja kuussa ELÄKKEEN LISÄKSI! Näin silti, vaikka he eivät lisäansioita PAKOLLISIIN elinkustannuksiinsa tietyti tarvitsekaan :)

Suurin pelko perusporvarilla varmaan onkin, että pienituloinen saisi jostain lisärahaa lastensa elättämiseen. Oikeudenmukaisuudesta tässä ei kuitenkaan ole tietoakaan, kuten sitä ei ole missään porvariajattelussa yleisemminkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu