Yhteisön ja yritysprofiilien tuotekehitys

Hei käyttäjät!

Syksyn aikana Suomi24:ssä on ollut työn alla Yhteisön ja profiilien tuotekehitys. Olemme pohtineet miten saisimme tuotua käyttäjät ja yritykset lähemmäksi toisiaan ja etsiä tapoja, joilla yritykset voisivat osallistua palstoillamme käytävään keskusteluun.

Yritykset ovat olleet jo pitkän aikaa Suomi24:ssä muun muassa asiantuntijapalstojen ja testiryhmien muodossa. Yritykset ovat mukana palvelussamme palvellakseen käyttäjiä ja juuri tätä toimintamallia haluamme vahvistaa.

Tarkoituksenamme on tuoda yritysprofiilit lähitulevaisuudessa palveluumme. Toteutimme yritysprofiilien pilottivaiheen viime keväänä yhdessä Samsungin kanssa, josta saimme paljon rakentavaa palautetta ja hyödyllisiä parannusehdotuksia. Profiilien kautta yritysten tavoittaminen on tarkoitus tehdä entistä helpommaksi. Yritykset voivat käydä suoraa dialogia käyttäjien kanssa ja samalla yrityksiltä voi kysyä tietoa, ohjeita ja apua.

Jatkossa yritysprofiilien luominen on tarkoitus tehdä avoimeksi yritysten lisäksi erilaisille yhteisöille, yhdistyksille, harrasteryhmille sekä muille yleishyödyllisille toimijoille.

Yritysprofiilit on helppo erottaa käyttäjäprofiileista niissä olevien profiilitietojen perusteella. Lisäksi olemme suunnitelleet yritysprofiilin yhteyteen lisättävän ikonin, josta sen voi helposti tunnistaa. Yritysprofiilit ovat tasavertaisia käyttäjäprofiilien kanssa ja niihin pätevät myös kaikki samat säännöt. Käyttäjät voivat seurata yritysprofiileja, mutta niitä ei voi pyytää kaveriksi.

Nyt haluamme kuulla teiltä, arvon käyttäjät, mitä mieltä te olette yritysprofiileista. Voit kirjoittaa avoimesti ruususi ja risusi tämän tiedotteen jatkoksi.

Syksyisin terveisin,
Mari
Suomi24

0

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        99
        3586
      2. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

        Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
        Maailman menoa
        108
        2225
      3. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        5
        2029
      4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        8
        1794
      5. Teboili alasajo on alkanut

        Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
        Suomussalmi
        36
        1506
      6. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        58
        1006
      7. Oot kyl rakas

        Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
        Ikävä
        36
        940
      8. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        70
        892
      9. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        47
        850
      10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        4
        827
      Aihe