hermo meni e-luxiin

Tyhmänä vielä ostin ja taas kaduin.
No, tiskari (Huscvarna l. elux) alkoi itsestään kärytä ja korjattiin. Taloyhtiön kaikista 40:stä tiskarista hajosi 2 vuoden aikana noin puolet. Niistä kärtsäsi aika moni. E-luxiin kun hallituksen jäsenenä soittelin, sanottiin että tosi harvinaista, jne, bullsihittia. Olsivat edes puhuneet totta. Sitten lopulta suostuivat tarkastamaan kaikkien taloyhtiön tiskareiden kunnon. (siis tää tapahtui joskus 2007 tai 2008). Korjattiin liitokset ym. Sitten se omalla kohdalla kärähti puolen vuoden päästä uudelleen, savu oli taas mahtava.
Kaikki naapurit ovat vaihtaneet ne mallit muihin omalla kustannuksella tai laittaneet vakuutukseen.
Nyt sitten toi onneton rapido-ergo. Puolen vuoden jälkeen hajosi, vein takaisin kauppaan viivellä. Antoivat uuden, kesti puoli vuotta kunnes päivällä viikonlopulla alkoi nousta keittiön suunnalta taas käryä. Siellä itsekseen rapidoergo savusi. Mitä jos olisi olleet vaan lapset kotona tai ei ketään? Roskiin meni laite. Olisi tietysti tukesiin pitänyt lähettää, mutten jaksanut. Kele, enää en E-luxiin koske tikullakaan. Toivottavasti ei naapuritkaan.
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuossa on jo niin monta tiskaria hajonnut, että tämä kommentti pitää laittaa korvan taakse.

Äänestä

tarkoitatko kenties Ergorapidoa?

Äänestä

Eli silloinhan kyseessä olisi se rikkaimuri... eikös?

Äänestä

Yhä huonommaksi nää provot vaan menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.......,,,,,,,...... kirjoitti:

Tyhmänä vielä ostin ja taas kaduin.
No, tiskari (Huscvarna l. elux) alkoi itsestään kärytä ja korjattiin. Taloyhtiön kaikista 40:stä tiskarista hajosi 2 vuoden aikana noin puolet. Niistä kärtsäsi aika moni. E-luxiin kun hallituksen jäsenenä soittelin, sanottiin että tosi harvinaista, jne, bullsihittia. Olsivat edes puhuneet totta. Sitten lopulta suostuivat tarkastamaan kaikkien taloyhtiön tiskareiden kunnon. (siis tää tapahtui joskus 2007 tai 2008). Korjattiin liitokset ym. Sitten se omalla kohdalla kärähti puolen vuoden päästä uudelleen, savu oli taas mahtava.
Kaikki naapurit ovat vaihtaneet ne mallit muihin omalla kustannuksella tai laittaneet vakuutukseen.
Nyt sitten toi onneton rapido-ergo. Puolen vuoden jälkeen hajosi, vein takaisin kauppaan viivellä. Antoivat uuden, kesti puoli vuotta kunnes päivällä viikonlopulla alkoi nousta keittiön suunnalta taas käryä. Siellä itsekseen rapidoergo savusi. Mitä jos olisi olleet vaan lapset kotona tai ei ketään? Roskiin meni laite. Olisi tietysti tukesiin pitänyt lähettää, mutten jaksanut. Kele, enää en E-luxiin koske tikullakaan. Toivottavasti ei naapuritkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu