Allergiaeroja?

Onko kesyrotta karvattomampana vähemmän allergisoiva? Jos alusmateriaalikaan ei välttämättä olisi aivan pelkkää pölyävää puupurua ja häkki olisi terraarionkaltainen "kiipeilypalatsi"?
4144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

1. Karvaton rotta allergisoi aivan yhtä paljon kuin karvatonkin! Ne EIVÄT ole karvat jotka allergisoivat vaan hilse, sylki, uloste ja virtsa. Näin se on joka eläinlajissa.
2. Alusmateriaalin ei tarvitse olla purua lainkaan. Itse käytän puupellettiä. Jotkut käyttävät pellavakuitua, jotkut mörttiröpöä (täysin pölyämätön haapahake), jotkut jopa kangasta (tällöin toki tarvitsee olla kuitenkin jonkinlainen vessalaatikko, jos ei sitten jaksa pestä muutaman päivän välein pyykkiä).
3. Rotilla ei saa käyttää terraariota. Ilmanvaihto ei pelaa ja rottien suht voimakas virtsa höyrystyy ja menee niiden hengitykseen.


Ja sitten yleistä allergiasta. Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että allergia on hyvin yksilöllinen vaiva ja että KAIKELLE voi olla allerginen. Ostin oman kilpikonnani ihmiseltä, jonka viimeinen toivo pitää lemmikkiä se oli. Ei onnistunut, hän oli allerginen sillekin! Mikään eläin ei koskaan ole "turvallinen" hankinta kun on allergiaa. Yritys voi onnistua tai mennä metsään. Siihen pitää muistaa aina varautua.

Äänestä
  • 1. Siis luonnollisesti yhtä paljon kuin karvallinenkin :D

    Äänestä

Ja tähdennetäämpä vielä että alusmateriaali itseasiassa ei edes saa olla tavallista purua, koska se käy rottien itsensäkin henkeen liikaa.

Muistan lukeneeni että rotta on itse asiassa allergisoivimpia jyrsijöitä. Noitahan pitää paljon pitää vapaanakin ja mieluusti kiipeilevät ihmisessä, jolloin kynsien raapaisuista voi tulla kosketusallergiaa. Itse en ole allerginen eläimille, ja rotat ovat huoneessani. Äitini siedättyi edellisiin mutta saa nykyisten kynsistä kutinaa. Isäpuoleni taas on allergisempi, mutta hän ei käy huoneessani. Jos epäilee olevansa allerginen, kannattaa käydä kokeilemassa rotanomistajilla.

Äänestä

Jyrsijät ylipäänsä ovat erittäin allergisoivia eläimiä koska nuolevat itseään ja tekevät tarpeensa sisätiloihin. Ja rottaa tottakai käsitellään enemmän kuin monia muita jyrsijöitä.

Rottien kynsistä saavat oireita ihan allergiaa kärsimättömätkin ihmiset ja siltä on helppo suojautua vaatteilla. Mutta kannattaa todellakin käydä jossain testaamassa, vaikka sekään tulos ei tietty varma ole. Kun joillekin pitäisi altistuksen olla pidempi.

Jos on kovasti allerginen, ei varmaan edes kannata riskiä ottaa. Jos on vain vähän allerginen, siedättyminen on hyvinkin mahdollista. Suurinosa nykyajan kevyistä allergioistahan kuitenkin johtuu liian siisteistä ja puhtaista oloista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9786297 kirjoitti:

Onko kesyrotta karvattomampana vähemmän allergisoiva? Jos alusmateriaalikaan ei välttämättä olisi aivan pelkkää pölyävää puupurua ja häkki olisi terraarionkaltainen "kiipeilypalatsi"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu